Lapset eivät käy enää - kuinka uusperhe selviytyy?

2

Niin no siis miehen lapset olivat 3 ja 5 kun me tutustuimme ja 5 ja 7 kun muutimme yhteen. Mies erosi, koska vaimo halusi eroa ja hänellä oli toinen mies.

Me taas sitten "teimme" nämä yhteiset lapset, koska mm. minä olin lapseton ja halusin omiakin lapsia. Kun lapsemme syntyivät, olivat miehen lapset 10 ja 8. Sisarusten välit ovat aina olleet hyvät ja isommat ovat itse halunneet usein olla pienempien kanssa. Jossain vaiheessa jopa tuntui siltä, että pikkuveli ja -sisko ovat ainoa syy tulla meille tai ilon aihe.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:36"]Toisen vanhemman luokse ei halua mennä, jos tuntee itsensä siellä epätervettulleeksi. Omat vanhempani erosivat noin puolitoista vuotta sitten. Äidillä on uusi mies ja miehellä lapsi, joka on hieman nuorempi kuin itse olen. Äidin mies lähinnä tuijottaa, yrittää olla kohtelias, kiva, välittävä ja ties mitä. Lähinnä kumminkin tuntuu, että yrittää väkisin survoutua elämääni. Ei kiitos, minulla on jo isä. Lapsen nimeä hyvä kun edes muistan.

Pahinta ei ole riitakapulana toimiminen, vaan se suru jonka näkee oman vanhemman silmistä, kun lähtee toisen vanhemman luokse pidemmäksi aikaa.
[/quote]
Kuulostaa tavalliselta nuoren reaktiolta ja äidin uusi mies ihan mukavalta tyypiltä. Jutteluyritys ei ole isäpuoleksi tai isäksi alkamista ;) Toisaalta tarpeeksi turvallista vanhemman uutta voi rauhassa dissatakin. Ei tapahdu mitään vaarallista.

Jos vanhemmat olisivat koko ajan aktiivisessa vihassa ja manipuloisivat nuorta toista vastaan, ei olisi ainoatakaan turvallista kuuntelevaa korvaa. Edes vaikka "se" ei olisi paikalla.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:50"]Meillä lapsi lopetti käymisen, kun kerran nostettiin katti pöydälle ja puhuttiin asioista suoraan. Ei kestänyt sitä. Ehkä jonain päivänä ymmärtää. Otettiin se puheeksi, että hänen täytyy nyt alkaa itse huolehtimaan asioistaan, koska äitinsä on kykenemätön ja todellisuudentaju hämärtynyt. Ei viitsitty sentään käyttää sanaa sairas. Puolusti vaan raivokkaasti, että heillä ei ole mitään ongelmaa. Yritettiin avata puhetta siitä, että muuttaisi meille tai vaikka omaan asuntoon, koska äidillään ei vaan voi asua. Lisäksi puhuttiin rahasta ja siitäkin suuttui. Eipä tässä paljon enää mitään ole tehtävissä. Lapsi on menetetty. Nuoremmat ei kaipaa, kun ikäero on niin iso ja aina hommannut omiaan täällä ollessa. Mieskään ei jotenkin enää välitä. Helpompi sitten antaa perää kuin hakata päätä seinään. Eläköön äitinsä kanssa. Hukkukoon paskaan, likaan, nähköön nälkää, menettäköön luottotietonsa, antaa koulukiusaamisen jatkua jne. Äitinsä ei myönnä ongelmaa, vaikka sen jokainen ympärillä näkee. Jopa äidinäiti eli lapsen mummu on yrittänyt ja lempattu ulos äidin ja lapsen elämästä. Siskonsa eli lapsen täti yritti kesällä käydä puhumassa, mutta eipä sekään auttanut. Lapsi täytti 18 tässä kuussa, joten ei auta edes lastensuojelu enää.
[/quote]
Huonojen olojen lapsi haluaa liian usein hoivata vanhempaansa ja kokee omaksi syykseen, jos ei äiti ole onnistunut. Suora puhe ei yleensä auta, vaan pahentaa.

