Lue keskustelun säännöt.
Oma aika ja omat tarpeet perhe-elämässä, oman itsen katoaminen
10.01.2014 |
Hei
Onko muilla sellaista tunnetta, että ei itse ehdi tai sitten vaikka aikaa olisikin, niin oikein keksi tai jaksa tai osaa tehdä asioita ihan vain itselleen. Esim joku kiva harrastus.
Huomaan että itse ole välillä vähän väsynyt siihen, että päivästä toiseen elää lasten ehdolla, eikä oikein enää keksi mitä se olisi se kiva, mitä itse haluaisi tehdä esim. viikonloppuna. Ja sitten ne omat akut tyhjenee, kun ei oikein ole omaa aikaa.
Kaipaisinkin vinkkejä, mitä kaikkea kivaa teette. Nyt en kaipaa kommentteja niiltä, joiden mielestä äidit eivät tarvitse omaa aikaa. Minä tarvitsen.
Mulla sitä 'omaa aikaa' on viikonloppuisin, kun mies menee lasten kanssa ulos. Sitä ei kyl ihan omaksi ajaksi voi laskea, kun silloin yleensä siivoan tai teen ruokaa rauhassa. Sitten iltapäivällä pienin nukkuu päiväunet, ja silloin on aikaa tehdä isompien kanssa jotain.
Jotainhan siinä sitten ehtisi itsekin tehdä, mutta yhtäkkiä en enää osaakaan. Se, että kotona vain olisi ja vaikka lukisi rauhassa, ei oikein jotenkin toimi, kun ei ole iso asunto ja isommat lapset tulevat kuitenkin koko ajan seurustelemaan tms. Saahan siinä hetken rauhaa, mutta jotenkin ei tunnu riittävän, kun haluaisin tehdä jotain kivaa.
Usein käyn viikonloppuaamuisin lenkillä. Nyt muhun on vaikuttanut nämä säät ja enää pimeällä mun on vaikea saada itseäni liikkeelle tohon sateeseen.
Käyn töissä ja iltaisin kotona olen n 17. Sitten syödään, kerran viikossa mulla harrastus, parina iltana viikossa jomman kumman vanhemman pitää viedä lasta harrastukseen. Harvoin lähdetään mihinkään perheen voimin arki-iltaisin. Kerran viikossa toinen vanhempi käy kaupassa yksin.
Teettekö jotain kivaa arki-iltaisin, jotain josta myös aikuinen tykkäisi ja saisi energiaa?
Sitten kun on valoisat illat, niin mennään ulos. Mutta nyt kyllä pääasiassa kökitään kotona päivällisen jälkeen.
Kertokaa vaikka mitä kivaa olette tehneet tällä viikolla! Ja muita vinkkejä, jolla tuoda iloa elämään.
Kommentit (41)
6:lle
Sinä selvästikin osaat tehdä asioita, joista nautit. Tuota haluaisin minäkin oppia.
Toistaiseksi on löytynyt liikaa tekosyitä: pitää käydä kaupassa, mua kaivataan kotona, 3 lasta on liian rankkaa jätettäväksi isälle (naurettavaa mutta jostain syytä ajattelen, että ei ole reilua jättää sitä iltarumbaa, ja lisäksi mietin, että lasten pitää nähdä mut työ- ja tarhapäivän jälkeen, joten pitää mennä töistä suoraan kotiin), en tiedä mitä tekisin (kotona tykkään olla yksin, mutta se toteutuu liian harvoin, ja kaupungilla en viihdy jossain kaupoissa pyörimässä ja seuraa taas on vaikea saada ku muillakin perhe...). Ymmärrän, että nämä ovat tekosyitä, sillä oikeasti haluan tehdä jotain kivaa, joka tuottaa itselleni iloa.
Onko muillakin näin vaikeata osata tehdä itseä ilahduttavia asioita.
