Miten niitä hyvin nukahtavia lapsia tehdään?!
2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa?
Kommentit (101)
Kuulemma niin, että unikoulutetaan jo reilusti alle vuoden ikäisenä. Opetetaan (huudattamalla) nukahtamaan yksin. Silleen.
Itsehän nukutan 2-vuotiaan edelleen niin, että makoilen vieressä omassa sängyssäni. Huuto alkaa, jos poistun huoneesta. Ei ole suuri vaiva ja lapsella on turvallinen olo. Nukuttamisessa menee yleensä max puoli tuntia.
Onko nuo päivällä aktivoivat toimet tarpeeksi väsyttäviä, ts. tarpeeksi liikuntaa?
Meillä on ollut rauhallinen meininki kaikilla kolmella. Säännöllinen rytmi, mutta hyvin löysähkö riippuen täysin päivästä ja lapsista. Olen myös niitä äitejä, jotka ovat silitelleet lapsensa uneen. 3 lasta alle 4 vuodessa takas sen ettei voitu elää tarkasti aikataulutettuna.
7 vuotta mennyt silitellessä uneen, yleensä kestnyt 5-10 min joskus kauemmin. Nyt nukahtaa ilman silitystä itsekseen iltasadun jälkeen. Anna periksi ja mieti miltä itsestäsi tuntuisi isossa pimeässä huoneessa!
Pidätkö vauvaa tarpeeksi sylissä? Oletko rauhallinen? Laula välillä. Jää istumaan sängyn viereen ja silitä ja voit hyräillä.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:43"]
Onko nuo päivällä aktivoivat toimet tarpeeksi väsyttäviä, ts. tarpeeksi liikuntaa?
[/quote] Lapset tarvitsevat myös älyllistä aktivointia, ja ajatteleminen väsyttää jopa enemmän kuin liikunta. Liikunta saattaa jopa vain aiheuttaa sen lapsi käy ylikierroksilla.
Resepti tänne myös ja heti! Tosin en kyllä kaipaa enää lisää lapsia vaikka hyvin nukkuisivatkin ;) Täällä koko ikänsä nukahtamisvaikeuksista kärsineet 12 v ja 10 v. Enää eivät onneksi karju, mutta uni ei vain tule kuin pitkän pyörimisen jälkeen, ja joskus on pakko nousta ylöskin. Pienenä oli näiden kanssa melkoisia nukutusmaratoneja.
Lapsi menee nukkumaan sitten, kun häntä väsyttää. Toki päivärytmit kannattaa pitää säännöllisinä. Jos lapsi jonain iltana valvoo liian pitkään, ongelma korjaantuu seuraavana päivänä.
Melatonin lääkärin reseptillä tai ilman auttaa...ja päiväunet pois päivähoidosta
Me teimme vastasyntyneestä asti tietoisesti työtä sen eteen, että nukkumaanmeno oli lapsesta turvallista ja mukavaa. Ihan vastasyntyneenä hän nukkui yleensä samassa huoneessa jossa oleskeltiin, illalla meni sänkyyn nukkumaan vasta kun minäkin menin. Vähän isompana (4-6 kk) nukutettiin sylissä ja vietiin nukkuvana sänkyyn, itse olin jo vieressä kun heräsi ensi kertaa tissille. Sitten nukutettiin tassutellen. Perhepedissä vieressä nukkui n. vuoden ikäiseksi, sitten sivuvaunussa reilu 2-vuotiaaksi asti. Nyt omassa sängyssä omassa huoneessa, on 2 v 9 kk. Sen lyhyen tassuttelukauden jälkeen alkoi nukahtaa yksin kun jätettiin vain sänkyyn. Iltarutiini ollut sama n 6 k iästä asti.
En tiedä onko teoillamme ollut vaikutusta vai onko lapsi vain hyvä nukahtamaan.
