On kateellinen..

Aikuisystävä korvaamaan kaukana asuvaa sukua?

Omalla kummillani on 6 lasta, kaikki empaattisia ja hienoja ja mukavia ihmisiä, vaikka koskaan eivät olleet missään hoidossa. Lasten mummo (minun mummoni) katsoi tuon perheen pärjäävän paremmin kuin joidenkin muiden lastensa koska tuon perheen vanhemmat koulutettuja, eikä koskaan ottanut ketään lapsista. Kävi kyllä ristiäisissä ja vauva-aikana. Toiset isovanhemmat asuivat kaukana. Vanhempien sisaruksilla omat perheet.

Usein koko suvun keskipisteenä kasvaneesta sisarussarjasta tulee rajattomia kusipäitä. Jos isovanhemmat ovat innolla mukana, kuvittelevat vanhemmat muidenkin olevan lapsistaan tohkeissaan, ja eivät kykene vastavuoroisuuteen vaan ovat itsekkäitä ja röyhkeitä.

Oletko itse tarjonnut lapsia hoitoon tai edes pyytänyt jos voisivat joskus käydä kylässä tms?

Sulle tää on myöhäistä, mutta ehkä joku muu tajuaa: silloin kun lapset ovat pieniä ja suloisia, heitä pitäisi tarjota sukulaisten hoidettavaksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Pitää aloittaa varovasti. "Mulla on hammaslääkäri eikä sinne voi oikein viedä vauvaa; voisitko katsoa häntä tunnin-pari?" Kuka tahansa normaali suostuu. Teet käynnistä mahdollisimman miellyttävän, kiittelet ja kehut jälkeenpäin. Juot kahvit jos tarjotaan. Kerrot, miten ihanalta tuntui kun pääsit yksin ja toinen hoiti vauvaa.

Mitä pienempi lapsi (ja lyhyempi aika) alussa, sen parempi. Kun sukulainen saa hoitaa pientä lasta itsenäisesti (omassa kodissaan), siihen tutustuu ja ennen kaikkea kiintyy ihan eri tavalla kuin kyläreissuilla.

Lapsi vaistoaa että tuo ihminen pitää hänestä ja vastaa kiintymyksellä. Vuosien varrella sukulainen, joka on kunnolla tutustunut lapseen, pyytää häntä yhä useammin hoitoon itsekin. Kaikki voittavat: lapsellakin on yksi turvallinen aikuinen lisää elämässään.

Ja sitten isompana ei tartte ihmetellä, miksi kukaan ei halua koskaan ottaa meidän lapsia hoitoon.

[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:21"]

Sulle tää on myöhäistä, mutta ehkä joku muu tajuaa: silloin kun lapset ovat pieniä ja suloisia, heitä pitäisi tarjota sukulaisten hoidettavaksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Pitää aloittaa varovasti. "Mulla on hammaslääkäri eikä sinne voi oikein viedä vauvaa; voisitko katsoa häntä tunnin-pari?" Kuka tahansa normaali suostuu. Teet käynnistä mahdollisimman miellyttävän, kiittelet ja kehut jälkeenpäin. Juot kahvit jos tarjotaan. Kerrot, miten ihanalta tuntui kun pääsit yksin ja toinen hoiti vauvaa.

Mitä pienempi lapsi (ja lyhyempi aika) alussa, sen parempi. Kun sukulainen saa hoitaa pientä lasta itsenäisesti (omassa kodissaan), siihen tutustuu ja ennen kaikkea kiintyy ihan eri tavalla kuin kyläreissuilla.

Lapsi vaistoaa että tuo ihminen pitää hänestä ja vastaa kiintymyksellä. Vuosien varrella sukulainen, joka on kunnolla tutustunut lapseen, pyytää häntä yhä useammin hoitoon itsekin. Kaikki voittavat: lapsellakin on yksi turvallinen aikuinen lisää elämässään.

Ja sitten isompana ei tartte ihmetellä, miksi kukaan ei halua koskaan ottaa meidän lapsia hoitoon.

[/quote]

Tietenkin. Entä jos ei kehtaa soittaa, että voitko ajaa 4 tuntia/suunta, jotta pääsen lääkäriin?

Jos molemmat suvut kaukana.

Olen kuullut ja kuulostellut että heillä pitää kiirettä toisen perheen lasten tapaamisissa ja auttamisessa..

On totta etten ole paljon kysellyt, jotenkin sisäsyntyistä että yrittää vaan itse pärjätä. Ja olen kuullut mm. mummolta, että hän tapaisi lapsia mielellään yksi kerrallaan silloin kun hänelle sopii. Noh, ei ole sopinut kuin vanhimman tapaaminen ehkä kerran-kaksi vuodessa. Meillä lapset samanarvoisia ja toivoisin että muutkin joskus pääsisivät samalla tavoin yksin mummon kanssa.