Mitä itse tehnyt tällä viikolla joka ilahdutti itseä, oli sauvalenkkeily kaverin kanssa. Mutta nyt edessä oleva viikonloppu "ahdistaa" kun jotenkin taas pelkään, että se on ruoanlaittoa, siivousta ja koko ajan lasten kanssa olemista. Tarttis jotain kivaa vaikka sitten lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama juttu, en osaa enää tehdä niitä asioita joista nautin. Mulla on kyllä harrastus kodin ulkopuolella sekä yhdistyksissä vapaaehtoistoimintaa, jotka tietysti luokitellaan omaksi ajaksi, mutta itseasiassa ne ei ole sellaisia energiaa arkeen antavia juttuja, sellaisia jotka ilahduttaa niin että viikon taas jaksaa sillä ilolla. Mä kaipaisin säännöllisesti yksinoloa kotona, jotta saisin rauhassa ommella ja värkkäillä käsityöprojektejani, joita en ole edes aloittanut tai jos olenkin, en ole aikoihin niitä edes tehnyt, vaikka olisikin yksinoloaikaa kotona ollut. Miksi? Koska sitä yksinoloaikaa ei ole säännöllisesti, joten mua jää aina harmittamaan projektin kesken jääminen, kun en tiedä, milloin sitä sitten pääsee taas jatkamaan. Sen harmituksen vuoksi en viitsi edes aloittaa, joten sitten seilailen tekemässä pikkujuttuja (jotka toki tarvitsee tehdä, muttei ole mitään suurta iloa ja nautintoa tuottavia puuhia). Enkä halua tehdä mitään turhanpäiväisiä miniprojekteja, jotka saisi parissa tunnissa valmiiksi, haluan tehdä kunnollisia asioita, joilla on merkitystä.
Kannattaa opetella nauttimaan omasta seurasta ja yksin tekemisestä. Kun on kaiken aikaa sosiaalinen, vaikkakin vain lasten kanssa, olisi hirveän hyvä keskittyä joskus ihan hiljaa olemiseen ja oman itsensä kuunteluun. Voi lähteä kävelylle yksin, mennä katsomaan vaikka jotain taidenäyttelyä. Siinä tulee ajateltua ja hiljennyttyä ihan omien mietteiden ääressä. Tai elokuvissa tai teatterissa, niitäkin seuraa ihan eri tavalla kun ei tarvitse olla kommentoimassa saman tien, tai miettiä että mitä toi toinen tästä nyt tykkää ja onkohan sillä tylsää. Tai mene kirjastoon, ihan vain lukemaan romskua tai tutkimaan jotain sinua kiinnostavaa aihetta. Yksin voi olla hauska käydä myös syömässä, tilaat jotain oikein erikoista herkkua, maistelet ja nautiskelet kaikessa rauhassa. Tai istu kahvilassa, lue kirjaa tai lehteä, syö hyvä pulla, tarkkaile elämänmenoa ympärilläsi.
Minua tuollaiset omat hiljaiset hetket vaikka kaupungin kuhinassakin auttaa löytämään sellaisen "oman tilan" ja rauhan oman pääni sisällä. Kannattaa yrittää oikein keskittyä siihen rauhassa tekemiseen ja olemiseen, siitä saattaa siirtyä jotain hyvää siihen arjen kiireeseenkin.
Kiva kun sä ajattelet omaa itseäsikin ja haluat olla hyvä itsellesi ja pitää taukoja välillä. Ne kuuluu jokaiselle.
Suurin syy siihen, ettet osaa vain olla, on se, että ajattelet itseäsi ensisijaisesti äitinä. Huomasin itsestäni tämän piirteen ihan vähän aikaa sitten ja tajusin samalla että kuinka olen unohtanut itseni.
Mies tekee pitkää päivää töissä ja tekee kotonakin töitä. Viikonloppuisin hän ei tee aktiivisesti töitä, mutta tekee kuitenkin. Minne tahansa menenkin, on minulla oltava lapset mukana (4-vuotta ja 1-vuotta). Tajusin ihan hetki sitten, että olen äkäinen ja väsynyt siksi että en saa hetkeäkään vain itselleni.
