Lue keskustelun säännöt.
Kuvaile elämääsi rehellisesti
31.01.2014 |
Hyvät puolet: Ihana aviomies johon olen täydellisen rakastunut vielä 12 yhdessäolovuoden jälkeen. Olemme terveitä ja kivan näköisiä kolmekymppisiä. Minulla on todella mielenkiintoinen työ ja hyvä palkka (nettona hieman päälle 75000e / vuosi). Mieheni tekee myös mieleistään työtä jossa kohtuullisen hyvä palkka. Meillä on kaunis ja tilava koti, jonka siivooja pitää siistinä. Asuntolainamme on lähes kokonaan maksettu ja omistan myös yhden sijoitusasunnon. Minulla on aikaa harrastaa ja tehdä mieluisia juttuja (esim tällä hetkellä projekteina maalaaminen ja meditointi) Matkustamme paljon, ja meillä on ystäviä ja tuttuja on ympäri maailmaa. Elämäni on hyvin lähellä unelmaelämääni.
Huonot puolet: Paino alkaa kiikkua tuossa ylipainon rajoilla, enkä ole todellakaan niin timmissä kunnossa kuin nuorempana. Lapsia ei ole, mutta keskenmenoja on ollut vaikka muille jakaa. Läheisiä ystäviä ei ole kuin muutama ja näen heitä liian harvoin sillä asumme eri paikkakunnilla. Muutamalla läheisellä ihmisellä on vakavia terveydellisiä, mielenterveydellisiä ja myös päihdeongelmia. Työtilanne on melko epävakaa, yt-neuvotteluja käydään jatkuen joten mitään takuuta ei ole tulevasta.
Kommentit (78)
Suhteellisen huonoista lähtökohdista ponnistanut (mm. lastenkoti) ja nykyään tilanne on se, että töissä ei tarvitse käydä rahan takia.
3 velatonta asuntoa, muita sijoituksija sekä käteisvaroja kotona oleiluun.
Perhe-elämä mallillaan ja minulla on kaikki mitä olen koskaan toivonut, niin materialistisella kuin henkiselläkin tasolla.
Ikää minulla sekä miehellä alle 25.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei töitä, ei ainuttakaan läheistä ihmissuhdetta, pienet tulot, elämäni on paskaa. Lisäksi olen ruma.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 02:23"]
Suhteellisen huonoista lähtökohdista ponnistanut (mm. lastenkoti) ja nykyään tilanne on se, että töissä ei tarvitse käydä rahan takia.
3 velatonta asuntoa, muita sijoituksija sekä käteisvaroja kotona oleiluun.
Perhe-elämä mallillaan ja minulla on kaikki mitä olen koskaan toivonut, niin materialistisella kuin henkiselläkin tasolla.
Ikää minulla sekä miehellä alle 25.
[/quote]
Lottovoitto?
Mulla on mies, parisuhde ei ole täydellinen mutta ok. Esikoinen jo aikuinen, ja hänellä elämä suurinpiirtein mallillaan, varmasti tulee pärjäämään. Miehen kanssa yhteiset kaksoset 5v. aivan mahtavat lapset joista me kaikki ollaan onnellisia. Miehellä on vakituinen virka, joka takaa meille sen että ollaan voitu ostaa omakotitalo, se on todella mukavaa.
Taloudellisesti ei mene hyvin, minä olen pitkäaikaistyötön, ja kaksosten syntymästä asti ollut erittäin uupunut, enkä jaksa tehdä kuin ihan pakolliset asiat. Minua harmittaa kun en jaksa tehdä niitä asioita joita haluaisin, haluaisin olla hyvä äiti ja hyvä vaimo, ja haluaisin laittaa talon ja pihan nätiksi. Olen sairaaloisen lihava, ja pelkään että kuolen ennenkuin lapset ovat aikuisia. Ystäviä ei pahemmin enää ole, ei niitä koskaan ole montaa ollut, mutta tällä paikkakunnalla ei ole kuin pari kaveria. Välillä tekee mieli vaan luovuttaa, kun tuntuu että olen umpikujassa, että pahennan vaan kaikkea kun mitään suunnitelmia en saa toteutettua. Jos olisin töissä, olisin varmaankin pitkällä sairaslomalla, mutta kotitöistä ei sairaslomalle pääse, lapset on hoidettava. Jotenkin epäreilulta tuntuu, että sain kauan odotetut lapset, mutta sitten otettiin voimat pois elämiseen heidän kanssaan.