Se on vaan harmi että lapset on hyvin erilaisia tuon suhteen. Toiset ei meinaa nukahtaa millään kun taas toisia ei tarvitse edes nukahtaa. Meidän esikoinen oli super hyvä nukkuja. Vuoden ikäisenä, kun siirsin pinniksestä pois, saattoi mennä itse sänkyyn minun huomaamattani ja käydä nukkumaan. Pienen paniikin jälkeen löysin aina sängystä kuorsaamasta :D Hän alkoi ja sairaalassa nukkua yöt hyvin, ensimmäiset 4kk heräsi kaksi kertaa yössä (nostin rinnalle ja jatkoin unia, pian nukahti lapsikin) ja sitten ne alkoi siitä harventua. 9kk Jälkeen ei enää herännyt ollenkaan.
Mutta tämä toinen lapsi oli juuri samanlainen kun sulla. Samat vanhemmat, samat rutiinit, sama koti, sama ruokavalio jopa sama sänky mutta niin erilaisia nukkujia...
Ei siihen taida mitään parannuskeinoa olla. Kunhan et vaan ala paapomaan uneen. Muuten lapsi pompottaa teitä vielä 5-vuotiaana ja vaatii tunnin nukutusrutiinit.
Liikutaan kävellen ja tykkään "rasittaa" lapsen aivoja keskustelemalla eri asioista ja opettamalla uusia asioita. Koen että päivät ovat monipuolisia mutta eivät yliaktivoivia - lapsi saa myös toisinaan tylsistyä ja keksiä itse viihdykettä. Silittelyä on kokeiltu, mutta ongelmana on se että usein vain virkistää lapsen ja häntä ei saa pysymään sängyssä vaikka kökötän vieressä. Muuten käyttäytyy hyvin ja on kaikin puolin ihana, mutta tuo nukahtaminen on ihan helvetillistä suoraan sanoen.
ap
Mitä jos kokeilisit muutta nykyistä systeemiä jotenkin täysin? Jos kerran iltahuuto kuuluu rutiineihin niin pitäisi oppia pois siitä tavasta. Pitäisit muutn päivärutiinit samoina ja ennakoitavina mutta iltasysteemiin muutos. Vaikka jokin konkreettinen, sängyn paikan kmuutos, valaistuksen muutos, oma käytös erilaiseksi, iltahuudon alettua vaikka yhdesäs suihkuun hetkeksi kynttilänvalossa jne. En tiedä oikeasti, kyllä tuokin menee ohi. Jaksamista ja suklaalevyjä!
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:51"]
Lapsi menee nukkumaan sitten, kun häntä väsyttää. Toki päivärytmit kannattaa pitää säännöllisinä. Jos lapsi jonain iltana valvoo liian pitkään, ongelma korjaantuu seuraavana päivänä.
[/quote] Muaaaaahhhhahahhhaaaaa!!!!! =D
Mun lapset ei mene ikinä vapaaehtoisesti nukkumaan, ikää heillä 3v ja 1,5v. Nukahtaminen on karmein asia maailmassa, ja varinkin nuoremman on aina pakko itkeä ja raivota kunnes nukahtaa.
Hän ei nuku yöllä yhtään pidempään vaikka päikkärit jäisi väliin kolmena peräkkäisenä päivänä, hän on kuitenkin hyvin, hyvin väsynyt mutta ei vain nukahda ilman apua.
Vanhemman kanssa samanlaita llut. Autossa tuo pienempi ei ole vielä oppinut pitämän itseään hereillä kun väsyttää, mutta isompi vain hyräilee itsekseen ja juttelee mukavia ja touhuu kaikenlaista jotta ei vain nukahtaisi.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:54"]
Se on vaan harmi että lapset on hyvin erilaisia tuon suhteen. Toiset ei meinaa nukahtaa millään kun taas toisia ei tarvitse edes nukahtaa. Meidän esikoinen oli super hyvä nukkuja. Vuoden ikäisenä, kun siirsin pinniksestä pois, saattoi mennä itse sänkyyn minun huomaamattani ja käydä nukkumaan. Pienen paniikin jälkeen löysin aina sängystä kuorsaamasta :D Hän alkoi ja sairaalassa nukkua yöt hyvin, ensimmäiset 4kk heräsi kaksi kertaa yössä (nostin rinnalle ja jatkoin unia, pian nukahti lapsikin) ja sitten ne alkoi siitä harventua. 9kk Jälkeen ei enää herännyt ollenkaan.
