Neuvolan täti sanoi raskausarpiani rumiksi :(
Miten voi tulla kenellekään mieleen sanoa jotain tuollaista, mitä tänään kuulin? Kolmas raskaus menossa ja joka raskaudessa on arpia tullut lisää. Entiset ovat pidentyneet entisestään ja koko vatsan alue aivan täynnä punaisia viiruja. Ei niille mitään voi! Joillekin tulee, joillekin ei. Joillekin tulee rasvauksesta ja ties mistä arpiterapiasta huolimatta. Itseäni ne eivät enää haittaa, ensimmäisessä raskaudessa olen saanut jo hyvästellä sileän vatsaihoni.
Nyt neuvolan täti suorastaan hätkähti, kun nostin paitaa mittausta varten. Sanoi varmasti ajattelematta ensimmäisen kommentin: "VOI KAMALA!", mutta jatkoi senkin jälkeen "MITÄ NÄÄ ON?" Sanoin, että raskausarpia ja vähän hämmästelin, että onko tänään tädin ensimmäinen työpäivä vai olenko maailman ainut raskausarpinen odottava äiti.. Jatkoi vaan "OHHOH, ONPA PALJON JA OMPA PUNAISIA!! KYLLÄPÄ ON IHO MENNYT RUMAKSI"
Että juu, kiitos. Ei pahoitellut mitenkään, ihmetteli vaan koko ajan.
Ja juu, kyllä laitoin valituksen tästä eteenpäin.
Kommentit (101)
Oikeesti? Törkeää! Terveydenhuollon edustajan ei tule missään tilanteessa kauhistella potilaansa/asiakkaansa ulkonäköä.
Epäasiallista ja ammattitaidotonta.
No huh huh, jos ei oo neuvolan työntekijä ennen nähnyt jos jonkinmoista raskausarpea ja suonikohjua ja vaikka mitä. Oliko ihan nuori tai vasta uransa aloittanut? Aivan käsittämätöntä.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:17"]Miten voi tulla kenellekään mieleen sanoa jotain tuollaista, mitä tänään kuulin? Kolmas raskaus menossa ja joka raskaudessa on arpia tullut lisää. Entiset ovat pidentyneet entisestään ja koko vatsan alue aivan täynnä punaisia viiruja. Ei niille mitään voi! Joillekin tulee, joillekin ei. Joillekin tulee rasvauksesta ja ties mistä arpiterapiasta huolimatta. Itseäni ne eivät enää haittaa, ensimmäisessä raskaudessa olen saanut jo hyvästellä sileän vatsaihoni.
Nyt neuvolan täti suorastaan hätkähti, kun nostin paitaa mittausta varten. Sanoi varmasti ajattelematta ensimmäisen kommentin: "VOI KAMALA!", mutta jatkoi senkin jälkeen "MITÄ NÄÄ ON?" Sanoin, että raskausarpia ja vähän hämmästelin, että onko tänään tädin ensimmäinen työpäivä vai olenko maailman ainut raskausarpinen odottava äiti.. Jatkoi vaan "OHHOH, ONPA PALJON JA OMPA PUNAISIA!! KYLLÄPÄ ON IHO MENNYT RUMAKSI"
Että juu, kiitos. Ei pahoitellut mitenkään, ihmetteli vaan koko ajan.
Ja juu, kyllä laitoin valituksen tästä eteenpäin.
[/quote]
Kiitos
No nehän on rumia. Mutta on kyllä hyvä että valituksen laitoit. Aina pitää valittaa kun vaan pienikin mahdollisuus. Pois se meistä että sanottais suoraan jos toinen käyttäytyy huonosti. Ei sellaista. MINNE VOI VALITTAA JA KUKA ON VASTUUSSA..
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:29"]
No huh huh, jos ei oo neuvolan työntekijä ennen nähnyt jos jonkinmoista raskausarpea ja suonikohjua ja vaikka mitä. Oliko ihan nuori tai vasta uransa aloittanut? Aivan käsittämätöntä.
[/quote]
Ei edes ollut nuori. Vaikea arvioida ikää, minua vanhempi kuitenkin. Itse olen 34v. Ehkä lähempänä neljääkymmentä?
Oli sijainen, kun oma oli sairaana. Oikeasti tosi hämmentävää. Tottakai tiedän, että ne ovat tosi rumia, syviä ja punaisia ja etten enää ikinä käytä bikinejä missään. Pitääkö siitä silti vetää tuollaista draamaa? Ehkä ne olivat sitten pahimmat (ja ensimmäiset) raskausarvet, jotka näki.
