Tuleeko poikien äideistä erilaisia kuin tyttöjen äideistä

Minulla on poika. Myönnän, että vierastan lähipiirin tyttölapsia, mutta en usko sen johtuvan siitä, että he ovat tyttöjä, vaan siitä, että he ovat erittäin erilaisia tyttöjä kuin mitä minä itse aikanani olin. Itse asiassa taidan vierastaa näiden perheiden poikiakin. 

Ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta en usko että lapsen sukupuoli yleensä muokkaa äitiä mihinkään suuntaan.

Aavistuksen pelkäsin etukäteen kun tiesin odottavani poikaa, että siitä tulisi enemmän isänsä lapsi, ja minä jäisin sitten ulkopuoliseksi niiden "poikajutuista". Mutta ei se kyllä sillä lailla mene ollenkaan. Onhan niitä "poikajuttuja" joiden päälle minä en niin ymmärrä enkä välitä opetellakaan, mutta eipä mun miehenikään nyt mikään suuri ninjataistelija ole. Lapset leikkivät niitä juttuja keskenään, ja minä olen äiti-poikasuhteessani nimenomaan äiti, omine äitijuttuineni. En tunne mitään tarvetta olla poikamainen.

On minulla tyttökin, eikä sekään ole erityisemmin korostanut minun naiseuttani. Silloin tarhaikäisenä kun tytöllä oli prinsessakausi, oli kyllä niin tyttöjuttua niin tyttöjuttua, mutta taas - ei se munkaan naiseuteni nyt sentään ihan disneyprinsessapinkkiröyhelö-meininkiä luonnostaan ole. Oli myös täysin virheellinen olettamus joka minulla jotenkin epämääräisesti oli ennen tyttäreni syntymää, että siitä tulisi jotenkin ennestään tuttu, samanlainen kuin minä olin lapsena. Eipä tullut ei, se on ihan omanlaisensa eikä muistuta juurikaan minua.

Öh, ei tule, jos yhtään huomioit omia ennakkoluulojasi ja odotuksiasi lapseen nähden. Ei ole väliä leikkiikö lapsi tyttöjen vai poikien juttuja, laps on samanlainen riippumatta sukupuolesta. Niin on tutkittu, et poikien äidit ei ole niinn tunnepitosia kasvatuksessa kuin tyttöjen äidit, mutta jos vähän ajattelee omaa toimintaansa niin ennusko et eroa tulee.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 08:14"]

Öh, ei tule, jos yhtään huomioit omia ennakkoluulojasi ja odotuksiasi lapseen nähden. Ei ole väliä leikkiikö lapsi tyttöjen vai poikien juttuja, laps on samanlainen riippumatta sukupuolesta. Niin on tutkittu, et poikien äidit ei ole niinn tunnepitosia kasvatuksessa kuin tyttöjen äidit, mutta jos vähän ajattelee omaa toimintaansa niin ennusko et eroa tulee.

[/quote] Sain pojan ja olen valtavan onnellinen että tuli poika. Mitä tulee tunnepitoisuuteen en olisi tytölle sen tunnepitoisempi mitä oon pojalle. Pojat on poikia.

En osaa kuvitella mitä se muuttaisi. Jos nyt jotenkin koitan analysoida steretypioita kärjistäen, niin pelkkien poikien äitinä on kyllä ollut ihan luontevaa opettaa pojille poikien leikit ja miehistä maailmaa, mutta myös tuoda esille "naisellisia" puolia. Hellyyttä, hoivaleikkejä, asioiden pohtimista tunnepitoisesti. Olen puhunut heille paljon siitä miten tytöt tuntevat ja ajattelevat, kuinka heitä pitäisi kohdella kunnioitavasti.

Olen hyödyntänyt sitä, että voin avata naisellista ajattelutapaa jo ennen kuin koskaan itse seurustelevat tai perustavat perhettä. Se näkyy heissä ehkä jonkinlaisena pehmeytenä, eivät ole niin Äijää, kuin pojat/ miehet stereotyyppisesti.

Perheen sisällä oma naissukupuoleni oikeastaan korostuu, olen prinsessampi ja pinkimpi kuin ehkä olisin, jos lapsissa olisi tyttöjä. Puolustan territoriotani hikisukkien keskellä aika näkyvästi. Jos jotakuta nostetaan erityisasemaan tai jotakuta "passataan ja palvotaan", olen se kyllä minä ainoana naisena.

Kun aikanaan voin laittaa itselleni oman työhuoneen, se on varmasti aika tyttömäinen.

Uskoisin, että olen vähemmän ailahtelevainen, kun tuuliviirimäinen tunne-elämä ei oikein ole tapana miessakissa. Poikaporukassa turhat draamakyyneleet ja PMS-kiukut jäävät pois. En myöskään pilaile miessukupuolen ominaisuuksista, kunniotan heitä enemmään kuin jos lisää löylyä olisi lyömässä iso sakki tyttöjä ja naisia.

Mulla on tyttö ja poika ja molemmat leikkivät ihan sulassa sovussa pihalla naapurien tyttöjen ja poikien kanssa sekaisin. Mun tyttö ihan yhtä hyvin leikkii pojan kanssa autoilla ja poikani leikkii tytön kanssa hiekkalaatikolla - ja toistepäin. Ovat alle kouluikäsiä. Tyttöni ei ole mikään perinteinen prinsessatyttö, eikä poikani ole mikään raju tappelijatyyppi, vaan melko rauhallinen tapaus leikeissäänkin.

