Lue keskustelun säännöt.
14v teini kirjoittaa.
29.08.2014 |
Hei. Olen 14vuotias ja taisin ymmärtää,miksi tärkeät asiat täytyy tehdä nyt eikä huomenna.
äitini pyysi minua eilen katsomaan sairasta mummoani, mutta ajattelin,että menen maanantaina, enkä mennytkään eilen. Luotin siihen, että mummoni jaksaa vielä sinne asti.
Kun odotin bussiani tänään,äitini soitti,että mummoni on nukkunut juuri pois. Poden syyllisyyttä,kun en mennyt heti katsomaan vielä viimeisen kerran mummoani.
Kommentit (9)
Kiitos todella paljon ! En ole kertonut kuin vain tyttöystävälleni tästä, muut ovat kyselleet,miksi olen poissa.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
:( ei se sinun syytäsi ole, älä missään nimessä pode huonoa omatuntoa. Otan osaa, voimia!
Otan osaa. Älä missään nimessä pode syyllisyyttä - eihän meistä kukaan osaa huomista ennustaa. Paljon voimia ja muistele mummoasi rakkaudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei! Ihan kuin minä! Olin 14v kun mummoni kuoli, olin tapaamassa häntä aivan liian harvoin vaikka olisin halunnut, sinne vain oli niin pitkä matka ja hirmukallista liput sinne koska sen verran kaukana. Ja oli kiireitä koulun kanssa, viikonloputkin tein läksyjä/esitelmiä ja luin kokeisiin jne.. En siis juhlinut tai mitään sellaista ikinä. Silti kaduttaa NIIIIN paljon kun näin häntä liian vähän ! :( sitten kasin päättäreiden jälkeen kun tulin kotiin tätini joka oli meillä kotona kylässä kertoi että nyt hän kuoli, juuri kun olin innoissani kertomassa stipendistäni :/ voi ei oli niin kamalaa kyllä, ja on edelleen! Olen nyt 20 ja itken joka viikko vähintään ja mietin häntä lähes päivittäin ikävöiden, syyllisyys on valtava ! ;(( voiei nyt itken TAAAAS. Mutta voimia sinulle <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo syyllisyydentunne on ihan normaalia, vaikka olisi käynyt useinkin katsomassa. Silloinkin tuntuu, että olisi voinut käydä vielä useammin.
Otan osaa suruusi. Olet onnekas, että sinulla on ollut isoäiti joka on ollut sinulle läheinen ja rakas.
Otan osaa. Älä pode syyllisyyttä.