Miksi pitää "tehdä" lapset pienellä ikäerolla (tarha-asiaa)

Ja ei kai kenellekään tule yllätyksenä, että jos tekee kaksi lasta  putkeen, että se toinen voikin olla koliikkivauva, valvottaja, sairastelija. Että miksi niitä tehdään niin paljon silti?

Ei ikäeroa aina voi suunnitella. Jos on ollut vaikeaa saada esikoinen alulle ja ikää on jo kolmenkympin tienoilla, ei ole varaa odotella ensin kolmea vuotta ja alkaa vasta sitten yrittää seuraavaa raskautta. Meillä meni esikoisen aikaansaamiseen kuusi vuotta, mutta toinen lapsi ilmoitti tulostaan alle puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Jolloin meille tuli juuri tuollainen hyvin raskas alle 2v ikäero, kun esikoinen vielä heräsi monta kertaa yössä seuraavan syntyessä. Parempi kuitenkin tämä kuin se, ettei olisi saatu toista lasta ollenkaan. En ole kertonut monillekaan lapsensaantivaikeuksistamme, joten ei tutut tiedä, että yritimme ekaa lasta noin pitkään.

Kyllä me ollaan harkittu yksilapsiseksi jäämistä, jos ei niitä voimavaroja ala löytymään sen vertaa, että pystyy isommankin hoitamaan. Ihan totta. Ei voi vaan ajatella, että pitää saada se kaksi tai kolme lasta, vaan pitää ajatella mitä kaikkea jaksaa. ap

Mulla on viiden vuoden ikäero siskoon. Siksi omani on kahden vuoden ikäeroll. Ja tietenkään isompi ei ollut päivähoidossa kun vauva oli kotona! Pöh. Kyllä kaksi lasta hoitaa. Kevyesti.

Meidän esikoinen syntyi 10 vuotta sitten ja siitä sitten kakkonen 1,5 vuoden kuluttua. Silloin ei kyllä tullut mieleenkään laittaa esikoista päivähoitoon. Eri juttu on sitten ollut seuraavien lasten kanssa. Pidimme järkevänä, että 3- ja 4-vuotiaat jatkavat muutaman päivän viikossa tutussa päiväkodissa, kun kolmas lapsi syntyi.

Fiksu mielipide ap! Musta tuntuu, että ylipäätään monilla on vaan se ajatus, että "mä olen AINA haaveillut kolmesta lapsesta". Ja siihen sitten pyritään, vaikkei vanhempien jaksaminen tai rahat tai muut olosuhteet siihen taipuis. Ehkä siinä on sekin, että jos ei kärsi lapsettomuusongelmista, niin tuo on tavallaan helposti totetutettava haave. Paitsi että sitten tosiaan ne lapset pitäisi jaksaa hoitaa kunnialla.

Ihmisethän aina selittää tuota, että "ei voi tietää jos vaikka uusi vauva nukkuu huonosti tms." ja ei voi siihen sitten varautua. Kyllä me ainakin koetettiin ajatella ja ennakoida tilannetta jopa niin pitkälle, että mietittiin, miten ekan lapsen hoito järjestyisi, jos vaikka synnytyksessä tulisi äidille tai vauvalle komplikaatioita ja sairaalajakso pitkittyisi. Ei tuo nyt kuitenkaan niin tavattoman harvinainen tilanne ole.

Vielä tavallisempaa on se, että pieni vauva nukkuu huonosti. Tämä tuntuu tulevan monella toisen ja kolmannenkin lapsen vanhemmalle ihan yllätyksenä...

Pienistä ikäeroista ei meillä ainakaan ollut kuin voittopuolisesti hyötyä ja iloa. Ilman muuta sama uudestaan, jos pitäisi valita. Meillä 3 lasta 3,5 vuodessa.

6 vuotta ikäeroa on paras , niin ei mene edes päällekkäisiä päivähoitomaksuja.

Meillä aika tasan vuoden ikäero. Haluttiin nimenomaan mahdollisimman pienellä ikäerolla. Esikoinen oli superhelppo ja kuopus samoin, eli oma jaksaminen ei ole koskaan ollut tiukilla. Olisimme varmasti pärjänneet paljon tiukemmillakin, meillä oli pohjalla vankka ja hyvä parisuhde, hyvät turvaverkot ja puitteet. Tekisin täsmälleen saman ratkaisun edelleen, pienestä ikäerosta on ollut meilläkin ainoastaan iloa!

Aika moni mm. terveydenhoitoalan ihminen kuvittelee kuopuksemme olleen vahinko, eli olisiko sitten niitä niin paljon ja voimavarat yllättävän tilanteen tullen loppu?

Meillä on lapsia hommattu putkeen. Hoidan kotona ja jaksan. Välillä olen ollut töissä ja lapset luonnollisesti olleet silloin hoidossa.

Meillä on siis lapsia ollut kotihoidossa vuosia ja sitten menee tarhaan ja saadaan lisää lapsia ja lapset ei tule pois hoidosta koska palaan pian takaisin töihin ja sitten on saatu vähän lisää lapsia ja taas hoidettu lapsia kotona.

Ärsyttää puusilmäisyys. Tai ehkä kaikki on vaan niin helppoa tuomita jos se oma tapa on ainoa tapa?