Lue keskustelun säännöt.
Ei hitto, kuka jaksaa useampaa kuin yhtä lasta perheessä!
11.01.2014 |
Meillä itsellämme on yksi 3-vuotias lapsi.
Hoidin tässä yks päivä kaverin kahta lasta, 2 ja 4-vuotiaita. Ja olin aivan puhki sen päivän jälkeen!
Kun lapset olivat täällä, olin KOKO ajan jalkeilla ja jouduin ravaamaan koko ajan paikasta toiseen, jopa syödessämme jouduin hyppäämään moneen otteeseen ylös (yksi meinasi karata pöydästä, toinen mankui lisää juotavaa, kolmas huusi leipää ja tätä sitten vuorotellen). Ei siis YHTÄKÄÄN hetkeä, että olisi voinut pysähtyä, istumisesta puhumattakaan ja keskittyä johonkin omaan hommaan...
siis esim. lapsia joutui käyttämään vessassa, niin sillä välin kun yhtä autoin pissalla, toinen huusi jossain ja kun sanoin tälle vessassaistujalle, että odottaa rauhassa hetken kun menen katsomaan mikä hätänä, mutta kun tulin takaisin (enkä viipynyt kuin 20 sek) niin tämä vessassaistuja oli noussut pois pöntältä ja truutannut nestesaippuaa lattialle... siinä kun siivosin sitä, niin toisaalla huushollissa yksi oli penkonut keittiönlaatikon levälleen ja kolmas parkui kun häneltä oli viety lelu...
koti oli kuin myrskyn jäljiltä päivän loputtua, vaikka kuinka yritin tullessani ja mennessäni hääriä tavaroita oikeille paikoilleen.
...Ja sitä kiljumisen, juoksemisen ja metelin määrää?!?
Olen todella tyytyväinen päätökseemme jäädä yksilapsiseksi perheeksi, eihän tätä kestäisi! Olen jo kyläillessä katsellut kauhulla monilapsisten pikkulapsiperheiden meininkiä, mutta nyt kun ITSE joutui olemaan se joka häärää ja vahtii ja passaa niin voi vitalis. Yhden kanssa vielä sentäs pärjää ja säilyy mielenterveys, voimat, ruokarauha ja koti siistinä...
Kommentit (64)
Hyvä, että tiedostat sen näin hyvin, että sinusta ei ole äidiksi kuin yhdelle lapselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme (jo teini-ikäistä) lasta ja olen kyllä sitä mieltä, että useimmissa tilanteissa 2-3 lapsen kanssa pääsee helpommalla kuin yhden kanssa. Yksi kun on yleensä tottunut saamaan vanhemman jatkuvan ja jakamattoman huomion. 2-3 leikkii suuren osan ajasta keskenään ja vanhempi saa puuhailla rauhassa omiaan. Se on kyllä totta, että vieraassa paikassa on paljon helpompi pitää silmällä yhtä kuin kolmea.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:10"]
Hyvä, että tiedostat sen näin hyvin, että sinusta ei ole äidiksi kuin yhdelle lapselle!
[/quote]
Juu ei todellakaan... tai ainakin pitäisi olla TODELLA ISO ikäero lapsilla.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:12"]
Minulla on kolme (jo teini-ikäistä) lasta ja olen kyllä sitä mieltä, että useimmissa tilanteissa 2-3 lapsen kanssa pääsee helpommalla kuin yhden kanssa. Yksi kun on yleensä tottunut saamaan vanhemman jatkuvan ja jakamattoman huomion. 2-3 leikkii suuren osan ajasta keskenään ja vanhempi saa puuhailla rauhassa omiaan. Se on kyllä totta, että vieraassa paikassa on paljon helpompi pitää silmällä yhtä kuin kolmea.
