Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä naisia, jotka pystyvät elämään kroppansa kanssa, kun peppu
28.05.2013 |
on lihakseton, olemus veltto, vyötärö ei ole kapea ja vauhtikestävyyskuntokin heikko. Itseä alkaa jo ahdistaa, kun tulee parin viikon tauko kovaan treeniin ja huomaa, kuinka pepusta ja reisitä alkaa lhäteä kiinteää massaa.
Miten joku voi elää sellaisena?
Kommentit (39)
Kaikki eivät tarkkaile omaa ruumistaan vaativin silmin. Raskastahan se suorittajan elämä on. Meitä ei ahdista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipä sä ap sitä loppuelämäs sen piukeen peppus kanssa.
Huoh. Monilla ihmisillä nyt vaan on elämässä liikaa sisältöä, että ehtisi murehtia tuollaista.
Mahtaa sinulle tehdä vanheneminen tiukkaa, kun lihaskunto heikkenee ja lihasten ylläpito vaatii yhä enemmän ja enemmän aikaasi.
Voi, voi, mulla on paljon tärkeämpää ajateltavaa, kuin leveä peppuni. Esim. se, miten saan tuhlattua lihavan pankkitilini!
Kato huolensa kullakin.
No siihen tottuu. Ei kaikilla vaan ole kaikissa elämäntilanteissa motivaatiota liikkua. Toki sitten kun sitä harrastaa, siihen jää koukkuun ja on vaikea ymmärtää että jotkut ei jaksa/halua/viitsi liikkua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitukseni ei olut arvostella. Pikemminkin halauisin kuulla, millainen suhtautuminen nällä naisilla on vartaloonsa ja liikuntaan? Eikö kaipaa sitä tunnetta, kun lihakset on pumpissa, olo on vahva ja on lopen uupunut ja jalat ja pakarat ovat muusia rankan treenin päätteeksi? Tai sitä, kun lennokas juoksu ei rasita lainkaan?
-ap
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 20:32"]
Voi, voi, mulla on paljon tärkeämpää ajateltavaa, kuin leveä peppuni. Esim. se, miten saan tuhlattua lihavan pankkitilini!
Kato huolensa kullakin.
[/quote]
Minä kjäytän mieluusti paljon rahaa laadukkaisiin juoksu- ja treenikenkiin, harjoitteluvälineisiin ja liikuntapaikkamaksuihin, sekä proteiinijuomiin yms.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi haluaisin tuntea olevani lopen uupunut? Mukavampaa on kun kroppaa ei kivistä.
Tuollahan se perä mukana kulkee vaikka vähän löysempi ehkä onkin. Ja vyötärökin löytyy kun vähän käsiä nostelee. Ja tiedätkö mitä? Olen ihan tyytyväinen elämääni. Ei tämä kroppa ole ollut mitenkään millekään asialle esteenä, päinvastoin. Olen täysin sinut itseni kanssa, olen aina ollut ja tulen varmasti olemaan vielä tästä eteenpäinkin. Samoin lapseni ovat normaaleja, muista välittäviä ihania lapsia. Ystäviä on myös paljon, kaiken näköisiä, kaiken ikäisiä. En tiedä miten siellä sinulla nämä asiat ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmassa on paljon hienoja asioita.
Nautin lukemisesta, on ihanaa, kun romaani tempaa mukaansa.
Nautin opiskelusta, on ihan mahtavaa, kun asiat alkavat yhdistyä ja kokonaisuus hahmottua. Pikku nippelitkin loksahtelevat paikalleen.
Nautin musiikista. On ihana soittaa itse, viulua, pianoa, saksofonia, tai kuunnella musiikkia tai lasten soittoa ja laulua. Tai laulaa itse kuorossa. Kylmät väreet kulkevat selkäpiissä, kun musiikki koskettaa syvältä.
Nautin myös liikunnasta. On ihanan voimaannuttavaa, kun jaksaa juosta tai vetää jonkin jumpan loppuun. Urheilun jälkeen on hyvä olo.
Elämässä harvoin saa yhtä aikaa kaikkea, kaikelle on aikansa. En ihmettele, miksi joku ei nauti musiikista, kuten minä. Tai opiskelusta. En myöskään ihmettele, miksi joku ei juuri tällä hetkellä ole sporttikärpäsen purema. Mutta kaikelle on aikansa.
Taidat olla oikeasti vähän liikunta-aloittelija. Jonkinlaisessa huumassa. Siis sellaisessa, jossa "et arvostele".
Kahdessa viikossa ei kyllä katoa mitään. On vaan tervettä pitää sellainen pari kertaa vuodessa.
Mä ajattelin pitkään noin kun sinä, mutta aivot kasvoi päähän jossakin vaiheessa. Treenasin, treenasin, kilpailin ja voitin ja ihmettelin miten kukaan voi elää toisella tavalla.
Mutta yks vinkki: älä kuluta nuoruuden intoasi vouhottamalla loppuun motivaatiota liikkumiseen jos ei ole edes kisatavoitteita. Kun ottaa rennommin, liikunta jää pysyväksi osaksi elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa mulla oli kaunis pyöreä mutta kapea peppu ennenkuin aloin treenaamaan salilla! Nyt tuntuu että se on lihaksikas, litteä ja jotenkin valahtanut??