Meillä käy kaksi lasta kolmesta. Tosin vanhempi näistä kahdesta on myös vähentänyt käyntejä. Lapsille on noloa, että vanhemmat ovat eronneet. Nuorin sanoo isää isäksi, mutta pitää isäpuolta enempi isänään. Isä ei myöskään koskaan ole elänyt nuorimman lapsensa kanssa yhdessä, vaan lasten äiti oli jo löytänyt uuden miehen ennen tämän nuorimmaisen syntymää. He elävät täysin omaa elämäänsä johon lasten oikea isä ei vain kuulu, eikä heillä ole ollut missään vaiheessa edes sisällyttää lasten isää elämäänsä.
Miten tästä selvitään? Hoidetaan tapaamiset niin kauan kuin niitä on, ja niiden vähentyessä yritetään keskittyä muihin asioihin.

Todella surullista. Olisiko aihetta hakeutua perheterapiaan, etenkin tuon masentuneen lapsen (nuoren?) vuoksi ennen kuin tilanne hänen osaltaan vielä pahenee?

Tsemppiä ja jaksamista isälle! Vaikeaa on, ja vanhemman tuska on usein melkein kestämätöntä. Tässä vaiheessa tuskin lohduttaa edes se ajatus, että lapset voivat tulevaisuudessa (päästyään pois äidin jatkuvasta valvonnasta) haluta jälleen olla enemmän tekemisissä.

On kyllä surullista lukea tuollaista. Ja taas kerran paskojen vanhempien syytä tilanne. Ilmeisesti suurin paskapää tässä on lasten äiti, mutta kyllä isäkin on kämmännyt ja pahasti kun on noin lapsistaan luovuttanut. Eihän se elo uusperheessä aina herkkua ole (mutta eipä tietenkään ole ydinperheessäkään) mutta kyllä lasten hyvinvointi tulisi laittaa etusijalle. Selvästikään näin ei ole tehty.

Meilläkin on uusperhe ja on ollut vääntöä miehen exän kanssa lapsista ja oikeudessakin mies on lapsista joutunut tappelemaan, mutta meille on ihan selvää, että lasten hyvinvointi on tärkein asia maailmassa. Lapset tulevat edelleen meille tosi mielellään n. puolet kuukaudesta vaikka ovat jo teini-ikäisiä.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:02"]

Todella surullista. Olisiko aihetta hakeutua perheterapiaan, etenkin tuon masentuneen lapsen (nuoren?) vuoksi ennen kuin tilanne hänen osaltaan vielä pahenee?

[/quote]

Lapsi on käynyt terapiassa, mutta ei useinkaan oikein jaksaisi mennä sinne, koska ei tunne "turhan lätinän" auttavan häntä. Mutta siis hänellä on hoitava taho olemassa, mutta tarvitsee kovasti kannustusta mennäkseen sinne. 

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:51"]

He elävät täysin omaa elämäänsä johon lasten oikea isä ei vain kuulu, eikä heillä ole ollut missään vaiheessa edes sisällyttää lasten isää elämäänsä. Miten tästä selvitään? Hoidetaan tapaamiset niin kauan kuin niitä on, ja niiden vähentyessä yritetään keskittyä muihin asioihin.

[/quote]

No niinhän se taitaa olla... jossain vaiheessa usein lapset kuitenkin haluvat rakentaa yhdeyden uudestaan omaan isäänsä. Tai äitiinsä, jos äiti on asunut toisaalla.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:15"]

On kyllä surullista lukea tuollaista. Ja taas kerran paskojen vanhempien syytä tilanne. Ilmeisesti suurin paskapää tässä on lasten äiti, mutta kyllä isäkin on kämmännyt ja pahasti kun on noin lapsistaan luovuttanut. Eihän se elo uusperheessä aina herkkua ole (mutta eipä tietenkään ole ydinperheessäkään) mutta kyllä lasten hyvinvointi tulisi laittaa etusijalle. Selvästikään näin ei ole tehty.

Meilläkin on uusperhe ja on ollut vääntöä miehen exän kanssa lapsista ja oikeudessakin mies on lapsista joutunut tappelemaan, mutta meille on ihan selvää, että lasten hyvinvointi on tärkein asia maailmassa. Lapset tulevat edelleen meille tosi mielellään n. puolet kuukaudesta vaikka ovat jo teini-ikäisiä.

