"Velvollisuus" parisuhteessa!?!?!?

Hmmm... jos parisuhteesee aletaan, niin tärkeää on, että kummatkin hyväksyy toisensa sellaisena kuin On. Myös sinun pitää hyväksyä miehen sosiaalisuus.

ajattelen myös, että itsekkyyttä ei ole elää kuten haluaa, vaan otsekkyyttä on pakottaa toinen elämään kuten haluaa. 

Mutta... täytyyhän parisuhteessa tehdä kompromisseja. Jos miehellesi on tärkeää, että tapaat ystäviä, niin sitten sinun pitää välillä sitä tehdä. 

Mutt vain te kaksi voitte määritellä, paljon on paljon.

Jos toista rakastaa niin haluaa hänen olevan onnellinen. Väkisin ei pitäisi tehdä asioita joista ei niin tykkää, mutta niitä pitäisi haluta tehdä aina välillä, jos haluaa rakkaansa onnellisina pitää.

Tuosta mainitsemastasi epäsosiaalisuudesta voi vielä tulla se asia, joka teidät saa eroamaan kun alkuhuuma alkaa hiipumaan. Varsinkin jos et suostu tekemään minkäänlaista kompromissia sen suhteen.

Kuulostaa vähän oudolta että et halua tavata hänen kavereitaan. Tuskin miehesi odottaa että alat hänen kavereidensa bestiksiksi?

Kannattaisi tavata edes kerran.. Aika epäystävälliselle kuvan saavat susta muuten. Ymmärrän kyllä että olet tottunut viettämään aikaa kotona poikasi kanssa, itsekin olen introvertti ja viihdyn omissa oloissani, mutta silti...

Mä olen sun kaltainen. Erakoksi nimittelen itseäni usein. Mies taas on sellainen perhonen, että..

Me ollaan saatu asia toimimaan niin, että hän sitten menee ja usein ottaa lapsetkin mukaansa.

Mä olen muutamiin kavereihin tutustunut tässä 20 vuoden aikan. Tuttavia sille tulee koko ajan, etten mä pysy perässä.

Eli mä olen välillä jossain kyläilyssä ollut mukana ja kyllähän mies on huomauttanut, että on kaveriporukkansa ainoa, joka käy häät yms yksin. Noh, meillä on lapsia.. Jäin niiden kanssa kotiin. ;)

Toki meillä käy kylässä jotain tyyppejä välillä. Ennen useemmin.. että mies on siinä tullut vastaan.

Joskus kaverit tulee naistensa kanssa ja silloin jään edustamaan. Mutta jos tulee yksin, niin käytän tilaisuuttani hyväkseni ja livahdan makkariin omiin juttuihini, että saavat rauhassa jutella miesten juttuja.

Emme ole varsinaisesti keskustelleet aiheesta ja sopinut pelisääntöjä, muttei me olla riideltykään. Kumpikin on pieniä kompromissejä tehnyt ja mä olen tyytyväinen.

Pitääpä jutellakin aieesta, että miten mies kokee tilanteet.

Kyllä mä uskon, että teilläkin asia suttaantuu.

Outoa.. Oletko varma että et vain pelkää mitä he ajattelevat sinusta?

Minä elän omasta mielestäni unelmaelämää.... Joudun töissä olemaan jonkun verran ihmisten kanssa tekemisissä ja koska se ei ole minulle luonnollista, koen että akut tyhjenee ja saan ne täyteen vain olemalla illat ihan rauhassa.

Se tässä yhteenmuutto-asiassa hirvittää myös että jakamalla kotini sosiaalisen kanssa saattaisin joutua ottamaan kylään kotiini vieraita ihmisiä mikä on minulle ylitsepääsemättömän karmaiseva ajatus, huh. Ei oikein houkuttele. Sääli jos kiva suhde kaatuu tähän. Ap.

Olen itsekin 'anti-sosiaalinen', hyvin harvoin kaipaan kenenkään muun seuraa kuin oman perheeni. Mutta mielestäni tottakai tutustutaan - edes pinnallisesti - sen parisuhteen toisen osapuolen ystäviin. Eli kun teidät pariskuntana kutsutaan kylään sen 'ensimmäisen' kerran, niin tottahan tuota mennään. Ja itse ainakin osaan 'esittää' sosiaalista ja ihmisistä kiinnostunutta tyyppiä. Eli ihmiset saavat minusta 'hyvän kuvan', vaikka oikeasti olen hyvin anti-sosiaalinen. Mutta kun aikuisen elämässä on vaan joskus pakko tehdä asioita, joita ei niin hirveästi haluaisi.

