Lue keskustelun säännöt.
Miten pärjäätte lapsen kanssa yksin?
19.03.2013 |
Minulla on 8kk vauva ja olen älyttömän väsynyt. Rakastan lastani, mutta en pääse enää minnekään yksin. Olen lapsessa koko ajan kiinni. Lapsen isä asuu kanssamme ja on yrittäjä. Hän tekee koko ajan töitä ja viikonloput menee messuilla. Isyyslomaa, hän piti alle viikon.
Tähän asti olen jaksanut, mutta nyt kun lapselle on tullut pukemisesta vastenmielistä ja vessaankin konttaa perässä niin tuntuu välillä että pää räjähtää. Haaveilen, että pääsisin joskus lähtemään tuosta ovesta YKSIN kauppaan tai lenkille, mutta se ei ole mahdollista.
Öisin lapsemme heräilee itkemään 3h välein eli yötkään ei suju vielä kauhean hyvin. Meillä on ihanat isovanhemmat lähellä ja he välillä ottavat lapsemme hoitoon, mutta lapsen vieminen ja hakeminen jää jälleen minun harteilleni.
Mieheni tekee kovasti kyllä töitä ja ymmärrän, että lapsenhoito kuuluu minulle. Kuitenkin olen välillä katkera siitä hänen "omasta ajastaan" esimerkiksi messuilla. Hän saa pe-su olla hotellissa, syödä hotelli aamiaisen ja illalla käydä parilla rentouttavalla ravintolassa. Itse en pääse edes sinne kauppaan ilman, että ottaisin tyttäremme mukaan.
Olen puhunut asiasta mieheni kanssa, mutta hän ei ymmärrä asiaa. Tuntuu pahalta, että lapsellamme on isä, mutta hän ei auta lapsen hoidossa. Olen alkanut kokemaan mieheni vastenmieliseksi ja ehkä jopa luovuttanut hänen suhteensa. En vain jaksa enää panostaa, kun hän ei auta minua missään.
Itse en kaipaa lomamatkoja, enkä mitään isoa. Haluaisin vain käydä kaupassa tai joskus nähdä ystäviäni yksin. Siihen vain ei ikinä löydy aikaa. Miehelläni piti huomenna alkaa loma ja olen odottanut sitä hetkeä ja jo kauan sitten varannut kampaaja-ajan huomiselle, että pääsisin sinne yksin. Tämä oli jo sovittu ja piti olla miehelleni ok. Tämä aamuna ilmoittikin, että voisinko viedä lapsemme huomenna mummolle kampaajani ajaksi, etttä hänen lomansa alkaakin vasta torstaina. Huomenna siis vien tyttäremme mummolle eli en taaskaan lähde tuosta ovesta yksin. Isovanhemmilla ei ole mahdollisuutta tulla meille lasta hoitamaan ja vaikka lapsen raahaaminen ärsyttääkin niin silti olen kiitollinen, että he suostuvat joskus auttamaan hoidossa, koska muuten en olisi yksin jaksanut tähän asti.
Mitä minun tulisi tehdä? Olen jopa eroa alkanut miettimään, kun olen jo valmiiksi yksin.
Kommentit (24)
Mies lopettakoon yrityksensä ja jää lapsen kanssa kotiin. Sinä menet töihin eli vaihdatte rooleja.
Missä ystävät, perhe jne...?!
MLL on tarjolla myös tukihenkilöitä arjessa jaksamiseen. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajan kanssa helpottaa, sanon minäkin. MUTTA varmasti olet jo ennen lapsen hankkimista osannut ajatella, että noinhan se juuri tulee menemään, kun isä on yrittäjä ja siten paljon töissään kiinni. Sille ei oikein voi mitään. Kiva, että ne isovanhemmat jeesivät tarvittaessa.
Älä nyt tee siitä kynnyskysymystä, että pääsetkö ovesta yksin vai vauvan kanssa...
