Lue keskustelun säännöt.
Mies ei osallistu vammaisen lapsemme asioihin :(
05.01.2014 |
Meillä on 10- vuotias kehitysvammainen poika. Siitä asti kun diagnoosi tuli kehitysvammaisuudesta, poika on ollut täysin minun vastuullani. Tutkimusjaksot, lääkärikäynnit, kouluasiat, hojksit...mies ei ole osallistunut mihinkään, ei edes lue lääkärin tai psykologien lausuntoja. Hän sanoo vain, että pentu on menetetty tapaus, ei kannata uhrata aikaa.
Minulle poika on kuitenkin äärettömän rakas lapsi.Hän on aurinkoinen ja välitön luonne, mutta mies selvästi häpeilee lastaan, kun joskus kulkee hänen kanssaan ulkona.
Alan itse olla aika väsynyt. Lapsella on monenlaista lääkitystä mm epilepsia ja rauhoittavia lääkkeitä, joiden antaminen on minun vastuullani. Samoin harrastukset. Poika selvästi huomaa, että oma isä ei ole hänen kanssaan olemisesta kiinnostunut, ja pahoittaa mielensä nähdessään harrastuksissa muita lapsia isiensä kanssa. En tiedä miten uimahallikäyntiemme käy, kun en voi kohta viedä poikaa naisten pukuhuoneeseen, mutta hän ei pärjäisi yksin miesten puolella.
Kaipaisin mieheni tukea erityislapsen vanhemmuuteen. Hän pakenee tietokoneelle tai viinakätköjensä pariin. Kun kerron, että kaipaan lepoa, hän alkaa huutaa ettei saa olla ikinä rauhassa.
En ole enää aikoihin pyytänyt häntä olemaan pojan kanssa, ja poikakin on alkanut vieroksua pahantuulista isää.
T: Väsynyt ja masentunut äiti
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aargh, mikä vastuunpakoilija! En ihmettele, että olet väsynyt; en osaa kuvitellakaan, miten kurjalta lapsesta tuntuu. Teillä on ehkä ero edessä pian, mutta eipä sekään varmaan auta. Löytyisikö kummia tai muuta tuttavaa avuksi? Tai voisiko uimareissulle saada avustajan?
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 20:21"]
Aargh, mikä vastuunpakoilija! En ihmettele, että olet väsynyt; en osaa kuvitellakaan, miten kurjalta lapsesta tuntuu. Teillä on ehkä ero edessä pian, mutta eipä sekään varmaan auta. Löytyisikö kummia tai muuta tuttavaa avuksi? Tai voisiko uimareissulle saada avustajan?
[/quote]
Miten kehitysvammainen poika voisi ymmärtää tällaisia asioita?
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 20:34"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 20:21"]
Aargh, mikä vastuunpakoilija! En ihmettele, että olet väsynyt; en osaa kuvitellakaan, miten kurjalta lapsesta tuntuu. Teillä on ehkä ero edessä pian, mutta eipä sekään varmaan auta. Löytyisikö kummia tai muuta tuttavaa avuksi? Tai voisiko uimareissulle saada avustajan?
[/quote]
Miten kehitysvammainen poika voisi ymmärtää tällaisia asioita?
[/quote]
niin, kehitysvammaisella lapsellahan ei toki ole tunteita, eikä mitenkään huomaa, jos hänestä ei välitetä.
Vaikka ei tähän kuulukaan, kehtaako kysyä mikä on lapsenne diagnoosi? Meillä myös kehitysvammainen poika, tosin paljon nuorempi. Otan osaa siihen että miehesi on tuollainen, kauheaa hyljeksiä omaa lasta vammaisuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos myötätuntoisista sanoistanne! Ja sinä, joka kysyit, miten kehitysvammainen lapsi voi ymmärtää tunteistä mitään: Olet todella tietämätön. Kehitysvammaiset ovat usein todella herkkiä ja empaattisia ihmisiä. Poikanikin on usein huomannut, että olen masentunut, ja silloin hän silittää poskeani ja halaa minua. T: ap
7.LLe, pojan dg on siis määrittelemätön kehitysvammaisuus, sitä ennen laaja-alainen kehitysviivästymä.
