Vastaa rehellisesti: Vittumaisin piirteesi parisuhteessa?

Aika paljon jo itsestä tuttua täälläkin mainittu. Itse olen sellainen, etten heti sano mikä mättää, vaan jupisen lähinnä itsekseni näitä ja märehdin liikaa. Sitten kun mitta tulee täyteen, siis täysin täyteen ja malja vuotaa yli äyräiden, niin räjähdän ja oksennan sen kaiken kerätyn pahanolon miesparkani päälle. Olen saanut tästä palautetta monta kertaa, että pitäisi heti sanoa ym.jos joku asia ärsyttää, mutta en jaksa nalkuttaa tai jatkuvasti huomautella asioista ( mies tekee tätä kyllä), purkaukseni ovat pelottavia, kun yleensä olen vähän liiankin kiltti ihminen tai niin monet luulevat, ennen kuin ensimmäinen raivonryöpsähdys ja pahanolon oksennus toisen päälle tapahtuu. En kilahtele liikaa, muutaman kerran vuodessa, mutta aika kunnolla, en riko tavaroita tms.vaan lähinnä kyse on ilkeästä sanallisesta ryöpytyksestä. Itse häpeän tätä piirrettä tosi paljon. Mikä avuksi? Miten osaisi ilmaista ystävällisesti ja toista loukkaamatta ne asiat ajoissa, jotka itseä harmittaa ? En osaa mäkättää ja raivostun itseeni jo yrittäessä tätä.

Minä olen lähes kaikkia edellämainittua. Lisäksi olen parisuhteessa vain lasten takia. No ei ole miehessäkään kehumista kaikilta osin.

Jos hermostun jostain huudan heti pää punaisena, aivan täysillä. En anna toisen sanoa oikein mitään. Ja jos mies saa sanottua pari sanaa väliin, tartun sanoihin ja vääntelen niitä ihan muuksi kuin mitä mies tarkoitti. 10 minuutin raivokohtauksen jälkeen rauhoitun ja sitten olen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mies on jo oppinu että antaa akan keuhkota hetken ajan, kyllä se siitä hetken kuluttua rauhottuu. =)

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:00"]Pidän asioita liikaa itselläni. Annan siis negatiivisten asioiden kerääntyä pääni sisälle ja sitten ne vain purkautuvat huonolla tavalla. 

Tietyllä tapaa tuo oli/on vastalause sille, että aina kun sanon jostain, vaikkapa siitä että taaperon ruokalaput pitää pestä 30 asteessa, ettei muovitus mene pilalle, eikä niitä saa laittaa kuivuriin, niin mies vastasi "katsotaan" tms. ärsyttävää. Niinpä sitten joku kerta päätin että en sano mitään kun asenne on tuo, mutta sillä puhumattomuudella aiheutin hallaa itselleni.

Toinen, yhtä huono piirre, on se, etten ole yhtä läheisyyden kaipuinen kuin mies. Mies haluaa halailla ja pussailla, mutta minusta se on lähinnä vaivaannuttavaa. En ole oikein ikinä pitänyt kummastakaan. Lapsia kohtaan taas tuo on eri juttu, kun jotenkin minusta tuntuu että he tarvitsevat sitä halailua jne. enemmän kuin aikuiset ihmiset. Jooojoooo, jotkut aikuisetkin "tarvitsevat" sitä, mutta mielestäni aikuiset pärjäävät ilmankin.

Lisään vielä kolmanneksi sen, että olen nykyisin aina väsynyt, eikä seksiä ole tarpeeksi. Mieleni tekisi kyllä, mutta en voi sille mitään että nukahdan parissa sekunnissa kun illalla menen sänkyyn.

[/quote]

Lapsille on myös hyväksi nähdä, että vanhemmat halailee ja pussailee.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:00"]Pidän asioita liikaa itselläni. Annan siis negatiivisten asioiden kerääntyä pääni sisälle ja sitten ne vain purkautuvat huonolla tavalla. 

