Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lastenhoitajan törkeä käytös leikkipaikalla Turun Skanssissa perjantaina 7.3.

Vierailija
16.03.2014 |

 

Mieltäni jäi vaivaamaan eräs tapaus kauppakeskus Skanssin leikkipaikalla. En osannut puuttua hoitajan inhottavaan käytökseen, enkä tiedä olisiko minun edes pitänyt puuttua siihen.

 

Hoitaja saapui neljän lapsen (ja toisen hoitajan, joka lähti asioille) kanssa leikkipaikalle aamupäivällä (noin klo 10). Hän kohteli ja puhutteli yhtä lapsista silmiinpistävästi erilailla kuin muita. Muille hän oli ystävällinen, mutta tätä yhtä tyttöä hän moitti vihaisesti turhanpäiväisistä asioista ja kohteli häntä epäoikeudenmukaisesti. Tyttö käyttäytyi yhtä hyvin kuin muutkin lapset, ja oli selvästi surullinen ja peloissaan hoitajan kohtelusta.

 

Hoitaja esimerkiksi pyysi tyttöä ottamaan kaulurinsa pois, mutta tyttö ottikin vahingossa hiuslenksunsa pois. Tästä hoitaja suuttui tytölle ja torui häntä kohtuuttomasti. Sitten tyttö alkoi riisua toppahousujaan, jolloin hoitaja huusi hänelle, että ”mitä sä nyt menit tekemään”, vaikka muillakaan hoitolapsilla ei ollut ulkovaatteita päällään. Leikkipaikalla tyttö otti kontaktia siellä olleeseen vieraaseen aikuiseen, johon hoitaja tiuskaisi ”älä sä nyt vieraille mene puhumaan”.

 

Hoitaja puhui tytölle vihaisesti, kohteli häntä koko ajan kielteisesti eikä ottanut häneen muuta kontaktia. Muille lapsille hän puhui normaalisti.

 

 

 

Miten olisitte toimineet tässä tilanteessa? Millä tavalla tilanteeseen olisi voinut puuttua?

 

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin mennyt puhumaan avoimesti samaan aikaan kun toinenkin hoitaja olisi ollut paikalla. Olisi ehkä tajunnut hävetä käytöstään ja ehkä vähentääkin sitä.

Vierailija
2/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi mahtavaa jos ihmiset puuttuisivat tuollaiseen, itse en nyt vain ymmärtänyt mikä tämä hoitajajuttu oli, olivatko perhepäivähoitajia vai mitä.

 

Inhottavaa käytöstä hoitajalta yhtä lapsista kohtaan, itse en varmaan siinä tilanteessa keksisi miten puuttua, ainoa asia mitä tekisin jos olisin samassa paikassa vaikka puistossa, on se, että itse hymyilisin tytölle tai sanoisin jotain mukavaa. 

Toivon että kun vielä tästä kasvan isommaksi (vitsi vitsi olen keski-ikäinen jo) ja tulen aikuiseksi niin osaan puuttua kauniisti ja riitaa haastamatta tuollaiseen, joka voi jättää jälkensä lapseen. Että en katso vain kun noin tapahtuu vaan puutun sanomalla jotain ja näin osoitan että en hyväksy sitä. Lapsi tuskin oli hoitajan oma. Nykyään suurin osa aikuisista puhuu juuri omalleen hyvin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullista..

Vierailija
4/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porin Mäntyluodon hoitopaikassa myös samankaltaista käytöstä pieniä lapsia kohtaan. Tiuskii, ärhentelee ja repii vaatteista. Vanhempien saapuessa paikalle, ääni muuttuu kellossa täysin. En ole pystynyt seuraamaan tilannetta ikävä kyllä pitkiä aikoja enkä näinollen tiedä pitäisikö asia ilmoittaa ja jos, niin mihin. Omaa lastani en todellakaan tuonne vie, sen tiedän.

