Olenko kohtuuton, jos en aja 1100km jotta lapset näkisivät isovanhempansa?
Syysloma alkamassa kohta ja isovanhemmat odottavat näkevänsä lapsenlapsensa tuolloin. Ei puhettakaan, että tulisivat itse meille. On milloin mitäkin syytä, että ei pääse lähtemään. Mietin, että olenko kohtuuton, jos emme nyt lähde ajamaan tuota yhteensä 1100km matkaa vaan olemme kotona. Kesällä viimeksi nähtiin ja yleensä ollaan nähty aina kesällä, syksyllä, jouluna ja keväällä. Alkaa vain ärsyttää tämä yksipuolisuus, kun aina meidän pitää joka lomalla ajaa heidän luokseen. Toki on kivakin käydä, mutta tuntuu, että siitä on tullut automaatio, että tottakai me ajamme ja käytämme lomamme heidän luonaan jne. Olenko kohtuuton?
Kommentit (52)
Se on kuule nykyisovanhemmissa ihan perusominaisuus, että senttiäkään ei liikuttaisi kotoa kohti lapsenlapsia. Lasten vanhemmille esitetään aina itkuvirttä siitä, että niin harvoin niitä lapsia saa nähdä. Hetkeäkään ei kuitenkaan lapsia hoidettaisi ja jos lasten vanhempien läsnäollessa joutuu lasten kanssa leikkimään yli 5 minuuttia, ollaan ihan ylirasittuneita. Muille ikätovereille kuitenkin ollaan olevinaan niin aktiivisia isovanhempia että.
kyllä näille isovanhemmille parhaiten luonnistuu se lasten kuvien haikea katselu omalla sohvalla.
Olisit ajoissa ilmoittanut isovanhemmille, että nyt on heidän vuoronsa tulla kylään, lapsenlapset niin odottavat, että saavat esitellä isovanhemmille sitä ja tätä kotona olevaa (junarataa, leikkipaikkaa, hoitoheppaa tai mitä tahansa mikä nyt teidän lapsillanne on ajankohtaista). Voi vaikka maksaa isovanhempien matkat julkisilla, jos eivät halua lähteä noin pitkää matkaa autolla tekemään.
Kohtuutonta on ilmoittaa viime tipassa, että ei me nyt viitsitäkään lähteä ajamaan sinne, kun niin laiskottaa.
Ymmärrän tunteesi, meilläkin isovanhemmat asuvat kaukana ja vielä eri puolella Suomea, joten käyntejä ei voi edes yhdistää. Nyt päätin, että syyslomalla emme lähde mihinkään vaan vietämme muutaman päivän lähilomaillen. Enpä muistakaan milloin viimeksi olisi oltu loma kotona. Muttot tietysti tykkää huonoa mutta joskus pitää ajatella mistä itse pitää.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 17:17"]
No ehkäpä vanhemmat eivät uskalla lähteä ajamaa tuollaista pitkää matkaa, 500 tai 250 km/suunta? Vanhoille se autossa ja junassa pitkään istuminen voi olla myös aika hankalaa, mutta eivät vaan ehkä vaan kehtaa sanoa.
[/quote]
Ei se junassa tai linja-autossa istuminen lapsillekaan ole helppoa. Matka kestää kauan ja matkan jälkeen lapset ovat varmasti väsyneitä.
[/quote]
Tuollainen matka sujuu lapsilta ja aikuisilta helposti kunhan vaan on tekemistä jne. sille matkalle. Vanhemmille matkasta saattaa tehdä hankalan se, että istuma-asento on huono tai jotain. Jos ei lapsi selviä muutaman tunnin juna- tai automatkaa, niin sitten on kyllä vika kasvatuksessa.
No et ole. Kun on noin pitkä matka niin on ihan ymmärrettävää että kun kesällä olette siellä olleet, ette nyt taas lähde. Meillä vielä paljon pidempi matka toisille isovanhemmille (ulkomailla) ja nähdään vain kesälomilla.
Et. Oletko isovanhemmille tuosta yksipuolisuudesta sanonut?
Minkä ikäisiä lapset ovat? Voisivatko he matkustaa vaikka osan matkaa yksin (esim. bussissa) ja isovanhemmat tulisivat vaikka puolestavälistä matkaa heidät hakemaan?
Lapset on 6v ja 9v, en viitsisi noin pitkää matkaa pistää matkustamaan itsekseen ja toinen juttu on se, että en luota siihen, että vanhempani jaksaisivat olla heidän kanssaan montaa päivää.
