Minusta sukulaisten pitää ansaita kunnioitus

Toivottavasti sinä olet niin täydellinen ihminen, että esim. lastesi tulevat puolisot pitävät sinusta. Voi tulla aika yksinäinen vanhuus, jos et ansaitse heidän kunnioitustaan. Pieni varoitus: Joillekin ihmisille et kelpaa sittenkään vaikka yrittäisit olla kuinka kiva. Mieti siis mitä opetat omille lapsillesi sukulaisuuden merkityksestä. : )

Ap on oikealla asialla. Tuo yksi sukupolvi on sikaillut sen verran paljon sukulaisuuden varjolla, että meillä lapsilla on jo silmät auenneet. Jos vanhempani ovat kammottavia, en tietenkään pidä heihin yhteyttä ja mahdollista sillä jopa sukupolvia jatkuvaa henkistä väkivaltaa. Jos minä olen kammottava lapsilleni, on ymmärrettävää ja toivottavaakin, etteivät lapseni pidä minuun yhteyttä kun ovat aikuisia.

Minusta kaikkia ihmisiä tulee lähtökohtaisesti kunnioittaa, mutta toki kunnioituksen voi joskus menettää. Minusta ihmisellä on myös velvollisuuksia.  Itse olen saanut kokea suvun turvaverkon, kun perhettämme kohtasi vakava sairaus ja siitä johtuvat ongelmat. Arvostan sukulaissuhteita.

Mut entä jos Heluna-täti on aivan kiltti ihminen? Mutta en vain jaksa mennä häntä katsomaan. Eiks joku muu voisi? Ei voi. On mentävä, koska kuuluu. Helppoahan se oliskin jättää "paskat ihmiset" oman onnensa nojaan.

Minä taas en arvosta mielistelyä enkä ilkeää suorapuheisuutta. Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Suku on laajennettu perhe eikä perheenjäseniään valita mieltymysten mukaan. Ihan sietämätöntä ilkeilyä ei tarvitse tietenkään sietää, mutta se, ettei itse vain pidä Heluna-tädin sisustusmausta tai rypyistä ei ole perustelu sille, että Heluna-tädin voi heivata pois suvusta. Siellä sukujuhlilla menee muutama "väärin" pukeutunutkin nurkassa ja ehkä muutaman kerran vuodessa jaksaa katsella sitä ryppyistä naamatauluakin. Jutut voivat olla yllättävän kivoja, kun vaivautuu hetkeksi menemään ohi oman mukavuusalueen.

Ihmisyyteen kuuluu jälkeläisistään huolehtiminen. Se tarkoittaa silloin myös sitä, että kun sukulaiset tulevat vanhoiksi, heistä pidetään huolta. On itsekeskeistä ajatella aina, mikä minusta on mukavaa, ja onneksi nämä itsekeskeiset itse saavat sen kalikan omaan nilkkaansa, kun omat lapset eivät jaksa itsekeskeisen arvomaailmaa tai ovat itse vielä itsekeskeisempiä eivätkä siksi välitä tästä itsekeskeisestä kantaäidistä.

Näen sisarussuhteet rikkautena ja kasvatan omia lapsiani arvostamaan toisiaan ja turvautumaan toisiinsa. Minulla ja miehelläni on läheiset välit sisaruksiimme. Ei siinä ole kyse pitämisestä ja samanhenkisyydestä vaan siitä, että meillä on samat lapsuudenkokemukset ja esim. vanhempiemme hoitaminen jakautuu luonnostaan jokaiselle. Emme hylkää, koska arvostamme erilaisuutta myös suvussa.

Olen toistanut tätä ennenkin ja toistan edelleenkin, että nykymaailmassa arvostetaan vain niitä asioita, jotka ovat itselle kivoja. Sellainen itsekeskeisyys ja oman mielihyvän tavoittelu ei johda muuta kuin yksinäisyyteen. Parhaiten pärjäävät ne, jotka suvaitsevat erilaisia ihmisiä lähipiirissään ja laittavat sen hyvän kiertämään. 

Voidaan vaikka testata, minkälaita on elämäsi 80-vuotiaana ja minkälaista on omani. Verrataan tilannetta sen mukaan, kuinka moni käy esim. kuukaudessa katsomassa. 80-vuotiaalta kun ne samanikäiset ystävät alkavat kuolla pois, ja ensiarvoisen tärkeäksi tulevat ne lapset, lastenlapset, sisarusten lapset jne. 

6: Jokainen ihminen joo ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Myös me jälkipolvetkin.