[/quote]

Ei meistä kumpikaan ole oikein arjessa keksinyt, miten paremmin toimia. Mutta jälkikäteen helpointa olla viisas. Ehkä olisi pitänyt olla suurempi toleranssi lasten protestiin.

Mitä teillä on annettavaa niille lapsille, että viihtyvät luonanne? Jos ette ole kovin lämpimiä ihmisiä tai jotain, että vierailut ovat olleet pakkopullaa. Pitäisi muistaa tukea lasta kasvussa ja kehityksessä, sinun arkesi on jonkun lapsuus.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:51"]

Mitä teillä on annettavaa niille lapsille, että viihtyvät luonanne? Jos ette ole kovin lämpimiä ihmisiä tai jotain, että vierailut ovat olleet pakkopullaa. Pitäisi muistaa tukea lasta kasvussa ja kehityksessä, sinun arkesi on jonkun lapsuus.

[/quote]

Voihan olla, että lapset karttelevat etävanhemmalla olemista juuri siksi, että lähivanhempi tekee elämästä helvettiä kun palaavat kotiin. On helpompaa olla menemättä etälle, mutta siitä seuraa sitten taas tunnolliselle, molempia vanhempiaan rakastavalle lapsella kaikenlaisia psyykkisiä ongelmia, kun itsellä ei ole koskaan hyvä olo.

t: tällaista tilannetta sivusta seurannut

Ette te voi vaikuttaa lähivanhemman toimintaan ainakaan häntä syyllistämällä. Yleensä lapset kyllä haluavat viettää aikaansa vanhemman kanssa, jos hänen luonaan on hyvä olla. Hyvä olo syntyy siitä, että kukaan tuossa perheessä (ei oma vanhempi, eikä ainakaan perheen uudet aikuiset) ei syyllistä, mustamaalaa tai arvostele poissa olevaa vanhempaa. Olen huomannut, että erityisesti isommat lapset eivät halua uusien aikuisten painostavan heitä olemaan liian läheisiä, 'leikkimään perhettä' uuden aikuisen kanssa. Isä- ja äitipuolilta vaaditaan erityistä hienotunteisuutta ja taitoa olla puuttumatta murkkujen/teinien /nuorten yksityisyyteen. Paheksumalla heidän jompaakumpaa vanhempaa, isä-/äitipuoli tekee ison virheen. Olipa paheksumiselle sitten syytä tai ei. Auttaa pitää, jos nuori pyytää apua. Kannattaa jättää vanhempien välinen yhteydenpito ja suhteiden hoito heille ja itse pysyä taka-alalla, toki omaa puolisoa tukien hyvässä hengessä. Pitää aina muistaa, että uusioperhe on erilainen kuin ydinperhe. Samaa yhtenäisyyttä siihen ei saa, mutta rauha ja turvallisuuden tunne on mahdollista, jos ketään ei pakoteta sellaiseen, mihin hän ei ole vielä valmis.

Toisen vanhemman luokse ei halua mennä, jos tuntee itsensä siellä epätervettulleeksi. Omat vanhempani erosivat noin puolitoista vuotta sitten. Äidillä on uusi mies ja miehellä lapsi, joka on hieman nuorempi kuin itse olen. Äidin mies lähinnä tuijottaa, yrittää olla kohtelias, kiva, välittävä ja ties mitä. Lähinnä kumminkin tuntuu, että yrittää väkisin survoutua elämääni. Ei kiitos, minulla on jo isä. Lapsen nimeä hyvä kun edes muistan.

Näin nuorena voin sanoa, että kun ei konkreettisesti tarvitse enää vanhempiaan (laittamaan ruokaa, siivoamaan ymsysm.) kotoa lähteminen jonnekkin paikkaan, jossa olet vieras, koska sinulla ei ole omaa huonetta koko talossa, tuntuu turhalta ja ahdistavalta. Et voi puhua oman vanhempasi kanssa omista asioistasi, ilman että joku ylimääräinen on siinä vieressä. (Ei oiken innosta puhua menkoista vieraan miehen läsnäollessa.)