Olen kolmikymppinen, minulla on mies ja yksi 3v lapsi. Minulla oli hankala lapsuus ja itsetuntoni on yhä huono. Olen kärsinyt vuosien varrella masennuksesta jne. Olen työtön ja hoidan kotona lastamme, mies käy pienipalkkaisessa työssä. Miehelläni on paha alkoholiongelma. Suhteemme ei voi hyvin, melko paljon riitoja. Työhistoriani on hyvin heikko ja työnsaanti on lähes mahdotonta tilanteessani. Olen ajautunut umpikujaan ja en tiedä mitä elämälläni enää tekisin. Tahtoisin kovasti toisen lapsen, mutta siihen ei ole varaa. Elämme kädestä suuhun, joten ei tosiaan ole ulkomaanmatkoja tai muuta luksusta. Asumme kaupungin asunnossa (rumassa ja liian ahtaassa) vuokralla. Olen reilusti ylipainoinen. Yhtään ystävää minulla ei ole.
Hyvää on, että lapseni on terve ja onnellinen (vielä). Katto päänpäällä ja ruokaa.
Kun nyt luin oman tekstini, toivon että tämä ei olisi totta. Mutta se on. Yrittäkää muistaa olla onnellisia siitä mitä teillä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 02:43"]
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 02:23"]
Suhteellisen huonoista lähtökohdista ponnistanut (mm. lastenkoti) ja nykyään tilanne on se, että töissä ei tarvitse käydä rahan takia.
3 velatonta asuntoa, muita sijoituksija sekä käteisvaroja kotona oleiluun.
Perhe-elämä mallillaan ja minulla on kaikki mitä olen koskaan toivonut, niin materialistisella kuin henkiselläkin tasolla.
Ikää minulla sekä miehellä alle 25.
[/quote]
Lottovoitto?
[/quote]
Ei, vaan paljon työntekoa ja järkevää sijoittamista. Toki on ollut onnea matkassa esim. osakesijoittamisessa.
Minulla on ollut 20 vuotta harvinainen, vaikea sairaus johon ei ole olemassa hoitoa eikä parannuskeinoa. Olen oikeastaan enää vaan pelkät aivot, vähän kuin Stephen Hawking.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on koulutustani vastaava työ, ollut jo 15 vuotta. Samoin miehelläni. Matkustamme usein perheen kesken/kahdestaan. Olemme terveitä ja molemmat timmissä kunnossa, kiitos urheilun. Rahaa piisaa enemmän kuin tarpeeksi.
Olen sisäisesti onneton, koska olemme puoliorpoja mieheni kanssa. Kuollut vanhempani oli myös paras ystäväni, joten nyt mulla ei ole enää "bestistä".
Meillä on parisuhdetta takana melkein 10v.
Nuorena alettiin seurustella vaikka kaikki varoitteli. Meillä on täydellinen, terve lapsi josta olen kiitollinen jokaisena päivänä. Joskus illalla nousen vielä sängystä ja käyn kurkkaamassa tuota täydellisyyttä. TutkintoJA löytyy, mutta vakituista työtä ei. Taloudellinen stressi on usein kova, vaikka tällä hetkellä tienaammekin hyvin. Olisi ihanaa ostaa asunto mutta kun on auto ja kallis vuokra ( miehen työn kannalta auto lähes välttämätön) niin on vaikea lähteä säästämään mistään niin suuria summia.
Muutama kaveri on ja minua on kuvaiktu liian kiltiksi. Saatan antaa sellaisen kuvan että kestän mitä vain, vaikka todellisuudessa olen herkkä.
Haluaisin kovasti viettää sosiaalista elämää ja saada vaikka kutsun jonnekin. ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nelikymppinen koulutustani alemmassa työssä, samoin mies. Ei lapsia, vaikka olisi tervetullut, jos tulisi. Parisuhde on onnellinen, ollaan tiivis tiimi. Asutaan minun omistamassani asunnossa, josta ei enää paljoa velkaa.