Miksi et lähtisi? Kiva jos isovanhemmat haluaa olla osa lasten elämää. Ehkä ovat sen verran väsyneitä, että eivät enää jaksa ajella pitkää matkaa?
Tuo on kyllä pitkä matka ajaa, jos olet ainoa kuski. Voisitteko mennä junalla? Silloin matka-aikakin olisi ikään kuin mukavaa lomaa.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 16:34"]
Tuo on kyllä pitkä matka ajaa, jos olet ainoa kuski. Voisitteko mennä junalla? Silloin matka-aikakin olisi ikään kuin mukavaa lomaa.
[/quote]
Junalippuja taitaa olla aika turhaa metsästää enää tässä vaiheessa syyslomaviikkoa ja hinnat on pilvissä sesongin aikaan.
Ei ole kohtuutonta. Kenenkään ei ole pakko matkustaa tuollaisia matkoja. Minä esim. en ole käynyt vanhalla kotipaikkakunnallani viiteen vuoteen.
Mä kyllä kuskaan lapsia, mutta en itse tykkää notkua toisten nurkissa montaa päivää, edes vanhempieni. Ja ollaan yleensä töissä, kun lapset menevät isovanhemmille. Aikanaan kuskasimme aina lomille mennen tullen yhteensä noin 1000km. Nyt kun ovat jo isompia, kulkevat osan matkaa junalla. Isovanhempien en anna kuskata lapsia autolla pitkiä matkoja, kuskataan mieluummin itse.
Ovatko isovanhemmat jo eläkkeellä? Jos ovat, mutta eivät jaksa vaivautua teille, niin en lähtisi edestakaisin ajelemaan.
Sinun vanhempasiko?
No itsepä päätät miten välejä pidät yllä. Toisaalta jos ovat kovin vanhoja sen ymmärtää, etteivät enää its ejaksa matkustaa.
Et ole kohtuuton. Tiessä on kaistat kumpaankin suuntaan. Töissäkäyvän lapsiperheen elämä on muutenkin niin kiireistä, että sääli, jos ainoat vapaat päivätkin joutuu käyttämään tien päällä sukulaisten mielitekojen tyydyttämiseen.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 16:42"]
Ovatko isovanhemmat jo eläkkeellä? Jos ovat, mutta eivät jaksa vaivautua teille, niin en lähtisi edestakaisin ajelemaan.
[/quote]
Molemmat ovat olleet eläkkeellä, mutta toinen heistä tekee 12-16h työpäivää ma-to. Pakko ei olisi töitä tehdä, mutta ei osaa olla tekemättäkään.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 16:45"]
Sinun vanhempasiko?
No itsepä päätät miten välejä pidät yllä. Toisaalta jos ovat kovin vanhoja sen ymmärtää, etteivät enää its ejaksa matkustaa.
[/quote]
Onhan tässä myös toinen osapuoli, joka voi osaltaan pitää välejä yllä. Meillä on joskus mennyt kaksi vuotta niin, että me ajoimme neljä kertaa vuodessa satoja kilometrejä suuntaansa tapaamaan lasten isovanhempia. Isovanhemmille ei koskaan sopinut tulla puolestaan meille. Milloin oli mitäkin tekosyytä, että ei voi tulla. Ja todellakin kyse oli tekosyistä ja erittäin läpinäkyvistä sellaisista esim. kasvohoitoaika (ihan kuin sitä ei voisi eläkeläinen siirtää toiselle päivälle), suursiivous tms. Että mä ainakin ymmärrän, jos ap ei yksin jaksa olla se, joka aina menee lapsuudenkotiinsa vieraisille ja omat vanhemmat ei vastavuoroisesti käy hänen luona.
Et tosiaan ole kohtuuton! Nauti lomasta lasten kanssa! Keksikää jotain kivaa tekemistä kotiseudultanne.
No teette niinkuin tykkäätte, toisaalta 550 km suuntaansa nyt niin hirveän pitkä matka Suomessa ole. Tai voisitteko tavata vaikka jossain kylpylässä tms. puolessa matkassa? Sais koko porukka vaihtelua lomaan.
Et ole kohtuuton. Minusta on kohtuutonta se että teille kertyy vuodessa tuhansia ajokilometrejä ja isovanhemmille 0, kun vierailut eivät ole vastavuoroisia.