Ja sitten kun olisin itsekseni, siivoan tai teen ruokaa, ja ajattelen etten voi käyttää sitä aikaa itsekkäästi itselleni, koska minun kuuluu tehdä nuo asiat. Nyt tuon ahaa-elämyksen jälkeen, sanoin miehelle että ensi kuusta lähtien, otan itselleni omaa aikaa ja hän saa olla lasten kanssa. Itse alan käymään salilla väh. 4 kertaa viikossa koska tiedän että siellä keskityn vain itseeni ja koska minulla on projektina laihduttaa 20kg tämän vuoden aikana.
Kuopus sattui olemaan vaativampi kuin esikoinen ja hän on todella riippuvainen minusta. Mutta kun sanoin miehelleni että tuntuu että olen hävinnyt kokonaan ja että se, että olen koko ajan lasten kanssa syö voimani kokonaan. Sanoin myös että kuopuksen "vaativuus" on tehnyt sen etten voi/halua/jaksa vastata miehen seksihaluihin ja se oli kai se viimeinen tyrkkäys miehelle että hän myöntyi tuohon oman ajan vaatimiseeni. Hän ei kuitenkaan näe kokonaisuutta minun kannaltani, eikä tajua sitä että vaikka rakastankin lapsiani ja miestäni, tarvitsen aikaa vain itsellenikin.
Suurin tajuaminen oli kuitenkin itselleni se, että ajattelen itseäni vain äitinä. Olen kuitenkin niin paljon muutakin.
tämä on tosi vaikeaa, enkä ymmärrä kuinka se tehdään. Mulla kävi niin, että löysin sitten itseni uudelleen vasta kun lapset oli isompia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteeni on eri kun olen kotiäitinä. Mul ei edes mies vie lapsia koskaan mihinkään, viimeksi syksyllä olivat mökillä ja minä kotona yksin muutaman tunnin. Mulle on omaa aikaa sekin, kun vien isomman lätkään ja saan sen aikaa olla ihan rauhassa kun pelaa. Illalla valvon pari tuntia lasten mentyä nukkumaan, päivällä otan pienimmän kanssa päikkärit. Mulle se riittää
Tämä siis koskettaa muitakin :)
Mulla on mooonta kotiäitivuotta takana ja en osaa sanoa kumpi on rankempaa. Eikä sillä ole mitään väliä. Nämä ovat niin henkkoht juttuja.
Olen saanut monta hyvää vastausta.
On varmaan totta tuokin, että ajattelen itseäni vain äitinä. Mun kohdalla on myös se, että kaipaan sitä kotona yksinoloa, juuri niin kuin joku kirjoitti, että ei edes viitsi aloittaa isoa käsityöprojektia, kun siihen ei ole kunnolla aikaa. Tämä on vaikea asia, kun se tuntuu isolta menetykseltä, jos joutuu luopumaan itselle tärkeisä asioista vain siksi, että on lapsia.
Mulla on myös suuri sosiaalisuuden tarve, mutta sitä en osaa tällä hetkellä toteuttaa. Kaipaan sellaista spontaania ihmisten kanssa olemista ja nyt illat kotona töiden jälkeen, jolloin ei kuitenkaan saa mitään kivaa tehtyä tuntuu rasittavilta. 3 eri-ikäistä lasta ja siihen oma väsymys päälle.
Sen ainakin tiedostan, että tämä on ihan mun omalla vastuulla ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa niitä pieniä omia hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 09:05"]Suurin syy siihen, ettet osaa vain olla, on se, että ajattelet itseäsi ensisijaisesti äitinä. Huomasin itsestäni tämän piirteen ihan vähän aikaa sitten ja tajusin samalla että kuinka olen unohtanut itseni.
