Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit, jos sairastaisit tappavaa syöpää?
09.06.2013 |
Elinaikaennusteena muutama vuosi. Sairautta on hoidettu sairaalassa elokuussa 2012, mutta sairastaminen jatkuu. Hyljintäongelmia, kortisonipöhöä, uupumusta, liikkumisvaikeuksia ja kovia kipuja.
Teoria paranemisesta on olemassa, mutta sairauden ennuste on edelleen erittäin huono.
Ei perhettä.
Jäisitkö odottamaan, miten käy hoidoissa? Tiedossa heikkoutta, uupumusta ja kivuliasta elämää. Luopuisitko hoidoista? Nopeampi lähtö. Kolmaskin, potilaalle armelias vaihtoehto on olemassa, mutta se olisi liian julma läheisiä kohtaan.
Kommentit (9)
Vaikea kysymys. En tiedä. Jokainenhan meistä kuitenkin joskus kuolee, onko sillä väliä sitten loppujen lopuksi, että kuoleeko vuoden vai viiden vuoden päästä? Kun ei sitä elettyä elämää kuitenkaan saa mukaansa...
En osaa kyllä sanoa. Luultavasti itse olisin ainakin niin pelkuri, että roikkuisin kiinni elämässä mahdollisimman pitkään :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläisin ne päivät, jotka on annettu. Rakastaisin läheisiäni ja kiittäisin jokaisesta aamusta ja illasta. Jatkaisin hoitoja, koska ne tuovat toivon (oletuksena edes siedettävän kivulias olo). Tosielämässä lähtisin Ruotsiin hakemaan apua, koska siellä syövän hoito valovuosia Suomea edellä.
Vinkki: terveenä on helppo kiittää.
Mä olen tuollaisessa tilanteessa. Elän ihan tavallista elämää. Sen verran sairaus sai asioita eteenpäin että erosin epätyydyttävästä avioliitosta ja nyt teen tasan niitä asioita mitä haluan. Matkustelen, tapailen erilaisia miehiä, nautin yksinolosta. Erotuksena tuohon ap:n kuvaílemaan tilanteeseen se, ettäö vointini on (vielä) erittäin hyvä, eikä mitään hoitija anneta juuri nyt. Huomisesta en kuitenkaan voi tietää. Sairastuessani mietin myös itsemurhan mahdollisuutta mutta minusta se on pelkurimaista (lukuunottamatta aivan viimeisiä hetkiä, silloin ymmärrän "ennenaikaisen" lähdön), aion katsoa tämän loppuun asti.
En tiedä, mutta monethan aina sanoo että "jos saisin syövän/jos lapseni kuolisi jne jne niin tappaisin kyllä itseni!!!", tosi asiassa sitä kyllä vain joutuu sietämään vaikka miten paskamaisia olosuhteita, ei se itsemurhakaan ole mikään helppo ratkaisu. Tällaisen huomion olen tehnyt muuten vain sairastellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 13:56"]
Vinkki: terveenä on helppo kiittää.
[/quote]
Tiedoksi: olen tuossa tilanteessa eli vakavasti sairas, siksi osaan kiittää paremmin kuin terveenä.
Jaa-a. Mahdoton tietää, miltä tuossa tilanteessa tuntuisi. Ei voi kuin sanoa, että otan todella osaa, ap, mikäli sinulla on tuo tilanne. Saatko tukea omaisiltasi?
Itselläni tilanne olisi eri, koska minulla on kaksi lasta ja mies. Ikinä en voisi jättää taistelua kesken, vaan kynsin ja hampain roikkuisin elämässä kiinni jo lastenkin vuoksi. Mutta jos perhettä ei olisi, kuka tietää, miten suhtautuisin. Elämä on kumminkin arvokasta sinkullekin, ja haudassa ei ole mitään, pelkkä tyhjyys...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paperiasiat kuntoon koska alaikäinen lapsi jotta lapsen isä ei hyödy minun kuolemasta.
Hoitaisin elämäni kuntoon. Paperit ja tavarat, suunnittelisin (ja maksaisin) hautajaiset valmiiksi.
Lopun ajan tekisin mitä ikinä tahtoisin.
Lopettaisin hoidot.