Lue keskustelun säännöt.
Henkisesti hyvinvoiva lapsi ei kiusaa.
23.08.2014 |
Olin kiusaaja ala-asteella. Kotona oli todella ahdistava ilmapiiri ja henkistä väkivaltaa käytettiin. Pistin siis pahan kiertämään. Kadun sanomisiani ja kiusaamista todella paljon. En saa sitä tekemättömäksi vaikka kuinka toivoisin. Kiusaaminen loppui kuitenkin yläasteella kun minulle alkoi tulla vähän enemmän järkeä päähän. Nykyään tämä kiusaamani tyttö on yksi parhaista ystävistäni. Siitä huolimatta kiusaaminen jätti tähän tyttöön ikuiset henkiset arvet.
Toivoisinkin, että kiusaajan lisäksi kiinnitettäisiin huomiota myös perheeseen ja siihen mikä tilanne siellä on. Hyvinvoiva lapsi ei kiusaa eikä koe tarvetta alentaa muita. Kotioloissa on oltava jotain pahasti vialla ja nämä kiusaajien vanhemmat voisivat oikeasti katsoa sinne peiliin ja miettiä. Syy löytyy sieltä.
Itse aion ainakin opettaa lapselleni, että ketään ei saa kiusata edes "leikillään". Ja jos näkee kiusaamista niin siitä on kerrottava heti aikuiselle.
Te kiusaajien vanhemmat, nyt oikeasti järki päähän ja miettimään mikä meni lastenkasvatuksessa väärin.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:13"]Harva 10-vuotias on psykopaatti.
[/quote]
Osa on.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:13"]Harva 10-vuotias on psykopaatti.
[/quote]
Osa on.
[/quote]
Itse en ainakaan ollut. Tai sitten jotenkin kummasti paranin siinä 12-vuotiaana.
Jokaien wt-aloituksen av:lla tehnyt tai bloggaajia syyttä ivannut on mielessäni automaattisesti kiusaaja siviilielämässä. Niitä on hämmentävän paljon.
Osa nyt vain on kusipääluonteita, vaikka kotioloissa ei olisi mitään vikaa. Osa taas ei ole, vaikka olisi kuinka surkea kotiolot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:16"]
Jokaien wt-aloituksen av:lla tehnyt tai bloggaajia syyttä ivannut on mielessäni automaattisesti kiusaaja siviilielämässä. Niitä on hämmentävän paljon.
[/quote]
Uskon myös, että aika monen av-kiusaajan lapsi on myös kiusaaja. Kotoahan se malli opitaan.
ap
Mun kouluaikana luokalla oli yks tyttö joka kiusas muutamaa muuta oppilasta. Olin itse tämän tytön hyvä kaveri (olen edelleenki)ja tiedän että hänen kotonaan on kaikki asiat oleet aina hyvin. Vanhemmat rakastaa toisiaan ja lapsiaan.
Olen nyt aikuisiällä kysynyt kaveriltani että miksi hän kiusasi muita, mutta hän ei osaa vastata kysymykseen.
Aina kiusaajan kotona ei ole huonot oltavat, vaan kyse saattaa olla jostakin muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:21"]
Mun kouluaikana luokalla oli yks tyttö joka kiusas muutamaa muuta oppilasta. Olin itse tämän tytön hyvä kaveri (olen edelleenki)ja tiedän että hänen kotonaan on kaikki asiat oleet aina hyvin. Vanhemmat rakastaa toisiaan ja lapsiaan.
Olen nyt aikuisiällä kysynyt kaveriltani että miksi hän kiusasi muita, mutta hän ei osaa vastata kysymykseen.
Aina kiusaajan kotona ei ole huonot oltavat, vaan kyse saattaa olla jostakin muusta.