Taloudellisesti molemmilla on koko aikuisiän tehnyt tiukkaa. Nyt tuli sitten lottovoitto miehen perinnön muodossa ja huomaamme olevamme varakkaita. Ei olla vielä edes tajuttu kokonaan miten paljon voidaan elämäämme muuttaa.
Terveys on kohtalainen, painoa on liikaa.
Ystäviä on liian vähän.
Miksiköhän lähes kaikki sanovat että ei ole juuri ystäviä? Surettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 30vuotias viiden lapsen äiti. Parisuhde on perseestä, ja roikun tässä vain lasten takia. Ukko on kusipää valehtelija, johon en luota yhtään missään. Jos voisin, menisin ajassa taaksepäin ja sylkäisisin tota miestä päin kun tuli lirkuttelemaan mulle ja kertomaan kaikki ne valheet mitkä on vuosien varrella selvinneet minulle.
Olen 23-vuotias kahden pienen lapsen äiti.Opinnot kesken,en tiedä kiinnostaako kyseinen ala edes minua, mutta valmistun melko pian.Taloudellinen tilanne nyt huono,koska opiskelemme miehen kanssa olemmat (ja olen siis kotiäiti), mutta valmistuttuamme molemmilla pitäisi olla hyvä työtilanne ja keskipalkka. Sitten suunnitelmissa oman kodin osto, nyt asumme vuokralla kaksiossa.Ihana aviomies,joka myös loistava isä.Rakastan lapsiani valtavasti,ovat minulle koko elämäni.Millään muulla ei tunnu olevan itselleni merkitystä, kun omalla perheelläni.Ystävät,opinnot ja tulevaisuus ei kiinnosta,vaikka haluaisinkin.Käyn psykologilla ja minulle tehhdään mielialatestejä, ehkä olen masentunut,tai sitten on kaksisuuntaista mielialahäiriötä,en tiedä vielä.Minulla epäillään myös vakavaa fyysistä sairautta, se ahdistaa kovasti. Olen hyvin ahdistunut ja yritän kovati tehdä töitä saadakseni itseni ja mielialani kuntoon. Uskon vielä onnistuvani ja saavani elämäniloni takaisin!(:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin 30vuotias nainen. Positiivista:
Työni on mukavaa ns. luovanalan työ, mistä nautin suuresti. Ihana mies josta välitän todella paljon.
Miinusta: Työstä palkka minimaalinen, hyvä kun tulen toimeen sillä. Mitään en saa säästööön. Pari hassua kaveria. Miehen kaveriporukassa monta ihmistä, joiden kanssa en tule toimeen jotenka yhteiset illat kaveriporukassa vähissä. Huono itsetunto ja masentunut, elämä tuntuu ankealta kun ei tunnu olevan ketään eikä mitään.
27v, omistusasunto, auto, vakituinen mukava työpaikka ja hyvät vuositulot. Tarpeeksi ystäviä ja tuttavia, hyvät välit perheeseen ja sukulaisiin. Harrastuksia ja varaa matkustella yms.
Ei "oikeaa" parisuhdetta moneen vuoteen, ystävät melkein kaikki jo vakiintuneita. Ajoittainen masentuneisuus parisuhteen puuttumisesta.
Olen 42-vuotias viestinnän ja mainonnan ammattilainen. Työ on minulle erittäin tärkeää; jos tästä työstä saisin jostain syystä loparit, menisin mieluummin vaikka tiskaamaan (jos pääsisin) kuin menisin tukien varaan. Asun yksin isossa vuokrakaksiossa, seurustelen taivaallisen ihanan miehen kanssa, joka on minua kymmenisen vuotta vanhempi ja aikuisen tytön isä.
Olen niin onnellinen ja tyytyväinen elämässäni. Lapsia en ole koskaan halunnut, matkustamisesta en juurikaan välitä, eikä minulla ole kalliita harrastuksia. Olen kuitenkin ihan hyvätuloinen ja rakastan sitä pientä hömppää, mitä voin oman työni ansiosta ostaa.
Minulla on yksi rakas naisystävä, toinen kaveri on tämä em. mies. Isoäitini on ehkä kaikista rakkain ihminen, ja olen onnellinen, että hänellä on asiat hyvin ja pää skarpimpi kuin minulla!
