Koska ja miksi miehesi on viimeksi itkenyt sinun nähtesi?
Poikaystävä itki eilen kun kävi katsomassa kummityttöään (4kk) teho-osastolla. :(
Kommentit (54)
Muutama viikko sitten, kun yhdessä itkettiin sen takia, että joudumme ehkä luovuttamaan rakkaan lemmikkimme pois.
Muutama vuosi sitten isoisänsä hautajaisissa.
Aina, kun on ollut vaikeaa ja keskustelemme tunteistamme. Päättyy itkuun. Molemmilla.
Oli epäonnistunut eräässä meidän elämänlaatuumme suuresti vaikuttavassa asiassa ja oli pettynyt itseensä. Sitä ennen itki kun kuuli pappansa kuolleen, tästä on vähän yli kuukausi.
Niin tosiaan itki siis eilen viimeksi t.33
Kolme kertaa olen nähnyt tämän ihmeen. Ekan kerran, kun muisteli nuorena kuollutta isoveljeään. Toisen kerran, kun riitelin hänen ystävänsä kanssa ja olin poistunut tilanteesta, ettei hänen tarvitse valita puolta meidän välillä, koska ystävä oli hänen tärkeä lapsuudenystävä ja tiesin, että hän valitsis minun puolen enkä halunnut aiheuttaa heidän välille riitaa, vaikka kaverin ja mun välillä riitaa olikin.
viimeksi rakastelun jälkeen, maattiin vierekkäin. Hän laittoi mun käden sydämensä päälle ja sanoi, että tästä tulee turvallinen olo. Minä sanoin, että älä viitti, alkaa itkettään. Mies sanoi, että niin häntäkin ja kyynel valui silmäkulmasta.
Miinuspeukut ovat erittäin häkellyttäviä. Nähtävästi osa ilmaisee tukensa niillä.
Kun poikamme syntyi kaksi vuotta sitten.
Viime talvena kun vei koiramme tuhkattavaksi ja aina itketään yhdessä kun duudsonit jakso loppuu,liikutuksesta:-)
Viimeks ku tapeltiin niin sanoin sen mikä on ollu jo kauan mielessä eli erota yli 7v suhteesta! Ja mies alkoi parkua täyttä päätä että ei vois kuvitella elämää ilman mua!! :( Ja tää oli toka kerta kun näin että itkee ihan aidosti!
Hautajaisissa jokunen vuosi sitten
Tyttövauvamme haudalla muutama kuukausi sitten.
Viime syksynä, kun koiramme sai äkillisen sairaskohtauksen ja joutui pitkään olemaan eläinklinikalla hoidossa ilman, että tila parani. Luulimme joutuvamme lopettamaan koiran. Itse olin aivan murtunut ja itkeä pillitin lohduttomasti päiväkausia. Mieskin itki minua lohduttaessaan, suurimmaksi osaksi varmaan koiran takia, mutta osittain kai siksikin, että minä olin niin surullinen. Koira onneksi parani ja saa nyt vielä jatkaa vanhoja päiviään. :)
Itki katselemamme elokuvan surullisen lopun takia. Kyseessä oli Pan's Labyrinth.
Synnytyssalissa, molempien lasten kohdalla. Ja onnesta siis.
En ole nähnyt itkevän, ehkä silmät vähän kostuvat, mutta luulen ettei hän halua antaa tunteilleen valtaa. Ihana mies jokatapauksessa, ollaan oltu 7v naimisissa.
Yhtenä aamuna löysin mieheni kasvot turvoksissa itkemisestä. Kyyneleet edelleen vain valuivat. Säikähdin, että jotakin todella ikävää on tapahtunut jollekin läheiselle ja huolissani kysyin, mitä on tapahtunut. Mieheni nosti tablettia ja kertoi juuri katsoneensa uutisia köyhästä, kadulla työskentelevästä pienestä intialaispojasta, joka joutui ohikulkijan kiusaamaksi ja nöyryyttämäksi. Poika oli anellut kiusaajaa lopettamaan ja lopulta vain kyhjöttänyt maassa ja itkenyt.
Mieheni seuraa jatkuvasti uutisia ympäri maailman ja etenkin lasten hyvinvointi on sydäntä lähellä. Yleensä hän itkeekin jotain lapsiin liittyvää.
Hetkonen, viimeisin kerta kun näin hänen itkevän, liittyikin omaan lapseen.
Mieheni on aluejohtaja monessa maassa, eli kiireinen. Tekee välillä pitkää päivää ja matkustaa. Yhtenä yönä hän havahtui hereille ja löysi 2-vuotiaamme puoli-unisena ulko-oven luota ja pikkuinen oli toistellut:"Isi, isi."
Mieheni itki aamulla kertoessaan tästä ja sen jälkeen hän huomattavasti vähensi työntekoa. Hän viettää lasten kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista. Myös kesken päivän tapaamme ja menemme yhteiselle lounaalle. Käsi kädessä taaperon kanssa, vauva sylissään.
Eiku, viimeksi mieheni itki, kun näki kuvan köyhästä pienestä tytöstä lastenkodissa, joka oli piirtänyt kuvan äidistään lattiaan ja käpertynyt kuvan ääriviivojen sisälle. Mieheni haluaisi adoptoida lapsia. Biologisia lapsia meillä on 3.
Mieheni on empaattinen ja epäitsekäs. Hän on aina valmis auttamaan ja näkee paljon vaivaa muiden eteen. Työelämässä pokerinaamainen pukumies ja kansainvälinen johtaja, yksityiselämässä ihmisoikeusaktivisti ja lasten puolestapuhuja. En ihmettelisi ollenkaan, jos hänen seuraava työpaikkansa olisi lastenkodissa jossain köyhässä maassa. Varallisuutta hän haluaa kerätä, jotta pystyisi rahoittamaan köyhien lasten opintoja eri maissa. Palkasta hän laittaa aina suoraan hyväntekeväisyyteen yli 10 %. Joka kuukausi.
Mieheni on ulkomaalainen.
Ei ole itkenyt lapsuuden jälkeen. Miehen taustat on aika ankeat ja silloin kun tavattiin niin sanoi ettei ole aikoihin tuntenut oikeastaan mitään muuta kuin ahdistusta. Nykyään tuntee ainakin rakkautta ja onnea niin eiköhän se surukin seuraa vielä joskus perässä.