[/quote]
Mistä tiedät, että kaikki oli hyvin? Meidän perhe-elämästä kukaan ei tiennyt mitään. Kaikille on jälkeenpäin tullut järkytyksenä.
ap
onhan niitä sitten vaan ihan höhöttäviä idiootteja, jotka kiusaavat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia ei ole noin mustavalkoinen, ap. Eikä varsinkaan noin, kuten kakkonen esittää.
Tosiasia on, että oikeastaan kuka tahansa voi kiusata, ilman sen kummempaa traumaattista lapsuutta, saati mielen sairautta.
Kiusaaminen syntyy siitä, että siihen on mahdollisuus ja se tuntuu kiusaajasta jollakin tavalla palkitsevalta. Se palkinto voi olla ihan vaikkapa sitä, että mollaamalla jotakuta, jota muutkin luokassa/työpaikalla mollaavat, saa hyväksyntää ja kohottaa ikään kuin omaa statustaan ko. yhteisössä.
Monasti myös ne, joita on itseään kiusattu - siis ne sääliä ansaitsevat UHRIT - voivat itse jossain muussa tilanteessa sortua kiusaamaan muita!
Mitä tästä seuraa?
No, on hyvä tajuta, ettei kiusaaminen OLE mitään, jota harrastavat vain "ne muut", kiusatut ja onnettomat luuserit tai (kakkosen teorian mukaan) jotkus syntyjään pahat psykopaattilapset.
Vaan kiusaamisen saattaa sortua myös ne meidän omat kullannuput, joilla on hyvä koti ja rakastavat vanhemmat.
KUN tämän tajuaa, on helpompi hyväksyä se tieto, että oma lapsi on töpeksinyt ja tarttua siihen väärään käytökseen tiukasti. Opettaa lapselle heti ja jämäkästi, ettei kiusaaminen ole hyväksyttyä ja siitä ei hitto vie kunnian kukko laula!
Ulkostamalla tuolla tavalla (kuten ap ja kakkonen varsinkin tekee) kiusaamisen "niiden muiden" ongelmaksi, emme näe, emmekä kykene tiukasti puuttumaan siihen omassa perheessämme.
Juuri teidän kaltaiset vanhemmat ovat niitä, jotka hermostuvat, loukkaantuvat ja kieltävät heti, että oma lapsi olisi voinut kiusata ketään, jos teille sellaisesta kerrotaan vaikkapa koulun taholta.
PS: en kiellä, etteikö osa kiusaajista voi (varsinkin patologiset ja toistuvasti samaa harrastavat kiusaajat) ollakin ns. ongelmaperheiden lapsia, ehkä jopa mieleltään järkkyneitä. Mutta oman pitkän opettajanuran aikana olen oppinut, että myös ne hyvien perheiden periaatteessa hyväkäytöksiset lapsoset voivat olla julmia ja kiusata.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:25"]
Asia ei ole noin mustavalkoinen, ap. Eikä varsinkaan noin, kuten kakkonen esittää.
Tosiasia on, että oikeastaan kuka tahansa voi kiusata, ilman sen kummempaa traumaattista lapsuutta, saati mielen sairautta.
Kiusaaminen syntyy siitä, että siihen on mahdollisuus ja se tuntuu kiusaajasta jollakin tavalla palkitsevalta. Se palkinto voi olla ihan vaikkapa sitä, että mollaamalla jotakuta, jota muutkin luokassa/työpaikalla mollaavat, saa hyväksyntää ja kohottaa ikään kuin omaa statustaan ko. yhteisössä.
Monasti myös ne, joita on itseään kiusattu - siis ne sääliä ansaitsevat UHRIT - voivat itse jossain muussa tilanteessa sortua kiusaamaan muita!
Mitä tästä seuraa?
No, on hyvä tajuta, ettei kiusaaminen OLE mitään, jota harrastavat vain "ne muut", kiusatut ja onnettomat luuserit tai (kakkosen teorian mukaan) jotkus syntyjään pahat psykopaattilapset.
Vaan kiusaamisen saattaa sortua myös ne meidän omat kullannuput, joilla on hyvä koti ja rakastavat vanhemmat.