Mies tekee pitkää päivää töissä ja tekee kotonakin töitä. Viikonloppuisin hän ei tee aktiivisesti töitä, mutta tekee kuitenkin. Minne tahansa menenkin, on minulla oltava lapset mukana (4-vuotta ja 1-vuotta). Tajusin ihan hetki sitten, että olen äkäinen ja väsynyt siksi että en saa hetkeäkään vain itselleni.
Ja sitten kun olisin itsekseni, siivoan tai teen ruokaa, ja ajattelen etten voi käyttää sitä aikaa itsekkäästi itselleni, koska minun kuuluu tehdä nuo asiat. Nyt tuon ahaa-elämyksen jälkeen, sanoin miehelle että ensi kuusta lähtien, otan itselleni omaa aikaa ja hän saa olla lasten kanssa. Itse alan käymään salilla väh. 4 kertaa viikossa koska tiedän että siellä keskityn vain itseeni ja koska minulla on projektina laihduttaa 20kg tämän vuoden aikana.
Kuopus sattui olemaan vaativampi kuin esikoinen ja hän on todella riippuvainen minusta. Mutta kun sanoin miehelleni että tuntuu että olen hävinnyt kokonaan ja että se, että olen koko ajan lasten kanssa syö voimani kokonaan. Sanoin myös että kuopuksen "vaativuus" on tehnyt sen etten voi/halua/jaksa vastata miehen seksihaluihin ja se oli kai se viimeinen tyrkkäys miehelle että hän myöntyi tuohon oman ajan vaatimiseeni. Hän ei kuitenkaan näe kokonaisuutta minun kannaltani, eikä tajua sitä että vaikka rakastankin lapsiani ja miestäni, tarvitsen aikaa vain itsellenikin.
Suurin tajuaminen oli kuitenkin itselleni se, että ajattelen itseäni vain äitinä. Olen kuitenkin niin paljon muutakin.
[/quote] ihan sama tilanne ku mulla, tosin meillä vaan yksi lapsi. En osaa vielä olla muuta kuin äiti, lapsi vasta 10kk. En ole vielä ollenkaan ollut ilman lastani. Hirveä hätä ja huoli kun olen ilman häntä, en osaisi nauttia.( kerran kävin ruokakaupassa). Nyt on tullu sellainen olo että voisi vaikka uimassa joskus käydä, mutta koen siitä valtavaa syyllisyyttä:(
Hei
Ap jatkaa, ihan hyvä kun te joilla lapsi vasta alle vuoden heräätte myös oman itsenne kuunteluun, vaikka tuossa vaiheessa en olisi vielä kauhean huolissani. Lapsi on oikeasti vielä aika kiinni äidissä, varsinkin jos imetät.
Mulla kuitenkin vanhin jo 9-vuotias, joten omia tarpeita on ehditty sivuttaa jo aika monta vuotta .. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 09:54"]
Hei
Ap jatkaa, ihan hyvä kun te joilla lapsi vasta alle vuoden heräätte myös oman itsenne kuunteluun, vaikka tuossa vaiheessa en olisi vielä kauhean huolissani. Lapsi on oikeasti vielä aika kiinni äidissä, varsinkin jos imetät.
Mulla kuitenkin vanhin jo 9-vuotias, joten omia tarpeita on ehditty sivuttaa jo aika monta vuotta .. :)
[/quote]
Ihan totta. Toisaalta itselläni tätä on jatkunut nelisen vuotta, eli siitä asti kun esikoinen syntyi. Kuitenkin vähemmän aikaa kuin sinulla.
Sinulla on kuitenkin se onnellinen tilanne, että lapsesi eivät ole enää niin riippuvaisia sinusta, ja he oikeasti pärjäävät hetkisen ilman jompaakumpaa vanhempaa.
