masentaa eikä jaksais...

mitähän voisi tehdä.

olen läheisille yrittänyt viestittää, että olen rasittunut ja kaipaisin tukea, mutta sitä ei paljon tipu. välinpitämättömyys tekee olostani kamalamman, tuntuu että he näkevät oloni, mutta eivät vaan välitä ja sulkevat silmänsä.

käyn keskustelemassa ja se auttaa. käyntejä on vaan aika harvoin.

en edes oikein tiedä, millaista apua sitten odottaisin. en tavallaan tarvitse arkeen niin kamalasti apua, että esim. kotipalvelu olisi aiheellista. on vain yksi lapsikin ja siten kohtuullisesti kotitöitä (jotka silti mulla kasaantuvat...)

olen tapaillut yhtä miestä, joka kuuntelee tekisi kyllä hyväkseni kaikenlaista konkreettista, lainaisi rahaa, kuljettaisi jne. en halua kuitenkaan turvautua häneen tai tuoda häntä arkeemme, kun en näe suhteella tulevaisuutta. itse asiassa olen yrittänyt lopettaa suhteen jo parin kuukauden ajan, koska mies ei kiinnosta tarpeeksi. en osaa silti lopettaa, koska tuntuu, että elämääni ei jäisi ketään, joka haluaisi olla tukenani. toisaalta ahdistun kuitenkin miehen suhdeodotuksista, hänen tapaamisensa usein ahdistaa etukäteen. kun olen hänen seurassaan, ei välttämättä tunnukaan  pahalta, vähän valheelliselta silti.

selviydyn arjesta, ulkoilen lapsen kanssa yms. mutta tuntuu että puuttuu iloa. ei kai arjenkaan pidä olla pelkkää suorittamista? oikeastaan ainoat onnen hetkeni ovat, kun lapseni on iloinen, tai kun heittäydyn hänen kanssaan elämään hetkessä. tämän ei ole tarkoitus olla pelkkä valitusviesti, vaan haluaisin oikeasti kysyä teiltä, mitä voisin tehdä parantaakseni elämääni... rakastan lastani ja hänen takiaan haluaisin olla jaksavampi ja iloisempi.