Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrättekö surua siitä, kun lähipiiri edustaa kaikkea moukkamaista?
14.07.2013 |
Olin viikonlopun äitini luona. Hän asuu uuden miehensä kanssa ja molemmat ovat jo eläkkeellä, tosin ihan terveitä 60+-vuotiaita. Äitini on minulle tosi rakas, mutta jälleen kerran tuntui niin surulliselta nähdä, millaista hänen elämänsä on. Esimerkiksi ruokapöydässä röhnötetään miten sattuu, mies on ilman paitaa, valtava maha paljaana. Ruokailulla ei ole mitään alkua eikä loppua, pöytä on epäsiisti jaa sillä lojuu homehtuneita hedelmiä, jääkaapista nostellaan kaikenlaista uutta ja vanhentunutta ja etenkin vieraan oletetaan syövän vanhentuneet pois. (Esimerkiksi sanoin, että voissa oli pari vuotta vanha päiväys ja äiti vaikutti vähän loukkaantuneelta. Minun olisi kuulemma vain pitänyt kaapia keltaiset osat päältä pois.) Kyynärpäät ovat tietysti pöydällä, haukotellaan kovaa. Mitään varsinaista keskustelua ei voi yrittää, mutta välillä örähdellään jotain epämääräistä, haukotellaan suu auki kovaan ääneen. Jne. Jne.
Olen tietysti elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni äitini kanssa, mutta silloin en jotenkin huomannut mitään. Olihan hän ehkä ennenkin sotkuinen, mutta patisti sentään minua siivoamaan ja muutenkin käyttäytymään kunnolla. Mutta tuntuu, että vanhetessaan hän on heittäytynyt aivan villiksi. Välillä hän kyllä huomauttelee miehelleenkin jostain, mutta mies on sellainen luonnonlapsi, että hän ei varmasti välitä huomautuksista. Kirosanat ja rasvaiset jutut kaikuvat ja päälle tulee aina räkäinen nauru.
Olen jo aikuinen ihminen ja minulla on oma elämäni. Yritän ajatella sitä hyvää, mitä olen saanut äidiltäni (ja isältäni ennen kuin hän kuoli). Mutta tiedän, että häpeäisin kauheasti, jos veisin vaikka uuden miehen tapaamaan äitiäni. Ex-mieheni hyväksyi hänet joten kuten, mutta ihmetteli usein esimerkiksi sotkuisuutta ja leväperäisyyttä. Pihamaakin on aina ollut täynnä rojua. Yritimme joskus exän kanssa siivota sitä, mutta se oli oikeastaan turhaan, koska äiti ja hänen miehensä eivät välittäneet asiasta ollenkaan.
Häpeän sitä, että hävettää, mutta silti hävettää. En oikein voi mitään. Olen surullinen ja avuton. Äitini pitää minua pikkulapsena, vaikka olen melkein 40 ja hänelle on turha yrittää puhuakaan, koska hän tietää mielestään kaiken paremmin kuin hänen lapsensa.
Mitä tekisitte tilanteessani?
Kommentit (35)
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 22:15"]
Iiih, ihana Onslow verkkopaidassaan ja hänen auto, jonka pakoputkesta tulee kunnon musta paukahdus :D
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myönnä, että peät äidissäsi omaa taustaasai ja siis tavallaan sitä, mitä olet. Sillä jokainen meistä on taustansa tuote, vaikka olisikin erilainen. Kun hyväksyt sen, voit näyttää sen häpeämättä sekä itsellesi että muille, ja kaikki ajattelevat sitä, mitä sinusta on tullut sen sijasta mitä on ollut.
huomasitko muuten, että sanot "kaikki lheiseni" kun puhut äidistäsi. Miesystäväsi taitaa olla sinulle vielä vähän etäinen? Luottamuksen kasvaessa moni muukin asia voi muuttua.
Vaikutat masentuneelta. Yleensä ihmisten ei kuuluisi murehtia taustojaan. Oletko käynyt psykologin juttusilla? Siitä saattaisi olla apua. Jos häpeä vie voimavarojasi liikaa, tarvittaessa myös masennuslääkitys lienee mahdollinen. Voimia sinulle, ap!
