Lue keskustelun säännöt.
Lapset eivät käy enää - kuinka uusperhe selviytyy?
01.01.2015 |
Miten uusperheenne on selviytynyt siitä, että toisen vanhemman lapset eivät enää ole halunneet tavata vanhempaansa? Meillä on takana jo 1,5 vuotta "käymättömyyttä". Nuoremmat sisarukset ikävöivät, tosin sekin vähenee ajan kuluessa. Vanhemman ikävä on päättymätön.
Apua asiaan ei saa, paitsi läheisiltä ja omasta terapiasta. Lapsia se ei kuitenkaan korvaa.
Kommentit (38)
Ei me etävanhemmat vaan olla osa lapsen perhettä. Me ollaan kuin isovanhemmat. Meillä pitää aina olla jotain erityistä tai hauskaa että lapset haluaisivat tulla. Jos ei ole, ovat yhden yön jos sitäkään.
Sillä välin kun lapset ovat meillä lasten äiti järjestää "uusille" lapsilleen jotain kivaa mistä nämä "vanhat" lapset jäävät paitsi.
Ymmärrän lapsia täysin.
6, 10 ja 12-vuotiaiden äitipuoli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset ei halua isälleen, koska he kelpaavat vain täydellisinä. Isä elää uutta onnea uuden vaimon kanssa, mutta 17v ja 14v lapset eivät tähän onneen mahdu. Isä näkyy vain silloin, kun lapset menestyvät eli vaikka urheiluseuran vuosijuhlassa, sinne tullaan näyttämään, miten hieno tuo meidän poika on, kun voitti parhaan nuorisourheilijan pokaalin. Mutta kun pitäisi mennä hakemaan poika ensiavusta kotiin, muuttuu ääni kellossa ja lapsi onkin enää minun poikani, ei isän ollenkaan.
Äitipuoli valittaa auliisi, miten erotan lapset isästään ja miten kamalasti tämä lapsiaan kaipaa. Se kaipaus ei vain ikinä näy silloin, kun lapset tarvitsevat isää.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:36"]
Meillä lapset ei halua isälleen, koska he kelpaavat vain täydellisinä. Isä elää uutta onnea uuden vaimon kanssa, mutta 17v ja 14v lapset eivät tähän onneen mahdu. Isä näkyy vain silloin, kun lapset menestyvät eli vaikka urheiluseuran vuosijuhlassa, sinne tullaan näyttämään, miten hieno tuo meidän poika on, kun voitti parhaan nuorisourheilijan pokaalin. Mutta kun pitäisi mennä hakemaan poika ensiavusta kotiin, muuttuu ääni kellossa ja lapsi onkin enää minun poikani, ei isän ollenkaan.
[/quote]
Mies olisi mielellään tarpeellinen, hakisi, veisi ja toisi, edes sinne nuorisopsykiatriseen. Mutta ei kelpaa. Mihinkään harrastuksiin häntä ei ole päästettykään, ei edes autonkuljettajaksi. Ei kun kerran on tainnut päästä viemään.
Kerran siis lapsi soitti hänelle ja kysyi, voiko tämä viedä. Isä sanoi, että joo, hän nappaa pojan kyytiin töistä tullessa ja tulevat sitten meille. Lapsi saa syödä meidän kanssa ja sitten mennä harrastukseen. Sieltä suoraan kotiin. Mutta ei se käynyt, koska lapsi ei olisi saanut olla meillä 45 min ennen harrrastuksen alkamista. Harrastuspaikka on meidän naapurissa, vaikka lapsen koti ihan toisaalla. (No nykyään ei enää käy siellä ollenkaan, mutta se on toinen juttu).
Toinen lapsi harrasti joskus jotain, mutta pelkäsi sitä mahdollisuutta, että isä menee katsomaan isänpäiväesitystä niin paljon, että jättäytyi varmuuden vuoksi pois koko esityksestä. Ei isä olisi siitä edes tiennyt.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 18:29"]Ei me etävanhemmat vaan olla osa lapsen perhettä. Me ollaan kuin isovanhemmat. Meillä pitää aina olla jotain erityistä tai hauskaa että lapset haluaisivat tulla. [/quote]
Minusta tuntui usein vähän tältä. Tosin lasten äidillä ei kyllä mitään "uusia lapsia", jotka olisivat saaneet kokea jotain kivaa. Joskus vain tuntui siltä, että olisi aina pitänyt olla jotain tosi erikoista, mutta toisaalta sekään ei sitten ollut hyvä. Siis ei ollut ihan helppo tietää, mikä sit on kivaa ja mikä kamalaa pakkopullaa. Joskin niinhän se melkein aina tarpeeksi isojen lasten kanssa on.
Jälleen kerran tätä ketjua lukiessani ihmettelen tätä nykymaailman menoa, eksiä ja nyksiä, etiä ja lähejä, uusia ja vanhoja lapsia. Millaisen perhemallin nämä lapset itselleen saavat ja millaiset eväät aikanaan oman pysyvän perheen perustamiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä, eikös se uusperhe olekaan kahden fiksun aikuisen yhteistyön loistava tulos, jossa lapset ovat onnellisia, koska heillä on aina kaksi kotia???
