Emme pääse yksimielisyyteen lapsen nimestä
Esikoisen nimeä mietittiin pitkään ja hartaasti, mutta lopulta keksimme nimen, joka oli molempien mielestä hyvä. Maailman paras nimi olikin.
Mutta nyt on tulossa toinen lapsi (samaa sukupuolta kaiken lisäksi) ja yksimielisyyttä nimestä ei kertakaikkiaan löydy. Miehelle ei kelpaa se keksimäni maailman paras toisen lapsen nimi ja minusta miehen ehdotukset ovat kamalia. Ja jos jostain nimestä olemme jokseenkin yhtä mieltä, niin vähintään kirjoitusasusta ollaan eri mieltä.
Enää en keksi ehdottaa yhtään mitään ja harmittaisi hirveästi taipua miehen typerään tahtoon nimiasiassa. Asia vaivaa mieltä (raskaushormonit varmasti vaikuttaa mun reaktioon) ja aikakin meinaa loppua kesken, lapsi syntyy näinä päivinä.
Kommentit (12)
Ei kiirettä siis vielä. Odottakaa ja katsokaa minkä näköinen vauva on ja miettikää sitten uudestaan. Älä suostu ihan mihin vain, jos ehdotus ei ole sinun mielestä hyvä, niin se pitää unohtaa tai jättää toiseksi nimeksi.
Meillä minä olin päättänyt jo ennen kolmannen syntymistä vauvan ekan nimen ja mies sitä nyrpisteli. Kun vauva syntyi, aloin vauvaa sillä nimellä kutsua ja maistelin nimeä tarkemmin, mies heltyi nimelle myös, mutta hän sai tahtonsa läpi toisessa nimessä. :)
1. Valitkaa molemmat yksi suosikki ja antakaa molemmat lapselle nimeksi. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen siitä kumpi on kutsumanimi, valitkaa joku aivan muu kuin oma suosikkinne.
2. Arpokaa. Molemmat valitsevat ne ehdottomat suosikkinsa (vaikka kolme) ja "vedätte hatusta".
3. Odottakaa, että vauva syntyy ja katsokaa mikä nimi tuntuu sopivan vauvalle ja omaan suuhunne. Ei sen nimen tarvitse vielä olla valmiina, vaikka vauva syntyykin ihan kohta.
voihan lasta kutsua muullakin kuin oikealla nimellään. mies voi kutsua lempinimenä sitä nimeä jonka olisi halunnut antaa.
Kysykää esikoiselta se vauvan nimi. Meillä kuopuksella toinen ja kolmas nimi esikoisen keksimiä ja ihan loistavat nimet keksi.
Veljen vaimo päätti lapsen nimen vedoten siihen, että veljen ehdotukset ovat kamalia, joten hän hoitaa nimiasian. Veli puolestaan ilmoitti vaimolle, että vaipanvaihto ja yöheräämiset ovat kamalia, joten hoidan sinä ne. Näin vaimo sai koko paketin: haluamansa nimen ja kaiken mahdollisen vaivan
Kiitos tsempistä! En tahdo kertoa nimiä, kun ne ovat (tai voivat joidenkin mielestä olla) vähän erikoisia ja varmasti helposti tunnistettavia. Kyse ei nyt sentään ole mistään Zeuksista tai muista, ihan tavallisia nimiä ovat, vähän harvinaisempia vaan.
Esikoinen on vielä niin pieni, että hänen mielestään vauvan nimi on Vauva. Muuten olisikin aika ihana ottaa hänet mukaan nimikeskusteluun. Voisi tulla ihania ehdotuksia. :)
Tänään aloitin jälleen kerran nimikeskustelun kirjoittamalla lapuille ne nimet, joita olemme yhdessä tai erikseen miettineet. Tein niistä yhden kombinaation (kolme nimeä), oma lempparini oli toisena nimenä. Yksi lappu lähti roskiin, miehellä oli ihan hyvä perustelu sille, miksi juuri sitä nimeä ei voinut antaa. Ja laittamassani yhdistelmässä oli kaksi vikaa: nimet liian erikoisia (ts. ei yhtään hänen mielestään tavallista nimeä.. itse olen eri mieltä) ja valitsemassani etunimessä oli liikaa kirjaimia (olin kirjoittanut pitkän vokaalin kahdella vokaalilla kun hänen mielestään vokaaleja pitäisi olla yksi).
Yhdestä asiasta olemme sentään samaa mieltä: ensimmäisen nimen tulee olla myös kutsumanimi. Mutta vaikeaa tämä on.
ap
No ei sulla oo mitään suurempaa oikeutta päättää lapsen nimeä edes sillä perusteella että
miehen whdotukset on sun mielestä kamalia. Anna ajan kulua, viimehetken paniikki on paras motivaattori jos ristiäisiin mennessä ei muuta ratkasua tuu.
Pitäkää nimiasiasta tauko ja palaatte siihen kun vauva on parin kuukauden ikäinen.
Inhottavinta on kai se, että mies ei jousta yhtään. Yritän vängätä tuota lemppariani (edes) toiseksi nimeksi ja sen hän ehkä hyväksyy, mutta nyrpeällä naamalla ja raskain huokauksin (parempi olisi kuulemma kolmantena nimenä, mutta jos siihen myönnyn niin sitten varmaan seuraavaksi olisi parempi, ettei sitä nimeä olisi ollenkaan). Sen enempää joustoa ei anna. Omasta mielestäni niillä toisella ja mahdollisella kolmannella nimellä ei ole niin väliä, eihän ne näy kun kelakortissa ja virallisissa papereissa. Jos joku joskus kysyy, niin vastaus saa olankohautuksen kaikissa tapauksissa.. ap
Ei ole minulla yksinoikeutta päättää nimeä, siksi tässä yhteisymmärrystä etsitäänkin. Yritän kunnioittaa miehen kriteerejä, hän vain hymistelee omilleni. Tosin kriteerejä meillä riittää.. ei taida kaikkia niitä täyttävää nimeä ollakaan. ap
Kerro niitä kriteerejä niin ideoiaan!
Kerro ne ehdokkaat ja esikoisen nimi.