Eikä mua häiritse se, että meitä kutsutaan tai että mies joskus kutsuu ystäviään - harmittelen mielessäni, mutta ulospäin näyttelen sitten muuta. Kun oman pään sisällähän tämä 'vika' on, miksi siitä pitäisi koko muun perheen kärsiä. Kun nämä tilanteet ei ole meillä kuitenkaan ihan joka päiväisiä - saan siis sitä omaakin aikaa.

Sinunkin pitää tehdä kompromissejä. Jos ehdoton ei on vieraille, älkää muuttako yhteen. Olisi hyvin epäreilua miestä kohtaan, ettet tule yhtään asiassa vastaan.

Ei niitä vieraita tarvitse koko ajan rampata, mutta edes silloin tällöin jne.

Ellei sitten miehelle sovi se, että hän kulkee aina yksin ja tapaa kaverinsa muualla.

Mutta pitää sinunkin joustaa vähän.

Paljon riippuu siitä, onko tämä ainoa iso erovaisuutenne vai onko niitä runsain määrin. Jos on isoin juttu eikä muite noin suuria eroja ole, niin kompromissi kannattaa. Minkälainen, no määrittelet mikä on maksimikestävyytesi seurallisuudessa ja vähennät siitä neljänneksen pois :) Se on sinun velvollisuutesi!

Kuulostat introvertilta ja siinä ei ole mitään vikaa, ehkä voisit kuitenkin kompromissina yrittää jotain nopeaa tapaamista heidän kanssaan, että ei tarvitse stressata jostain 6 tunnin illallisjuhlista näin alkuun?

Meillä mies tapaa omia kavereitaan lähinnä itsekseen. Jossain juhlissa ollaan käyty yhdessä. Itse tapaan omia kavereitani myös itsekseni, harvoin tosin. Meillä on myös muutamia yhteisiä kavereita, joita tapaamme harvoin (nykyisin ehkä kerran vuodessa). Vieraita meille ei juurikaan tule, kun ei olla kutsuttu ja se on molemmille ok. Lapsen kavereita käy usein, mutta heidän kanssaan seurustelee lähinnä lapsi itse. Mies enemmän sosiaalinen. Olemme tyytyväisiä tilanteeseen, en kaipaa mitään jatkuvia illanviettoja tai kahvihetkiä.

Miksi muuttaisitte yhteen?

Eihän sulla ole velvollisuutta tietenkään. On kuitenkin eri asia pystyykö kaksi noin erilaista ihmistä olemaan koskaan onnellisia yhdessä. Nyt elätte sinun sääntöjesi mukaan, joten mieshän siinä kärsii. Minäkin kärsisin, jos toinen osapuoli määrittelisi täysin esim. kyläilyt. 

Eli vaihtoehdot ovat: joko sinä opettelet olemaan sosiaalisempi tai mies alistuu luopumaan sosiaalisesta elämästä, tai sitten eroatte. 

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 18:04"]

Outoa.. Oletko varma että et vain pelkää mitä he ajattelevat sinusta?

[/quote]

No voin vaan kuvitella mitä ajattelevat. Esim. yksi pariskunta tuli meitä vastaan ruokakaupassa. Mieheni alkoi ilahtuneena siinä jutella heille, minä käännyin kannoillani toiseen suuntaan ja mieheni sai etsiskellä minut kaupasta kun viimein pääsi eroon pariskunnasta. En mahda itselleni mitään, tuollaiset tilanteet on vaan liikaa. ko. Pariskunnan lapsi on kuulemma mieheni kummilapsi. Ap.

Olen vähän samanlainen. Mutta mulla on lisäksi huono itsetunto, ja siksi jännitän sosiaalisia tilanteita. Teeskentelen sitten, ettei minua kiinnosta, vaikka oikeasti stressaan niin hirveästi. Jos joku tulee kylään, kuvittelen että sitten pitäisi niin hirveästi seurustella, vaikka eihän sitä kukaan toivo. Sellaiset kyläilyt joissa niin hirveästi suoritetaan on useimmille aivan kauhistus, olkoon kuinka sosiaalinen tahansa.

Mut minä olen kyllä tutustunut kaikkiin mieheni kavereihin. Se, että minulla on jäykkä mieli joka orientoituu hitaasti uusiin asioihin, ja että jännitän,  on yksi asia, mutta minä olen aikuinen ihminen, rakastan miestäni ja pärjään näiden asioiden kanssa jos vain haluan ja yritän. Ja niin näistä mieheni kavereista ja sukulaisista on tullut minullekin tuttuja ajan myötä. Ennen kaikkea se on tehnyt minun mieheni onnelliseksi, ja onnellisen miehen kanssa on helppoa elää.

