Miten joku uskaltaa jättää lapset
....käynnissä olevaan autoon sillä välin, kun käy kaupassa?
Olin eilen Kaivokselan Lidlissä puoli neljän hujakoilla iltapäivällä. Joku oli parkeerannut valkoisen farkun parkkipaikalle, moottori kävi ja pakoputki suolsi törkyä ilmoille. Vilkaisin sitä ohimennessäni, koska minua korpeaa joutokäyntikiellon rikkojat... Lastasin kaikessa rauhassa autoon ison määrän ostoksia, ja lähdin viemään ostoskärryjä takaisin. Auto kävi edelleen, ja vasta silloin huomasin, että takapenkillä heilui kaksi pipoa. Pienet leikki-ikäiset lapset oli jätetty autoon, moottori kävi, avaimet virtalukossa ja ovet auki tietenkin...
Huh. En jäänyt odottamaan vanhempaa, mutta itselläni kului tuossa parkkiksella viitisen minuuttia, joten mikään ihan pikainen kauppa-asia ei ollut. Ja jos olisi ollut, tuskin vanhempi olisi ottanut asiakseen jättää moottoria käymään (eli lämmitystä päälle) kaupassakäynnin ajaksi, autossa kun ei parissa minuutissa ehdi tulla kylmä.
Kommentit (85)
Höpsistä kakkonen, miten se nyt olisi sivullisen vastuulla siinä missä sen töpeksijänkin? Vai meinaatko sä, että mitäpä sitä turhaan mistään huolehtimaan, vastuu on ympäristöllä.
En minäkään olisi tuohon puuttunut, siitä saa vaan nyrkin silmäänsä, kun alkaa jonkun lastenhoitoon puuttua ja vihjaa, että se on vaarantanut lastensa turvallisuuden.
Ap:n kysymykseen vastaan, että tyhmyyttään varmaankin. Minusta olisi paljon pienempi paha jättää lapset talvitamineissa autoon ilman lämmitystä, moottori sammutettuna ja ovet lukossa. Tollanen käynnissä oleva auto on niiiiiin helppo jonkun varastaa!
Ei onnistunut eilen, eikä edellispäivänä...kokeilen tänään uudestaan. Ei kukaan vaan varasta autoani lapsineen, vaikka kuinka yritän!
3, niin ajattelen minäkin. En usko ko. vanhemman (oli sitten äiti tai isä) olevan tahallaan huolimaton, ainoastaan tyhmänrohkea. Kokemukseni mukaan sellaiset reagoivat aggressiivisimmin, kun heitä huomautetaan virheestä - siinä kai ikäänkuin säikähtävät itsekin ja projisoivat sitä vihana huomauttajalle... Joskus oli aika, jolloin vielä huomauttelin, mutta kokemukset olivat senlaatuisia, että enää en uskalla.
Kunhan nyt kysyin täällä, onko tuohon joku ns. hyväkin syy ja seikka, jota en vaan älynnyt, että tuo on turvallista. Saako esim. jonkun auton jäämään tyhjäkäynnille niin, että siitä saa virta-avaimet mukaan ja ovet lukkoon...? En ole moiseen törmännyt.
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:50"]
Ei onnistunut eilen, eikä edellispäivänä...kokeilen tänään uudestaan. Ei kukaan vaan varasta autoani lapsineen, vaikka kuinka yritän!
[/quote]
Karkaisivat edes lapset, mutta siellä ne vaan kiltisti istuu takapenkillä. Mies on koittanut niille myös opettaa autolla ajoa, mutta ei jalat ylety polkimille, että saisivat vaihteen päälle. Käsijarrukin on liian tiukka. Miten teidän autossa?! Olisko vinkkiä, miten sitä saisi löysemmäksi.
On olemassa vara-avain, eli onnistuu lukita autonovet....
Itse poikkesin eilen pikku puodissa ja lapset odottivat tämän hetken autossa.. Pienempi nukkui. Moottorin kyllä sammutin ja ovet lukitsin.. Autokin oli niin parkkeerattu, että näin kaupasta koko ajan autoon :) Ei tulisi mieleenkään jättää autoa käyntiin ja lapsia sinne odottamaan.. Huh!

No tuli mieleen, että siinä on joku vika eikä lähde käyntiin kuin kaapeleilla tai mahdollisesti mäkilähdöllä. Aina ei pääse korjaamoon sillä sekunnilla kun vika tulee.
Mun on pakko jättää pakkasilla. Ei lähde auto käyntiin, jos sen sammutan. Autossa on 13v pikkusisaruksien seurana.
Tapahtui seuravaa: perheen isä laittoi auton käyntiin ja lähti vain palauttamaan ostoskärryt paikalleen. Hän kaatui ja löi päänsä asfalttiin. Hän menetti hetkeksi tajuntansa ja hänellä meni viitisen minuuttia ymmärtää missä hän on ja mitä tapahtui vaikka paikalle sattunut turvamies hänelle yritti asiaa selittää.
Hän ajoi autollaan lapset kotiin ja sanoi vaimolleen menevänsä näytille sairaalaan ihan vain varmuuden vuoksi. Lääkäri totesi miehen saaneen aivotärähdyksen, mutta mitään suurempaa vaaraa hänellä ei ole. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tässä nyt vain yksi skenario. Mietipä sitä.
Muistan kuinka 80-luvulla isä jätti meidät käynnissä olevaan autoon kadun varteen palaverinsa ajaksi. Muistaakseni jätti jonkun karkkipussin evääksi. Siellä me riekuttiin, huudatettiin radiota, läväyteltiin hätävilkkuja päälle, poltettiin tupakansytyttimellä karkkipapereita, väänneltiin ja käänneltiin joka vipua, kerran myös saatiin vilkun vipu irti. Ei taitais nykyvanhemmille tulla mieleenkään, ne palaverit kun eivät olleet mitään lyhkäsiä..