Erot samanikäisiin ns normaalimuksuihin kasvaneet vuosi vuodelta, tällä hetkellä taitotaso n. 5- vuotiaan tasolla. t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7.LLe, pojan dg on siis määrittelemätön kehitysvammaisuus, sitä ennen laaja-alainen kehitysviivästymä.
Erot samanikäisiin ns normaalimuksuihin kasvaneet vuosi vuodelta, tällä hetkellä taitotaso n. 5- vuotiaan tasolla. t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä muita lapsia?
Olisiko mahdollista saada poika välillä laitosjaksoille tai tukiperheeseen. Kerro soskuun tuo tilanteenne josko saisit sieltä apua.
Paljon vomia ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle sinulle ja pojallesi, ap!
Avauksessa minua järkytti etenkin tämä: "Hän sanoo vain, että pentu on menetetty tapaus, ei kannata uhrata aikaa."
En tiedä asiasta tarpeeksi, mutta saatko esim. MLL:n kautta pojallesi kaverimiehen, joka vie häntä harrastuklsiin yms.? Jotain kontaktia vertaisperheeseen, jonka kanssa voisitte pojan kanssa olla tekemisissä, tavata, harrastaa? Ehkä saisit jotain lastenvahtiapuakin joskus? Varmaan täällä moni tietää nämä asiat paremmin kuin minä ja osaa neuvoa konkreettisemmin jos tuollaista tukea on saatavillasi.
Mies on teidän perheessänne pelkkää kuollutta painoa ja mielipahan lähde. Hän on "menetetty tapaus, ei kannata uhrata aikaa".
Sinun pitäisi saada rauhassa ja jotenkin levänneenä miettiä mikä on sinulle ja pojalle paras perhetilanne, nykyinen vai joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos itse saisin kehitysvammaisen lapsen, en haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä... Antaisin adoptioon tai lapsen isän huollettavaksi.
Tulipa paha mieli lapsen ja sun puolesta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä minustakaan olisi kehitysvammaisen vanhemmaksi. Nostan hattua.
Tsemppiä!
Käsittämätöntä käytöstä isältä.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 23:24"]
Eipä minustakaan olisi kehitysvammaisen vanhemmaksi. Nostan hattua.
[/quote]
Itsekin ajattelin noin ennen. Poikamme syntyi terveenä 10:n pisteen vauvana. T:ap
Harvalta etukäteen kysytään, olisiko sinusta kehitysvammaisen vanhemmaksi. Jos siinä vaiheessa kun lapsi on vuoden huomaat jotain tavallisesta poikkeavaa, annatko hänet pois? Huomattavan monet kehitysvammat huomataaan vasta lapsen kehityksen viivästymänä, ei todellakaan sikiöseulonnoissa tai synnytyksessä.
Ap:lle voimia. Varmasti olet alueesi tukitoimista tietoinen, toivottavasti löydät mukavan tukihenkilön juuri esimerkiksi uintireissuille.
Olen seurannut vastaavassa tilanteessa ollutta perhettä, mies siis ei tehnyt tikkua ristiin kehitysvammaisen lapsensa eteen eikä kyllä toisenkaan lapsen, ja viinakin maistui. Lopulta äiti otti eron ja löysi onneksi pian ihanan uuden miehen joka välittää molemmista lapsista kuin omistaan.
Sympatiaa saat täältä ap kovasti. Tilanteesi ei ole reilu. Olisiko miehellä joku kaveri tai sukulainen, jolle voisit puhua tilanteesta ja joka voisi puhua miehelle järkeä? Suostuisiko mies terapiaan?