Vierailija
5/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ärsyttää suunnattomasti nämä "leikkipuistossa tms. nähtyä" -aloitukset. Jotain muka nähdään, jäädään sitä märehtimään ja sitten palstalle itketään myöhemmin. Mitään ei uskalleta tai haluta sanoa itse tilanteessa, korkeintaan mietitään voisiko tehdä ls-ilmoituksen - kun senhän voi tehdä anonyymisti!

Vierailija
6/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen pph ja mulla on oma lapsi ryhmässä. Hoitolapset tottelee ja käyttäytyy aina hienosti, oma ei usko sitten mitään. Omaani joudun komentamaan välillä vähän kovemminkin, saatanpa jopa napata häntä kädestä kiinni kun kyykistyn yhdeksännettä kertaa huomauttamaan ettei esim. pienemmän kädestä viedä leluja.

 

Monesti olen miettinyt että joku ulkopuolinen voi saada väärän kuvan minusta, mutta onneksi tuossa lähipuistoissa missä enimmäkseen ollaan, lähes kaikki tietävät että tuo yksi vauhtiville on mun oma..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli tilanne sitten mikä tahansa, niin tämä on silti syy miksi en ikinä miettinytkään perhepäivähoitoa omille lapsilleni. Päiväkodissa voi olla karmea hoitaja, parikin, mutta sieltä löytyy niitä hyviäkin, joten lapsi ei joudu huonon kohtelun kohteeksi jatkuvasti. Päiväkodissa ei karmeinkaan hoitaja uskalla toteuttaa itseään niin täysillä, kun on muita aikuisia koko ajan todistamassa ympärillä.

Vierailija
8/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä seurasin muutama vuosi sitten silloisen asuinpaikkani taloyhtiön pph:n toimintaa. Niin hirveä akka, että teki mieli juosta vanhempien perään ja vaikka salakuvata materiaalia niille siitä pihalta. Nainen oli tympeä kuin mikä, ivaili lapsia, pilkkasi, nimitteli, tiuski, repi hihasta retuuttaen takaisin hiekkikselle jne. Ei siis vahingoittanut suoraan, mutta kertaakaan en huomannut mitään ystävällistä toimintaa. Oma asuntoni oli hiekkiksen kohdalla ja istuin usein ulkona, joten tätä samaa näin 4-5 vuoden ajan jatkuvasti, erityisesti kesäaikaan, kun olin ulkona enemmän. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt puhua vanhemmille, mutta olin nuori ja epävarma asiastani. (joka jälkikäteen ajatellen todellakin oli niin)

 

Tämä pph oli yksityinen ja pieniä lapsia sillä aina oli, joten lapset ei varmaan osannut kertoa asioista. Pihassa oli toinenkin pph, joka näytti kiukkuiselta, vanhalta akalta, mutta oli mielestäni asiallinen ja puhui lapsille ystävällisesti. Sen sijaan tämä äkäpussi oli oikein pirteännäköinen ihminen ja vanhempien tullessa paikalla ääni oli yhtä siirappia ja pirteyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muita aina osataan neuvoa, omat kakarat kuin elopellossa....

Vierailija
10/20 |
19.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä Kurussa hoiti lapsia eräs rouva koka oli aina ilkeä ja vihainen meidän lapsille. Muille oli kiva. Kuulin tästä myös muilta. Ainoa konsti oli siirtää lapset perhepäivähoitajalle. Että terveisiä vaan sinne mettän keskelle ja se punapääpaskiainen. Lapset muistaa vieläkin sen paskiaisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
19.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaarinan hovirinnassa näin kamalaa käytöstä kaikkia pieniä lapsia kohtaan, menin sanattomaksi. opetin, juttelin ja autoin niitä hoitolapsia siinä kun tulivat samalle hiekkalaatikolle oman lapseni kanssa. kun kuuntelin sitä juttua niin tiesin ettei niillä tädeillä kuulusi olla lapsia hoidossa. toisaalta nuo lapset tulevat selviämään mistä vaan jos tuosta selviävät. minusta on kyllä vanhempien asia valvoa ja ottaa asiasta selvää. mitä se olisi auttanut jos olisin alkanut tuollaisille lähiöakoille jotains selittämään? tulos olisi ollut huutoa tai tappelua?? miten se olisi auttanut lapsia joille tädit huusivat ja suhtautuivat kuin epämieluisiin eläimiin...surullista.