SILTI!
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:29"]

Kukahan tässä vetää sitä draamaa..
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:31"]

Hieman hämmentävä tilanne tuo minulle oli, joten ei tullut siinä mieleen aukoa päätään. Vasta kotiin kävellessä aloin ajatella, että mitä ihmettä. Mitä se mulle sanoi ja saako noin sanoa? MULLE?
Tuli oikeasti niin päin naamaa, että olisi ollut kyllä hankala sanoa yhtään mitään. Jos olisin ollut tottunut tuollaiseen hämmästelyyn, olisin heti keksinyt jotain sanottavaa. Mutta jos joku tulisi sinulle keskellä katua sanomaan jotain, jota et ikimaailmassa olisi odottanut, menisit varmaan itsekin vähän sanattomaksi?
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:35"]

Mun mielestä ap:lla on kyllä ihan varteenotettava syy vetää draamaa.
rehelliset ihmiset on rasittavia
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:36"][quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:31"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:17"]Miten voi tulla kenellekään mieleen sanoa jotain tuollaista, mitä tänään kuulin? Kolmas raskaus menossa ja joka raskaudessa on arpia tullut lisää. Entiset ovat pidentyneet entisestään ja koko vatsan alue aivan täynnä punaisia viiruja. Ei niille mitään voi! Joillekin tulee, joillekin ei. Joillekin tulee rasvauksesta ja ties mistä arpiterapiasta huolimatta. Itseäni ne eivät enää haittaa, ensimmäisessä raskaudessa olen saanut jo hyvästellä sileän vatsaihoni.
Nyt neuvolan täti suorastaan hätkähti, kun nostin paitaa mittausta varten. Sanoi varmasti ajattelematta ensimmäisen kommentin: "VOI KAMALA!", mutta jatkoi senkin jälkeen "MITÄ NÄÄ ON?" Sanoin, että raskausarpia ja vähän hämmästelin, että onko tänään tädin ensimmäinen työpäivä vai olenko maailman ainut raskausarpinen odottava äiti.. Jatkoi vaan "OHHOH, ONPA PALJON JA OMPA PUNAISIA!! KYLLÄPÄ ON IHO MENNYT RUMAKSI"
Että juu, kiitos. Ei pahoitellut mitenkään, ihmetteli vaan koko ajan.
Ja juu, kyllä laitoin valituksen tästä eteenpäin.
[/quote]
Kiitos
No nehän on rumia. Mutta on kyllä hyvä että valituksen laitoit. Aina pitää valittaa kun vaan pienikin mahdollisuus. Pois se meistä että sanottais suoraan jos toinen käyttäytyy huonosti. Ei sellaista. MINNE VOI VALITTAA JA KUKA ON VASTUUSSA..
[/quote]
Hieman hämmentävä tilanne tuo minulle oli, joten ei tullut siinä mieleen aukoa päätään. Vasta kotiin kävellessä aloin ajatella, että mitä ihmettä. Mitä se mulle sanoi ja saako noin sanoa? MULLE?
Tuli oikeasti niin päin naamaa, että olisi ollut kyllä hankala sanoa yhtään mitään. Jos olisin ollut tottunut tuollaiseen hämmästelyyn, olisin heti keksinyt jotain sanottavaa. Mutta jos joku tulisi sinulle keskellä katua sanomaan jotain, jota et ikimaailmassa olisi odottanut, menisit varmaan itsekin vähän sanattomaksi?
ap
[/quote]
No mitä jos olisit sanonut että toi nyt oli kyllä epäkohteliasta/töykeetä tms. Tai olisit voinyt sitten myöhemmin soittaa suoraan hänelle ja antaa palautetta.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:17"]Miten voi tulla kenellekään mieleen sanoa jotain tuollaista, mitä tänään kuulin? Kolmas raskaus menossa ja joka raskaudessa on arpia tullut lisää. Entiset ovat pidentyneet entisestään ja koko vatsan alue aivan täynnä punaisia viiruja. Ei niille mitään voi! Joillekin tulee, joillekin ei. Joillekin tulee rasvauksesta ja ties mistä arpiterapiasta huolimatta. Itseäni ne eivät enää haittaa, ensimmäisessä raskaudessa olen saanut jo hyvästellä sileän vatsaihoni.