Mutta tämä toinen lapsi oli juuri samanlainen kun sulla. Samat vanhemmat, samat rutiinit, sama koti, sama ruokavalio jopa sama sänky mutta niin erilaisia nukkujia...
Ei siihen taida mitään parannuskeinoa olla. Kunhan et vaan ala paapomaan uneen. Muuten lapsi pompottaa teitä vielä 5-vuotiaana ja vaatii tunnin nukutusrutiinit.
[/quote]
Nukuttaa piti olla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:54"]
Me teimme vastasyntyneestä asti tietoisesti työtä sen eteen, että nukkumaanmeno oli lapsesta turvallista ja mukavaa. Ihan vastasyntyneenä hän nukkui yleensä samassa huoneessa jossa oleskeltiin, illalla meni sänkyyn nukkumaan vasta kun minäkin menin. Vähän isompana (4-6 kk) nukutettiin sylissä ja vietiin nukkuvana sänkyyn, itse olin jo vieressä kun heräsi ensi kertaa tissille. Sitten nukutettiin tassutellen. Perhepedissä vieressä nukkui n. vuoden ikäiseksi, sitten sivuvaunussa reilu 2-vuotiaaksi asti. Nyt omassa sängyssä omassa huoneessa, on 2 v 9 kk. Sen lyhyen tassuttelukauden jälkeen alkoi nukahtaa yksin kun jätettiin vain sänkyyn. Iltarutiini ollut sama n 6 k iästä asti. En tiedä onko teoillamme ollut vaikutusta vai onko lapsi vain hyvä nukahtamaan.
[/quote]
Mä olen tehnyt samalla lailla. Nukutin sängylle viereeni 11-kuiseksi, sitten lapsi siirtyi omaan sänkyyn ja nukutin pitäen kädestä kiinni. Vähitellen kädestä pitely jäi pois ja vain istun vieressä. Silti yksin nukahtaminen on mahdotonta.
- 3
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:47"]Pidätkö vauvaa tarpeeksi sylissä? Oletko rauhallinen? Laula välillä. Jää istumaan sängyn viereen ja silitä ja voit hyräillä.
[/quote]
2,5-v ei ole vauva.
Puhuuko lapsi? Saako häneltä mitään neuvpa, mikä siinä tuntuu pahalta. Auttaisiko uusi unikaveri, yövalo, uudet lakanat tms. pienen mainospuheen ja neuvottelun jälkeen. Meillä lapsi pyysi heti kun oppi puhumaan, että ovi jätettäisiin raolleen vaikka menikin hyvin nukkumaan. Ilmeisesti haluaa kuunnella vanhempien ääniä nukahtaessaan.
Meillä oli samanlaista, kunnes 5-vuotiaana jäivät päiväunet kokonaan pois. Illat ovat paljon rauhallisempia, lapsi sopivasti väsynyt, menee hyväntuulisena nukkumaan. Joskus harvoin menee oma-aloitteisesti, mutta muutenkin vain kertomalla, että olisi nukkumaanmenoaika. Iltasatunsa kuuntelee, mutta rauhassa. Aamulla herää itsekseen pirteänä. Lapsen illat, ja aamut myös, muuttuivat täysin, kun päiväunet jäivät.
Meidän lapset rääkyisivät joka ilta, jos ei olisi vanhempi vieressä silittämässä. Kaksi lasta, enempää ei tule, ennen kuin perheeseen saadaan iltatoimiin kolmas vanhempi.