No niin, nyt vain asenne kohilleen ja alat etsimään hoitajaa lapselle jos isä ei voi yhtä iltaa edes olla lapsen kanssa viikossa. laita vaikka lehteen ilmoitus että iltatyötä tarjolla tms. kerrawn viikossa jollekkin opiskelijalle vaikka. Mutta huolehippas nyt että pääset johonkin ettet väsy liikaa. Tämäkin vaihe kestää vain aikansa mutta että ettet väsy liikaa.
Kuulostaa niiiiiin tutulta! Täällä painitaan juurikin saman asian kanssa. Tytär tosin jo 1v 3kk, mutta kuitenkin. Mies on kiinni töissään ja harrastuksissaan, ja vasta pitkän jankutuksen ja tinkaamisen jälkeen on muutaman tunnin neidin kanssa, jolloin mulla on pienen pieni hetki omaa aikaa, joka usein keskeytyy sillä, että miehellä tulee mieleen joku oma homma mikä hänen pitää saada tehtyä juuri sillä hetkellä. Mitään isovanhempia tai muutakaan hoitoapua ei lähellä ole.
Ei siinä, kyllä minä lastani rakastan ja olen hänen kanssaan oikein mielelläni, mutta välillä vaan meillä äideilläkin on hetkiä jolloin tarvii saada olla YKSIN, tai tehdä asioita rauhassa ilman jatkuvaa keskeytystä.
Nyt meillä painitaan imetyksen lopettamisen kanssa, tai on painittu viimeset puol vuotta. Olen huomannut ja myös tehnyt miehelleni hyvin selväksi etten selviä siitä yksin. Silti ei tule muuta kuin syyttelyä ja pa***a niskaan asian suhteen. Jälleen viime yönä, kun yösyötöstä oli kyse. Valvoin siinä sitten lapsi kainalossa lähemmäs neljä tuntia, ja mietin että mihin hotelliin me aamulla lähdemme.
Ihan samat on ajatukset mulla, että koska olen jo yksin lapsen kanssa, niin samakai se on sitte erota.
No mun mielestä teidän perhekäsitys on kyllä jotenkin vääristynyt.
Mä voisin sulattaa sen, että on aina töissä, mutta sen hintana on sitten lastenhoitoapu. Jos sitten liiketoiminta ei ole niin kannattavaa, että sillä voi kustantaa lastenhoitoa, niin kannattaa miettiä saisiko vähemmällä työllä saman liksan jonkun toisen palveluksessa.
Jokainen ihminen tarvitsee myös omaa aikaa jonkin verran, tarpeet ovat erilaisia kuitenkin.
Minusta tuo kuulostaa vaikeasti hyväksyttävältä, että sinun menosi ja tarpeesi ovat aina vähiten arvostettuja.
Mä keskustelisin myöskin sinuna neuvolass tai psykologilla voisiko sinulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Viestistäsi kuulostaa tietty toivottomuus.
Entä jos palkkaisitte säännöllisen hoitajan kotiin? Alkuun vaikka muutama tunti viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä se vanhemmuus on arkea sen lapsen kanssa 24/7.
Omaa aikaahan se aika sen lapsen kanssa on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP! Ymmärrän sua niin täysin, ja ajatuksia olisi kiva jakaa lisää. Laita halutessasi mailia: sardes@luukku.com, t. 6.