Tietyllä tapaa tuo oli/on vastalause sille, että aina kun sanon jostain, vaikkapa siitä että taaperon ruokalaput pitää pestä 30 asteessa, ettei muovitus mene pilalle, eikä niitä saa laittaa kuivuriin, niin mies vastasi "katsotaan" tms. ärsyttävää. Niinpä sitten joku kerta päätin että en sano mitään kun asenne on tuo, mutta sillä puhumattomuudella aiheutin hallaa itselleni.

Toinen, yhtä huono piirre, on se, etten ole yhtä läheisyyden kaipuinen kuin mies. Mies haluaa halailla ja pussailla, mutta minusta se on lähinnä vaivaannuttavaa. En ole oikein ikinä pitänyt kummastakaan. Lapsia kohtaan taas tuo on eri juttu, kun jotenkin minusta tuntuu että he tarvitsevat sitä halailua jne. enemmän kuin aikuiset ihmiset. Jooojoooo, jotkut aikuisetkin "tarvitsevat" sitä, mutta mielestäni aikuiset pärjäävät ilmankin.

Lisään vielä kolmanneksi sen, että olen nykyisin aina väsynyt, eikä seksiä ole tarpeeksi. Mieleni tekisi kyllä, mutta en voi sille mitään että nukahdan parissa sekunnissa kun illalla menen sänkyyn.

[/quote]

Lapsille on myös hyväksi nähdä, että vanhemmat halailee ja pussailee.

Jos on erimielisyyksiä ja olen varma siitä, että olen oikeassa, en lopeta väittelyä ajoissa, vaan runttaan kantani ainoa oikeana perille. Ehkä välillä ääneen ihmetellen eikö toinen ei tajua.

Tiedän kaiken paremmin ja olen aina oikeassa. Vähättelen miestä, kun on aina hiukan pihalla eli oikeastikin tiedän monta asiaa paremmin, mutta ei tarvitsisi vähätellä miestä. Olen myös aika nopea hermostumaan joutavista asioista, mutta onneksi olen iän myötä vähän rauhoittunut.

Pidän tiukasti kiinni omista liikuntaharrastuksistani. Vaikka olisi mennyt ylitöiksi, vaikka kämppä olisi aivan nurin, vaikka jääkaapissa ei olisi ruokaa ja vaikka lapset olisivat kuumeessa jne, jne.. ja mies kiltisti hoitaa kodin ja lapset.

Ei minussa muuta vikaa sitten olekaan. Tiukalla beballa saa paljon anteeksi :)

Turha mustasukkaisuus, joka johtuu edellisen parisuhteen aiheuttamista traumoista.

Sen lisäksi laiskuus osallistua kotitöihin.

Muistelen vanhoja, vittuilen ja murjotan.

No mies voisi vastata toki toisin, mutta ainakin itseä ja parisuhde-elämää haittaa huomattavasti se että huolestun aivan liikaa, ja aivan liian helposti.

Esim jos mies ei ole tullut suurin piirtein niihin aikoihin kotiin, kun on sanonut tulevansa, eikä vastaa puhelimeen, niin mielessäni alkaa pyöriä skenaariot joille monet leffatkin kalpenesivat. Uskon, että tämä häiritsee miestäkin välillä kohtuuttomasti.

Toinen onkin varmaan tapani valittaa sotkusta. Oikein itselläkin joskus inhottaa oma äänensävy ja sanomiset. Tulee niin joku marttyyriäiti mieleen hyhhhh. Tästä olen yrittänyt opetella pois, mutta ainakaan vielä parannusta ei ole tapahtunut.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 13:46"]

Nalkutan ja saarnaan. Silleen kun siskonpedissä se mies rannalla. Jänkäti-jänkäti-jänkäti. Pientä draamailua ja liiottelua. Itsepäinen. Laiska. Ailahtelevainen :P

Onneksi mieskään ei ole mitenkään täydellinen :P

[/quote]

kääk, joku oli kirjoittanut puolestani tänne :-)

Riidellessä alan välittömästi itkemään. En pysty selvittämään pienintäkään konfliktia itkemättä. Ja tiedän, että tämä on miehen kannalta todella vittumaista.