Ap

Ei ole meilläkään ketään.

Isäni (jonka kanssa en ole tekemisissä, väkivaltainen alkoholisti) ja se suku mitä on jäljellä asuu 600km päässä pikkupaikkakunnalla josta muutin äitini, veljeni ja äidin uuden miehen mukana pois ollessani 10v kun vanhempani olivat eronneet ja isäpuoleni sai työpaikan täältä.

Äitini sairastui ja kuoli 47v ikäisenä kun lapseni olivat kumpikin alle 4v. Siinä meni hyvin ylpeä ja lapsenlapsistaan kiinnostunut mummo.

Sen jälk isäpuoleni rupesi ottamaan 20v jälkeen minuun hajurakoa, en vieläkään tiedä miksi, olisiko uusi nainen syynä en tiedä. Vai voiko yli 20v isäpuolena olon jälkeen kiinnostus ja välittäminen noin vain loppua? tekee liian kipeää ajatella sitä joten se siitä:´( hän oli ainoa vaarihahmo lapsilleni:(

Ja oma mieheni, hänellä ei isää olekaan ja äitinsä on 80v vanhus joka ei jaksa enää paljoakaan, ei edes kaitsea 10+v lapsiamme yhtään. Siis jos kaipaisimme vaikka 1vrk lomaa ihan kaksistaan tms. Ja miehen muut harvat sukulaiset ovat etäisiä, vanhoja (mies syntyi iäkkäälle äidillensa ainokaiseksi) tai heitä ei vaan ole, isänsä puolelta ei olekana yhtään.

Eli me olemme mieheni kanssa klaaranneet lapsiperhe-elämämme oikeastana aina täysin kaksin, äitini sairastui ja kuoli kun lapset alkoivat olla yökyläiässä.

No, voiton puolellahan tämä kai alkaa olla, vielä kun klaaraisi lasten teini-iät pää ehjänä..mutta eipä siis kaikilla ole turvaverkkoja, apuja, hoitajia, ei mitään.

[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:37"]Ei ole meilläkään ketään.

Isäni (jonka kanssa en ole tekemisissä, väkivaltainen alkoholisti) ja se suku mitä on jäljellä asuu 600km päässä pikkupaikkakunnalla josta muutin äitini, veljeni ja äidin uuden miehen mukana pois ollessani 10v kun vanhempani olivat eronneet ja isäpuoleni sai työpaikan täältä.

Äitini sairastui ja kuoli 47v ikäisenä kun lapseni olivat kumpikin alle 4v. Siinä meni hyvin ylpeä ja lapsenlapsistaan kiinnostunut mummo.

Sen jälk isäpuoleni rupesi ottamaan 20v jälkeen minuun hajurakoa, en vieläkään tiedä miksi, olisiko uusi nainen syynä en tiedä. Vai voiko yli 20v isäpuolena olon jälkeen kiinnostus ja välittäminen noin vain loppua? tekee liian kipeää ajatella sitä joten se siitä:´( hän oli ainoa vaarihahmo lapsilleni:(

Ja oma mieheni, hänellä ei isää olekaan ja äitinsä on 80v vanhus joka ei jaksa enää paljoakaan, ei edes kaitsea 10+v lapsiamme yhtään. Siis jos kaipaisimme vaikka 1vrk lomaa ihan kaksistaan tms. Ja miehen muut harvat sukulaiset ovat etäisiä, vanhoja (mies syntyi iäkkäälle äidillensa ainokaiseksi) tai heitä ei vaan ole, isänsä puolelta ei olekana yhtään.

Eli me olemme mieheni kanssa klaaranneet lapsiperhe-elämämme oikeastana aina täysin kaksin, äitini sairastui ja kuoli kun lapset alkoivat olla yökyläiässä.

No, voiton puolellahan tämä kai alkaa olla, vielä kun klaaraisi lasten teini-iät pää ehjänä..mutta eipä siis kaikilla ole turvaverkkoja, apuja, hoitajia, ei mitään.