Oletko lapsesi kanssa mukana vauvamuskarissa, perhekerhossa tai vastaavassa? Joskus toisten aikuisten seurakin auttaa ja antaa voimia. Myös tilapäinen lastenhoitoapu MLL:ltä tai avoimesta päiväkodista tai vaikkapa seurakunnan Lapsiparkista vie eteenpäin. Hyvä, kun olet saanut isovanhemmat apujoukkoihin mukaan. Tee kaikkia mukavia asioita, jotain pieniä päivän mittaan, vauvan ollessa kanssasi. Sekin auttaa ja antaa voimia:) Mukavia päiviä ja auringonpaistetta joka hetkeen!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti tuntuu raskaalta. Ensimmäinen lapsi mullistaa koko elämän, eikä etukäteen voi kuvitella mitä se vastuu 24/7 ja omien asioiden syrjään siirtäminen tarkoittaa. Itse muistan sen hiljaisen järkytyksen kun tajusi että tuota olentoa ei saa siis todellakaan pois päältä sekunniksikaan, vaan kun olen selvittänyt mitä hän tarvitsee ja tyydyttänyt kaikki tarpeet, ehkä hetken saan rauhaa, mutta käsky käy minä hetkenä tahansa uudelleen. Kyllä se on omaan elämään tottuneelle ihmiselle järkytys. Eikä se pinna ihan tuskitta veny. Mutta venyy. Tuo aika on jälkeenpäin ajatellen tosi lyhyt, vaikkei se siltä ehkä nyt tunnukaan. Onko sulla mitään mahiksia saada lapsi jollekin että pääset yksin vaikka lenkille tms? Koska kyllähän äidin jaksaminen on kaiken a ja o, ja lapsesta yksin huolehtiminen on raskasta vaikka nuo supermammuliinit tuolla syyttävästi hönkivätkin. Mun lapset ovat jo isompia ja elämä heidän kanssaan on 90% ihanaa, ja täytyy sanoa että kyllä ne äidit jotka ottivat aikaa myös itselleen voivat parhaiten kuten myös heidän lapsensa. Voimia!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:14"]
Omaa aikaahan se aika sen lapsen kanssa on!
[/quote]
Ei ole todellista:DDDD On olemassa myös sellaista aikuisen aikaa että voi esim huolehtia kunnostaan OMIN EHDOIN-eli antaa itselleen sitä mitä tarvitsee, vaikkapa tunnin sykelenkki; lapsi mukana HUOLEHDITAAN LAPSESTA ja lenkki menee lapsen ehdoilla. Samoin joillakin on äitiydestä huolimatta ajatustoimintaa ja kiinnostusta asioihin; lapsen seurassa OLLAAN LÄSNÄ LAPSELLE eikä vaivuta omiin ajatuksiin, opintoihin tms. Mutta toki, jos olet joku lapsesi jatke vailla omia tarpeita tai aivotoimintaa niin silloin varmaan lapsen kanssa oleminen on myös sun elämä. Ja minä olen todella paljon lasteni kanssa, mutta en olisi edes työkykyinen jos olisin sulautunut symbioosiin heidän kanssaan. Lasten kanssa ollessa on vanhempi joka huolehtii lapsesta ja on hänelle läsnä. Omalla ajalla huolehtii ITSESTÄÄN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitaja kotiin! Monissa kunnissa on varhaisen tuen palveluita, joista saa apua. Hoitaja tietenkin maksaa mutta on joka sentin arvoista. Jos miehesi yritys on niin kannattamaton että tuolla työmäärällä ei saa maksettua hoitajaa muutamaksi tunniksi viikossa niin sitten on varmaan hyvä miettiä yrityksen lopettamista.
Yksi vaihtoehto myös on mennä itse töihin. Lapsi hoitoon kun vanhempainvapaakausi loppuu ja äiti töihin niin saat omaa aikaa ja aikuiskontakteja.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:21"]
Varmasti tuntuu raskaalta. Ensimmäinen lapsi mullistaa koko elämän, eikä etukäteen voi kuvitella mitä se vastuu 24/7 ja omien asioiden syrjään siirtäminen tarkoittaa. Itse muistan sen hiljaisen järkytyksen kun tajusi että tuota olentoa ei saa siis todellakaan pois päältä sekunniksikaan, vaan kun olen selvittänyt mitä hän tarvitsee ja tyydyttänyt kaikki tarpeet, ehkä hetken saan rauhaa, mutta käsky käy minä hetkenä tahansa uudelleen. Kyllä se on omaan elämään tottuneelle ihmiselle järkytys. Eikä se pinna ihan tuskitta veny. Mutta venyy. Tuo aika on jälkeenpäin ajatellen tosi lyhyt, vaikkei se siltä ehkä nyt tunnukaan. Onko sulla mitään mahiksia saada lapsi jollekin että pääset yksin vaikka lenkille tms? Koska kyllähän äidin jaksaminen on kaiken a ja o, ja lapsesta yksin huolehtiminen on raskasta vaikka nuo supermammuliinit tuolla syyttävästi hönkivätkin. Mun lapset ovat jo isompia ja elämä heidän kanssaan on 90% ihanaa, ja täytyy sanoa että kyllä ne äidit jotka ottivat aikaa myös itselleen voivat parhaiten kuten myös heidän lapsensa. Voimia!
