toinen nainen jonka vuoksi mies jätti perheen. ..

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:01"]

Eikö koskaan mielessä käynyt edes, että miltä teistä olisi tuntunut jos oma isä ja vieras nainen olisivat toimineet samoin ? Mitä jos itselle olisi tehty samoin? Ap

[/quote]

Että parempiko olisi lapsille riitaisa avioliitto ja vasten tahtoaan lasten takia yhdessä olevat vanhemmat? Onko se sitten jotenkin parempi vaihtoehto?

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 21:16"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:38"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:15"]

Helposti voi rakastaa vaan ei luottaa. Toki luotan siihen tunteeseen ja tietoon rakkaudesta, ei suhde muuten olisi 10v kestänyt, mutta emmä luota miehen kykyyn olla uskollinen. Kuinka mä voisin kun mies mennen tullen pettää puolisoaan mun kanssa? Miksi mä olisin niin sinisilmäinen että olettaisin kymmenen vuoden jälkeen, että mä olisin spesiaalimpi tapaus kun miehen oma vaimo? Totta, meillä on pitkä historia, mutta se ei tarkoita sitä että mä luotan sinisilmäisesti siihen ettei minua mies pettäisi. Mä olen sitä mieltä että jos petät kerran, petät toisenkin. Siksi mä edelleen toivon löytäväni miehen kenelle olisin yksi ja ainoa.

[/quote]

Onko miehellä lapsia vielä kotona? Heille kun tuo isän petos aikanaan selviää, niin menee maine ja kunnia mieheltä, välit poikki lapsiin ja jos sinäkään et huoli moista pettäjää, niin onpa sopan keittänyt! Sääliksi käy perhettä, jota mies pettää 10 vuotta! Ja sääliksi käy naista, joka roikuu varatussa 10 vuotta etsimättä itselleen parempaa!

[/quote]

Aika säälittävä on myos se vaimo, joka roikkuu pettävässä miehessään vuosia. Sen verran pitäisi olla itsekunnioitusta, että dumppaa petturin samantien. Eihän sen miehen tarvitsekaan olla uskollinen, kun kotona on sinisilmäinen kaiken anteeksiantava vaimo, joka kieltäytyy näkemästä totuutta.

Ne lapasmiehet, jotka tulevat vaimonsa jättämiksi, eivät yleensä kelpaa sille kakkosnaisellekaan.

[/quote]

Avioliitto on juridinen sopimus perheen eduksi, josta usein ihmiset haluavat pitää kiinni, vaikka rakkaus olisikin loppunut. Perheeseen kun kuuluu yleensä muitakin kuin mies ja vaimo. Moni jää avioliittoon, koska se on perheen arjen ja lasten kannalta paras ratkaisu. Avioliitto yleensä kuitenkin on alkanut rakkaudesta, jopa niin suuresta, että on haluttu jakaa se arki toisen kanssa ja hankkia se perhe ja lapset. Harva sivusuhde on kuitenkaan kovin merkittävä ja yleensä ne ei kestä arkea, vaan toimivat ainoastaan salassa ja muilta piilossa.

[/quote]

Jos avioliitto olisi ihmisten mielestä juridinen sopimus, naimisiin mentäisiin ilman sitä kauheaa teatteria ja hömppää, siis häitä. Jos avioliitto koettaisiin juridisena sopimuksena, ei olisi mustasukkaisuutta eikä vieraissakäymisestä pillastuttaisi. Jos avioliitto koettaisiin juridisena sopimuksena, sitä voitaisiin jatkaa ja samalla pitää myös sivusuhdetta/suhteita. Juridisiin sopimuksiin ei kuulu omistushalu, vahtiminen eikä jäkätys. Naimisiin halutaan juuri siksi, että kuvitellaan sen antavan jonkin omistusoikeuden ja takaavan jotakin.

