Olin ihan tyytyväinen elämääni

Olen eronnut pari vuotta sitten vaikeasta suhteesta. Olen ollut tähän asti tyytyväinen elämääni yksin, en ole kaivannut kumppania itselleni. Suhteeni oli niin vaikea, että olen jopa ajatellut etten halua enää ikinä kumppania itselleni.

Kunnes tapasin miehen. Tavattiin ravintolassa, juteltiin ja pussailtiin vähän, ei muuta. Vaihdettiin puhelinnumeroita. Sen jälkeen ollaan oltu kerran treffeillä, taas juteltiin ja vähän pussailtiin, ei muuta. Ollaan viestitelty ja puhuttu puhelimessa. Hänen piti tulla luokseni, mutta perui, syy oli ihan uskottava ja oikeasti hyvä syy. 

Nyt olen aika ymmälläni tästä kaikesta. Mies on sekoittanut pääni, en tiedä kuinka kiinnostunut hän on minusta. Vaikka tämä mies ei olisikaan minulle se oikea, hän on saanut nyt minun päähäni ajatuksen, että ehkä sittenkin haluan sen kumppanin. 

Kokemuksia, pääseekö tästä tunteesta yli ja voin palata omaan tylsään elämääni vai tyydynkö kohtalooni ja alan etsiä kumppania itselleni? Ja onko tämän miehen kohdalla jo toivo menetetty?