No, onneksi rinnat on vielä pyöreät ja kiinteät....
n50+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 20:40"]
Maailmassa on paljon hienoja asioita.
Nautin lukemisesta, on ihanaa, kun romaani tempaa mukaansa.
Nautin opiskelusta, on ihan mahtavaa, kun asiat alkavat yhdistyä ja kokonaisuus hahmottua. Pikku nippelitkin loksahtelevat paikalleen.
Nautin musiikista. On ihana soittaa itse, viulua, pianoa, saksofonia, tai kuunnella musiikkia tai lasten soittoa ja laulua. Tai laulaa itse kuorossa. Kylmät väreet kulkevat selkäpiissä, kun musiikki koskettaa syvältä.
Nautin myös liikunnasta. On ihanan voimaannuttavaa, kun jaksaa juosta tai vetää jonkin jumpan loppuun. Urheilun jälkeen on hyvä olo.
Elämässä harvoin saa yhtä aikaa kaikkea, kaikelle on aikansa. En ihmettele, miksi joku ei nauti musiikista, kuten minä. Tai opiskelusta. En myöskään ihmettele, miksi joku ei juuri tällä hetkellä ole sporttikärpäsen purema. Mutta kaikelle on aikansa.
[/quote]
Ei liikunta ja fyysine kunto ole ainut mielihyvää tuova asia tietenkään elämässäsi. Mutta minun on mahdoton kuvitella voivani edes kohtalaisesti, jos ei ole sitä hyvän fyysisen kunnon tuomaa olotilaa.
-ap
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 20:34"]
Tarkoitukseni ei olut arvostella. Pikemminkin halauisin kuulla, millainen suhtautuminen nällä naisilla on vartaloonsa ja liikuntaan? Eikö kaipaa sitä tunnetta, kun lihakset on pumpissa, olo on vahva ja on lopen uupunut ja jalat ja pakarat ovat muusia rankan treenin päätteeksi? Tai sitä, kun lennokas juoksu ei rasita lainkaan?
-ap
[/quote]
Ne liikunnasta tulevat hyvänolon tuntemukset - ei niitä osaa kaivata kun ei harrasta sitä liikuntaa, enemmänkin tuntuu vain hirveän hankalalta ja raskaalta ajatus mistään kuntoa kehittävästä liikunnasta. Mua kyllä häiritsi liikkumattomalla kaudella lihasten katoaminen ja huono kunto, koska olen aiemmin harrastanut liikuntaa... En tiedä voiko vartalostaan oikeasti pitää, jos ei sillä jotain tee? - Mutta, kaikille ja kaikissa elämäntilanteissa se ei ehkä ole niin tärkeää...
Mä oon köyhä ja kipeä. Sairastan ja elän sairaspäivärahalla. Ei ole varaa kuntosalimaksuihin eikä moniin varusteisiin.
Liikkua en jaksa enkä aina pysty, sairauden takia. Ruoka maistuu sentään. Kyllä sen ulkomuodosta huomaa, vaikkei sairaus muuten näykään. Peruukkiakaan ei moni huomaa... Lisäksi kortisoni turvottaa ja minulta on poistettu leikkauksessa imusolmukkeita, nestekierto ei toimi kunnolla ja senkin huomaa. Jalat ei aina tottele. Liikun kun pystyn ihan mielelläni muuten.
Olen minä ollut hoikka ja hyväkuntoinen eikä siitä ole kovin kauaa. Aikanaan olen liikkunut ja urheilut paljonkin. Nyt eletään näin.
Selvisin sentään hengissä ja olen siitä ihan tyytyväinen. Että saan sittenkin nähdä, kun lapseni kasvavat yms. Takapuoleni ei minua juurikaan kiinnosta enkä ajatellut, että muitakaan noin paljoa. Onhan se yksi murhe muiden joukossa.
Ei se liikunta sua hirveesti auta kun jaksat tuolla tavalla miettiä miten muut sitä ja tätä.... Kokeile meditaatiota tai joogaa, saisit nuppiin lihaksia :)
Joo, kyllä tämä kieltämättä aika koville ottaa.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 20:40"]
Taidat olla oikeasti vähän liikunta-aloittelija. Jonkinlaisessa huumassa. Siis sellaisessa, jossa "et arvostele".
Kahdessa viikossa ei kyllä katoa mitään. On vaan tervettä pitää sellainen pari kertaa vuodessa.
Mä ajattelin pitkään noin kun sinä, mutta aivot kasvoi päähän jossakin vaiheessa. Treenasin, treenasin, kilpailin ja voitin ja ihmettelin miten kukaan voi elää toisella tavalla.
Mutta yks vinkki: älä kuluta nuoruuden intoasi vouhottamalla loppuun motivaatiota liikkumiseen jos ei ole edes kisatavoitteita. Kun ottaa rennommin, liikunta jää pysyväksi osaksi elämää.
[/quote]
Olen treenannut n.10-vvuotiaasta asti, eli lähes 20 vuotta...
miten joku voi elää noi aivottomana?