Nyt neuvolan täti suorastaan hätkähti, kun nostin paitaa mittausta varten. Sanoi varmasti ajattelematta ensimmäisen kommentin: "VOI KAMALA!", mutta jatkoi senkin jälkeen "MITÄ NÄÄ ON?" Sanoin, että raskausarpia ja vähän hämmästelin, että onko tänään tädin ensimmäinen työpäivä vai olenko maailman ainut raskausarpinen odottava äiti.. Jatkoi vaan "OHHOH, ONPA PALJON JA OMPA PUNAISIA!! KYLLÄPÄ ON IHO MENNYT RUMAKSI"
Että juu, kiitos. Ei pahoitellut mitenkään, ihmetteli vaan koko ajan.
Ja juu, kyllä laitoin valituksen tästä eteenpäin.
[/quote]
No öh...? Se vaan sanoi totuuden, mitä sitä kiertelemään? Olisit pitänyt palautumisestasi paremman huolen. Ei se sen tädin vika ole että sinä olet laiska ja ruma!
[/quote]
Onko sulla joku sellainen ongelma, jossa voisin auttaa? Auttaisin mielelläni. Aika huonosti näyttää asiat olevan, jos tällaista haluat tuntemattomalle kirjoittaa. Ihan oikeasti. Mua ei harmita raskausarpeni ollenkaan, eikä itse asiassa tämän jälkeen enää se tätikään. Mikä sulla on hätänä?
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:39"]

Ap, älä pahoita mieltäsi tuosta trollaajasta. Raskausarvet riippuvat kudostyypistä ja hormoneista, eivät siitä, pitääkö huolta itsestään. Ja palautumisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Esim. mulle tuli muutama raskausarpi murrosiässä, mutta raskausaikana ei tullut yhtään. Sama kudostyyppi, mutta eri hormonaalinen prosessi.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:41"]

Juu, tiedän. Harmittavaa, että niitä arpia on tullut, mutta koska niille en mitään voi, ei voi harmitella. Silti harmittaa, jos joku nyt ottaa asiakseen oikein taivastella miten rumat ne ovat. Ihan kuin olisin saanut huonot geenit ja joku tulisi vain muuten vain kertomaan, että kylläpäs muuten olet tosi ruma yksilö!
Olen surutyöni ihoni puolesta tehnyt jo ensimmäisessä raskaudessa. Tämä vain hämmensi todella ja veti sanattomaksi.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:41"][quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:17"]Miten voi tulla kenellekään mieleen sanoa jotain tuollaista, mitä tänään kuulin? Kolmas raskaus menossa ja joka raskaudessa on arpia tullut lisää. Entiset ovat pidentyneet entisestään ja koko vatsan alue aivan täynnä punaisia viiruja. Ei niille mitään voi! Joillekin tulee, joillekin ei. Joillekin tulee rasvauksesta ja ties mistä arpiterapiasta huolimatta. Itseäni ne eivät enää haittaa, ensimmäisessä raskaudessa olen saanut jo hyvästellä sileän vatsaihoni.
Nyt neuvolan täti suorastaan hätkähti, kun nostin paitaa mittausta varten. Sanoi varmasti ajattelematta ensimmäisen kommentin: "VOI KAMALA!", mutta jatkoi senkin jälkeen "MITÄ NÄÄ ON?" Sanoin, että raskausarpia ja vähän hämmästelin, että onko tänään tädin ensimmäinen työpäivä vai olenko maailman ainut raskausarpinen odottava äiti.. Jatkoi vaan "OHHOH, ONPA PALJON JA OMPA PUNAISIA!! KYLLÄPÄ ON IHO MENNYT RUMAKSI"
Että juu, kiitos. Ei pahoitellut mitenkään, ihmetteli vaan koko ajan.
Ja juu, kyllä laitoin valituksen tästä eteenpäin.
[/quote]
No öh...? Se vaan sanoi totuuden, mitä sitä kiertelemään? Olisit pitänyt palautumisestasi paremman huolen. Ei se sen tädin vika ole että sinä olet laiska ja ruma!
[/quote]
Onko sulla joku sellainen ongelma, jossa voisin auttaa? Auttaisin mielelläni. Aika huonosti näyttää asiat olevan, jos tällaista haluat tuntemattomalle kirjoittaa. Ihan oikeasti. Mua ei harmita raskausarpeni ollenkaan, eikä itse asiassa tämän jälkeen enää se tätikään. Mikä sulla on hätänä?
ap
[/quote]
Ap, älä pahoita mieltäsi tuosta trollaajasta. Raskausarvet riippuvat kudostyypistä ja hormoneista, eivät siitä, pitääkö huolta itsestään. Ja palautumisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Esim. mulle tuli muutama raskausarpi murrosiässä, mutta raskausaikana ei tullut yhtään. Sama kudostyyppi, mutta eri hormonaalinen prosessi.