Tarvitse omaa aikaa ja tilaa paljon. Nyt kun lapset on pieniä ja koko ajan minussa kiinni niin en mitenkään jaksaisi vielä huomioida ja helliä miestäkin. Mies tuntee välillä itsensä ulkopuoliseksi, kun puuhailen kaikkea kivaa lasten kanssa.

vaikea hyväksyä jos asioita ei tehdä minun tavalla ->nalkutus

kun toinen ei tajua kahdella ekalla selityksellä niin kolmas tulee jo ikävään sävyyn

mies on aika hellyydenkipeä ja mä en jaksa kokoajan halailua yms.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 18:48"]

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:00"]Pidän asioita liikaa itselläni. Annan siis negatiivisten asioiden kerääntyä pääni sisälle ja sitten ne vain purkautuvat huonolla tavalla. 

Tietyllä tapaa tuo oli/on vastalause sille, että aina kun sanon jostain, vaikkapa siitä että taaperon ruokalaput pitää pestä 30 asteessa, ettei muovitus mene pilalle, eikä niitä saa laittaa kuivuriin, niin mies vastasi "katsotaan" tms. ärsyttävää. Niinpä sitten joku kerta päätin että en sano mitään kun asenne on tuo, mutta sillä puhumattomuudella aiheutin hallaa itselleni.

Toinen, yhtä huono piirre, on se, etten ole yhtä läheisyyden kaipuinen kuin mies. Mies haluaa halailla ja pussailla, mutta minusta se on lähinnä vaivaannuttavaa. En ole oikein ikinä pitänyt kummastakaan. Lapsia kohtaan taas tuo on eri juttu, kun jotenkin minusta tuntuu että he tarvitsevat sitä halailua jne. enemmän kuin aikuiset ihmiset. Jooojoooo, jotkut aikuisetkin "tarvitsevat" sitä, mutta mielestäni aikuiset pärjäävät ilmankin.

Lisään vielä kolmanneksi sen, että olen nykyisin aina väsynyt, eikä seksiä ole tarpeeksi. Mieleni tekisi kyllä, mutta en voi sille mitään että nukahdan parissa sekunnissa kun illalla menen sänkyyn.

[/quote]

Lapsille on myös hyväksi nähdä, että vanhemmat halailee ja pussailee.

[/quote]

huoh..

Halailun siedän jotenkuten, mutta en pussaile miestä muiden ihmisten nähden. Itse pidin lapsena vanhempieni pussailua todella kiusallisena ja sama kiusaantuminen tapahtuu edelleen, jos näen aikuisten ihmisten pussailevan julkisesti. Poskipusut hyväksyn, mutta thats it. Me ihmiset olemme erillaisia, enkä muuta itseäni tekemään jotain sellaista, mistä en pidä, edes lapsien takia. Meillä puhutaan avoimesti tunteista ja minulle esim. kädestä kiinni pitäminen, tai silittäminen on luontevampaa kuin pussailu. 

Raivokohtaukset mitättömistä asioista. Joskus vaan ahdistaa kovasti ja tunnen itseni maailman surkeimmaksi olennoksi ja silloin on kämppä kuin pyörremyrskyn jäljiltä. onneksi  lepyn nopeasti. Enkä koskaan käy mieheeni käsiksi. Vain tavaroihin.

Oon huono puhumaan yhtään mistään. Oon myös erittäin huono tappelemaan, joko luovutan helposti tai sitten lähden ovet paukkuen metsään yksinäni. Vaadin myös omaa tilaa, ja samalla ruikutan jos en saa tarpeeksi hellyyttä ja läheisyyttä. Oon vastakohtia täynnä, mun kanssa on kyllä vaikeeta olla.

Saatan ahdistua pikkujutuista ja tartuttaa ahdistuneisuuden mieheenkin.

Hermostun jos pyydän tekemään jotain ja se ei tapahdu heti.

Nalkutan rahankäytöstä.

marttyyrien elkeet, jatkuva tyytymättömyys, ilkeä puhe