[/quote]
Kyllä mä saan puuhailla paljonkin rauhassa, eikä meidän ainokainen vaadi mitään jatkuvaa viihdytystä meiltä vanhemmilta. Viihtyy hyvin itsekseen, rakentelee pitkiä aikoja rakennuspalikoilla ja autoleikkejä yms. Toki välillä pyytää esim. pelaamaan lautapeliä kanssaan, mutta sitähän nyt äitinä tekee mielellään silloin tällöin :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi voi. Mulla on 3 lasta, ihan hyvin tässä on pärjätty. Nyt ovat 12,10 ja 5 ja vain silloin kun keskimmäinen oli vauva, tunsin hetkellistä epätoivoa silloin kun mies oli iltavuorossa töissä. Arki muotoutuu ja rytmittyy ihan itsekseen.
Sulla on ap ollut siinä 3 lasta vuoden ikäeroilla ja se onkin haastavaa!
Heh, nyt me suurperheiden äidit voimme olla ylpeitä siitä että meidät on luotu tähän ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:16"]
Heh, nyt me suurperheiden äidit voimme olla ylpeitä siitä että meidät on luotu tähän ;)
[/quote]
Joo, siis hienoahan se on että jotkut jaksaa.. mutta kiinnostaisi, että MITEN ihmeessä jaksatte? :D Ettekö kaipaa yhtään rauhaa ja hiljaisuutta, rauhallista, siistiä kotia, omaa aikaa? Sitä että ei jatkuvasti tarvitse käskeä, pyyhkiä jonkun suuta, pestä jonkun käsiä, kieltää, komentaa, pitää sylissä, torua, selvitellä riitaa, rauhoitella menoa, siivota leluja ja muita tavaroita paikoilleen, voidella loputon rivi voileipiä, käskeä olemaan juoksematta, pyyhkiä pyllyjä... huh.. Vai onko tämä kiire, meteli ja loputon tekeminen suurperheellisten mielestä mukavaa ajanvietettä...?
Ihan siis vilpittömästi kysyn ja olisi mielenkiintoista kuulla vastaus.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:12"]Minulla on kolme (jo teini-ikäistä) lasta ja olen kyllä sitä mieltä, että useimmissa tilanteissa 2-3 lapsen kanssa pääsee helpommalla kuin yhden kanssa. Yksi kun on yleensä tottunut saamaan vanhemman jatkuvan ja jakamattoman huomion. 2-3 leikkii suuren osan ajasta keskenään ja vanhempi saa puuhailla rauhassa omiaan. Se on kyllä totta, että vieraassa paikassa on paljon helpompi pitää silmällä yhtä kuin kolmea.
[/quote]
Riippuu lapsesta. Meillä 5-vuotias viihtyy pitkiä aikoja itsekseen lukien, rakennellen, väritellen tai palapelien kimpussa. Minä saan rauhassa puuhailla omiani, kunhan olemme samassa tilassa. :-)
Toki yhdessäkin puuhaillaan usein, mutta jatkuvaa viihdystä ei ainokainen tosiaankaan tarvitse!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän tuota härdelliä kestä kuin muutama vuosi ja tietysti isä tekee puolet.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:21"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:16"]
Heh, nyt me suurperheiden äidit voimme olla ylpeitä siitä että meidät on luotu tähän ;)
[/quote]
Joo, siis hienoahan se on että jotkut jaksaa.. mutta kiinnostaisi, että MITEN ihmeessä jaksatte? :D Ettekö kaipaa yhtään rauhaa ja hiljaisuutta, rauhallista, siistiä kotia, omaa aikaa? Sitä että ei jatkuvasti tarvitse käskeä, pyyhkiä jonkun suuta, pestä jonkun käsiä, kieltää, komentaa, pitää sylissä, torua, selvitellä riitaa, rauhoitella menoa, siivota leluja ja muita tavaroita paikoilleen, voidella loputon rivi voileipiä, käskeä olemaan juoksematta, pyyhkiä pyllyjä... huh.. Vai onko tämä kiire, meteli ja loputon tekeminen suurperheellisten mielestä mukavaa ajanvietettä...?
