Te, joilla lapset jo saatu ja tehty, niin

Enpä keksi mitä pitäisi tehdä toisin. Tai mitä haluaisinkaan tehdä toisin.

Luottaisin enemmän itseeni ja vaistooni, olisin vielä rennompi tietyissä jutuissa, kuuntelisin lasta enemmän, toimisin lapsen parasta ajatelleen itseeni luottaen.

Meillä erityislapsi jota yritin "pakottaa" tiettyyn kaavan sillä kukaan ei uskonut minua ja näkemystäni siitä mikä lapsella on. Ulkopuolisten vähättely sai minut toimimaan paikoin vastoin omia tunteitani sillä ajattelin toimivani lapsen parhaaksi (mm. pakotin ryhmätilanteisiin mitkä olivat lapselle vaikeita sillä kaikkien muiden mielestä lapsen oli opittava vain kestämään, näin itse kuitenkin miten raskaita tilanteet olivat lapselle).

Olisin erittäin onnellinen lapsesta. En tiedä, mitä tekisin toisin, mutta yrittäisin saada olla kotona pitempään kuin vuoden hänen kanssaa.

Vaikea päätös, mutta varmaan abortin tekisin. Nuorimmatkin ovat jo ylä-asteella, itsellä ikä lähentelee jo liikaa 40v.

Olisin enemmän läsnä lapselle, tekisin hänen kanssaan kaikkea mahdollista, en koskaan sanoisi, että minulla ei ole aikaa tai että kohta. 

[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 17:14"]

Varmaankin yrittäisin lukea enemmän kirjoja vauvaikäiselle. Kolmas lapsi, iltatähti, kärsii merkittävästä puheen kehitysviiveestä ja alkaa olla aika hämmentävää kun kohta 4-vuotias ei puhu.. olen tässä miettinyt että oisko just pitänyt vauva-aikana esim lukea enemmän. Ääntä ja mekkalaa on varmasti riittänyt yllin kyllin mutta ei rauhallista, intensiivistä puhetta.. ehkä? Sisarukset olivat 5 v ja 6 v hänen vauva-aikanaan. Geeneissä/suvussa periytyvää (?) puheen viivästymää.

[/quote]

   Älä huoli! Puheen kehitykseen et voi itse vaikuttaa, meillä on 3v jolla on puheen kanssa suuria ongelmia. Minä olin huolissani, voiko vika olla minussa, koska edellinen päiväkoti niin minulle takoi päähäni. Neurologimme sanoi, ettei ulkoiset tekijät vaikuta vaan meistä jokainen nyt vain syntyy erilaisena! :) Tsemppiä teille! Saatteko puheterapiaa? :)

Antaisin miehen hoitaa kaiken. Synnyttämisen jälkeen lykkäisin vauvan miehelle ja häipyisin omiin menoihini. Olen tehnyt sen virheen, että olen suhtautunut lapsiin ehkä liian huolehtivasti ja tunnollisesti. Mutta kun olin nuorena ihan älyttömän vastuuntuntoinen. Olen vieläkin ja se on ominausuus josta on paljon vaivaa.

Luottaisin enemmän itseeni, nyt tiedän mikä on paras tapa minulle synnyttää, kuuntelisin kyllä auktoriteettejä, mutta osaisin perustella oman kantani.

Aitinä taaskin luottaisin enemmän itseeni, standarttinormit ova vain standarttinormeja.

Jättäisin anopin mielipiteet huomioimatta silloin kun ne ovat asiattomia.

Huomiosin, että pikkuasiat ovat pikkuasiota, kaikesta ei tarvitse tehdä niin suurta draamaa.

Pitäisin suurempaa meteliä vaikeuksista, kuten kivusta, yksinäisyydestä ja syvästä uupumuksesta. Vaatisin enemmän lepoa ja tukea. Pitäisin vähintään yhtä paljon kiinni omiin vaistoihin luottamisesta.

Pakottaisin miehen tekemään enemmän ja vaatisin lepoa.

En tekisi mitään toisin, pidän siitä millainen olen äitinä.

Hyppisin varmaan seinille kotona. Kolme lasta ovat jo kaikki koulussa ja kun minäkin pääsin kahdeksan kotiäitivuoden jälkeen töihin, niin kyllä olisi tuskaa olla kotona vain yhden lapsen kanssa.. Olisin varmaan kotona vain sen vajaan vuoden ja sitten saisi mies jäädä kotiin.

Jos olisin raskaana, sitä vauvaa ei tulisi. Sen sijaan tulisi abortti JA hoitovirheilmoitus, minulla on essure-sterilisaatio ja lääkärin mukaan se on ollut 100 % varmaa jo pitkään

- Hankkisin lapselle isän ainakin paperille

- Käyttäisin vauvalla kestovaippoja

- Opettaisin lapsen kasvissyöjäksi

Onneksi ei sitä päivää tule. Molemmilla meistä ns piuhat poikki. Vahinkoa ei mitenkään pääse tapahtumaan. Ei huolta, eikä pelkoa siitä.

En kyllä tiedä miten tuo kysymys liittyy siihen että onko lapsiluku täynnä.
No mutta, en tekisi mitään toisin vaan tekisin kaiken edelleen samalla tavalla, terveellä järjellä ajatellen.

En minäkään mitään ihmeempiä muuttaisi. Ehkä ottaisin rennommin, enkä stressaisi niin paljon kaikesta, nyt tietää jo että kaikki menee kuitenkin omalla painollaan.

No ainakin nyt tuntuu, että olisi tosi vaikeaa iloita raskaudesta ja lapsesta niin paljon kuin aiemmista. Ehkä rakkaus ja ilo lapsesta kuitenkin heräisi, mutta saattaisi olla, että toimisin ennemminkin pakosta, kuin halusta, kun olisin lapsen kanssa. Saattaisimme myös laittaa lapsen hoitoon aiemmin kuin vanhemmat.

Yrittäisin siis toimia suunnilleen samoin, mutta vaikeaa se ehkä olisi.

Tekisin abortin...

Jos nyt tulisin raskaaksi, tekisin abortin. Meillä on 4 lasta, joista nuorin on 10v. En alkaisi enää vauvoja pukkaamaan, vaikka maksettaisiin.