[/quote]
ja piti sanomani että älä nyt ainakaan eroa; kyllä on eri asia elellä sitten kun sun pitää maksaakin kaikki itse, huolehtia nekin työt ja paperihommat mitä miehesi kodin eteen tekee, sun pitää asua jossain mihin sulla yksin on varaa, lisäksi tulevat yksinäisyys, miehen uusi puoliso ja hänen sukunsa ja mahd lapsensa jne. On ihan eri asia olla "yksinhuoltaja" kuin yksinhuoltaja! Kyllä se siitä helpottaa. ja miehen, varsinkin jos on paljon töissä, on hitaampaa tajuta tuota kodin vaativuutta. Mutta ilmeisesti kuitenkin huolehtii sun ja vauvan taloudellisesta turvasta? Sekään ei ole pikkujuttu tuossa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille viesteistä! Annoin, ehkä kuvan että en käy lapseni kanssa missään, mutta käymme muskarissa ja mammakerhossa ja muutenkin "elämme" ja ulkoilemme. Tiesin/tiesimme lasta mietittäessämme, että mitä tuleman pitää, mutta mieheni käytös muuttui paljon tyttäremme syntymän jälkeen ja firmakin lähti nousu kiitoon töitten osalta, joten en tiennyt jääväni näin yksin. Hän rakastaa kyllä tytärtämme ja aamuisin hän leikkii hetken tytön kanssa ennen kuin lähtee töihin.
En ole äiti joka kitisee siitä, että ei koskaan pääse juhlimaan ja menemään miten haluaa. Haluan vain, että lapsemme hoito olisi vähän enemmän molempien vastuulla. Minulle riittäisi pari tuntia viikossa, että pääsisin vaikka lenkille yksin tai ihan mikä vain, että pääsisin tuosta ovesta YKSIN ulos. Olen ensi kesään asti kotona lapsen kanssa ja en tiedä helpottaako tilanne, kun menen töihin vai paheneeko entisestään.
Ja ehkä asiat tuntuvat nyt pahalta, kun tosiaan tyttö haluaa olla koko ajan kaikessa läsnä ja itku tulee jos häviän vaikka vessaan. Tiedän myös, että lapsi kasvaa ja ajan kanssa helpottaa, mutta tällä hetkellä tuntuu vain ylitsepääsemättömältä.
Perjantaina on onneksi neuvola ja otan asian kyllä siellä puheeksi.. Ja joku heitti vinkin, että voisin palkata lastenhoitajan aina silloin tällöin niin voisin asiaa harkita! :)
Meillä kaikilla ystävillämme on lapsia, joten hoitoapua ei siltä suunnalta ole, mutta niin kuin aikaisemmin kirjoitin niin isovanhemmat onneksi löytyvät ja auttavat välillä hoidossa.
Kiitos vertaistuesta teille <3
[/quote]
ja piti sanomani että älä nyt ainakaan eroa; kyllä on eri asia elellä sitten kun sun pitää maksaakin kaikki itse, huolehtia nekin työt ja paperihommat mitä miehesi kodin eteen tekee, sun pitää asua jossain mihin sulla yksin on varaa, lisäksi tulevat yksinäisyys, miehen uusi puoliso ja hänen sukunsa ja mahd lapsensa jne. On ihan eri asia olla "yksinhuoltaja" kuin yksinhuoltaja! Kyllä se siitä helpottaa. ja miehen, varsinkin jos on paljon töissä, on hitaampaa tajuta tuota kodin vaativuutta. Mutta ilmeisesti kuitenkin huolehtii sun ja vauvan taloudellisesta turvasta? Sekään ei ole pikkujuttu tuossa vaiheessa.
