Miten lapsesta kasvaa itsekäs ja muita huomioimaton?
Tunnen yhden perheen sisarukset. Ovat siis aikuisia jo. Luonteeltaan ovat poikkeuksellisen itsekkäitä, omaa etua tavoittelevia ja puuttuu kyky asettua toisen asemaan. Lisäksi ovat suustaan tosi hyviä, sanotaanko manipuloimaan ihmiset puolelleen. Heille ei helpostikaan tohdi sanoa vastaan, vaikka eri mieltä olisikin. Ovat jotenkin niin vahvoja. He tallentavat ylös mieleensä kaiken mitä heille kerrot ja sumeilematta käyttävät tietoja teitä itseänne vastaan jos sellainen tilaisuus tulee. Miten ihmisestä kasvaa tälläinen? Mikä sen aiheuttaa? En tunne ketään muita tämän kaltaisia ihmisiä kuin nämä kaksi sisarusta.
Kommentit (18)
Viitaten aikaisempaan keskusteluun lasten kasvatuksesta ovatko nämä nyt niitä aikuisia jotka lapsena veivät toisten lasten lelut hiekkalaatikolla ja heitä ei vanhemmat kieltäneet?
Lapsia, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken, tai ainakin viimeisen sanan perheessä, keinolla millä hyvänsä. Koska vanhemmat eivät ole halunneet tai jaksaneet olla vanhempia ja tuottaa pettymyksiä, vaan ovat aina ennemmin tai myöhemmin antaneet periksi lapsen tahdolle.
Vanhemmat ovat luultavasti olleet samanlaisia ihmisiä. Jotenkin olen huomannut ensin lapsiin tutustuttuani, että vanhemmathan ovat ihan samaa kantaa. Niitä siis kasvatetaan pienestä pitäen tuollaisiksi.
Mun äiti on ison sisarusparven esikoinen, sodan aikaan syntynyt. Joutunut ottamaan pienistä sisaristaan vastuuta 1,5v alkaen. Hän ei ole koskaan saanut itse tarvita turvaa ja huolenpitoa lapsena. Aikuiseksi kasvettuaan on tullut jotenkin 'takaisin maksun aika'. Ei ole ollut lämmin tai huomioiva äiti, koska omat tarpeet, menot ja jutut olleet aina tärkeimpiä.
Apn kuvailemaa häikäilemättömyyttä en tarkoitA, mutta liian pienestä kun pitää elää vain toisia huomioiden ja unohtaa omt tarpeet, kasvaa myös itsekkääksi ja minä-keskeiseksi aikuiseksi.
Itsekkäät ja muita huomioimattomat ihmiset pärjäävät elämässä paremmin. Lisäksi ei ole turhaa stressiä, eikä masennusta. Ihan hyvä, että lapset kasvatetaan itekkäiksi.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 08:14"]Mun äiti on ison sisarusparven esikoinen, sodan aikaan syntynyt. Joutunut ottamaan pienistä sisaristaan vastuuta 1,5v alkaen. Hän ei ole koskaan saanut itse tarvita turvaa ja huolenpitoa lapsena. Aikuiseksi kasvettuaan on tullut jotenkin 'takaisin maksun aika'. Ei ole ollut lämmin tai huomioiva äiti, koska omat tarpeet, menot ja jutut olleet aina tärkeimpiä.
Apn kuvailemaa häikäilemättömyyttä en tarkoitA, mutta liian pienestä kun pitää elää vain toisia huomioiden ja unohtaa omt tarpeet, kasvaa myös itsekkääksi ja minä-keskeiseksi aikuiseksi.
[/quote]
Ei välttämättä. Voi myös kasvaa sellaiseksi, että jatkaa aikuisuudessakin toisten tarpeiden huolehtimisesta oman hyvinvointinsa kustannuksella.
Ne ketkä on saanu hoivaa ja turvallisuutta ja välittämistä, osaavat antaa si myös eteenpäin..
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 08:14"]
Mun äiti on ison sisarusparven esikoinen, sodan aikaan syntynyt. Joutunut ottamaan pienistä sisaristaan vastuuta 1,5v alkaen. Hän ei ole koskaan saanut itse tarvita turvaa ja huolenpitoa lapsena. Aikuiseksi kasvettuaan on tullut jotenkin 'takaisin maksun aika'. Ei ole ollut lämmin tai huomioiva äiti, koska omat tarpeet, menot ja jutut olleet aina tärkeimpiä.
Apn kuvailemaa häikäilemättömyyttä en tarkoitA, mutta liian pienestä kun pitää elää vain toisia huomioiden ja unohtaa omt tarpeet, kasvaa myös itsekkääksi ja minä-keskeiseksi aikuiseksi.
