Miksi Kaivopuiston hirvi piti ampua?
Se oli viime vuoden vasa, ois varmaan voitu siirtää muualle rauhallisemmille alueille.
Kommentit (36)
No ois sitä voitu ampua vaikka nukutusnuolella.
Niinpä. :( Lähistöllä olisi vaikkapa Korkeasaarikin, joten tuskinpa puolta päivää olisi kestänyt, jos sieltä olisi pyydetty joku ammattilainen nukutusampumaan sen. Sitten se olisi siirretty kauas kaupungista. Tuli surku tuosta jutusta, piti kutsua oma lemmikki syliin. Eihän noita nyt käsittääkseni niin usein tapahdu, että talous kaatuisi hajanaisiin tapauksiin, eli että nähtäisiin vähän vaivaa sen eläimen hengen säilyttämiseksi.
No poliisilta kesti seitsemän tuntia ensimmäisestä ilmoituksesta löytää vasa. Kyllä siinä ajassa pitäisi saada paikalle joku muukin kuin tappaja.
Ette kai ole tosissanne? Onhan eläimet ihan kivoja (no, jopa hirvetkin kai?), mutta että olisi pitänyt yhden sekopäisen hirven takia valjastaa Helsingin poliisivoimat ja mielellään varmaan armeijakin ottamaan se kiinni ja toimittamaan Korkeasaareen.
Jotain todellisuudentajua, kiitos.
Amatöörit taas kirjoittelee mitä pieni jyvä suoltaa. Homma ei etene ollenkaan niin, että ammutaan pikku pikku nukutusnuoli kuin telkkarissa on nähty. Nukutuksessa ja siirrossa hirvi voi saada vammoja ja vammautunutta eläintä ei tule koskaan laskea luontoon. On hirven ja asukkaiden parhaaksi lopettaa hirvi asiallisesti kaupunkialueella, mistä se ei osaa voi palata luontoon omin avuin.
Eihän näitä usein satu. Vuosittain poliisi joutuu lopettaamaan pääkaupunkiseudulla vauhkoontuneita hirviä 5 - 10 kpl
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:21"]Se oli viime vuoden vasa, ois varmaan voitu siirtää muualle rauhallisemmille alueille.
[/quote]Naurettavaa. Yksi hiton hirvi, joita ammutaan joka vuosi melkein satatuhatta.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:24"]No ois sitä voitu ampua vaikka nukutusnuolella.
[/quote]Mistähän sellainen olisi saatu tähän hätään?
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:27"]No poliisilta kesti seitsemän tuntia ensimmäisestä ilmoituksesta löytää vasa. Kyllä siinä ajassa pitäisi saada paikalle joku muukin kuin tappaja.
[/quote]Ei se varmaan ilmoitushetkellä ollu vielä selvää että se pitää tappaa. 7h aikana todettiin että ei tule mitään rauhanomaisista keinoista ja neuvotteluista.
Kyllä sitä varmaan yritettiin saada siirtymään, mutta kun se vauhkoontui, kärsi itse ja aiheutti vaaraa.
Toivottavasti poliisi on seuraavalla kerralla viisaampi ja ampuu heti, eikä juoksutan seitsemää tuntia pitkin kaupunkia.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:31"]
Ette kai ole tosissanne? Onhan eläimet ihan kivoja (no, jopa hirvetkin kai?), mutta että olisi pitänyt yhden sekopäisen hirven takia valjastaa Helsingin poliisivoimat ja mielellään varmaan armeijakin ottamaan se kiinni ja toimittamaan Korkeasaareen.
Jotain todellisuudentajua, kiitos.