Ihan siis vilpittömästi kysyn ja olisi mielenkiintoista kuulla vastaus.
ap
[/quote]
Kyllä kaipaamaan, ei ole mukavaa. Mutta tiedän, että lapset kasvavat ja minun sisäinen ääneni on halunnut ison perheen. Ilman näitä lapsia olisin varmastintyytymättömämpi. Nytkin muuten kaksi katsoo videota, yksi nukkuu, mies lämmittää saunaa ja minä pötköttelen ihan rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis ihan normimenoahan tuo varmasti on monen pienen kanssa. Meillä 2 pientä ja 1 kouluikäinen, ja en kyllä montaakymmentä sekuntia päivän aikana istu kerralla, siis kun olen pienten kanssa keskenään kotona. Aivan normaalia että ruokailun aikana on rampattava jonnekin koko ajan jne. Välillä menee toki hermo, mutta enimmäkseen nautin elämän rikkaudesta, ihanista touhukkaista ja elämäniloisista lapsista, niiden yhteisten oivallusten seuraamisesta jne. Vielä paranee kun on pari naapurin muksua mukana menossa :).
Ihmisille sopii eri asiat. Itse kasvoin ainoana lapsena ja nyt kun itsellä useampi lapsi, huomaan miten paljon olen menettänyt. Lapset ei kauan ole pieniä, kyllä sitä ehtii vielä istua telkkarin ja ruuan ääressä tulevina vuosikymmeninä - ja jos niitä vuosikymmeniä ei tulekaan, olen kyllä tyytyväinen että olen käyttänyt elämäni juuri näin :).
Pakko jaksaa kun tuli kaksi kerralla. ;) Ja meilläkin pojat ovat 3-vuotiaita. Mut tuolla aiemmin oli hyvä huomio et sulla oli hoidettavana 3 lasta vuoden ikäerolla ja se on oikeasti rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 17:10"]
Hyvä, että tiedostat sen näin hyvin, että sinusta ei ole äidiksi kuin yhdelle lapselle!
[/quote]
Juu ei todellakaan... tai ainakin pitäisi olla TODELLA ISO ikäero lapsilla.
ap
[/quote]Meillä kaksi lasta,ikäero 13,5v....on riittävä ikäero.Niin eri kiinnostuksen kohteet että ei tule riitaa ja teini mielellään hoitaa ja paapoo pikkuista....suosittelen!
Meillä 2 ja 4v lapset. Onhan se niin välillä ettei tahdo jaksaakaan. Juuri kuvailemaasi rumbaa ollut ajoittain erityisesti tuolloin, kun olivat vielä 1 ja 3v eikä kummallakaan vielä järkeä hirveästi päässä. Silloin oli sitä, että kun toinen oli potalla, toinen kaatoikin maitolasin ja kun sitä siivosit, se pottailija oli kaatanut potan ja kun sitä siivosit oli se toinen ehtinyt jo tekemään jotain muuta. Tuntui ettei muuta ehtinyt kuin selvitä katastrofista toiseen ja olin aivan puhki. Nykyisen ikäisinä leikkivät jo aika hienosti yhteen, mitä nyt välillä joutuu riitoja setvimään. Mutta nytkin tuolla yläkerrassa leikkivät yhdessä legoilla ja minä tässä koneella kulutan aikaa ja mies töllää futistä eli on sitä omaakin aikaa jo ihan mukavasti. Ja koska itse olin ainoa lapsi, joka toivoi aina sisarusta, niin on ihana seurata omissa lapsissaan kuinka tärkeä se sisarus oikeasti on ja kuinka ne liittoutuu keskenään höpökohtauksiin ja kikattelee ja pöhköilee ym. Toki kaipaan siistiä kotia ym., mutta se on vain hetki ja vilaus kun ovat jo kouluikäisiä, mikä jo surettaakin.