Juridisesta sopimuksesta puheenollen, itselle oli naimisiinmenoa suunnitellessa aikanaan tärkeää nimenomaan se, että juridinen puoli suljetaan pois. Siksi avioehto oli ehdoton.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:01"]

Eikö koskaan mielessä käynyt edes, että miltä teistä olisi tuntunut jos oma isä ja vieras nainen olisivat toimineet samoin ? Mitä jos itselle olisi tehty samoin? Ap

[/quote]

Että parempiko olisi lapsille riitaisa avioliitto ja vasten tahtoaan lasten takia yhdessä olevat vanhemmat? Onko se sitten jotenkin parempi vaihtoehto?
[/quote]

Ettäkö riitoja ei voisi selvittää ja suhdetta parantaa ilman jonkun sotkemista ? Ettäkö lapset mieluummin haluavat jonkun isin tai äidin hömppä ystävän kuin omat vanhemmat? Olet naurettava

Tolla yllä olevalla kommentilla tehdään juuri niitä kulissiliittoja. Ja se ei ole mun mielestä arvostavaa edes lapsen takia.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 21:22"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 21:06"]

höh. Miten olisi ihan sinkkuelämä? 

Minun exäni petti ja jätti, muttei koskaan sanonut, minkä asian halusi olevan toisin. Tiesin, ettei ole syytyväinen, mutta mimkäs teet, jos et tiedä, mikä on vialla?

[/quote]

Minä en halunnut sinkkuelämää. Halusin ja edelleen haluan rakastavan miehen ja parisuhteen. Mies ei ollut kiinnostunut suhteemme parantamisesta, vaikka puhuin siitä vuosia ja olin valmis omalta osaltani tekemään ihan mitä vaan siihen vaaditaan. Hän ei halunnut terapiaan, ei halunnut harrastaa kanssani, seksiä oli ehkä kerran kuussa. Se mikä sujui, eli arki lasten kanssa, riitti hänelle täydellisesti. Ei ollut todellakaan kyse siitä etteikö hän olisi tiennyt, mikä oli vialla. Hän ei olisi halunnut minkään muuttuvan. Miten minun peiliinkatsomiseni, jota kyllä koko ajan tein, olisi tätä kuviota parantanut?

Jaksan ihmetellä näitä jankuttajia, jotka todistelevat, ettei huonossa liitossa tarvitse olla ja että rakkaus on se tärkein.

Toinen nainen= samaan aikaan puolison kanssa oleva seksikumppani

Pettäminen = puolisolle valehdellaan ja hänen luottamuksensa petetään

Jos avioliitto on päättymässä, kun ei ole enää tunteita, niin eihän siinä tarvita mitään toisia naisia ja pettämisiä. Ihmisillä on oikeus uuteen onneen ja eroja nyt vain sattuu ja tapahtuu. Nyt on kuitenkin kyse siitä, kun eroa ei hoideta toista arvostavalla tavalla vaan siihen sisältyy valehtelua, huijaamista, varatun metsästämistä ja puolison mustamaalaamista ja parjaamista. Toisin sanoen hoidetaan homma alta riman ja yritetään väittää, että se oli jotenkin välttämättömyys tai että rakkauden nimeen saa satuttaa muita.

Minua kiinnostaisi kysyä näiltä toisilta naisilta, mitä upeaa on valehtelevassa ja raukkamaisessa miehessä. Miksi kukaan haluaisi miehen, joka todistetusti satuttaa puolisoaan, valehtelee tälle ja vääntää parisuhteen kiemurat vain tämän satutetun ja petetyn viaksi eli käyttäytyy niin raukkamaisesti kuin vain voi? Miksi tällainen mies kiinnostaa ja sallitko häneltä samanlaisen käytösmallin, kun itse olette parisuhteessa?

Toinen kiinnostava kysymys: oletko kiusaajan vanhempi? Jostainhan näitä moraaliltaa arveluttavia koulukiusaajia tulee ja nämähän kokevat oikeudekseen satuttaa muita, kunhan vain itse voivat hyvin. Joku täällä jo totesikin, että tarkoitus pyhittää keinot eli toisin sanoen muita saa satuttaa, kunhan itse on onnellinen. Opetatteko lapsillenne, että valehdella saa, jos siitä itse hyötyy?