[/quote]
Hei!
Tottakai mieheni tuo enemmän rahaa taloudessamme kuin minä, varsinkin nyt kun jään hoitovapaalle. Tosin minulla vanhempainpäiväraha on kohtuullinen ja olisin pärjännyt oikein hyvin sillä tyttäreni kanssa. Tosin nyt tietenkin omat tuloni tippuvat, kun jään hoitovapaalle kesään asti. Rahat meillä on aina olleet yhteisiä, mutta mielestäni raha ei saa ratkaista kaikkea. Tyttäremme tarvitsee myös isäänsä.
Jos eroaisimme niin ei minua huolettaisi, että joudun maksamaan kaiken itse. Pärjäisin kyllä hyvin. En ole "siivellä eläjä" :)
Odota eroajatusten kanssa ainakin siihen asti, kun lapsi on 3/4v, ettei tule kuitenkaan sitä turhaa eroa...
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:46"]
[/quote]
ja piti sanomani että älä nyt ainakaan eroa; kyllä on eri asia elellä sitten kun sun pitää maksaakin kaikki itse, huolehtia nekin työt ja paperihommat mitä miehesi kodin eteen tekee, sun pitää asua jossain mihin sulla yksin on varaa, lisäksi tulevat yksinäisyys, miehen uusi puoliso ja hänen sukunsa ja mahd lapsensa jne. On ihan eri asia olla "yksinhuoltaja" kuin yksinhuoltaja! Kyllä se siitä helpottaa. ja miehen, varsinkin jos on paljon töissä, on hitaampaa tajuta tuota kodin vaativuutta. Mutta ilmeisesti kuitenkin huolehtii sun ja vauvan taloudellisesta turvasta? Sekään ei ole pikkujuttu tuossa vaiheessa.
[/quote]
Hei!
Tottakai mieheni tuo enemmän rahaa taloudessamme kuin minä, varsinkin nyt kun jään hoitovapaalle. Tosin minulla vanhempainpäiväraha on kohtuullinen ja olisin pärjännyt oikein hyvin sillä tyttäreni kanssa. Tosin nyt tietenkin omat tuloni tippuvat, kun jään hoitovapaalle kesään asti. Rahat meillä on aina olleet yhteisiä, mutta mielestäni raha ei saa ratkaista kaikkea. Tyttäremme tarvitsee myös isäänsä.
Jos eroaisimme niin ei minua huolettaisi, että joudun maksamaan kaiken itse. Pärjäisin kyllä hyvin. En ole "siivellä eläjä" :)
[/quote]
kukaan yhteistä lasta kotona yhteisestä sopimuksesta hoitava äiti ei ole "siivellä eläjä". Eipä taida sunkaan arvosi ihan kohdillaan olla:(
No miten jaksoin.. oikealla asenteella ja se on sitä että ei tämä loputtomiin kestä, lapsi kasvaa ja oppii itsenäisemmäksi päivä päivältä ja kohta sulla on taapero joka viihtyy jo välillä yksinkin. Kesä kun tulee niin lähdette puistoihin ja retkille. Kaupungille shoppailemaan, lapsi on sitten siinä iässä että rattaissa on kiva istua ja katsella maailman menoa. Jotenkin tuntuu että sun asenne on se että mä en ikinä pääse mihinkään vaikka sulla on isovanhemmat jotka hoitaa lasta !!
Mä olin yksinhuoltaja, (mies meni menojaan jo heti kun lapsi synty ja erottiin sen ollessa 8kk) tuon kahdeksan kuukauden ainana mä olin erossa lapsesta pari kertaa kun kävin kampaajalla, muuten hoidin lapseni itse. lapsen isästä tuli isä vasta kun erottiin ja rupes ottamaan sitä luokseen joka toinen viikonloppu. Ja muuten hoidin työt, kodin ja lapsen ihan itse. Mutta totuus on se että mulla olis pää hajonnut jos olisin kotona neljän seinän sisällä ollut.. ehei, me oltiin aina menossa.
