Muut pienten (4v ja ylöspäin) poikien äidit ja isät?
Onko muilla tällaista ongelmaa kuin meillä? Mieheni ei opeta pojille tiettyjä "poikien juttuja" mitä toivoisin hänen opettavan. Kaikki jää minulle ja minä auttamattakin olen niissä jutuissa hieman pihalla.
En tiedä mikä miestäni vaivaa, olen puhunut hänelle välillä, että olisi hyvä kun hän näyttäisi miten pippeli pestään ja miten voi pissata seisaalteen jne. Pojat eivät näe mitään "miesten juttuja2 etukäteen isältään vaan sitten kavereiden tekemänä ihmettelevät.
Mieheni ei kulje kotona alasti. En tiedä onko pojat edes nähneet isäänsä kovinkaan usein alasti. Saunassa ehkä mutta sielläkin on pimeää. Mieheni on jollain tavalla kovin häveliäs näissä asioissa. Hän käy vessassakin aina ovi lukossa. Ehkä hänen omat vanhempansa eivät opettaneet hänelle mitään? Mutta minua tämä nyt jokatapauksessa ärsyttää kun en en tiedä kaikkea ja vielä vaikka mitä on tulossa.
Pitääkö minun nyt googletella yölliset siemensyöksyt sun muut jutut ja puhua niistä itse. Eikö se tunnu vähintäänkin kiusalliselta pojistani? Toisaalta minä kaiken olen tähänkin asti hoitanut, eikä lapset ainakaan vielä ole millään tasoa näyttäneet häpeilevänsä keskusteluitamme.
Vinkkejä?
Kommentit (13)
Olen yh ja olen opettanut pojan pissaamaan seisaaltaan ja pesemään itsensä. Teini-iän lähestyessä ajattelin ostaa kirjallisuutta murrosiän muutoksista.
Joo, kyllä munkin on pitänyt miehelle huomauttaa, että opeta poikasi pissaamaan pihalla ettei mene kengille ja housuille, mutta alkavat pikkuhiljaa oppia, kaipa se on miehellekin vaan niin outoa.
Ensinnäkin, poikia ei tarvi opettaa pissaan seisaaltaan, siihen ei ole mitään syytä. Toisekseen, pippeliäkään ei sen kummemmin pestä eikä ronkita.
Tänne voi kyllä joku mies laittaa vinkkiä, että mistä olisi kaivannut tietoa ennen murrosikää. Minä olen kyllä ajatellut, että varmistan, että poika saa asiallista ja oikeaa tietoa ettei ole pornon ja uhoavien mukamas naistenmiesten tiedon varassa.
Meillä on viisi poikaa. Nuorin 2v2kk oppi juuri pissaamaan seisaaltaan, kun mies muutaman kerran opasti "metsäpissaamiseen" ulkona. Kyllä mies on kaikille isommillekin opettanut pissaamiset ja pippelin pesut, tai ovat mallioppineet. Luontevastihan se niin käy.
Eihän miehen tarvitse opettaa kuin esikoinen, ja tieto siirtyy sisaruslaumassa alaspäin. :) Minä olen suoraan sanottuna ihan niin tumpelo, että mies on opettanut meidän pojilla ihan kaiken. Mun kasvatuksella pojista tulisi suoraan sanottuna pieniä neitejä, koska poikien maailma on mulle ihan outo. Juttele ap miehen kanssa, koska ethän sinä vaan voi osata opettaa niitä miehiseen maailmaan kuuluvia asioita, jotka on miehellesi itsestäänselvyyksiä. Ei teillä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se, että mies huolehtii nämä asiat.
Millä helvetin tasolla miehes on isä? Tuo leivän pöytään? Huh huh mitä meininkiä Suomessa 2014.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 23:28"]Eihän miehen tarvitse opettaa kuin esikoinen, ja tieto siirtyy sisaruslaumassa alaspäin. :) Minä olen suoraan sanottuna ihan niin tumpelo, että mies on opettanut meidän pojilla ihan kaiken. Mun kasvatuksella pojista tulisi suoraan sanottuna pieniä neitejä, koska poikien maailma on mulle ihan outo. Juttele ap miehen kanssa, koska ethän sinä vaan voi osata opettaa niitä miehiseen maailmaan kuuluvia asioita, jotka on miehellesi itsestäänselvyyksiä. Ei teillä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin se, että mies huolehtii nämä asiat.
[/quote]
No ei se pissaamaan opettaminen vaikeaa ollut, sanoin lapselle että ota siitä pippelistä kiinni ja yritä tähdätä wc-pönttöön.
Peseminen oli Googlesta etsittävä. Täältä löytämästäni tiedosta sain käsityksen, että pippelin pestessä voi ihan varovasti nahkaa vetää taakse, mutta ei paljoa. Voi olla, että väärin olen opettanut, mutta hengissä on vielä.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 23:29"]
Millä helvetin tasolla miehes on isä? Tuo leivän pöytään? Huh huh mitä meininkiä Suomessa 2014.
[/quote]
No onneksi isän titteliä ei jaeta sen mukaan kuka opettaa lapsensa pissaamaan :)
Mieheni hoitaa kyllä kaikin puolin muuten isän roolin oikein mallikelpoisesti. On muunmuassa lasten kanssa nyt koti-isänä vuoden kun minä palaan töihin. Joten valitaa en voi, muuta kuin tuosta häveliäisyydestä. Kaippa minun pitää sitten vain jatkaa poikien kanssa juttelemista ja opastamista. Jos se minulta luontevammin tulee.
AP
Ap. Olen neljän pojan äiti joista vanhin 4v, ja vaippa. Millään ei luovu vaipasta - YKSIKÄÄN. mieheni ei tee asialle mitään. Pojat eivät halua mun pesevän kakkapeppuja....... Oon kuule ihan hukassa. Eli mulla asiat pahemmin ku sulla!! :'(