Meillä on kaksi lasta, kolmaskin oli haaveissa mutta ei toteudu.
Kyllähän meillä on meteliä ja sotkuista, mutta ei meillä ollut siistiä silloin, kun esikoinen oli ainoa lapsi. Vika taitaa siis olla siinä, ettemme vain ole kovin siistejä ihmisiä.
Meillä lapsilla on ikäeroa 4 vuotta, ja vaikuttaa hyvältä ikäerolta. Kuopuksen vauva-aika ei ollut koskaan kaaos, kun esikoinen ei ollut enää vaipoissa, osasi leikkiä ja puuhata rauhassa itsekseenkin eikä tarvinnut varoa ja vahtia, mitä tekee saksilla tai värikynillä. Esikoisella oli myös ne omat puuhat ja harrastukset, joihin sai paneutua kunnolla, kun vauva nukkui tai toinen vanhempi hoiti tätä.
Nyt kun lapset ovat 8v ja 4v, on fiilis vähän toinen. Osaavat sotkea, huutaa, riehua, tapella, ja aika tiukkaa kuria saa pitää, että monet puuhat pysyvät hanskassa (esim. leipomiset, askartelut jne). Toki meno ei ole tuollaista kuin ap:llä, isompi osaa voidella leivät ja pienempi malttaa odottaa sitä pyyhkimistä ihan nätisti, mutta meteliä ja sotkua riittää. Onneksi me vanhemmatkin olemme äänekkäitä ja siedämme sitä sotkua aika hyvin. Joskus en voi olla miettimättä, miltä tuntuisi olla esim. etä-äiti. Viikonlopun kun panostaisi lapsiin ihan täysillä, niin sunnuntai-iltana voi tehdä suursiivouksen ja istua seuraavat kaksi viikkoa putipuhtaassa kodissa ihanassa hiljaisuudessa. Joskus melko houkuttelevaa.
Meillä kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. Tykkään että olen päässyt helpommalla kuin yksilapsiset, joiden pitää aina haalia kavereita muualta. Velikin aina raahasi lomille myös pojan kaverin. Tai sitten lapsi kasvaa ihan liian aikuiskeskeisesti.
Joo, samaa mieltä kuin ap, että en jaksaisi kahta tai kolmea pienellä ikäerolla, no kävi sitten niin että kun esikoinen oli 14v. meille tulikin kaksoset :) Kyllä se kaksosten kanssa oli rankkaa, nyt ei enää ole kun pojat on jo 4 vuotiaita ja koko ajan helpottuu kun kasvavat (tosin se että he ovat poikia huolestuttaa tulevaisuudessa)
vähän saman tyyppisiä tunteita herää minussa, kun on vieraita lapsia kylässä/hoidossa: kauhea meteli ja härdelli, kaikki huutaa kilpaa, lelut räävitään sikin sokin, keksit kädessä kuljetaan ympäri kämppää ja tungetaan pikku-helmiä toinen toistensa neniin jne... loputon suo!
Mutta: omani hallitsen pääpiirteissään hyvin ja kodissa on 80% rauha päällä, tietävät rajansa (ja vain silloin tällöin venyttävät niitä), tappelevat toki, mutta aika kesysti, ja mikä tärkeintä: heitä uskallan komentaa kunnolla silloin kun tarve vaatii. Eli kokemuksesi ei ole suoraan verrannollinen siihen, että nämä tuholaiset olisivat omiasi. Tosin puhun vain kahdesta lapsesta, kolmas ehkä menisi vielä, siitä eteenpäin olisi minun psyykeelleni puhdasta hulluutta! Ja voi olla että kolmaskin jää tekemättä, otan aina välillä vaan lasten kavereita pari kolme kerralla kylään, niin siinä on tarpeeksi elämää meille...
Amen! Eräs toinen tyytyväinen yhden lapsen äiti.