[/quote]
Kiitos. Itsekin pamahdin tosiaan paksuksi kerran panosta ja se ukkeli karkasi keniaan takaisin tämän takia, en jaksa kuulla enää vittuilua asiasta.
ap
Ehkä täti ei ollut koskaan nähnyt noin pahoja arpia kuin sulla on? Ihminen on erehtyväinen ja varmasti aivan spontaanisti ajattelematta noin huudahti, neuvolantäditkin on vaan ihmisiä. Tuskin ilkeyttään sanoi. En mä silti vähättele sua, ap, kyllä jokaiselle tulisi tuollaisesta paha mieli. En mä kuitenkaan valitusta lähtisi tekemään, varsinkin jos asia on miten on.
Hei alapeukuttaja! Ihan oikeasti, sulla on nyt tosi paha mieli jostain asiasta. Kerro, se helpottaa. Se on varmasti paljon isompi ongelma kuin minun typerät raskausarpeni. Niitähän ei näe kukaan muu kuin oman perheen jäsenet ja ihmiset neuvolassa tai sairaalassa.
Mikä painaa mieltä? Kerro!
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:45"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:41"][quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:17"]Miten voi tulla kenellekään mieleen sanoa jotain tuollaista, mitä tänään kuulin? Kolmas raskaus menossa ja joka raskaudessa on arpia tullut lisää. Entiset ovat pidentyneet entisestään ja koko vatsan alue aivan täynnä punaisia viiruja. Ei niille mitään voi! Joillekin tulee, joillekin ei. Joillekin tulee rasvauksesta ja ties mistä arpiterapiasta huolimatta. Itseäni ne eivät enää haittaa, ensimmäisessä raskaudessa olen saanut jo hyvästellä sileän vatsaihoni.
Nyt neuvolan täti suorastaan hätkähti, kun nostin paitaa mittausta varten. Sanoi varmasti ajattelematta ensimmäisen kommentin: "VOI KAMALA!", mutta jatkoi senkin jälkeen "MITÄ NÄÄ ON?" Sanoin, että raskausarpia ja vähän hämmästelin, että onko tänään tädin ensimmäinen työpäivä vai olenko maailman ainut raskausarpinen odottava äiti.. Jatkoi vaan "OHHOH, ONPA PALJON JA OMPA PUNAISIA!! KYLLÄPÄ ON IHO MENNYT RUMAKSI"
Että juu, kiitos. Ei pahoitellut mitenkään, ihmetteli vaan koko ajan.
Ja juu, kyllä laitoin valituksen tästä eteenpäin.
[/quote]
No öh...? Se vaan sanoi totuuden, mitä sitä kiertelemään? Olisit pitänyt palautumisestasi paremman huolen. Ei se sen tädin vika ole että sinä olet laiska ja ruma!
[/quote]
Onko sulla joku sellainen ongelma, jossa voisin auttaa? Auttaisin mielelläni. Aika huonosti näyttää asiat olevan, jos tällaista haluat tuntemattomalle kirjoittaa. Ihan oikeasti. Mua ei harmita raskausarpeni ollenkaan, eikä itse asiassa tämän jälkeen enää se tätikään. Mikä sulla on hätänä?
ap
[/quote]
Ap, älä pahoita mieltäsi tuosta trollaajasta. Raskausarvet riippuvat kudostyypistä ja hormoneista, eivät siitä, pitääkö huolta itsestään. Ja palautumisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Esim. mulle tuli muutama raskausarpi murrosiässä, mutta raskausaikana ei tullut yhtään. Sama kudostyyppi, mutta eri hormonaalinen prosessi.
[/quote]
Kiitos. Itsekin pamahdin tosiaan paksuksi kerran panosta ja se ukkeli karkasi keniaan takaisin tämän takia, en jaksa kuulla enää vittuilua asiasta.
ap
[/quote]
Juuh, eipä ollut oikea ap tämä. Kylläpä nyt jollain on oikeasti herne syvällä nenässä. Joku toinen raskausarpinen?
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 13:49"]
yhyy, voi ap raukka!
truth hurts
[/quote]
Juu, sullekin varmaan esim gynekologikin saa sanoa suoraan että onpa muuten ruma pillu? Ihan okhan se on?
Olipa tökeröä!