Samalla tulee tunne, että miksi ei meidän entinen perhe ollut hyvä? Miksi piti rikkoa perhe ja hankkia uusi, johon minä en ole ikinä ennen kuulunut? Kiva, kyllä rakastat tätä uutta kumppania ja tämän lapsesta tykkäät, koska se asuu tedän luonanne, mutta miksi minun pitäisi tykätä heistä? Sen verran ikää, että kohta muutan opiskelemaan, joten turha edes tutustua oikeastaan.

Ravaamine kahden huushollin välillä on rankkaa. Jos on viikon toisessa paikassa ja sitten toisessa, pitää olla koko ajan pakkaamassa ja purkamassa. Tietenkin molemmissa paikoissa olisi tarpeelliset asiat, ettei tarvitse koko omaisuutta mukanaan raahata, mutta se on stressaava. Ja tietenkin se, missä vanhemmat asuvat vaikuttaa. Jos toinen asuu siellä missä kaverit ovat, tuetenkin siellä viihtyy paremmin. 

Pahinta ei ole riitakapulana toimiminen, vaan se suru jonka näkee oman vanhemman silmistä, kun lähtee toisen vanhemman luokse pidemmäksi aikaa. Ei lapsi halua satuttaa vanhempiaan. Se tuntuu pahemmalta tietää, että tekee oman äitinsä tai isänsä surulliseksi, kuin että toinen sanoo toisen olevan typerä ihminen. 

Meillä lapsi lopetti käymisen, kun kerran nostettiin katti pöydälle ja puhuttiin asioista suoraan. Ei kestänyt sitä. Ehkä jonain päivänä ymmärtää. Otettiin se puheeksi, että hänen täytyy nyt alkaa itse huolehtimaan asioistaan, koska äitinsä on kykenemätön ja todellisuudentaju hämärtynyt. Ei viitsitty sentään käyttää sanaa sairas. Puolusti vaan raivokkaasti, että heillä ei ole mitään ongelmaa. Yritettiin avata puhetta siitä, että muuttaisi meille tai vaikka omaan asuntoon, koska äidillään ei vaan voi asua. Lisäksi puhuttiin rahasta ja siitäkin suuttui. Eipä tässä paljon enää mitään ole tehtävissä. Lapsi on menetetty. Nuoremmat ei kaipaa, kun ikäero on niin iso ja aina hommannut omiaan täällä ollessa. Mieskään ei jotenkin enää välitä. Helpompi sitten antaa perää kuin hakata päätä seinään. Eläköön äitinsä kanssa. Hukkukoon paskaan, likaan, nähköön nälkää, menettäköön luottotietonsa, antaa koulukiusaamisen jatkua jne. Äitinsä ei myönnä ongelmaa, vaikka sen jokainen ympärillä näkee. Jopa äidinäiti eli lapsen mummu on yrittänyt ja lempattu ulos äidin ja lapsen elämästä. Siskonsa eli lapsen täti yritti kesällä käydä puhumassa, mutta eipä sekään auttanut. Lapsi täytti 18 tässä kuussa, joten ei auta edes lastensuojelu enää.

2

2

miksi helvetissä uusioperheet vääntää AINA UUSIA LAPSIA sen uuden puolsion kans j aistten ihmetellään, että miksi me ei kelvata. Eikö riitä ne olemassa olevat lapset jotka joutuu kärsimään muka kypsien aikuisten sekoiluista. te aikuiset ootte itse syypäitä siihen ettei haluta tavata, molemmissa on vikaa jos lapsi ei halua tulla vaikka toinen manipuloiskin tilannetta siellä missä on pääasuinpaikka.

oli kauheatas suomalaista roskasakkia sekin  satuhäissä, kun se alle 30 eukko meni kolmatta kertaa naimisiin ja oliko sillä 4 lasta jo valmiiksi kolmelle eri ukolla ja teki lisää tälle seuraavalle jätkällä-eikö oo mitään järkeä touhussa, eukko oli muutenkin sosiaalin asiakas. siinä ei ollu lapsilla mitään arvoa.