Vierailija
12/20 |
23.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli pph joka tukisti, repi korvasta ja seisotti nurkassa lapsiamme ja lapset inhoo tuota pph:aa vieläkin. Pph:n mieskin osallistui pahoinpitelyihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
27.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun käsittääkseni kunnilla on valvoja perhepäivähoitajille (en tiedä onko vain kunnallisille tai onko noissa jotain eroa) johon voisit soittaa ja kertoa tuosta. Vaikka et tietäisi nimeä niin ei kai niitä niin paljon ole, jos kertoo montako lasta siinä oli, mitä ikää ja sukupuolta ja jo puiston sijainnilla voi päätellä vähän missä pph mahdollisesti asuu.

Vierailija
14/20 |
17.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli mieleen et olisko tää tyttö ollutkin tän naisen oma? Joka ei tietenkään oikeuta tollaseen tiuskimiseen. Yllättävän usein näkee ihan ruokakaupassa miten moni itseään hyvänä äitinä ja vaimona pitävä tiuskii koko perheelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
17.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

:0

Vierailija
16/20 |
17.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos se lapsi oli sen oma. Siis näit vain osan totuudesta. Lähtenyt leikkipaikalle vaikka mukanaan kaverin lapset ja oma. Kaverin lapsille ei kehtaa äkeillä, omalleen kehtaa. Toivottavasti ei kuitenkaan aina puhu niin.

Vierailija
17/20 |
18.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 09:31"]

Mä seurasin muutama vuosi sitten silloisen asuinpaikkani taloyhtiön pph:n toimintaa. Niin hirveä akka, että teki mieli juosta vanhempien perään ja vaikka salakuvata materiaalia niille siitä pihalta. Nainen oli tympeä kuin mikä, ivaili lapsia, pilkkasi, nimitteli, tiuski, repi hihasta retuuttaen takaisin hiekkikselle jne. Ei siis vahingoittanut suoraan, mutta kertaakaan en huomannut mitään ystävällistä toimintaa. Oma asuntoni oli hiekkiksen kohdalla ja istuin usein ulkona, joten tätä samaa näin 4-5 vuoden ajan jatkuvasti, erityisesti kesäaikaan, kun olin ulkona enemmän. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt puhua vanhemmille, mutta olin nuori ja epävarma asiastani. (joka jälkikäteen ajatellen todellakin oli niin)

 

Tämä pph oli yksityinen ja pieniä lapsia sillä aina oli, joten lapset ei varmaan osannut kertoa asioista. Pihassa oli toinenkin pph, joka näytti kiukkuiselta, vanhalta akalta, mutta oli mielestäni asiallinen ja puhui lapsille ystävällisesti. Sen sijaan tämä äkäpussi oli oikein pirteännäköinen ihminen ja vanhempien tullessa paikalla ääni oli yhtä siirappia ja pirteyttä.

[/quote]

 

Mikset sinä hyvä ihminen voinut tehdä mitään? 

 

Vierailija
18/20 |
22.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi varmaan hyvä kuunnella ensin sen toisenkin osapuolen veriso asiasta eikä vain luottaa suhun?

Vierailija
19/20 |
02.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti kyseisellä alueella lapsiaan hoidattavat näkevät tämän ja heräävät miettimään lastensa hoitajia. Luulisi ap:n antavan tuntomerkkejä tästä tytöstä, jos joku vanhempi miettii, onko oman lapsen hoitopaikka kyseessä.

Vierailija
20/20 |
02.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lastenhoitoon todellakin väsyy jos ei pidä siitä. Itse olin pph ja tajusin inhoavani sitä työtä. Siksi lopetin alkuunsa ennenkuin olisin purkanut turhautumiseni lapsiin. Ihan hirveää tuommoinen! Miten jotkut eivät vaihda alaa jos vihaavat työtään? Vai onko palkitsevaa kaataa pahoinvointinsa lapsen niskaan :-(

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän seitsemän