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:43"]
Myönnä, että peät äidissäsi omaa taustaasai ja siis tavallaan sitä, mitä olet. Sillä jokainen meistä on taustansa tuote, vaikka olisikin erilainen. Kun hyväksyt sen, voit näyttää sen häpeämättä sekä itsellesi että muille, ja kaikki ajattelevat sitä, mitä sinusta on tullut sen sijasta mitä on ollut.
huomasitko muuten, että sanot "kaikki lheiseni" kun puhut äidistäsi. Miesystäväsi taitaa olla sinulle vielä vähän etäinen? Luottamuksen kasvaessa moni muukin asia voi muuttua.
[/quote]
No oikeastaan minulla ei ole muita läheisiä, koska olen eronnut, ei ole lapsia eikä ole sisaruksia. Joten siinä mielessä "kaikki" ovat tuollaisia.
ap
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:46"]
Vaikutat masentuneelta. Yleensä ihmisten ei kuuluisi murehtia taustojaan. Oletko käynyt psykologin juttusilla? Siitä saattaisi olla apua. Jos häpeä vie voimavarojasi liikaa, tarvittaessa myös masennuslääkitys lienee mahdollinen. Voimia sinulle, ap!
[/quote]
Eijjeii!!! Jos haluat provota, tee se paremmin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani ovat vähän samanlaisia. Hävetti viedä kavereita ja poikaystäviä kotiin nuorempana. Muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ja seurustelin erään miehen kanssa pari vuotta kunnes hän lähti käymään ensimmäistä kertaa kotonani. Järkyttyi junteista vanhemmistani niin, että sanoi ettei sinne toista kertaa lähde. No, sen miehen jätin siihen paikkaan ja sen jälkeen en uskaltanut ryhtyä suhteeseen "hienosta" perheestä tulevien miesten kanssa. Onneksi sitten löysin nykyisen mieheni, jonka vanhemmat ovat lähes yhtä juntteja kuin omani ja hän kyllä käy vanhempieni luona ihan mielellään :) Yhdessä sitten kauhistellaan juuri noita vanhojen ruokien syöttämisiä ja muita omituisuuksia...
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:46"]
Vaikutat masentuneelta. Yleensä ihmisten ei kuuluisi murehtia taustojaan. Oletko käynyt psykologin juttusilla? Siitä saattaisi olla apua. Jos häpeä vie voimavarojasi liikaa, tarvittaessa myös masennuslääkitys lienee mahdollinen. Voimia sinulle, ap!
[/quote]
Minusta taas tuntuu, että kaikilla on jotenkin paremmat taustat. Omat vanhempani eivät käyneet mitään kouluja ja he eivät ole osanneet yhtään kannustaa minuakaan. Etenkin isälläni oli kova herraviha. Nyt olen miehen kanssa, joka on aivan erilaisista piireistä. En voisi kuvitellakaan, että "antaisin" äitini tavata miehen läheisiä. Hävettäisi aivan liikaa etenkin hänen miehensä käytös ja ilman miestään äiti ei liikahda nykyään minnekään. Äitikin tuntuu oikein nauttivan siitä, että ollaan kuin siat pellossa.
Inhottaa kirjoittaa näin omasta rakkaasta äidistään.
ap
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:56"]
Minun vanhempani ovat vähän samanlaisia. Hävetti viedä kavereita ja poikaystäviä kotiin nuorempana. Muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ja seurustelin erään miehen kanssa pari vuotta kunnes hän lähti käymään ensimmäistä kertaa kotonani. Järkyttyi junteista vanhemmistani niin, että sanoi ettei sinne toista kertaa lähde. No, sen miehen jätin siihen paikkaan ja sen jälkeen en uskaltanut ryhtyä suhteeseen "hienosta" perheestä tulevien miesten kanssa. Onneksi sitten löysin nykyisen mieheni, jonka vanhemmat ovat lähes yhtä juntteja kuin omani ja hän kyllä käy vanhempieni luona ihan mielellään :) Yhdessä sitten kauhistellaan juuri noita vanhojen ruokien syöttämisiä ja muita omituisuuksia...