KUN tämän tajuaa, on helpompi hyväksyä se tieto, että oma lapsi on töpeksinyt ja tarttua siihen väärään käytökseen tiukasti. Opettaa lapselle heti ja jämäkästi, ettei kiusaaminen ole hyväksyttyä ja siitä ei hitto vie kunnian kukko laula!
Ulkostamalla tuolla tavalla (kuten ap ja kakkonen varsinkin tekee) kiusaamisen "niiden muiden" ongelmaksi, emme näe, emmekä kykene tiukasti puuttumaan siihen omassa perheessämme.
Juuri teidän kaltaiset vanhemmat ovat niitä, jotka hermostuvat, loukkaantuvat ja kieltävät heti, että oma lapsi olisi voinut kiusata ketään, jos teille sellaisesta kerrotaan vaikkapa koulun taholta.
PS: en kiellä, etteikö osa kiusaajista voi (varsinkin patologiset ja toistuvasti samaa harrastavat kiusaajat) ollakin ns. ongelmaperheiden lapsia, ehkä jopa mieleltään järkkyneitä. Mutta oman pitkän opettajanuran aikana olen oppinut, että myös ne hyvien perheiden periaatteessa hyväkäytöksiset lapsoset voivat olla julmia ja kiusata.
[/quote]
Kiitos tästä näkemyksestä :) En ole jotenkin ajatellut, että ne "hyvien perheiden" lapset voisivat myös kiusata. Itse en ole törmännyt yhteenkään sellaiseen. Aion kyllä parhaani mukaan lapselleni opettaa ja näyttää hyvää esimerkkiä, että ketään ei kiusata. Jos näin ikävästi kuitenkin sattuu, otan tietysti lapsen puhutteluun koska en halua, että kukaan joutuu kärsimään niin kuin tämä kiusaamani tyttö. Kyllä siinä vaiheessa varmaan alkaisin syyllistämään ja miettimään, mitä olen tehnyt väärin, mutta pääasia olisi, että kiusaaminen saataisiin loppumaan. Keinolla millä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen hyvästä ja onnellisesta perheestä, mutta minua itseäni kiusattiin oikeastaan koko yläasteen ajan. Kun sitten yhtä toista lasta alettiin haukkua ja mollata ja töniä, niin minä olin kyllä häpeä myöntää mukana haukkumassa ja nauramassa. Ihan siitä ilosta, että kerrankin se en ollut minä, jota mollattiin. Ja varmaan siksi, että kun huomio kohdistui johonkin muuhun, niin minä sain olla rauhassa. Parhaimmillaan se olin myös minä, jonka osuvalle vittuilulle muu luokka nauroi kannustavasti, mikä oli jollain tavalla palkitsevaa. Olen siten täysin samaa mieltä kuin tuo opettaja: kiusaaminen johtuu ennen kaikkea ryhmädynamiikasta. Siihen pitää opettajien ja vanhempien puuttua jämäkästi eikä alkaa demonisoida kiusaajaa/kiusaajia, koska jos niin tapahtuu, kukaan ei kunnolla puutu kiusaamiseen - sehän on vaan se "yksi psykopaattikakara", ei luokan yhteishengessä tai lasten käsityksissä oikeasta ja väärästä käytöksestä ole mitään vikaa...!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:37"]
Mä olen hyvästä ja onnellisesta perheestä, mutta minua itseäni kiusattiin oikeastaan koko yläasteen ajan. Kun sitten yhtä toista lasta alettiin haukkua ja mollata ja töniä, niin minä olin kyllä häpeä myöntää mukana haukkumassa ja nauramassa. Ihan siitä ilosta, että kerrankin se en ollut minä, jota mollattiin. Ja varmaan siksi, että kun huomio kohdistui johonkin muuhun, niin minä sain olla rauhassa. Parhaimmillaan se olin myös minä, jonka osuvalle vittuilulle muu luokka nauroi kannustavasti, mikä oli jollain tavalla palkitsevaa. Olen siten täysin samaa mieltä kuin tuo opettaja: kiusaaminen johtuu ennen kaikkea ryhmädynamiikasta. Siihen pitää opettajien ja vanhempien puuttua jämäkästi eikä alkaa demonisoida kiusaajaa/kiusaajia, koska jos niin tapahtuu, kukaan ei kunnolla puutu kiusaamiseen - sehän on vaan se "yksi psykopaattikakara", ei luokan yhteishengessä tai lasten käsityksissä oikeasta ja väärästä käytöksestä ole mitään vikaa...!