Tiedän yhden valehtelevan lapsen, ei pahasti mutta juuri sen verran, että jos jotain omaa hyötyä tavoittelee, niin muista voi valehdella ja heitä saa satuttaa sanallisesti, muuten ollaan aikuisen silmissä niin rehellistä ja kunnollista tyttöä. Tämän tytön äiti jäi kiinni nyt vuosia kestäneestä pettämisdraamasta ja tyypilliseen tapaan hänkin korostaa, miten ei ollut onnellinen ja silloin tarkoitus pyhittää keinot. Väitän siis, että pettäjät ja pettämisiin osallistujat kasvattavat kiusaajia, koska he välittävät omat arvonsa lapsilleen.

On selittelyä ja tekosyytä vääntää, ettei parisuhteeseen mahdu muita. Aina mahtuu, jos tarpeeksi yrittää. Soppaa voi hämmentää monella tavalla. Eikö tule mieleenkään, että voisi ensin pyytää miestä hoitamaan eron selväksi, ennen kuin ruvetaan minkäänlaiseen hämmentämiseen? Eikö tule mieleen, että se katkera ex on huomattavasti vähemmän katkera, jos häntä kohdellaan arvostavasti?

Eli kysymys: tuleeko mieleen katkeran exän kanssa asioidessa, että homman olisi voinut hoitaa toisinkin vai jatkaako tässäkin vaiheessa vielä sitä mantraa, miten kauhea se ex kaikin puolin on ja miten se muka olisi ollut se syy eroon eikä seuraus?

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon tässäkin vielä, että kun mies aloittaa puolisonsa pettämisen, ei hänellä ole vielä suunnitelmissa ero. Ei hän ole rakastunut silmittömästi, vaikka niin sanoisikin, vaan tässä kohtaa hän täyttää omia henkilökohtaisia kriisinpaikkojaan. On tarvetta nähdä, kelpaako toiselle, on tarvetta kokeilla, onko ruoho vihreämpää toisella puolella, pikkulapsiarki ahdistaa, kotityöt inhottavat, työ stressaa, arki on aina sitä samaa. Suurin osa miehistä testaa omaa viehätysvoimaansa. Vasta salasuhteen jatkuessa kypsyy päätös siitä mahdollisesta erosta eli toisin sanoen toinen nainen seksillä ja jännittävyydellä saa miehen kuvittelemaan, että arki  hänen kanssaan olisi yhtä seikkailua, ja kun vastassa on se arkinen puoliso, joka ei tiedä, mitä on tapahtumassa eikä omien työkuvioidensa ja muiden kiireiden kanssa pysty vastaamaan puolison nyt luoneisiin tarpeisiin, kun ei osaa edes lukea ajatuksia, niin kyllähän se salasuhde voittaa. Kun suhde tulee ilmi, alkaa puolison katkeruus ja jälleen on helppo ajatella, miten onkin hyvä päästä moisesta pirttihirmusta eroon. Ehkäpä puoliso jopa romahtaa, kun käy ilmi, että hänelle on valehdeltu ja jälleen ajatellaan, että hullusta exästä on hyvä päästä eroon, vaikka tosiasiassa se pirttihirmu ja hullu on täysin pettäjän luoma tilanne. Uusi suhdekin sitten arkistuu. Osa miehistä ottaa opikseen ja tajuaa, että tätähän se arki on, ei se vaihtamalla muutu, osa (suurin osa tilastojen mukaan) jatkaa suhdeshoppailua.

Koko tässä kuviossa on yksi ulkopuolinen, jonka pitäisi kyetä näkemään selvästi, mitä on tapahtumassa. Mutta usein se yksi ulkopuolinen on empatiakyvyiltään vajavainen eikä kykene asettumaan toisen asemaan tai ymmärtämään, miksi ihmiskunnassa yleensä ei hyväksytä toisen satuttamista päämäärän vuoksi. Kun tunkee parisuhteeseen väliin eikä edes hävetä, täytyy olla tunne-elämältään vajaa. Ei siinä voi olla muuta selitystä.