Miksi katselet noin pahoin sisältä ja sydämestä vääristynyttä miestä? Ja pahoitat samalla lapsesi mielen. Lapsesi on 100 000 kertaa terveempi kuin miehesi. Eroa, itsesi ja ennen kaikkea lapsesi tähden. Tuollaisella roska-isällä et tee mitään. Hänen toimintansa vain vioittaa lastasi lisää. Sydämetön ihminen, isä.
Aapee, miehesi käytös voi johtua monista syistä, jotka on ihan ymmärrettäviå, vaikka käytös on silti väärää. Siihen voisi auttaa, jos mies lähtisi mukaan jollekin sopeutumisvalmennuskurssille, jossa oppisi ymmärtämään, että vaikka lapsi on pysyvästi vammainen, hän on silti sellaisenaan teidän perheen jäsen. Mutta kuten juopoile, mistään on mitään apua vain jos mies haluaa sitä. Sinä et yksin pysty muuttamaan sitä miksikään. Jos mies ei halua, ennuste on, että sinä ennen pitkää kyllästyt ja te eroatte. Erityislapset joko vahvistavat suhdetta tai rasitus vie eroon ja teillä näyttää käyvän näin päin. Jos mies pakenee viinakätköilleen usinkin, se lienee muutenkin parasta. Et sinä mitenkään jaksa tuossa vielä juoppoakin hyysätä.
Siksi kysynkin, onko sulla mitään muuta tukiverkkoa tai tukea ylipäänsä? Onko sinun vanhemmistaai tai sukulaisistasi mitään iloa? Lapsen kummeista? Oletko vertaistoiminnassa? Pääseekö lapsesi joskus jaksoille johonkin hoitokotiin tai tukiyhdistykseen? Saatko kelan palveluita? Sopeutumisvalmennuksia? Psykologin palveluita? Kotiapua? Lapsella avustajaa?
Hakekaa heti edes avustajaa! Kehitysvammainen on oikeutettu avustajaan. Lapsi on jo sen ikäinen, että hänen kuuluu saada harrastaa itsekin, avustaja voi hoitaa osan harrastuksista (esim sen uimahallin), se auttaa myös lapsen kehittymisessä. Pyri saamaan jonkunlainen tukiverkko itsellesikin ja ajattele sitä lentokoneen toimintaohjetta: pane ensin happimaski omalle naamallesi ja yritä vasta sitten uttaa muita. Katso, ettet yliväsytä itseäsi, sillä jos sinä romahdat, lapselle ei jää huolehtijaa. Siksi sinun on tärkeä pitää huolta itsestäsi edes jotenkin. Enkä minä nyt tarkoita, mitään aaveepalstan timmiä fysiikkaa ja näittiä meikkiä ja akryylikynsiä, vaan järjissään pysymistä ja fyysistä lepoa. Hetkiä, jolloin olet muutakin kuin vammaisen lapsen äiti ja toisia, jolloin sinun ei ole pakko hyppiä kenenkään pillin mukaan. Hakekaa se avustaja, pyydä apua sukulaisiltasi ja ystäviltäsi, mene vertaistukitoimintaan ja jätä mies joka vituttaa.
Annan henkisen tukeni, minullakin on erityislapsi, vaikka ei kehitysvammainen. Elämästään kannattaa karsia ne tekijät, jotka tekevät siitä kurjempaa kuin sen olisi pakko olla. Sun tapauksessa mies saattaa olla sellainen.
Voi, ikävää... Miehille monesti tuollaiset asiat - tarkoitan kaikkea sairastamiseen ja lapsiin liittyviin asioihin jotka menevät tavalla tai toisella "epämukavuusalueelle" - ovat jotenkin paljon hankalampia käsitellä kuin naisille. Olisiko pienintäkään mahdollisuutta saada miestä keskustelemaan tuntemuksistaan ammattiauttajan tai jonkun muun perheen ulkopuolisen kanssa? Halaus, ja voimia sinulle.