[/quote]
15, kiitos, kuvasit oikein hyvin sitä, miten kiusaaminen etenee ja leviää. Ja sitä, miltä se tuntuu kiusaajista: on kivaa, kun muut nauraa ja kannustaa.
Monesti muuten edes teini-ikäiset eivät kunnolla tunnista itsessään sitä, että he kiusaavat. On muka ihan vaan "huumoria" ja "läpänheittoa" se, kun yhtä luokassa toistuvasti haukutaan ja ivataan.
Varsinkin tytöillä on ikävä tapa salavihkaa eristää joku tai joitain luokassa pois omasta piiristä. Teini-ikäisten kohdalla se voi alkaa vaivihkaa sillä, että kyseisen tytön tietämättä käydään whatsap-keskusteluja, nauraa kiherretään sisäpiirin juttuja, ja tuo yksi tyttö pidetään pimennossa jutuista. Pian ei enää pääse mukaan rinkiin välitunnilla ja siitä homma etenee panetteluksi ja valheiden levittämiseksi. Alussa tytöt itsekin saattavat järkyttyä, jos heille osoittaa, että sulkeminen kaveriporukasta on itse asiassa sosiaalista kiusaamista - "mitä, me ei vaan ajateltu, että X on kiinnostunut tästä/meistä oli vaan kivempaa mennä nelistään ilman X:ää"
Tuollaista oikeasti tekee kuka tahansa. Ja SILTI siihen pitää opettajan ja vanhempien puuttua. "Miltä sinusta tuntuisi, jos sinä olisit X:n sijasta se, joka yhtäkkiä ei teidän viiden tytön porukassa kelpaakaan mukaan?"
Kaikkien kanssa ei tarvitse hengailla koko aikaa, mutta ketään ei yhtäkkiä ilman syytä suljeta vanhasta kaveriporukasta ulos - se on jo kiusaamista.
12
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:25"]Asia ei ole noin mustavalkoinen, ap. Eikä varsinkaan noin, kuten kakkonen esittää.
Tosiasia on, että oikeastaan kuka tahansa voi kiusata, ilman sen kummempaa traumaattista lapsuutta, saati mielen sairautta.
Kiusaaminen syntyy siitä, että siihen on mahdollisuus ja se tuntuu kiusaajasta jollakin tavalla palkitsevalta. Se palkinto voi olla ihan vaikkapa sitä, että mollaamalla jotakuta, jota muutkin luokassa/työpaikalla mollaavat, saa hyväksyntää ja kohottaa ikään kuin omaa statustaan ko. yhteisössä.
Monasti myös ne, joita on itseään kiusattu - siis ne sääliä ansaitsevat UHRIT - voivat itse jossain muussa tilanteessa sortua kiusaamaan muita!
Mitä tästä seuraa?
No, on hyvä tajuta, ettei kiusaaminen OLE mitään, jota harrastavat vain "ne muut", kiusatut ja onnettomat luuserit tai (kakkosen teorian mukaan) jotkus syntyjään pahat psykopaattilapset.
Vaan kiusaamisen saattaa sortua myös ne meidän omat kullannuput, joilla on hyvä koti ja rakastavat vanhemmat.