Miksei käy?
Lapsi siis jo yli 12v. ja kertonut mielipiteensä?
Miten vanhempi pitää yhteyttä tapaamisten sijaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:37"]Lapset eivät käy. Toinen on masentunut, eikä muutenkaan jaksa mitään. Ei tapaa kavereitakaan. Juuri ja juuri jaksaa käydä koulussa.
Toinen ei uskalla, koska äiti suuttuu. Viimeksi kun kävi, äiti soitti noin viisi kertaa ja karjui luuriin niin lujaa, että minäkin kuulin metrien päähän.
Molemmat yli 12 ja sanovat, etteivät halua käydä, missään nimessä. Syytä erittelemättä.
[/quote]
Perheterapiaan molemmat perhe-osiot?
Miksi pitäisi käydä? Eläkää nyt vaan sitä uutta elämäänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset eivät käy. Toinen on masentunut, eikä muutenkaan jaksa mitään. Ei tapaa kavereitakaan. Juuri ja juuri jaksaa käydä koulussa.
Toinen ei uskalla, koska äiti suuttuu. Viimeksi kun kävi, äiti soitti noin viisi kertaa ja karjui luuriin niin lujaa, että minäkin kuulin metrien päähän.
Molemmat yli 12 ja sanovat, etteivät halua käydä, missään nimessä. Syytä erittelemättä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:36"]
Miksi pitäisi käydä? Eläkää nyt vaan sitä uutta elämäänne.
[/quote]
Usein lapsen itsetunnolle on tärkeää se, että on kaksi vanhempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:37"]Lapset eivät käy. Toinen on masentunut, eikä muutenkaan jaksa mitään. Ei tapaa kavereitakaan. Juuri ja juuri jaksaa käydä koulussa. Toinen ei uskalla, koska äiti suuttuu. Viimeksi kun kävi, äiti soitti noin viisi kertaa ja karjui luuriin niin lujaa, että minäkin kuulin metrien päähän. Molemmat yli 12 ja sanovat, etteivät halua käydä, missään nimessä. Syytä erittelemättä. [/quote] Perheterapiaan molemmat perhe-osiot?
[/quote]
Me ollaan kyllä miehen kanssa käyty aikanaan aika kauankin perheneuvolassa, kun ajateltiin, josko heiltä löytyisi neuvoja siihen, että saataisiin homma toimimaan paremmin.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:32"]
Miksei käy?
Lapsi siis jo yli 12v. ja kertonut mielipiteensä?
Miten vanhempi pitää yhteyttä tapaamisten sijaan?
[/quote]
Soittaa puhelimeen, skypettää ja lähettää viestejä. Useinkaan ei vastata puhelimeen/skype-puheluun tai viestiin. Ts. toinen ei vastaa ollenkaan, toinen joskus. Ehkä noin kerran kymmenestä vastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:35"]
Jälleen kerran tätä ketjua lukiessani ihmettelen tätä nykymaailman menoa, eksiä ja nyksiä, etiä ja lähejä, uusia ja vanhoja lapsia. Millaisen perhemallin nämä lapset itselleen saavat ja millaiset eväät aikanaan oman pysyvän perheen perustamiseen?
[/quote]
No meidän yhteiset lapset nyt elävät aika tavallisessa perheessä, lukuunottamatta sitä asiaa, että heidän isommat sisarukset ensin olivat ihastuneita heihin ja usein paikalla - sitten poistuivat heidän elämästään kokonaan, eivätkä vastaa enää isänsä puheluihin. Eikä heillä ole mitään tapaa lähestyä näitä kaipaamiansa sisaruksia. Olen kyllä luvannut, että voin auttaa heitä kirjeen kirjoittamisessa tai lähettämisessä. Tai jos he vain haluavat piirtää, lupaan pistää postiin tuotokset.
Näillä vanhemmilla sisaruksilla, eli mieheni lapsilla, taas lienee melko traumaattinen lapsuus monellakin tavalla. Se on kyllä surkea asia.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:01"]
Mitä, eikös se uusperhe olekaan kahden fiksun aikuisen yhteistyön loistava tulos, jossa lapset ovat onnellisia, koska heillä on aina kaksi kotia???
[/quote]
En usko, että mieheni alkoi minun kanssani siksi seurustella, että hänen lapsensa tulisivat onnellisiksi.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:37"]Lapset eivät käy. Toinen on masentunut, eikä muutenkaan jaksa mitään. Ei tapaa kavereitakaan. Juuri ja juuri jaksaa käydä koulussa. Toinen ei uskalla, koska äiti suuttuu. Viimeksi kun kävi, äiti soitti noin viisi kertaa ja karjui luuriin niin lujaa, että minäkin kuulin metrien päähän. Molemmat yli 12 ja sanovat, etteivät halua käydä, missään nimessä. Syytä erittelemättä. [/quote] Perheterapiaan molemmat perhe-osiot?
