Minkä tyylisiä on ahdistavimmat unet, joita olet nähnyt?
Mulle sellaisia unia ovat sellaiset, joissa meidän lapselle tapahtuu jotain kauheaa. Esim tippuu jostain korkeasta paikasta tai sitten monesti on tullut nähtyä sellaisiakin unia, missä ollaan jätetty lapsi yksin johonkin ja sitten jostain syystä lähdetty pois hänen luotaan. Ja sitten kun myöhemmin yrittänyt lähteä etsimään häntä, eikä ole löytänyt mistään. :-(
Se tunne unesta heräämisen jälkeen on jotain niin ahdistavaa! Kun muistaa lapsen katseenkin kun hän on katsonut meidän peräämme, kun olemme jättäneet hänet yksin. :`(
Joka kerta on tullut helpotuksen huokaus, että onneksi se oli vain unta.
Kommentit (34)
Minä näen usein unia putoavista tai holtittomasti "lentelevistä" hisseistä ja portaista joista meinaa tippua. Todella usein näen myös unta että olen menossa vessaan enkä millään löydä vapaata tai sitten kaikki vapaat ovat reunoja myöten täynnä tai muuten vain aivan paskassa. Olen näille unille yrittänyt selityksiäkin löytää kun niin usein toistuvat lähes sananlaisina... se ahdistaa!
Mä näen usein unta tippuvista lentokoneista. Olen pihalla ja näen, kuinka taivaalta tippuu kone aika lähelle minua. En koskaan edes meinaa jäädä koneen alle, vaan ahdistus johtuu koneen kyydissäolijoiden kohtalosta.
Olen hukkumaisillani tai joku ajaa takaa.
Unet, joissa juoksee paniikissa jotain karkuun, mutta ei saa jalkojaan ja käsiään liikkumaan. Kuin puurossa juoksisi. Ja kun yrittää huutaa apua, ei kuulu pihaustakaan! :-(
Oman kuoleman näkeminen ei ole koskaan kovin mukavaa. Pari kertaa nähnyt sellaista unta ja olen silloin herännyt oikeasti itkien (mikä on minusta outoa).
Näin unta, että olin tappanut mieheni. Unessä kävin pienen tyttäreni kanssa mieheni haudalla itkemässä.
Meillä oli tuolloin parisuhde kriisissä, siis oikeassa elämässä. En kyllä ajatellut ihan noin radikaalia temppua tehdä.
Vähän aikaa sitten näin unen, jossa joku siansilmäinen kuunaamaukko kuristi minua. Mätkin sitä nyrkillä muttei ollut moksiskaan. Onneksi heräsin.
Pahat unet johtuu minulla ylensyömisestä, särkylääkkeistä tai hartiasärystä.
Usein olen tehnyt päättömiä kauppoja jotka ahdistavat. Viime yönä ostin seitsemän uutta autoa.
Lisäksi olen myynyt kotimme ja ostanut jonkun spurgukämpän.
Usein myös olen huomannut olevani julkisella paikalla alasti.
Nuorempana näin unta joissa joku ajoi takaa ja jalat olivat lyijynraskaat.
Nykyään taas painajaisissa minä ajan jotain takaa mutta kun saan hänet kiinni ja yritän tappaa niin veitsi on kadonnut tai pistoolin liipaisin on mahdottoman jäykkä.
Että koirani oli tapettu ja lavuaari oli täynnä sen verta. Ilmeisesti näen värillisiä unia, koska muistan sen punaisuuden.
Pahimmat on juuri niitä joissa lapselle tai omalle miehelle käy jotain...olen nähnyt myös unta että mies pettää minua ja sillon herään aina kyyneleet silmissä ja on pakko katsoa onko se vielä vieressä (näitä nään usein jos ollaan riidelty tms.)
Kerran näin unta, että olimme muuttaneet vanhaan omakotitaloon..talossa oli joku demoni (enkä edes usko yliluonnolliseen) joka kävi ainoastaan minun kimppuuni, mies ja lapsi muutti pois, demoni ei päästänyt minua..jossain vaiheessa heräsin omaan äänettömään huutoni..
Yleensä olen koulussa jälleen enkä saa kokeeseen tai aineeseen mitään paperille.
Raskauden alussa näin kolme kertaa unta, että petin miestäni ja lapsi ei ollut hänen. Kun heräsin helpotus oli aivan uskomaton. Kamalimmat unet ikinä.
Unet, joissa minua uhataan väkivallalla, raiskauksilla jne. Juoksen pakoon ja aina minut saadaan kiinni. Useimmissa unissa nuo myös tapahtuvat.
Hassua, että painajaiseni toistavat aina saamaa kaavaa. Tiedä sitten, mitä se tarkoittaa.
Väkivaltaisia unia, joista herään ihan paniikissa. Mistähän kertoo? En ole väkivaltainen.
Ahdistavissa unissa minua nöyryytetään julkisesti. Esim. työkaverit nauravat ja mokailuni paljastuu. Olen osaamaton luuseri ja päätä auotaan koko ajan. Yhdessä unessa yritin entisen työpaikkani ovesta sisään kiertäen vaan sitä taloa ensin ympäri. Lopulta kun pääsin sisään hiiviskelin käytävillä pohtien huomaako kukaan.
Kärsiviä eläimiä. Mm. jokunen yö takaperin unessani oli kissa, jonka häntä oli poikki ja luut näkyivät ulos. Kissa juoksenteli hätääntyneenä ympääriinsä tuskissaan huutaen, enkä saanut sitä kiinni, jotta olisin saanut vietyä sen lääkäriin.
Eikös se ole niin, että yksi unien tehtävä on harjoittaa aivoja uhkatilanteita varten.
Poliisi jahtaa, olen tehnyt jotain. Juuri kun olen jäämässä kiinni, herään. Toistui usein. Kerran tajusin näkeväni unta ja annoin ottaa itseni kiinni. Unet loppui siihen, tästä on nyt muutama vuosi.