Mitä jos aloittasit jonkin kurssin vaikkapa kansalaisopistossa? Käsitöitä, piirrustusta, mitä vain mikä kiinnostaa. Sekin olisi jo alku. =)
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 09:52"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 09:05"]Suurin syy siihen, ettet osaa vain olla, on se, että ajattelet itseäsi ensisijaisesti äitinä. Huomasin itsestäni tämän piirteen ihan vähän aikaa sitten ja tajusin samalla että kuinka olen unohtanut itseni.
Mies tekee pitkää päivää töissä ja tekee kotonakin töitä. Viikonloppuisin hän ei tee aktiivisesti töitä, mutta tekee kuitenkin. Minne tahansa menenkin, on minulla oltava lapset mukana (4-vuotta ja 1-vuotta). Tajusin ihan hetki sitten, että olen äkäinen ja väsynyt siksi että en saa hetkeäkään vain itselleni.
Ja sitten kun olisin itsekseni, siivoan tai teen ruokaa, ja ajattelen etten voi käyttää sitä aikaa itsekkäästi itselleni, koska minun kuuluu tehdä nuo asiat. Nyt tuon ahaa-elämyksen jälkeen, sanoin miehelle että ensi kuusta lähtien, otan itselleni omaa aikaa ja hän saa olla lasten kanssa. Itse alan käymään salilla väh. 4 kertaa viikossa koska tiedän että siellä keskityn vain itseeni ja koska minulla on projektina laihduttaa 20kg tämän vuoden aikana.
Kuopus sattui olemaan vaativampi kuin esikoinen ja hän on todella riippuvainen minusta. Mutta kun sanoin miehelleni että tuntuu että olen hävinnyt kokonaan ja että se, että olen koko ajan lasten kanssa syö voimani kokonaan. Sanoin myös että kuopuksen "vaativuus" on tehnyt sen etten voi/halua/jaksa vastata miehen seksihaluihin ja se oli kai se viimeinen tyrkkäys miehelle että hän myöntyi tuohon oman ajan vaatimiseeni. Hän ei kuitenkaan näe kokonaisuutta minun kannaltani, eikä tajua sitä että vaikka rakastankin lapsiani ja miestäni, tarvitsen aikaa vain itsellenikin.
Suurin tajuaminen oli kuitenkin itselleni se, että ajattelen itseäni vain äitinä. Olen kuitenkin niin paljon muutakin.
[/quote] ihan sama tilanne ku mulla, tosin meillä vaan yksi lapsi. En osaa vielä olla muuta kuin äiti, lapsi vasta 10kk. En ole vielä ollenkaan ollut ilman lastani. Hirveä hätä ja huoli kun olen ilman häntä, en osaisi nauttia.( kerran kävin ruokakaupassa). Nyt on tullu sellainen olo että voisi vaikka uimassa joskus käydä, mutta koen siitä valtavaa syyllisyyttä:(
[/quote]
Ota ihan pieniä askelia tuon suhteen. Ensin puoli tuntia, sitten 40min jne. Kun huomaat että lapsi voi hyvin ja mies/hoitaja pärjää lapsen kanssa, se syyllisyys häviää. =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulle on tärkeää olla aivan rauhassa edes. Käydä yksin kävelyllä metsässä, puuhailla yksin kotona, saunoa yksin. Ymmärrän että monet taas viristäytyvät tapaamalla ystäviään, harrastamalla jotain yhdistystoimintaa tms, mutta omalle jaksamiselle ja hyvinvoinnille yksinäisyys ja hiljaisuus on parasta.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 12:02"]
minulle on tärkeää olla aivan rauhassa edes. Käydä yksin kävelyllä metsässä, puuhailla yksin kotona, saunoa yksin. Ymmärrän että monet taas viristäytyvät tapaamalla ystäviään, harrastamalla jotain yhdistystoimintaa tms, mutta omalle jaksamiselle ja hyvinvoinnille yksinäisyys ja hiljaisuus on parasta.