[/quote]
Ihmiset usein heijastavat omiin lapsiinsa oman lapsuutensa vanhemmuutta eli omien vanhempien toimintatapoja. Toimitaan samoin kuin omat vanhemmat, hyvässä tai pahassa.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 08:14"]
Mun äiti on ison sisarusparven esikoinen, sodan aikaan syntynyt. Joutunut ottamaan pienistä sisaristaan vastuuta 1,5v alkaen. Hän ei ole koskaan saanut itse tarvita turvaa ja huolenpitoa lapsena. Aikuiseksi kasvettuaan on tullut jotenkin 'takaisin maksun aika'. Ei ole ollut lämmin tai huomioiva äiti, koska omat tarpeet, menot ja jutut olleet aina tärkeimpiä.
Apn kuvailemaa häikäilemättömyyttä en tarkoitA, mutta liian pienestä kun pitää elää vain toisia huomioiden ja unohtaa omt tarpeet, kasvaa myös itsekkääksi ja minä-keskeiseksi aikuiseksi.
[/quote]
Tai, ei osaa antaa sitä mitä vailla on itse kasvanut... Tunnistan itseni.
Luulen että tuo on synnynnäistä. Minua ei ole ainakaan kasvatettu hiljaiseksi ja araksi, mutta silti sellainen vain olen. Siskoni sen sijaan on esiintyjä, ollut jo pienestä pitäen jokaisessa näytelmässä ja kuoroesityksessä mukana. Entinen luokkatoverini oli lapsena hämmästyttävän fakta-pohjainen, ei juuri huomioinut muiden tunteita. Silloin se tuntui kurjalta, mutta uskon että hän lääkärintyössään ei voi ruveta itkemään jokaisen syöpään kuolevan lapsen kohdalla, eihän sitä työtä kestäisi.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 10:25"]
Luulen että tuo on synnynnäistä. Minua ei ole ainakaan kasvatettu hiljaiseksi ja araksi, mutta silti sellainen vain olen. Siskoni sen sijaan on esiintyjä, ollut jo pienestä pitäen jokaisessa näytelmässä ja kuoroesityksessä mukana. Entinen luokkatoverini oli lapsena hämmästyttävän fakta-pohjainen, ei juuri huomioinut muiden tunteita. Silloin se tuntui kurjalta, mutta uskon että hän lääkärintyössään ei voi ruveta itkemään jokaisen syöpään kuolevan lapsen kohdalla, eihän sitä työtä kestäisi.
[/quote]
En ymmärrä tätä. Ihminen, joka pitää esiintymisestä, voi silti ottaa kaikessa tekemisessään muut huomioon aina.
Lapset ovat lapsia! Pojat ovat poikia!
Mä luulen, että niistä löytyy ääripäitä: vanhemmat samanlaisia tai sitten saaneet kaiken. Toisaalta taas epäitsekkäät ja "kiltit" vanhemmat antaa mallia, jossa rakastetuille ihmisille annetaan paljon, joten ei se niin yksiselitteistä ole, että hemmotelluista tulee itsekkäitä. Esimerkiksi itse olen ollut hemmoteltu lapsi ja saanut melkein kaiken. Nykyään olen vähääntyytyväinen ja annan mielummin toisille kuin otan itse, kun olen saanut mallin, jossa ensin ei tungeta itse ottamaan kaikkea. Toisaalta tiedän myös niitä, jotka on lapsesta asti saaneet kaiken ja edelleen odottavat olevansa maailman napoja tarpeineen.
Sanoisin, että tuo ääripää voi tehdä kumpaa tahansa. sen sijaan itsekkäät vanhemmat ja heidän antama sikamainen malli siitä, miten toisilta ihmisiltä viedään kaikki, on varmin tae tehdä itsekkäitä ihmisiä. Siis ei niinkään perheen sisäinen vaan se, miten käyttäydytään perheen ulkopuolisia kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 10:25"]
Luulen että tuo on synnynnäistä. Minua ei ole ainakaan kasvatettu hiljaiseksi ja araksi, mutta silti sellainen vain olen. Siskoni sen sijaan on esiintyjä, ollut jo pienestä pitäen jokaisessa näytelmässä ja kuoroesityksessä mukana. Entinen luokkatoverini oli lapsena hämmästyttävän fakta-pohjainen, ei juuri huomioinut muiden tunteita. Silloin se tuntui kurjalta, mutta uskon että hän lääkärintyössään ei voi ruveta itkemään jokaisen syöpään kuolevan lapsen kohdalla, eihän sitä työtä kestäisi.
[/quote]Itse olen ollut aktiiiviinen lapsi/nuori ja harrastanut ja sitä kautta päätynyt tanssiesityksiin ym esityksiin. Kuitenkin en ole itsekäs päinvastoin.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 08:32"]Itsekkäät ja muita huomioimattomat ihmiset pärjäävät elämässä paremmin. Lisäksi ei ole turhaa stressiä, eikä masennusta. Ihan hyvä, että lapset kasvatetaan itekkäiksi.
[/quote]
Eivät ainakaan elämässään ole kummoisesti pärjänneet nämä sisarukset joista tässä oli kyse joten en allekirjoita väitettäsi. Kateus ja katkeruus on heidän matkatoverinsa.
Narsistinen äiti tai isä. Siinä syy.
Johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole työntäneet niille kuumennettuja neuloja silmiin kasvatuksellisena toimenpiteenä.