En ole petetty enkä pettäjä enkä missään nimessä toinen nainen. Mutta olen koulukiusattu ja tiedän, minkälaiset ihmiset eivät tunne empatiaa ja minkälaiset kokevat, että viis keinoista, päämäärä on tärkein. Toiset naiset ovat näitä koulukiusaajia.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 17:38"]Onko sinulla koskaan huono omatunto siitä, mitä lapsille tapahtui sinun ansiosta osittain?
Tunnetko tai tunsitko myötätuntoa exää kohtaan koskaan? Hävettikö sua tavata miehen ystävät ja sukua, kun iso osa heistä ei arvosta sinua eikä hyväksy tapahtunutta ?

Mietitkö koskaan, mitä lapset aikuisina miettivät sinusta? Hävettääkö sua koskaan?
[/quote]

Ei. Lapsilla oli ennen sairas kasvuympäristö jossa vanhemmat kärsivät läheisriippuvuudesta. Nykyään heillä on kaksi tervettä ja tasapainoista kotia. En varsinaisesti tuntenut myötätuntoa, toki exällä oli vaikeaa mutta kyllä hänenkin hyvinvointinsa parani huomattavasti kun suhde päättyi. Ei hävettänyt tavata ketään, minut otettiin avosylin vastaan. Lapset varmaan miettivät että kiva että isillä (ja äidillä) on kivat puolisot. Ei hävetä koskaan.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 08:57"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 17:38"]Onko sinulla koskaan huono omatunto siitä, mitä lapsille tapahtui sinun ansiosta osittain? Tunnetko tai tunsitko myötätuntoa exää kohtaan koskaan? Hävettikö sua tavata miehen ystävät ja sukua, kun iso osa heistä ei arvosta sinua eikä hyväksy tapahtunutta ? Mietitkö koskaan, mitä lapset aikuisina miettivät sinusta? Hävettääkö sua koskaan? [/quote] Ei. Lapsilla oli ennen sairas kasvuympäristö jossa vanhemmat kärsivät läheisriippuvuudesta. Nykyään heillä on kaksi tervettä ja tasapainoista kotia. En varsinaisesti tuntenut myötätuntoa, toki exällä oli vaikeaa mutta kyllä hänenkin hyvinvointinsa parani huomattavasti kun suhde päättyi. Ei hävettänyt tavata ketään, minut otettiin avosylin vastaan. Lapset varmaan miettivät että kiva että isillä (ja äidillä) on kivat puolisot. Ei hävetä koskaan.

[/quote]Just ei hävetä koskaan. Eli taidat olla oikea ruusu kukkatarhassa joka pelasti kaikkien hyvinvoinnin. Varmaan joo lapset ajattelee, että onpa kiva joo...mietihän kaksi kertaa.

Miten jotkut näkee vain kaksi vaihtoehtoa:

1. Kärsimys huonossa avioliittossa

2. Pettäminen ja jättäminen uuden takia

Eikö aikuisen oikeasti näille jankkaajille ole tullut mieleen, että:

1. Avioliiton eteen voi tehdä töitä

2. Erota voi ilman pettämistäkin, toista kunnioittaen.

Ihmettelen vaan.

Maailmaan mahtuu monta ihmeellistä asiaa. Sitä saa vaikka loppuikänsä ihmetellä.

Näyttää olevan niin, että toisenlaista näkökantaa kuinitsellä on, ei vain suvaita eikä ymmärretä vaikka miten rautalangasta väännettäisiin. Jos joku kertoo oman kokemuksensa aidosti, ei sitä hyväksytä vaan ruvetaan ihmettelemään ja paheksumaan ja kysymään, mikset tehnyt sitä ja tätä ja noin ja näin.

Eikö voisi mieluummin yrittää ymmärtää kuin alkaa paasaamaan sitä omaa totuuttaan?

Ex-mieheni petti ja valehteli ja petti liittomme aikana joka lopulta päättyi eroon. Onneksi. Syytän ainoastaan itseäni, että ikinä lankesin moiseen paskakasaan ja häpeän ainoastaan sitä että yhteinen lapsemme joutuu kutsumaan häntä isäkseen. Tunnen pelkästään myötätuntoa kyseisen idiootin menneitä ja tulevia naisia kohtaan jotka eivät ihastuksissaan näe millainen ihmisen kuvotus oikeasti on kyseessä ja toivon vain, että nykyinen nainen olisi minua viisaampi ja lähtisi ajoissa. Petetyt puolisot, miksi se on niin hankala hyväksyä että se pettäjäpuoliso on se kusipää ja myöntää itsellenne että Te teitte väärän valinnan ja menitte yhteen kusipään kanssa? Turha hakea syytä mistään muualta. Mä en ainkaan syytä kuin itseäni typeryydestäni ja sinisilmäisyydestä.