[/quote]
Me ollaan kyllä miehen kanssa käyty aikanaan aika kauankin perheneuvolassa, kun ajateltiin, josko heiltä löytyisi neuvoja siihen, että saataisiin homma toimimaan paremmin.
[/quote]
Tarpeen varmaan lisätä, että kyllähän se (isän) ahdistusta jonkin verran lievitti, mutta ei meidän käynnit varmaan näitä isoja lapsia helpottaneet. Lainkaan. Ja oli minustakin kiva saada puhuttua jossain neutraalissa paikassa asioista.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:35"]
Jälleen kerran tätä ketjua lukiessani ihmettelen tätä nykymaailman menoa, eksiä ja nyksiä, etiä ja lähejä, uusia ja vanhoja lapsia. Millaisen perhemallin nämä lapset itselleen saavat ja millaiset eväät aikanaan oman pysyvän perheen perustamiseen?
[/quote]
No meidän yhteiset lapset nyt elävät aika tavallisessa perheessä, lukuunottamatta sitä asiaa, että heidän isommat sisarukset ensin olivat ihastuneita heihin ja usein paikalla - sitten poistuivat heidän elämästään kokonaan, eivätkä vastaa enää isänsä puheluihin. Eikä heillä ole mitään tapaa lähestyä näitä kaipaamiansa sisaruksia. Olen kyllä luvannut, että voin auttaa heitä kirjeen kirjoittamisessa tai lähettämisessä. Tai jos he vain haluavat piirtää, lupaan pistää postiin tuotokset.
Näillä vanhemmilla sisaruksilla, eli mieheni lapsilla, taas lienee melko traumaattinen lapsuus monellakin tavalla. Se on kyllä surkea asia.
[/quote]
En tarkoittanutkaan ap viestilläni erityisesti sinua ja miestäsi, vaikutatte fiksuilta ja sitoutuneilta ihmisiltä, jotka ajattelevat lasten parasta. Se on hieno asia, mutta valitettavan harva näissä uusperhekuvioissa tuntuu nykyisin toimivan näin.
Mutta ihan yleisesti mua mietityttää tämä niin montaa nykylasta koskettava kohtalo olla heittopussina kahden kodin välillä ja pahimmassa tapauksessa vielä riitakapulan asemassa.
T: 21
Riitakapulan asemassa olevat ovat kyllä aika lailla minusta psyk tuen tarpeessa, ennemmin tai myöhemmin. Ei lapsi pysy ehjänä, jos häntä vedetään kahteen suuntaan. Vaikka hän ei katkea kirjaimellisesti, niin henkisesti. Aivan hullua ja niitä on paljon.
Se vielä voi mennä, että eron korvilla on riitaisuutta vuoden tai parin ajan, mutta sitten tasoittuu. Mutta ei se voi jatkua kymmentä vuotta ilman, että lapsissa näkyy ja pahasti. Ainut on, jos vanhemmat pitää riidat erillä lapsista, mutta aika vaikeaa se on, jos tappelu on tarpeeksi veristä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:51"]Mitä teillä on annettavaa niille lapsille, että viihtyvät luonanne? Jos ette ole kovin lämpimiä ihmisiä tai jotain, että vierailut ovat olleet pakkopullaa. Pitäisi muistaa tukea lasta kasvussa ja kehityksessä, sinun arkesi on jonkun lapsuus.
[/quote]
Tavallista arkea vaan. Molemmille omat huoneet, joita saa sisustaa oman maun mukaan. Pari rasittavaa, mutta auliisti ihailevaa pikkusisarusta. Joskus isän kanssa laskettelua. Joskus vaatteiden ostamista oman maun mukaan. Wii, pleikka 3, pelejä, tietokone, iPad ja töllö yhteisessä yläkerrassa, niiden omien huoneiden välisessä aulassa. "Oma maailma". Polkupyörät.
Joskus isänsä on patistanut erinäisiin yhteisiin projekteihin ja pyörälenkkeihin. Ennen käytiin aina yhdessä uimassa. Joskus Lintsillä, harvoin ulkomailla. Kerran oltiin Naantalissa, kerran maatilalomalla. Pari reissua Tahkolla. Silloin minä olin mökissä sisällä huoltamassa "arkea" ja isä kävi isojen lasten kanssa laskettelemassa. Joskus käyty leffassa, pizzalla, katsottu leffoja.
Suureksi osaksi on vietetty ihan tavallisen tylsiä viikonloppuja pe-su ja sitten lomilla erikoisempaa. Itselläni ei ole ollut erityistä "tyhjän sylin", "pakkoäitimisen" tai "justiinana" olon syndroomaa. Täydellisestä olen kaukana. Varmaan usein olen ollut aika etäinen ja vähän viileä. En ole kuitenkaan juurikaan moittinut lapsia tai ikinä heidän äitiään. Olen juu joskus paheksunut tai ahdistunut, jos ovat kovin temppuilleet. Tätä oli silloin, kun olivat sellaisia 5-9v, mutta teini-iässä ei ongelmia tuntunut enää olevan. Ei meillä ollut mitään erityisiä odotuksia heille, suoriutumisen suhteen.