Lue keskustelun säännöt.
" Ystävä" laittoi tosi ällön ystävänpäivätekstarin:
14.02.2006 |
Ystävyys on kuin enkeli, se on lähelläsi vaikka ei näy. Tietoisuus siitä antaa rohkeutta, voimia ja iloa tähän päivään. Hyvää ystävänpäivää!
Sen puheet ja sanomiset jää aina sille asteelle, koskaan ei nähdä eikä se koskaan tule vaikka lupaa. Tammikuussa sen piti järjestää pippalot jonne sanoi kutsuvansa minutkin, ei tullut kutsua. Häistämme se jäi pois ilmoittamalla hääpäivänämme tekstarilla ettei sitten tullutkaan, sori (joo, huomasin kun oltiin jo kätelty vieraat ja alettu syömään, kiitos ilmoituksesta kuitenkin).
Asutaan 200km päässä toisistamme, opiskeluaikoina oltiin hyvät kaverit. Tämä kaveruus on jo niin näennäistä ja velvollisuudentuntoista!
Arvaatte varmaan, etten vastannut mitään...
Kommentit (4)
Mulla samanlainen " ystävä" . Vaan siltä liikenee lyhykäinen yhteydenpito ja " sä oot siis niin rakas ystävä mulle" tyyliin lirkuttelu, kun tarvitsee jotain..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena olimme todella hyvät ystävät, ja uskon että samalla tavalla pidämme toisiamme ystävinä edelleen vaikka emme ole jatkuvasti yhteydessä.
vaikka välillä ei koko aikaa yhteyttä pidettäiskään. Siinä on ystävyyden ja kaveruuden ero. Musta tuntuu, että nää jotka " ruikuttaa" ystävän perään (sori, ei millään pahalla...) on jotenkin epätoivoisia. Mulla on kokemusta molemmista, välillä oon " viilentänyt" ajoittain ystävyyttä jonkun tietyn ihmisen kanssa, välillä oon huomannut joidenkin tekevän sitä mulle. Elämää se vaan on, sillä hetkellä kun joku ottaa sinuun vähän etäisyyttä eikä pidä kovin aktiivisesti yhteyttä, pidä silloin aktiivisemmin yhteyttä muiden ystäviesi kanssa. Mun mielestä todella rasittavia on ne ystävät, jotka just näin ruikuttavat perään. Haloo hei, mulla on omakin elämä, lapseni sairastui juuri tosi pahasti, jäin yksinhuoltajaksi jne jne todella rankkoja asioita on tapahtunut, ei mulla ole aikaa koko ajan jonkun kanssa olla yhteydessä ja kuunnella jonkun huolia, on omiakin ihan riittävästi. Sitten kun asiat taas selkiintyy, varmaan jää aikaa enemmän taas yhteydepidolle ystävien kanssa. Osa varmaan osaa vetää herneen tästäkin, etten jaksanut ystävänpäiväkortteja lähetellä, en edes tekstareita, ei vaan nyt just ollut sellanen fiilis kun oma elämä on kaaosta. Ehkä sitten ensi vuonna taas, maailma ei kaadu tähän. Mun mielestä just rasittavimpia on ne ystävät jotka " roikkuu" väkisin, kokemusta on. Ja sitten itketään toisille, että kun se ja se ei enää halua olla ystäväni. Voi luoja, aikuisia ihmisiä. Mä olen just se ihminen, joka ajoittain joitain tiettyja tyyppejä alkaa " karistaan" kannoiltaa, koska mun mielestä on todella vastenmielistä väkisin yrittää olla jollekin ystävä.
Mut eipä tunnu " ystävää" kiinnostavan minun/meidän elämä. Lapseni sairastumisen jälkeen " ystävät" (ei kaikki tietenkään) on jättäneet yhteydenpidon miltei kokonaan, oliskohan jouluna tullut kortti viimeksi... Näin ystävänpäivänä tunnen olevani yksinäisempi kuin koskaan... :(