[/quote]
Kuulostaa kivalta, mutta itse en jaksaisi enempää junttimeininkiä. Olen aivan ihan poikki tavattuani äitiä, kun pitää olla kuin olisi jotenkin tyhmempi ja tietämättömämpi kuin onkaan. Hänen mielestään lähes kaikki on hienostelua, jopa se jos osaa vieraita kieliä ja käy ulkomailla, mutta myös kauniit kesämekot ja korkokengät. Ym.
ap
Kutsu äiti kotiisi. En itse uskaltaisi syödä äitisi luona mitään. Rojuissa elävät ihmiset ei huomaa rojuja, ovat ikään sokeita niille. Mä en syö vanhoja elintarvikkeita, yöks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokisin varmaan ihan samalla tavalla kuin sinä AP sinun sijassasi. Kyllä minuakin hävettäisi, jos ruokapöydässä oltaisiin kaljamaha paljaana, ja ruuat härskiintyneitä ja homeisia, mistään asiasta ei osata keskustella, mielipide korvaa faktatiedon koska mistään ei oikesti tiedetä mitään, ollaan herravihaisia ja rikkaita etenkin vihataan sydämen kyllyydestä, vedettäisiin joka viikonloppu kalsarikännit ja puheenaiheet ovat härskejä alapäänjuttuja tai sitä ikuista herrojen haukkumista.
Ota Ap asia niin, että vaikka rakastat äitiäsi niin sinun ei tarvitse olla pakosti "ylpeä" hänestä. Tosiasiassa häpeäsi tuo esiin sinulle tärkeitä asioita, joita valitettavasti äitisi ei edusta vaikka kuinka rakas onkin. Hyväksy siis se, että häpeät äitiäsi.
Kaikkea ei tarvitse hyväksyä tässä elämässä. Sinulle tärkeää on tietty huomaavaisuus ja kanssaihmisten kunnioittaminen (käytöstavat, ruokapöydässä ollaan säällisesti pukeutuneena, elämäntavat ovat raittiit ja puheet säälliset, oma koti ei ole kaatopaikka tai romuvarasto vaan puhdas ja siisti ja vapaat hirveästä tavararöykkiöstä).
Tsemppiä AP! Ja vapaudu syyllisyyden tunteesta, ihan turhaan haudot sitä.
Huoh, näitä kermaperseiden ongelmia, oma tausta hävettää, kaikki hävettää, pitää olla kuin muut, keskiluokkainen, keskitasoinen ja keskitympeä.
No voi olla, että kun sulle kertyy ikää ja löydät itsevarmuutta ja oman paikkasi maailmasta, alatkin arvostaa taustaasi, sehän erottaa sinut muista, olet muuta kuin kasvuympäristösi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 22:01"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:56"]
Minun vanhempani ovat vähän samanlaisia. Hävetti viedä kavereita ja poikaystäviä kotiin nuorempana. Muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ja seurustelin erään miehen kanssa pari vuotta kunnes hän lähti käymään ensimmäistä kertaa kotonani. Järkyttyi junteista vanhemmistani niin, että sanoi ettei sinne toista kertaa lähde. No, sen miehen jätin siihen paikkaan ja sen jälkeen en uskaltanut ryhtyä suhteeseen "hienosta" perheestä tulevien miesten kanssa. Onneksi sitten löysin nykyisen mieheni, jonka vanhemmat ovat lähes yhtä juntteja kuin omani ja hän kyllä käy vanhempieni luona ihan mielellään :) Yhdessä sitten kauhistellaan juuri noita vanhojen ruokien syöttämisiä ja muita omituisuuksia...