[/quote]
Milloin saat olla aivan yksin kotona? Riittääkö se 1-2 tuntia viikonloppuisin kun mies ulkona lasten kanssa ja samalla teet ruoan yms.?
Tai siis noin siis mulla ja se ei todellakaan riitä, mutta vaikea sitä perhettä on mihinkään käskeä menemään. Lasten ikähaitari on sen verran iso, että on harvoja paikkoja, minne kaikki menisivät.
Täytyy kai olla lähtemättä mukaan anoppilaan, silloin kun siellä käydään syömässä, siitä saisi pari tuntia itselle, vaikka tuntuukin vähän epäkohteliaalta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä oikein mistä tämä ilmiö kumpuaa (tai ei ehkä ilmiö, kun näin on ollut aina). Äidit tekevät itsestään korvaamattomia ja hieman marttyyrimaiseen tyyliin ei raaskita ottaa omaa aikaa. Enpä ole kuullut, että isät kärsisivät samasta ongelmasta. Mielestäni olisi tärkeää, että vanhempien oma aika, parisuhdeaika, yhteinen perheaika jne. olisivat tasapainossa. Monessa perheessä näyttää olevan jopa niin, että äiti hoitaa lapsia lähes kellon ympäri ja isä on pitkät päivät töissä ja iltaisin ja viikonloppuisin vielä omissa menoissaan ja ihan ilman huonoa omaatuntoa. En usko tuon olevan ideaali tilanne kenellekään. Varmasti aiheuttaa katkeruutta ja välien erkaantumista.
Itse en todellakaan kanna huonoa omaatuntoa omasta ajastani. Käyn salilla tai jumpassa n. 3-4 kertaa viikossa. Lisäksi tapaan ystäviäni n. 1 krt viikossa esim. kahvittelun tai leffan merkeissä, joskus toki lapsetkin ovat mukana. Perheenä sitten ulkoillaan, käydään uimassa, kyläilemässä, kirjastossa, matkustellaan jne. Joskus jos olen yksin kotona (aika harvoin) niin surffailen rauhassa netissä, katson mieleisiä ohjelmia jne.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 13:51"]
En ymmärrä oikein mistä tämä ilmiö kumpuaa (tai ei ehkä ilmiö, kun näin on ollut aina). Äidit tekevät itsestään korvaamattomia ja hieman marttyyrimaiseen tyyliin ei raaskita ottaa omaa aikaa. Enpä ole kuullut, että isät kärsisivät samasta ongelmasta. Mielestäni olisi tärkeää, että vanhempien oma aika, parisuhdeaika, yhteinen perheaika jne. olisivat tasapainossa. Monessa perheessä näyttää olevan jopa niin, että äiti hoitaa lapsia lähes kellon ympäri ja isä on pitkät päivät töissä ja iltaisin ja viikonloppuisin vielä omissa menoissaan ja ihan ilman huonoa omaatuntoa. En usko tuon olevan ideaali tilanne kenellekään. Varmasti aiheuttaa katkeruutta ja välien erkaantumista.
Itse en todellakaan kanna huonoa omaatuntoa omasta ajastani. Käyn salilla tai jumpassa n. 3-4 kertaa viikossa. Lisäksi tapaan ystäviäni n. 1 krt viikossa esim. kahvittelun tai leffan merkeissä, joskus toki lapsetkin ovat mukana. Perheenä sitten ulkoillaan, käydään uimassa, kyläilemässä, kirjastossa, matkustellaan jne. Joskus jos olen yksin kotona (aika harvoin) niin surffailen rauhassa netissä, katson mieleisiä ohjelmia jne.
[/quote]
Hei,
En varsinaisesti kanna huonoa omaatuntoa. Mutta miten ihmeessä sinulla on aikaa käydä 3-4x salilla ja lisäksi vielä yksi muu meno viikossa.