[/quote]

Tsemppiä sinnekin! Ei ole helppoa.. :(

Ap

meilläkin perhe on arjessa yksin. yhdet naapurit on olleet samassa pihapiirissä joiden kanssa on välillä voitu katsoa puolin ja toisin lapsia jos se töiden suhteen on sopinut, mutta hekin muuttivat tänä kesänä pois :( minun vanhempani kyllä auttaisivat mutta välimatkaa on se 500 km ja molemmat vielä työelämässä joten näin kesällä he ovat katsoneet lapsia sitten viikon tai parikin mutta eihän voi olettaa että toiset uhraavat ainoan lomansa vain meidän lapsille...

minä muuttaisin heti lähemmäs sukuani mutta meillä on molemmilla työt täällä. 

mutta ketuttaa kamalasti olla yksin -varsinkin silloin kun töissä kysellään että eikö teillä ole ketään muuta katsomaan sairasta lasta, ja vastata että ei todellakaan ole :( 

[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:28"][quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:21"]

Sulle tää on myöhäistä, mutta ehkä joku muu tajuaa: silloin kun lapset ovat pieniä ja suloisia, heitä pitäisi tarjota sukulaisten hoidettavaksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Pitää aloittaa varovasti. "Mulla on hammaslääkäri eikä sinne voi oikein viedä vauvaa; voisitko katsoa häntä tunnin-pari?" Kuka tahansa normaali suostuu. Teet käynnistä mahdollisimman miellyttävän, kiittelet ja kehut jälkeenpäin. Juot kahvit jos tarjotaan. Kerrot, miten ihanalta tuntui kun pääsit yksin ja toinen hoiti vauvaa.

Mitä pienempi lapsi (ja lyhyempi aika) alussa, sen parempi. Kun sukulainen saa hoitaa pientä lasta itsenäisesti (omassa kodissaan), siihen tutustuu ja ennen kaikkea kiintyy ihan eri tavalla kuin kyläreissuilla.

Lapsi vaistoaa että tuo ihminen pitää hänestä ja vastaa kiintymyksellä. Vuosien varrella sukulainen, joka on kunnolla tutustunut lapseen, pyytää häntä yhä useammin hoitoon itsekin. Kaikki voittavat: lapsellakin on yksi turvallinen aikuinen lisää elämässään.

Ja sitten isompana ei tartte ihmetellä, miksi kukaan ei halua koskaan ottaa meidän lapsia hoitoon.

[/quote]

Tietenkin. Entä jos ei kehtaa soittaa, että voitko ajaa 4 tuntia/suunta, jotta pääsen lääkäriin?

Jos molemmat suvut kaukana.

[/quote]

No se on sit voi voi. Ei varmaan ole muitakaan tuttuja. Sit pitää vaan pärjätä yksin.

Se on kierre, jonka moni sysää alulle tahtomattaan. Kun lapsi on vielä vauva, sitä ei raskita antaa kenenkään hoitoon hetkeksikään. Ei ehkä tunnu olevan tarvettakaan. Vaikka just silloin pitäisi näitä lyhyitä hoitokeikkoja tehdä, että aikuinen kiintyisi lapseen.

Vuodet vierivät, ja jos isovanhemmat (tai kuka tahansa tuttu) ovat hoitaneet toisen perheen lapsia jo kauan, nämä tuntuvat omilta ja läheisiltä. Heille on aina aikaa. Ne, joita on harvemmin nähnyt, voivat olla yhtä rakkaita muttei läheisiä. Ja jos heihin ei koskaan vedota (tarvitsisin nyt todella apua), ei tule tehtyä aloitetta itsekään lasten näkemiseksi.

Tämän olen nähnyt niin monta kertaa lähipiirissäni.

Niin..

[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:07"]

Se on kierre, jonka moni sysää alulle tahtomattaan. Kun lapsi on vielä vauva, sitä ei raskita antaa kenenkään hoitoon hetkeksikään. Ei ehkä tunnu olevan tarvettakaan. Vaikka just silloin pitäisi näitä lyhyitä hoitokeikkoja tehdä, että aikuinen kiintyisi lapseen.

Vuodet vierivät, ja jos isovanhemmat (tai kuka tahansa tuttu) ovat hoitaneet toisen perheen lapsia jo kauan, nämä tuntuvat omilta ja läheisiltä. Heille on aina aikaa. Ne, joita on harvemmin nähnyt, voivat olla yhtä rakkaita muttei läheisiä. Ja jos heihin ei koskaan vedota (tarvitsisin nyt todella apua), ei tule tehtyä aloitetta itsekään lasten näkemiseksi.

Tämän olen nähnyt niin monta kertaa lähipiirissäni.

[/quote]

Usein on niin että joku sisarus ei mieti että jääkö isovanhemmilta aikaa muille lapsenlapsille. Ja isovanhemmat sanovat muille ei tai hoitavat vastentahtoisesti, koska pelkäävät että toisetkin alkavat tuoda lapsenlapsia koko ajan. Ovat todellisuudessa väsyneitä jo yhden lapsensa vaateisiin.

No väkisinkään ei vauvana viitsinyt viedä. "En hoida vaippaikäisiä". No nyt niitä ei enää ole.