[/quote]
Kuulostaa kivalta, mutta itse en jaksaisi enempää junttimeininkiä. Olen aivan ihan poikki tavattuani äitiä, kun pitää olla kuin olisi jotenkin tyhmempi ja tietämättömämpi kuin onkaan. Hänen mielestään lähes kaikki on hienostelua, jopa se jos osaa vieraita kieliä ja käy ulkomailla, mutta myös kauniit kesämekot ja korkokengät. Ym.
ap
[/quote]
Minulle vanhempani ovat rakkaita, vaikka "juntteja" ovatkin. Siksi sai lähteä tuo mies joka ei sitä ymmärtänyt ja olen tosiaan onnellinen, että nykyisen miehen kanssa tilanne on toinen. Ymmärrän, että tilanteesi on varmasti raskas jos haluat pitää äitisi erillään muusta elämästäsi.
T.6
Iiih, ihana Onslow verkkopaidassaan ja hänen auto, jonka pakoputkesta tulee kunnon musta paukahdus :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä asuin kaukana huonossa lähiössä kouluttamattoman ja moukkamaisen äitini kanssa, kunnes hän kuoli viinaan. Häpesin vaatteitani, meidän surkeaa yhden makuuhuoneen asuntoa, eikä meillä ollut autoa, tai mitään. Olin lukioikäinen, aika huonossa koulussa ja muutin äidin kuoleman jälkeen varakkaan isäni luokse Helsinkiin.
Äidillä oli aina ollut yksinhuoltajuus minuun joten isä oli aika vieras koska olivat yhdessä joskus vain lyhyen aikaa, mutta mikä kulttuurishokki se oli kun iso talo jossa iso piha, pihassa monta hienoa autoa, ja perhe oli niin hieno ja kultturelli, ja pääsin hienoon kouluun jossa ihmisillä oli joka päivä uusia merkkivaatteita ja minä sain samaa, eli tämä oli suorastaan ryysyistä rikkauksiin täyskäännös, mutta silti jotenkin vierasta ja outoa minulle kun koko ajan piti ajatella että miten olla (ja kun kaksi uutta nuorempaa sisarusta, johon en ollut tottunut kun olin äidin ainoa lapsi), miten pukea, miten päteä keskusteluissa ja monesti vaivasi että olenko ansainnut tätä kaikkea. Sain oman ison huoneen ja olin aiemmin tottunut nukkumaan olohuoneen nurkassa kirjahyllyn takana, eli se huoneeni oli melkein äidin ja minun asunnon kokoinen. Muutin pois reilun 2 vuoden jälkeen muualle opiskelemaan ja päätin että minusta tulee jotain ja etten koskaan vajoa äitini tasolle pelkäksi moukaksi.
Moukkamaisesta tuli vielä mieleen, eräänä päivänä kuulin ihan vahingossa kun kaverini sanoi toiselle kaverilleni että minä olen niin moukkamainen kun luettelen hintoja. Arvatkaa näinkö punaista koska tuo moukkamainen on aina mielestäni liittynyt äitiini, mutta tässä oli käynyt niin että olin ostanut itselleni jotain kivaa ja arvokasta ja maininnut sen yhden tavaran hinnan eli olin vaan iloinen kun minulla on nyt jotain, mutta ikävä kun toiset tulkitsevat sen moukkamaiseksi käytökseksi vaikka en kulje tuolla lesoilemassa muuten millään, sillä pelkään että jos lesoilen niin kaikki katoaa ja joudun takaisin ryysyihin kohtalon ivasta :(
Ymmärrän totisesti mitä AP ajaa takaa. Saman häpeän tunteen tunnistan myös itsessäni, ja järjettömän ahdistuksen siitä, että joku/jotkut voivat oikeasti elää elämänsä niin sulkeutuneessa ja suppeassa elämänpiirissä, sekä fyysisesti että ennen kaikkea mentaalisesti. Ihmettelen myös, miten ylipäätään itse olen selvinnyt ulos tuosta sysipimeästä umpikujasta ja miten oma maailmankuvani on niin avoin ja suvaitseva.
Aina silloin tällöin tulee vierailtua lapsuudenkodissani (jo velvollisuudentunnon vuoksi) ja voi luoja sitä sisäänpäinkääntynyttä ilmapiiriä ja käytöstapojen totaalista puutetta! Haukutaan ja arvostellaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta, ollaan homo-vastaisia ja rasistisia kaikki vähemmistöjä kohtaan, eletään omassa ahdistavan suppeassa kuplassa ja naureskellaan muiden surkeudelle, vaikka oikeasti nämä arvostelijat itse ovat niitä kaikista surkeimpia.