Kyllä minä edelleenkin 8 vuoden jälkeen vähän häpeän sitä , että rakastuin varattuun mieheen. Miehen suku on ottanut minut alkujärkytyksen jälkeen ihan hienosti vastaan , vaikka emme tietenkään ole missään kauhean läheisissä väleissä. Miehen ex-vaimon kanssa tulen myös nykyään oikeinkin hyvin toimeen. Lapset on koitettu huomioida joka tilanteessa ja vaikka heiltä isä muutti pois, he ovat saaneet pitää hyvän yhteyden isäänsä. Tunnen kyllä suurta surua siitä, että lasten koti rikkoontui. Vaikka olisi se rikkoontunut ilman minuakin, heillä ei mennyt hyvin enää vuosiin. Ja myös miehen ex-vaimo on tämän minulle kertonut.

Meillä oli tilanne, että kummallakin oli lapsia , joten kokoajan on ollut selkeää että lapset ovat etusijalla. On ollut vaikeaa seurata miehen ikävää ja syyllisyyttä. Elämä ei vaan aina mene niin kuin suunnittelee.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 21:20"]No olenpa todistanut sellaistakin tilannetta, jossa mies jäi kiinni pettämisestä, halusi jatkaa avioliittoa, vaimo halusi eron ja mies muutti asumaan toisen naisensa luokse - siis kakkosvaihtoehdon luokse. Että eipä se toinen nainen aina se ykkösvaihtoehto olekaan. Tästä ei vain puhuta, jonkinlainen tabuhan tämäkin on.[/quote]

Meillä meni näin. Toinen nainen odotti 1,5 vuotta, että mieheni saisi erottua minusta, mutta eipä tuo vain lähtenyt. Minä elin lapsiemme kanssa ihan omaa elämäämme, lähinnä viikonloppuisin edes näimme miestä. PUOLITOISTA vuotta se äijä mietti, että kiinnostaakohan tämä perhe-elämä nyt häntä vai ei, ja koko sen ajan toinen nainen odotti. (Eivät tavanneet, joten todellakin vain odotti ja toivoi.) No, lopulta erosimme ja he jatkoivats iitä mihin olivat jääneet. Arvatkaa kuinka kauan suhde kesti? Puoli vuotta!! Eli mies tuhosi elämänsä kahdessa vuodessa, minä taas rakensin sen kahden vuoden aikana oman elämäni uudestaan. On aivan eri asia aloittaa suhde kahden vuoden yksinäisyyden jälkeen (minulla prosessi oli päässyt paljon aikaisemmin käyntiin) puhtaalta pöydältä verrattuna siihen, että mieheni suhde alkoi petoksesta, jatkui vasta sen jälkeen kun vaimo teki asialle jotain (jämänhän nainen sai, koska mies ei todellakaan valinnut häntä). Samoihin aikoihin kuin heidän suhteensa loppui, minä löysin elämääni uuden ihmissuhteen, ja onnellisia olemme näin vuosienkin jälkeen. Ex-mies kävi kerran naimisissa, erosi ja seurustelee nykyään itseään 15 vuotta nuoremman venäläisen kanssa. Että näin, ihan säälittää tuo joidenkin miesten typeryys ja alttius sotkea elämänsä.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 00:02"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:01"]

Eikö koskaan mielessä käynyt edes, että miltä teistä olisi tuntunut jos oma isä ja vieras nainen olisivat toimineet samoin ? Mitä jos itselle olisi tehty samoin? Ap

[/quote]

Että parempiko olisi lapsille riitaisa avioliitto ja vasten tahtoaan lasten takia yhdessä olevat vanhemmat? Onko se sitten jotenkin parempi vaihtoehto?