[/quote]
No sultahan se just puuttuu, kun sekoilet keskusteluun armeijoinesikin. Etkä sä edes lukenut oikein. Toistanko? Jos Korkeasaaresta olisi voitu pyytää ampuja paikalle, tuossa luki. Menikö nyt jakeluun? On olemassa ammattilaisia (eikä varmaankaan tarvittaisi kuin yksi sellainen paikalle noiden poliisien lisäksi), jotka voivat nukuttaa taidokkaasti isonkin eläimen, ja todennäköisesti ovat vielä harjaantuneita työssään ja osuvatkin kohteeseen. Välillä tulee mieleen että joidenkin typerien ihmisten hengillä ei olisi niin kovinkaan suurta merkitystä, mutta aidosti viaton eläin sen sijaan on aina viaton ja villi olento, verrattuna kaiken rahassa ja vallassa mittaavaan pilalle menneeseen julmaan ihmislajiin...
Koska Suomi on sivistymätön takapajula, jossa tuon kaltaista tilannetta ei voi ratkaista ampulla eläimeen nukutusnuoli ja palauttamalla se sopivalle alueelle luontoon. Täälä mieluummin tapetaan kaikki mikä liikkuu - huoh!
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:34"]
Amatöörit taas kirjoittelee mitä pieni jyvä suoltaa. Homma ei etene ollenkaan niin, että ammutaan pikku pikku nukutusnuoli kuin telkkarissa on nähty. Nukutuksessa ja siirrossa hirvi voi saada vammoja ja vammautunutta eläintä ei tule koskaan laskea luontoon. On hirven ja asukkaiden parhaaksi lopettaa hirvi asiallisesti kaupunkialueella, mistä se ei osaa voi palata luontoon omin avuin.
Eihän näitä usein satu. Vuosittain poliisi joutuu lopettaamaan pääkaupunkiseudulla vauhkoontuneita hirviä 5 - 10 kpl
[/quote]
Pieni jyvä? :) Voisimme koska tahansa vertailla älykkyysosamääriämme, voi kyllä, kyllä se mulle sopisi. Oletko kovinkin huono häviäjä? No, sittenpähän sen nopeasti näkisi.
4
Siitä sai ihan ok lihat. Nirri pois vaan, ei tollaset kuulu ihmisten asutuksen piiriin.
Daaaaa!!! Eiköhän tässä maassa ole liikaa hirviä, kun niitä saa luvan kanssa metsästääkin. Vai vielä siirtää muualle. Huh. Urpo!
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:24"]No ois sitä voitu ampua vaikka nukutusnuolella.
[/quote]Mistähän sellainen olisi saatu tähän hätään?
[/quote]
Niin, jaa-a, enpä tiedä. Mistäköhän? Pk-seudulla on eläinlääketieteellisestä lähtien (sekin siinä suhteellisen lähellä) paikkoja, joista oikein kovasti nuppirusinaansa kovistellen voisi saada ahaa-elämyksen tiedustella yhdellä soitolla. Jos voisi. Sä selvästikään esim. et voi.
Tässä maassa on liikaa häijyjä paskakasoja, enkä nyt puhu hirvenpaskakasoista, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ei muuta sanottavaa enää tähän ketjuun.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:21"]
Se oli viime vuoden vasa, ois varmaan voitu siirtää muualle rauhallisemmille alueille.
[/quote]
Puunhalaajan pistämätän logiikka: Joku muu tekee joidenkin muiden resursseilla. Voi nukku yönsä hyvin. Simmut kiinni!
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 17:07"]

Jos joku olisi joskus halannut suakin, niin sä voisit suhtautua elolliseen niin paljon arvostavammin.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 16:21"]
Se oli viime vuoden vasa, ois varmaan voitu siirtää muualle rauhallisemmille alueille.
[/quote]
Puunhalaajan pistämätän logiikka: Joku muu tekee joidenkin muiden resursseilla. Voi nukku yönsä hyvin. Simmut kiinni!
[/quote]
Jos joku olisi joskus halannut suakin, niin sä voisit suhtautua elolliseen niin paljon arvostavammin.
[/quote]
On halannut. Monikin. Mutta minä en halaile puita. Se on sairasta.
Meneppä ottamaan hirvenvasa kiinni ja kokeile kuinka sulla kävisi.