Piereskellään ja röyhtäillään, ei pestä käsiä wc-käyntien jälkeen, ei välitetä kylmäketjuista tai muistakaan järkevistä neuvoista... Kaikki asiat tehdään aina vaikeimman kautta, jos vaivaudutaan tekemään ollenkaan. Olo on jatkuvasti kuin Hölmölässä olisi, ihme kun eivät kanna valoa pirttiin säkeillä. Kouluja ei olla käyty, mutta silti ollaan aina tietävinään kaikki asiat niin paljon paremmin kuin kukaan muu. Kenelläkään muulla ei vaan voi olla mitään tarjottavaa tai opetettavaa heille, maailmankaikkeuden täydellisimmille yksilöille.
Päivän kestävän vierailun jälkeen menee vähintään se viikko tästä kaikesta ylipääsemiseen. :(
Minun anoppini on sottainen. Osin syynä on ylipaino ja siitä aiheutunut sairaus. Vaimo ei sitä hävennyt - totesi vain, että äiti on sellainen. Minun oli helppo omaksua sama asenne. Siellä on sellaista. Anoppi on kuitenkin hyväsydäminen ja häpeää ajoittain tapojaan turhankin kanssa (varsinkin kun ei tee asioille sen kummempaa). Mutta ei minun tarvitse anopin kanssa elää. Miksi siis kiukuttelisin vaimolleni asiasta? Jos siis pääsisit sen verran sinuiksi asian kanssa, että hyväksyisit itse oman äitisi kummalliset käytöstavat, niin ehkä miehellesikin olisi se helpompi tehdä. Edelleenkään kukaan ei pysty vanhempiaan valitsemaan.
Minun anoppini on sottainen. Osin syynä on ylipaino ja siitä aiheutunut sairaus. Vaimo ei sitä hävennyt - totesi vain, että äiti on sellainen. Minun oli helppo omaksua sama asenne. Siellä on sellaista. Anoppi on kuitenkin hyväsydäminen ja häpeää ajoittain tapojaan turhankin kanssa (varsinkin kun ei tee asioille sen kummempaa). Mutta ei minun tarvitse anopin kanssa elää. Miksi siis kiukuttelisin vaimolleni asiasta? Jos siis pääsisit sen verran sinuiksi asian kanssa, että hyväksyisit itse oman äitisi kummalliset käytöstavat, niin ehkä miehellesikin olisi se helpompi tehdä. Edelleenkään kukaan ei pysty vanhempiaan valitsemaan.
En. Olen hirveän ylpeä äidistäni joka on kaunis, ahkera, kielitaitoinen, älykäs, taitava monessa asiassa, käy raskaassa palkkatyössä mutta kutoo lapsenlapsille jouluksi, maalaa, tekee parasta ruokaa, ja äitini ei saant mitään ilmaiseksi. Tulee maalta monilapsisesta perheestä, jonka isä ei sodasta selvinnyt henkisesti.
Vanhemmiten olen nähnyt monenlaisia ihmisiä ja myös isässäni on hyviä puolia ja pahempiakin ihmisiä on. Hän osaa halutessaan käyttäytyä hyvin ja on sosiaalinen, pitää yhteyttä sukuun, yllättäen olen nähnyt sellaista moukkamaisuutta ja itsekkyyttä elämäni varrella, että omat vanhemmat ovat nousseet arvoasteikollani.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 12:50"]
Mulla vähän samantapaisia kokemuksia. Etenkin lapsena kiroilu ahdisti minua hirveästi. Nykyään vain nuoret naisetkin kiroaa niin järkyttävästi, että peli tuntuu olevan menetetty. :(
[/quote]
Täällä av:llakin on naisia, jotka eivät pysty kirjoittamaan edes lyhyttä
viestiä ilman muutamaa kirosanaa...