Nykytekniikka on ihmeellistä, älyavain. Avain voi olla taskussa, ovet aukee, penkit ja peilit säätyy juuri minulle ohjelmoidulla tavalla ja auton käynnistyy napista jne.. äläkää kysykö enempää...Autossani on muuten myös webasto ja se pitää ääntä ihan kuin auto kävisi.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:01"]
Tapahtui seuravaa: perheen isä laittoi auton käyntiin ja lähti vain palauttamaan ostoskärryt paikalleen. Hän kaatui ja löi päänsä asfalttiin. Hän menetti hetkeksi tajuntansa ja hänellä meni viitisen minuuttia ymmärtää missä hän on ja mitä tapahtui vaikka paikalle sattunut turvamies hänelle yritti asiaa selittää.
Hän ajoi autollaan lapset kotiin ja sanoi vaimolleen menevänsä näytille sairaalaan ihan vain varmuuden vuoksi. Lääkäri totesi miehen saaneen aivotärähdyksen, mutta mitään suurempaa vaaraa hänellä ei ole. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tässä nyt vain yksi skenario. Mietipä sitä.
[/quote]
No mietin. Se olis myös voinu vetää lipat siinä lasten kanssa, ja lapset ois saattanu sen viiden minuutin aikana karkailla parkkipaikalle juoksentelemaan ja jäädä auton alle.
Olis ollu kaikkein paras jos olis jääny kotiinsa turva-aitojen ja tuplalukkojen taakse pehmustettujen pyöreiden seinien suojiin, turvalliseen kalustamattomaan pesään jossa nyt tyyny ja peitto sallitaan.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:01"]
Tapahtui seuravaa: perheen isä laittoi auton käyntiin ja lähti vain palauttamaan ostoskärryt paikalleen. Hän kaatui ja löi päänsä asfalttiin. Hän menetti hetkeksi tajuntansa ja hänellä meni viitisen minuuttia ymmärtää missä hän on ja mitä tapahtui vaikka paikalle sattunut turvamies hänelle yritti asiaa selittää.
Hän ajoi autollaan lapset kotiin ja sanoi vaimolleen menevänsä näytille sairaalaan ihan vain varmuuden vuoksi. Lääkäri totesi miehen saaneen aivotärähdyksen, mutta mitään suurempaa vaaraa hänellä ei ole. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tässä nyt vain yksi skenario. Mietipä sitä.
[/quote]
Niin, tai se isä olisi voinut omalla kotipihalla kaatua samalla tavalla viedessään roskapussia. Joku pedofiili olisi voinut mennä lukitsemattomasta ovesta sisään sillä hetkellä kun isä makaa tajuttomana maassa. Mietipä sitä.
Jännää...miten tämä tarina voisi kauheimillaan päättyä?! Omat lapseni ovat jo aikuisuuden kynnyksellä niin minun mielikuvitus ei taivu näille nykyajan kauhukuville.
Mulla on hämärä muistikuva, että joskus 80-luvulla olisi isä jättänyt auton käyntiin kadulle ja lapsen takapenkille käväistessään kaupassa tms. Sillä välin oli joku hypännyt autoon ja varastanut sen huomaamatta lasta takapenkillä...
Ei paljon pääyä pakota tuollaisella vanhemmalla, ei tajua ollenkaan riskejä. Sama kun jotkut jättävät parkkihalliin kylläkin lukittuun autoon lapsen nukkumaan.
Nämä ovat juuri niitä vanhempia, minä minä eihän minulle mitään satu..
Niin vaan sattuu..kuin sille eräällekin äidille joka istutti pikkuset istuimiin, auto kävi ja vaan ihan kipaisi kotiin hakemaan jotain mitä oli jäänyt..auto räjähti ja syttyi tuleen, sinne jäi molemmat lapset. En muista enää syytä ja löytyikö edes, mutta tositapaus kuitenkin, tästä on jo aikaa. Ei sekään äiti enää jättäisi lapsiaan yksin autoon jos pääsisi ajassa taaksepäin mutta kun ei pääse.
Ajatteleva vanhempi ei koskaan jätä lasta yksin autoon, ei käyvään eikä sammutettuun. Minä en jättäisi edes koiraani.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:01"]
Tapahtui seuravaa: perheen isä laittoi auton käyntiin ja lähti vain palauttamaan ostoskärryt paikalleen. Hän kaatui ja löi päänsä asfalttiin. Hän menetti hetkeksi tajuntansa ja hänellä meni viitisen minuuttia ymmärtää missä hän on ja mitä tapahtui vaikka paikalle sattunut turvamies hänelle yritti asiaa selittää.
Hän ajoi autollaan lapset kotiin ja sanoi vaimolleen menevänsä näytille sairaalaan ihan vain varmuuden vuoksi. Lääkäri totesi miehen saaneen aivotärähdyksen, mutta mitään suurempaa vaaraa hänellä ei ole. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tässä nyt vain yksi skenario. Mietipä sitä.
[/quote]
kiva juoni tuossa, mutta tuon olisin itsekin siinä huomannut.
ap
Meillä jää pari kertaa vuodessa 10+ lapsin autoon, ja talvella auto on käynnissä.
Ohjeina:
Kenellekään ei avata ovea, ovet keskuslukittu sisältä.
ihan yhtä dille olet sinäkin kun et jäänyt seuraamaan tilannetta