Lue keskustelun säännöt.
Muut kilpaurheilijalapsien vanhemmat, olisi kysymys.
12.01.2014 |
Meillä on kaksi lasta ja molemmat kilpailevat. Vanhemmalla lapsella on ollut ihan hirvittävä voitontahto ja kilpailuvietti jo pienestä pitäen ja hän myös pärjää lajissaan aivan erinomaisesti. Nuorempi sitten taas rakastaa harjoittelua ja haluaa käydä kilpailuissa mutta menee suoritusvuorollaan aina ihan hirveään takalukkoon, eikä koskaan kilpailuissa pääse lähellekään omaa normaalitasoaan, mikä sitten harmittaa lasta itseäänkin. Kysymys kuuluukin, meneekö tämän tyyppinen jännittäminen missään vaiheessa rutiineja harjoittelemalla ohi? Tyttö on vasta 2-luokkalainen, joten toki hyvin pieni vielä, mutta onhan se vähän turhauttavaa itsellekin viedä lasta kilpailuihin, joista lapsi tulee itkun kanssa kotiin, kun ei jotenkin uskalla antaa parastaan. Kun minun filosofiani mukaan ihmisen ei ole mikään pakko kilpailla, liikuntaa voi harrastaa myös ihan omaksi ilokseen. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Antaa lapsen kypsyä, vai yrittää suunnata lapsen mielenkiinto johonkin toiseen juttuun, mihin kilpailu ei kuulu? Pikkuisen laji on yleisurheilu, johon siis kisaaminen kuuluu ihan olennaisena osana toimintaa.
Kommentit (5)
Jalkapalloilija pojallani jännitys turnauksia ennen helpottui noin 11-12 vuotiaana. Kehittyi niihin aikoihin paljon, joten itsevarmuus lisääntyi. Nyt vanhempana pelaa edelleen menestyksekkäästi. Itse olin kannustava ja tsemppaava. Onneksi ei luovutettu, koska nyt rakastaa lajiaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on jännittäminen vähentynyt kisojen myötä, kun on tullut rutiinia. Meillä kilpailee lapset 7, 8 ja 13 v.
Tuossa on varmasti taustalla se, että lapsi ei jännitykseltään pääse omalle tasolleen ja omasta mielestäänkin epäonnistuu ja sitten taas seuraavissa kilpailuissa on se epäonnistumisen pelko ja jännittää entisestään. Eli tavallaan oravanpyörä. Se pitäisi saada jotenkin katkaistua.
Meillä on selvä ero siinä että onko harkat vai kisat.
Olen aina sanonut että kisat on ne joissa oppii myös! Meillä meni lapsella kauan ennenkö voitti kisoja mutta se ei ole pointti että voittaa ja on paras vaan kehitys.
Lapselle voisi ehkä kertoa niitä asioita joita osaa tai oppinut viimeaikoina? Tai kuvata ja pitkällä ajalla näkee kehityksen itse?
Meillä harkoissa on paljon muutakin ja sitten kisat on melko erilainen asia kuin harkoissa. Harkoissa opitaan jotain tekniikoita.
Jos lapsi ei uskalla antaa parastaan niin onko se niin ettei se olisi hänen taso. Vaikka hän osaa tehdä asioita harkoissa niin ei siellä harkoissa harrastuskaverit anna täysillä vastaan kuten kisoissa tehdään.
Ja sitten se voi olla myös niin ettei lapsesi ehkä sitten ole kovin varma osaamisestaan jos ei laita kaikkeaan.
TAI lapsesi ei vielä osaa puhua kunnolla siitä mitä on itsensä likoonlaittaminen ja voitonhalu? Puhutaan kuitenkin niin pienestä lapsesta että on kurjaa jos hän ei vaan voisi kilpailla ja katsoa mihin ne taidot vie. Mitä sitten jos harkat menee erilailla kuin kisat? Kisoissa on eri fiilis ja vastustaja aidosti laittaa kampoihin, ei ne lapsen taidot välttämättä ole tuota paremmat kisoissa. Jatkatte vaan niin ne asiat alkaa ratkeamaan ja taidot kehittyy. Henkiset osaamiset siinä missä fyysiset.
Jalkapalloilija pojallani jännitys turnauksia ennen helpottui noin 11-12 vuotiaana. Kehittyi niihin aikoihin paljon, joten itsevarmuus lisääntyi. Nyt vanhempana pelaa edelleen menestyksekkäästi. Itse olin kannustava ja tsemppaava. Onneksi ei luovutettu, koska nyt rakastaa lajiaan!