KUN tämän tajuaa, on helpompi hyväksyä se tieto, että oma lapsi on töpeksinyt ja tarttua siihen väärään käytökseen tiukasti. Opettaa lapselle heti ja jämäkästi, ettei kiusaaminen ole hyväksyttyä ja siitä ei hitto vie kunnian kukko laula!
Ulkostamalla tuolla tavalla (kuten ap ja kakkonen varsinkin tekee) kiusaamisen "niiden muiden" ongelmaksi, emme näe, emmekä kykene tiukasti puuttumaan siihen omassa perheessämme.
Juuri teidän kaltaiset vanhemmat ovat niitä, jotka hermostuvat, loukkaantuvat ja kieltävät heti, että oma lapsi olisi voinut kiusata ketään, jos teille sellaisesta kerrotaan vaikkapa koulun taholta.
PS: en kiellä, etteikö osa kiusaajista voi (varsinkin patologiset ja toistuvasti samaa harrastavat kiusaajat) ollakin ns. ongelmaperheiden lapsia, ehkä jopa mieleltään järkkyneitä. Mutta oman pitkän opettajanuran aikana olen oppinut, että myös ne hyvien perheiden periaatteessa hyväkäytöksiset lapsoset voivat olla julmia ja kiusata.
[/quote]
Jos et usko lapsipsykopaattien olemassaoloon, ihmiskuvasi on naiivi. En sanonut että niitä on paljon, mutta niitä on olemassa.
T. 2
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:44"][quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 14:37"]
Mä olen hyvästä ja onnellisesta perheestä, mutta minua itseäni kiusattiin oikeastaan koko yläasteen ajan. Kun sitten yhtä toista lasta alettiin haukkua ja mollata ja töniä, niin minä olin kyllä häpeä myöntää mukana haukkumassa ja nauramassa. Ihan siitä ilosta, että kerrankin se en ollut minä, jota mollattiin. Ja varmaan siksi, että kun huomio kohdistui johonkin muuhun, niin minä sain olla rauhassa. Parhaimmillaan se olin myös minä, jonka osuvalle vittuilulle muu luokka nauroi kannustavasti, mikä oli jollain tavalla palkitsevaa. Olen siten täysin samaa mieltä kuin tuo opettaja: kiusaaminen johtuu ennen kaikkea ryhmädynamiikasta. Siihen pitää opettajien ja vanhempien puuttua jämäkästi eikä alkaa demonisoida kiusaajaa/kiusaajia, koska jos niin tapahtuu, kukaan ei kunnolla puutu kiusaamiseen - sehän on vaan se "yksi psykopaattikakara", ei luokan yhteishengessä tai lasten käsityksissä oikeasta ja väärästä käytöksestä ole mitään vikaa...!
[/quote]
15, kiitos, kuvasit oikein hyvin sitä, miten kiusaaminen etenee ja leviää. Ja sitä, miltä se tuntuu kiusaajista: on kivaa, kun muut nauraa ja kannustaa.
Monesti muuten edes teini-ikäiset eivät kunnolla tunnista itsessään sitä, että he kiusaavat. On muka ihan vaan "huumoria" ja "läpänheittoa" se, kun yhtä luokassa toistuvasti haukutaan ja ivataan.
Varsinkin tytöillä on ikävä tapa salavihkaa eristää joku tai joitain luokassa pois omasta piiristä. Teini-ikäisten kohdalla se voi alkaa vaivihkaa sillä, että kyseisen tytön tietämättä käydään whatsap-keskusteluja, nauraa kiherretään sisäpiirin juttuja, ja tuo yksi tyttö pidetään pimennossa jutuista. Pian ei enää pääse mukaan rinkiin välitunnilla ja siitä homma etenee panetteluksi ja valheiden levittämiseksi. Alussa tytöt itsekin saattavat järkyttyä, jos heille osoittaa, että sulkeminen kaveriporukasta on itse asiassa sosiaalista kiusaamista - "mitä, me ei vaan ajateltu, että X on kiinnostunut tästä/meistä oli vaan kivempaa mennä nelistään ilman X:ää"
Tuollaista oikeasti tekee kuka tahansa. Ja SILTI siihen pitää opettajan ja vanhempien puuttua. "Miltä sinusta tuntuisi, jos sinä olisit X:n sijasta se, joka yhtäkkiä ei teidän viiden tytön porukassa kelpaakaan mukaan?"