Nyt kun lauantai tulee, lykkäät sen lapsen miehen syliin ja sanot heippa ja meet lenkille. Sanot sille että sunkin on edes kerran viikoss päästävä yksin :)
No kukkuu-leikkiä kehiin niin lapsi viihtyy yksinkin jos lähdet pissalle ja opetat leikkimään lattialla leluilla.
Kuulostaa kurjalta että elämäsi on kutistunut noin pieneen. Oletko puhunut miehellesi asiasta? Koska te voisitte palkata firmaan jonkun lisähenkilön (jos ei onnistu rahallisesti niin miksi yrittää jos ei saa rahaa).
Meillä ainakin lähtee työpaikka vaihtoon jos ei elämä toimi. Meitä on 7 henkinen perhe ja mies tekee reissuhommaa. Nuorin lapsi on rintavauva.
Harrastan urheilua. Kuntosali sellainen jonne voi viedä lapset parkkiin (vauvaa ei voi jättää parkkiin mutta muut voi). Tai hanki hoitaja joka katsoo lasta harrastuksesi ajan. Näitä on oikeasti moni halukas tekemään; itsekin autan kavereita mäessä. Sitten on varamummopalveluita. Lapsellasi on kummit kenties? Onko naapurissa luotettava henkilö?
Mutta jää auttamisesi ainakin osaltani siihen jos et puhu tarpeesta. Jos suhteesi huononee sillä ettette puhu niin minkä sen voi pelastaa? Suhdetta kuuluu hoitaa. Kuulostat melko katkeroituneelta kun haaveilet vaan siitä että "mies on hetellissa juomassa pari bisseä!" Oma mies työmatkallaan kaipaa myös lapsia, hänestä se on riippukivi joskus että ei voi olla kotona vaan sinä SAAT niin tehdä. Puhuisit miehellesi ja samalla kuuntelisit mitä hän ajattelee.
Koittakaa keksiä tapoja joilla voitte lisätä yhteistä aikaa. Ja miten mies voisi olla lapsensa kanssa. Ehkä mies voisi aamulla joskus lähteä lapsenne kanssa uimahalliin? Sinulle joku vakiaika kun menet jotain tekemään.
Mitään on vaikea muuttaa jos vaan huutelee että voivoi ja auau. On hyvä että tiedät mitä kaipaat mutta on sekin vähän eri kun olet OIKEASTI yksin lapsen kanssa. Asut jossain yksiössä. Miten paljon sun jää tavaraa miehelle ja paljonko sun pitää ostaa ihan vaan kattilloita, sohvaa, pöytää. Miten liikkuisit vauvan kanssa jos auto menee miehelle?
Millä maksat kodin ja siihen lamput? Millä ruuan ja laskut?
Menet töihin? Opiskelemaan? Mitenkäs tulevaisuutesi? Olet kotona miten kauan ja mitä sen jälkeen?
Mitä yhteisiä haaveita teillä on miehen kanssa? Miten paljon teitä kiinnostaa toistenne tyytyväisyys?
Se on vaan vaihe. Helpottaa ajan kanssa, ja sinä tulet olemaan lapselle aina se ensimmäinen turva. Itse olin lastemme kanssa hyvin tiivisti ensimmäiset vuodet. Toisell alapsella alkoin 6kk iässä vaihe, että vain äiti kelpaisi, huuto oli aivan mahoton, jos isi tuli ja otti syliin, ja tätä kesti 7kk. Oli kova pala miehelle.
Muistan kuina itse menin suihkuun vaan jos nuorimmainen nukkui yms. Lähdin aamulla 3-4- tunnin katkonaisten unien jälkeen lenkille, koska ei muutoin olisi ollut mahdolllista....lopulta sitä uupuu tosissaan.
Neuvon, että kerrot neuvolassa väsymyksestä, jotta saisit siihen edes hetkeksi sen hoitajan, että voit tuulettaa. Koska ne seinät voi kaatua.
Jkasamista.