Negatiivista...hmm....painon kanssa jatkuvaa taistelua, ja huomaan, että en enää jaksa lukea mitään kovin raskasta kirjallisuutta, kuten nuorempana. Lisäksi energiatasot ovat laskusuunnassa, on pakotettava itsensä liikkumaan. Töissä pärjään hyvin, mutta huomaan suureksi epätoivokseni, että minua nuoremmat jaksavat innostua SoMe-viestinnästä ja sen kanavista sekä opettelevat kuvaamaan ja tekemään videoita. Itse olen jotenkin muutosvastarintainen.
Katson liikaa DVD-sarjoja ja rakastan maata vaakatasossa ja ahmia romaaneita. En ole enää yksityiselämässä ahkera.
Mutta....summa summarum, olen itse, omillani, ilman rahallista apua keneltäkään, hankinnut itselleni kaksi korkeakoulututkintoa ja opiskeluaikoina tein töitä siivoojana. Nyt vanhempana sitä tietenkin on vähän plösömpi, laiskempi ja mukavuudenhaluisempi. Tästä en tykkää itsessäni yhtään.
Kohta 30-v, korkeakoulututkinto, tällä hetkellä määräaikaisessa oman alan duunissa. Tutkinnon suorittaminen oli henkisesti ja taloudellisesti rankkaa ja monet elämänmuutokset sai melkein terveyden pettämään. Nyt toivon, että työtilanne jakautuu.
Avomiehen kanssa oltu pari vuotta yhdessä ja hyvin menee. Haaveissa lapsi. Ehkä joskus naimisiin ja oma koti, näistä haaveilen.
Mulla on rakas harrastus ja tykkään liikkua paljon. Entiset paino-ongelmat takana. Ystäviä ei ole paljon, kavereita ja tuttuja kylläkin. Perheeseen on lämpimät välit ja siitä olen onnellinen.
Mä olen 22-vuotias työhön, tai pikemminkin prostituoitu, mutta jaksan sitä työtä ehkä kerran 2 kuukaudessa.
Onneksi mulla on 30 vuotta vanhempi poikaystävä (jonka tapasin "töiden" kautta) joka auttaa mua rahallisesti. Valitettavasti meillä on välimatkaa noin 5000km joka hankaloittaa asioita.
Mulla ei ole asuntoa (asun Suomessa ollessani lähinnä hotellien väliä) eikä kavereita joihin olisin aktiivisesti yhteydessä.
Ajauduin tähän tilanteeseen mun masennuksen takia. Lopetin koulun 16 vuotiaana ja makasin vaan kotona pitkään, eikä mun äiti tehnyt asialle mitään (mutta en varsinaisesi syytä häntä).
Viime vuodet on tullut vietettyä palloillen niin New Yorkissa kuin Pariisissa ja Ibizallakin, mutta ei matkustelu tunnu miltään jos viettää päivät maaten pimeässä hotellihuoneessa unelmoiden siitä että jaksaisi oikeasti mennä tolle viereiselle rannalle eikä saada paniikkikohtausta kun joku katsoo mun reisiä vähän liian pitkään.
Apua mun on pitänyt hankkia jo vuosia, mutta mä oon kai vaan niin laiska ja saamaton.
Olen 33-vuotias. Minulla on oma yritys, jolla menee ihan hyvin. Ihana ja rakastava aviomies. Kaksi ihanaa ja tervettä lasta. Taloudellinen tilanne hyvä.
Meillä on ihana asunto (lainaa on toki vielä), laaja tukiverkko ja paljon ystäviä. Matkustelemme paljon. Urheilemme ja olemme mieheni kanssa hyvässä kunnossa.
Terveys minulla välillä reistaa, mutta ei mitään vakavaa.
Kaikki on näin lueteltuna paremmin kuin hyvin. Silti kärsin pahasta menettämisen pelosta, enkä osaa nauttia täysillä tästä ihanasta elämästä.
Tsemppiä teille 9 ja 13. Varsinkin tämä viimeisin tarina kolahti, koskaan ei tosiaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi. Oletko 13 kuitenkin onnellinen tällä hetkellä?