Jos oikeasti haluat jakaa elämäsi tämän miehen kanssa, niin lakkaisin ajattelemasta, että sulla on joku pakko ja velvollisuus tehdä asioita joista miehesi tulee onnelliseksi. Ei kukaan sosiaalinen aivan aidon oikeasti jaksa vuosikausia sitä, että jakaa elämänsä hyviä hetkiä kavereidensa kanssa ja puolison kanssa ne hyvät hetket on vaan siinä sohvalla joka päivä samalla tavalla. Useimmat ihmiset arvostavat korkealle sitä, että joku yrittää ns. voittaa itsensä, ja luulen että jo se yksistään tekisi miehesi tosi onnelliseksi, että edes joskus, iloisin mielin ja rentona, lähtisit hänen mukaansa tai kutsuisitte teille kavereita.

Vaikeeta voi olla jos toinen haluaa tavata ihmisisä ja toinen ei. Tylsää mennä joka paikkaan yksinään ja saattaa tilaisuus tehdä varkaan jos tutustuu ihmiseen joka on myös sosiaalinen... parempi jos kumpikin on samanlaisia tossa asiassa.

Vaikeeta voi olla jos toinen haluaa tavata ihmisisä ja toinen ei. Tylsää mennä joka paikkaan yksinään ja saattaa tilaisuus tehdä varkaan jos tutustuu ihmiseen joka on myös sosiaalinen... parempi jos kumpikin on samanlaisia tossa asiassa.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 18:14"]

Miksi muuttaisitte yhteen?

[/quote]

Koska mies haluaa, minä en ole kovin innostunut. Haluaisi myös naimisiin ja lapsia, not gonna happen. Ap.

Musta hyvä kompromissi tuossa tilanteessa on se, että mies saa nähdä ihan vapaasti kavereitaan, mutta sinun ei tarvitse nähdä heitä kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Eli miehen ei tarvitse muuttua kotihiireksi eikä sun sosiaaliseksi.

Toki teille voi tulla ero tämän vuoksi. Itse pitäisin sitä pienempänä pahana kuin suhdetta, jossa en saa olla oma itseni. Et ymmärtääkseni ole kuitenkaan pakottamassa miestä nyhjäämään kanssanne kotona kaikkea vapaa-aikaansa.

Tuo kohteliaisuudesta kylään meneminen on helposti loputon suo. Tietysti olisi kohteliasta sen jälkeen vastavuoroisesti kutsua heidät, he taas kutsuvat teidät uudestaan, vaikea kieltäytyä enää kun jo tunnetaan olematta tyly... Kun miehellä on paljon kavereita, ei yhtä kaveria/paria/perhettä tarvitse nähdä kuin muutaman kuukauden välein, niin yhteensä kyläilyjä alkaa olla jo joka viikko, mikä mulle olisi ihan liikaa. Se, että mies viihtyy jonkun pariskunnan kanssa, ei tarkoita etteikö se voisi olla vaimolle pelkkää pitkästyttävää tervan juontia. En halua tuollaista elämää, teen asiakaspalvelutyötä enkä vaan jaksa, jos mun pitäisi jatkaa vapaapäivinäkin tuon työroolin vetämistä!

Itse ehkä tekisin sen linjauksen, että Max kerran kuussa tai parissa voisin osallistua kohteliaisuudesta johonkin isompaan tapahtumaan tai juhlaan, johon on ikävä mennä ilman avecia. Jos miehelle olisi välttämätöntä, voisin ehkä suostua siihen, että hän saa kerran vuodessa järjestää juhlat joihin tulee mahdollisimman paljon väkeä kerralla ja lupaan olla lähtemästä livohkaan kotoa silloin, kunhan meillä ei muuten ramppaa porukkaa, joiden mun viihdyttämiseen mun tarvitsisi osallistua mitenkään. Mutta ei mitään pariskuntapäivällisiä tai kahvitteluita, niihin jos suostuu, niitä on kohta koko ajan!

Ehkä tässä olisi oiva tilaisuus yrittää sosialisoitua hiukan enemmän, vaikka se olekaan sinulle luonnollista. Poikasikin on jo aiia vanha, eikä enää kauaa viihdy äitinsä seurassa. Muutama vuosi, niin poika huitelee kaveriensa kanssa enemmän, ja muuttaa kohta pois kotoa. Siinä vaiheessa jäät yksin, jos tämäkin suhde kaatuu, ja tukeudut vain poikaasi.

Eihän se helppoa tule olemaan, mutta jotenkin haluan uskoa että et aivan täysin yksinäiseksi erakoksi halua jäädä loppuelämäksesi. Pojallasikin menee joitain vuosia kun aikuistuu ja alkaa uudelleen arvostamaan äitinsä seuraa. Silloin hänelläkin saattaa olla jo omaa perhettä.

Vain joitain ajatuksia, ei tuomitsemista.