Yhteydenpito näiden vanhempien kanssa on luontevaa enkä määrittele sukupuolijakoa lainkaan tuolla tavoin kuin ap.

Vierastamista kenties voi tapahtua perheissä, joissa on vain samaa sukupuolta olevia lapsia ja vanhemmat kovin rajoittuneita näkemyksissään, voivatko tyttö ja poika leikkiä keskenään.

Eikö ap kysynyt millaisia ÄIDIT ovat, eikä sitä miten lapset leikkivät keskenään?

Juu... aika jakautunut persoonallisuus olen kun tyttö ja poika syntyi.

Kyllähän  se aina muokkaa ihmistä millaisten ihmisten kanssa on. Kyllä jääkiekkoileva poika tai taitoluisteleva tyttö vaikuttaa äidin ajatusmaailmaan väkisinkin

No en ole tekemisissä tyttöjen äitejen kanssa koska mun lapseni kaverit on poikia.

En muutenkaan tykkää tyttöjen äideistä ja heidän ihmeuskomuksia poikien suhteen. Aina voivat olla mitätöimässä mitä on olla poikien äiti.

Napautan kyllä tarvittaessa takaisin, moukkamaisuutta en kuuntele.

Mä olen aina ymmärtänyt kaikki poikieni jutut ja ollut mukana niissä. Teinejä ovat jo kummatkin. Turha juuttua johonkin monstereihin, kun se on hetken juttu.Tyttöjen äitinä olisin aivan samanlainen äiti.

Poikien suojelu ei ole yhtään vähäisempää kuin tyttöjen. Kuopuksellekkin sanon ettei menisi niiden kavereiden luokse jotka asuu vähän kauempana ja kuopus on jo 10v.

Toki pedofiilejä ei tarvitse pelätä niin paljon kun tyttöjen äitejen, silti poikien kanssa käyty lävitse ettei kenenkään kyytiin saa mennä ja että pahoja ihmisiä on olemassa.

10!

On harrastuksia jossa on tyttöjä sekä pokkia. Omani on kilpauimari ja tyttöjä siellä on hiukan enemmän. 11

mulla sellanen kokemus, että poikien äidit on jotenkin rennompia

Pojat pilaavat naisen. Olen huomannut, että ennen niin mukavat naiset muuttuvat täysin saatuaan pojan. Se on se anoppisyndrooma, joka alkaa pojan syntymästä lähtien.

Naiset, joilla on molempia, pitävät poikia parempina. Erityisesti pilalle menevät naiset, joilla on vain yksi lapsi ja se on poika.

Uskon näin, olen kolmen pojan äiti.

Itse uskon lasten biologisiin ominaisuuksiin ja siihen että sukupuoli määrittelee tiettyjä asioita enemmän kuin kasvatus.

Voiko äitiin tai isään olla vaikuttamatta se minkälaisessa elinympäristössä he asuvat?

On se minua muuttanut. Mulla oli voimakas ennakkokäsitys siitä, että pojat ovat jotenkin tosi fyysisiä, eikä heitä kiinnosta niinkään askartelu tai sellainen hienomotoriikkaa vaativa työskentely. Ja ehkä omien ennakkoasenteiden pohjalta poikani ovatkin juuri sellaisia, että ovat mieluiten tekemässä jotain joka vaatii voimaa ja nopeutta, kuten pelaamassa, juoksemassa tms. Minä olen enemmän sellainen, että istuisin mieluiten sohvalla lukemassa tai näpertelemässä, ja mun on pitänyt hankkia ylimääräisiä panoksia reipasta ulkoiluhenkeä, mikä on ollut mulle ihan hyväksi. Olen enemmän sellainen ympäristöön sopeutuja, mut useimmat miehet on luonnostaan ympäristön muokkaajia. On ollut pikku pakko omaksua sellainen asenne, että mennään ja tehdään ja jos ei onnistuta niin mitä sillä on väliä, pääasia että on yritetty ja uskottu itseen, koska en halua että omat poikani väistävät samalla lailla kuin mitä minä väistän jos en usko että osaan jonkun asian tai ole siinä jo valmiiksi riittävän hyvä. Minä pärjään naisena sellaisellakin asenteella, mutta en ole varma pärjäisivätkö poikani miehinä sellaisella asenteella, koska se maailma kuitenkin on vähän eri. Olisin varmaan tytönkin kohdalla ylittänyt tän mulle suuren henkisen kynnyksen, mutta nyt kun poikien harrastusten puolesta vietän muutenkin paljon aikaa miesten kanssa, mulla on ollut heistä hyviä malliesimerkkejä siitä, miten toisinkin voi asiat hoitaa.  Eli että kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti, ei tunnepuolella eikä muutenkaan, pääasia että saadaan hommat sujumaan.

Uskon, että ihmisille annetaan juuri sitä sukupuolta, mitä on tarkoitettu. Eli pojan tai tytön saaminen ei muovaa naista mihinkään, se persoonallisuus on jo naisessa ennen lasta, kumman äidiksi soveltuu paremmin.