[/quote]

Minua taas kiinnostaa, miten pettäminen korjaisi tilannetta lasten kannalta yhtään edullisemmaksi. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ero on parempi vaihtoehto kuin riitaisat, vastentahtoiset vanhemmat, mutta pettäminen tuo lähinnä ennestäänkin (?) ongelmalliseen tilanteeseen lisää kitkerää maustetta. 

Oletko sinä ikinä miettiny miksi mies jätti? Mahdoitko kenties olla aivan mahdoton pirttihirmu? 

Miten ois jos pidettäs lapset ja aikuisten välinen maailma snadisti erillään. Vaikka mä olen ollut toinen nainen, mun lapset kyllä osaa käyttäytyä ja heille on opetettu asialliset käytöstavat, ja saan jopa jatkuvasti kiitosta siitä kuinka hyvin lapseni käyttäytyvät ja kuinka viehättäviä ja kohteliaita ovat. Em. asialla ei ole MITÄÄN tekemistä lasten käyttäytymisen kanssa. Se jos mä rakastun varattuun, se on huonoa säkää ja melkoista sattumaa. En todellakaan toivonut niin käyvän. Se ei kuitenkaan tee musta paskaa äitiä tai kiusaajan äitiä. Herätkää jo todellisuuteen! Ikäviä asioita sattuu ja tapahtuu, mutta lapsien vetäminen ja kiusaajaksi syyttäminen on aika kaukaa haettua tässä yhteydessä...

Minä en usko hetken vertaa, että kukaan kolmas osapuoli pystyisi hajottamaan "hyvän ja täydellisen" avioliiton! Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 25 vuotta, ja alusta asti ajattelutapamme on ollut se, että olemme yhdessä niin kauan, kuin molemmat sitä vilpittömästi tahtovat ja molemmilta löytyy tahtoa tehdä työtä hyvän parisuhteen eteen. Emme ole luvanneet toisillemme muuta kuin luvata yrittää, se on molempien mielestä parasta, mitä luvata kannattaa.

Minä ihmettelen tuota argumenttia "kolmas osapuoli ei pysty hajottamaan hyvää liittoa". Ei mikään liitto ole täydellinen! Vai väittääkö joku todella, että joka päivä menee täydellisesti eikä koskaan, milloinkaan tule mitään konfliktia? Ja toisekseen: parisuhde on kahden kauppa, eikä mikään yhden hengen yritys pitää toista tyytyväisenä. Jos suhteeseen ei ole tyytyväinen, niin parasta on avata se suu eikä odottaa, että kumppani ryhtyy nyt yksin ratkomaan parisuhteen ongelmia siinä samalla, kun toinen hulmuttaa vieraan vuoteen lakanoita. 

Ja kun nämä suhteen "viat" voivatkin olla täysin inhimillisiä, elämään kuuluvia vaiheita. Jotkut nimittäin näyttävät kokevan raskaudenkin sellaiseksi suvantovaiheeksi, että toinen peti houkuttaa omaa enemmän. Että onko se vika ensinkään siinä suhteessa, vai pikemminkin omassa itsessä?

Miksi minun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa jos mies jättäisi perheensä? Ei se tapahtuisi minun takiani vaan siksi että hänen avioliittonsa on ollut pelkkää kulissia ja yhteistä asuntolainaa jo toistakymmentä vuotta. Minä vain satun olemaan olemassa hänen elämässään enkä todellakaan odota hänen kiirehtivän eroaan, se on ajankohtainen vasta kun kuopus on omillaan. Se on hänen valintansa, en sitten tiedä miten kylmähkö parisuhde näkyy kotona lasten silmiin? Kumpikin vanhemmista elää lapsille ja työlle, ei toisilleen.

Minutkin on jätetty ja tunnen ihan samoin kuin monet muutkin siinä tilanteessa. Ensin surua, sen jälkeen vihaa ja sen jälkeen huomaan, että mies ei ollut minkään arvoinen. Tällä hetkellä onnittelen itseäni, että pääsin hänestä eroon. Ja salaa mielessäni säälin nykyistä vaimoa. Toivottavasti hän on viisaampi ja jättää miehen itse.