Kaikkien kanssa ei tarvitse hengailla koko aikaa, mutta ketään ei yhtäkkiä ilman syytä suljeta vanhasta kaveriporukasta ulos - se on jo kiusaamista.
12
[/quote]
Lapsi joka kiusaa ei koe olevansa arvostettu eikä hänen hyväksytyksi tulemisen tarvettaan ole tyydytetty, tämä on joko vanhempien kasvatuksen vika tai toisten kiusaamisen seuraus.
Kaikki haluavat olla hyväksyttyjä ja osa ryhmää jos näin ei ole lapsi hakee sitä kyseenalaisin keinoin. Tässä teoriani; kun lapsen kasvatuksessa on puutteita eikä lapsi koe olevansa hyväksytty ja arvokas perheessä hän alkaa oireilla toisia kiusaamalla, on helpompi olla ilkeä kuin yrittää kovasti tulematta hyväksytyksi, jolloin kiusattu kokee olevansa arvoton ja pyrkii takaisin ryhmään kiusaamalla muita. On siis kahdenlaisia kiusaajia, ne ketkä vanhemmat kasvattivat puutteellisesti ja ne jotka kiusattuina joutuivat hakemaan hyväksyntää. Myös nämä hyvät ja rakastavat perheet voivat huomaamattaan kasvattaa lasta niin ettei lapsi koe olevansa tärkeä esim. Sanomalla lapselle " eks sää nyt osaa, kato nyt näin, etkö tajua? Oletko kuuro? Et edes yritä! Tajuutko nyt? " kun lapsi opettelee uutta asiaa....
Henkisesti sairas se psykolapsikin on. Ei siis henkisesti hyvinvoiva.
Sitten haukutaan hikariksi vaikka nk hyvä oppilas lukee kerran vaan ja se on siinä.
2/17, minä olen opettanut alakoulun luokanopettajana yhdeksän vuotta ja yläkoulun aineenopettajana 14 vuotta, enkä voi sanoa kertaakaan törmänneeni psykopaatti-lapseen. Valtaosa on normaaleja ja normaaleista kotioloista tulleita, ei edes itse millään tavalla kiusattuja - ovat vaan läheteneet kiusaamiseen mukaan tyhmyttään (=eivät ole pysähtyneet tajuamaan, että se on kiusaamista, mitä he tekevät) ja koska ovat kokeneet sen sosiaalisesti palkitsevaksi. Osa on kiusattuja itse, ja yrittävät selviytyä siitä kääntämällä huomion johonkuhun toiseen (kuten 15 hienosti osasi kuvata). Jonkin verran - muttei paljon - on häiriintyneitä lapsia, joilla on kotikasvatuksen (tai sen puutteen) peruja huonosti tajua oikeasta ja väärästä, ja/tai puuttuva empatiakyky. Mutta yhtään varsinaisesti psykopaattista lasta en ole tavannut, ja ymmärtääkseni lapsista ja nuorista psykopatian analysointi on aika kiistanalainen asia.
Joten toivoisin, että et heittelisi kyökkidiagnooseja. Joka tapauksessa (kuten 19 sen sanoo), psykopaatti on sairas, ja psykopatian syntyyn liittyy juurikin niitä ap:n mainitsemia lapsuusajan traumoja ja hylkäämiskokemuksia (jos kohta myös biologisia syitä)
12
Pyh, mokoma kiusaajien puolustaja. Osa kiusaajista on psykopaatteja, joiden käytöstä mikään "yhyy, voin huonosti joten kidutin muita" -puolustelu selitä.