Mihin kellonaikaan nämä tapahtuvat? Jos menet töistä suoraan, oletus että olet päivätöissä, olet kotona klo 18. Sit ruoka ja lapset nukkumaan, näet lapsia 1-2 h päivässä? Kuka ne hakee päiväkodista, vai ovatko lapset jo niin isoja?
Jos taas menet salille vasta myöhemmin, niin laittaako mies aina lapset nukkumaan? Ehkä osa noista salikäynneistä on viikonloppuisin.
En paheksu, vaan haluaisin vain löytää itsellenikin tuohon kaikkeen aikaan? En vain ole osannut.
Te, jotka noin paljon löytävät omaa aikaa, niin laitatteko vaikka ihan aikatauluja (kuinka monta lasta teillä on?)
Kuulostaa kamalalta tuollainen itsen kadottaminen. Onneksi ei ole lapsia. :)
Minulle on liikunta niin tärkeää, että aika sille on pakko löytyä. Meillä on kaksi omaa yritystä ja mies on todella paljon poissa kotoa. Kun lapset oli pienempiä, otin heidät mukaan kuntosalin lapsiparkkiin, se oli ihan pelastus minulle. Nyt ovat jo isoja koululaisia ja pärjäävät kotonakin sen ajan kun olen poissa.
Tuntuihan se työläältä aluksi, mutta se kaikki ilo ja hyöty mitä edes yhdestä tunnista sai, kun ei tarvinnut ajatella kenekään tarpeita, meni kaiken vaivan ohi. Lisäbonuksena olen saanut kuntosalilta uusia ystäviä.
Perheenä meillä on yhteistä aikaa muutama loma vuodessa, melkein pakko lähteä ulkomaille että mies pääsee töistään eroon.
mies menee joskus viikonloppuna lasten kanssa mummolaan ja saan olla rauhassa kotona. Iltaisin pääsen iltalenkille.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 20:54"]
Mutta siis joo, en tiedä kuka enää olen. Koitan vaan jaksaa päivä kerrallaan tehdä samoja arkisia asioita, mutta tuntuu siltä että elämä on pelkkää velvollisuutta, enkä edes uskalla pysähtyä kysymään mitä itse haluan, koska luulen että se on tällä hetkellä ihan jotain muuta kun mitä tämä perhe-elämä tarjoaa.
[/quote]
Jollain lailla olen luullut, että olen ainoa kadonnut... Ikävää, ja toisaalta helpottavaa, että meitä on enemmän. Asutaan mun työn takia tosi kaukana ystävistä ja perheestä. Arki menee kokonaan pikkulapsiarkirumbaa pyörittäessä ja töissä. Hyvät ystävät ovat kaukana, täällä on hyviä tuttavia, mutta ei vanhoja ystäviä tai perhettä. Työt vaativat paljon aikaa ja ylitöitä kertyy. Tuntuu, että joka puolelta tulee vaatimuksia, mutta ainut tuki on oma perhe, joka taas omalla tavallaan vaatii ajan ja voimat. Omalla alalla ei liiku ollenkaan töitä, ja muuttaminen lähemmäs omia seutuja on oikeastaan mahdotonta ilman, että talous hajoaa. Kaikki on tosi hyvin, mutta ei vaan ole reilu tämä kuvio, missä luovun kaikesta henkilökohtaisesta ja minut pumpataan ihan kuiviin. Onneksi olen tosi onnellinen perheen kanssa.
Tällä viikolla kävin kaverin näyttelyn avajaisissa, söin lounasta hyvän ystävän kanssa, kävin leffassa työkaverini kanssa, kirjoitin puhtaaksi yhdistyksen pöytäkirjoja ja hakemuksia sekä varasin lentoliput talviloman reissua varten. Kaikkea, mistä tulee kiva fiilis, kannattaa tehdä. Paras fiilis tulee asioista, jotka yhdistävät kaikkea kivaa, esimerkiksi minun tapauksessani ystävän tapaaminen + hyvä ruoka, hyväntekeväisyystyö + kirjoittaminen + ryhmässä työskentely.