Jos vanhempani harjoittavat henkistä väkivaltaa, niin tottakai suojelen perhettäni: itseäni, puolisoani ja ennen kaikkea lapsiamme. Itsekunnioitukseni ja mielenterveyteni vuoksi en tule pitämään vanhemmistani huolta ikinä. Joka tämän tuomitsee, on julma ja kovasydäminen ihminen. Varmaan kuitenkin ennenkaikkea ymmärtämätön

Puhut lähtökohdista, joissa fokus on viety aivan sivuun. Ei ole kyse siitä että joku on "pukeutunut väärin" tai ryppyinen. Mieti nyt vähän itsekin ja yritä ymmärtää, olisiko ap:n aloituksessa kyse jostain huomattavasti vakavemmasta. Ilmiö ei ole harvinainen.

Minä en ole suvussani kauhean pidetty enkä hyväksytty. Niin on ollut aina, eli siitä lähtien kun 1.5 vuotiaana adoptiolapsena ilmestyin paikalle. Minuun ei tädit eikä sedät koskaan pidä yhteyttä, minun juhliini (rippijuhlat, valmistujaiset) ei tultu ja sitten aikoinaan häihin en enää kutsunut. En ymmärrä, mitä olen lapsena tehnyt väärin. Nuorena pelkäsin jo heidän seuraansa etten osannut mitään sanoa, ja aikuisena taas kunnioitan itseäni sen verran, etten enää altista itseäni sille "kasvattityttö" ja "sinulla on oma sukusi" - paskalle.

Pitääkö minun nähdä sukulaisiani? Jos vastaat että pitää, niin voitko selittää että miksi?

[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 15:38"]

6: Jokainen ihminen joo ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Myös me jälkipolvetkin.

Jos vanhempani harjoittavat henkistä väkivaltaa, niin tottakai suojelen perhettäni: itseäni, puolisoani ja ennen kaikkea lapsiamme. Itsekunnioitukseni ja mielenterveyteni vuoksi en tule pitämään vanhemmistani huolta ikinä. Joka tämän tuomitsee, on julma ja kovasydäminen ihminen. Varmaan kuitenkin ennenkaikkea ymmärtämätön

Puhut lähtökohdista, joissa fokus on viety aivan sivuun. Ei ole kyse siitä että joku on "pukeutunut väärin" tai ryppyinen. Mieti nyt vähän itsekin ja yritä ymmärtää, olisiko ap:n aloituksessa kyse jostain huomattavasti vakavemmasta. Ilmiö ei ole harvinainen.

[/quote]

Mietin kyllä enkä ymmärrä. Ap käyttää nimenomaan lausetta kenenkään ei tarvitse, jos ei halua. Miksi kukaan haluaisi pitää huolta vanhoista sukulaisista? Miksi haluaa tavata dementoituvaa vanhusta? Miksi käydä sairaalassa tai hoitokodissa?

Nuo kaikki ovat aika epämukavia tehtäviä, vaikka kyseinen henkilö olisi ollut eläessään ihan mukava. Ap:n mielestä siis riittää, että ei halua. Tähän samaan listaan voidaan siis todeta, etten halua tavata syöpäsairasta tai vammaista. Sairaalatkin ärsyttävät, joten jos sinne joutuu, niin minua ei siellä näy. En pidä myöskään taaperoista enkä omista lapsistanikaan uhman hetkellä. Tarvitseeko hoitaa, jos en halua?

Ymmärrän, ettei hyväksikäyttäjää tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa käyttänyttä tavata. Ymmärrän, jos kyseessä on todella ilkeä ja inhottava ihminen, joka tahallaan loukkaa. Silloin ei ole pakko eikä välttämättömyys. Mutta jos mennään vain omien mielihalujen mukaan, niin eihän kukaan halua tehdä mitään itselleen vaivalloista.

Ap otsikossa painottaa ansaitsemista. Pitää ansaita se arvostus. Toisin sanoen vanhojen sukulaisten on hoidetta lapsia, siivottava, kahvitettava ja ruokittava nuorempiaan, jotta nämä eivät hylkää. Siinä sitten ollaan mielikielin ja lopputulos voi silti olla epävarma, kun eihän niitä haluja etukäteen tiedetä.

Tuo on vain tekosyy itsekkyydelle ja ilkeydelle. Tulee aika, jolloin kukaan meistä ei ole säkenöivää seuraa emmekä välttämättä kykene ansaitsemaan arvostusta. Saako meidät siis hylätä? 

Olen myös kasvattittyttö, vähän väheksyttykin tämän statuksen vuoksi, mutta haluan tietää juureni, ja ne tietävät minut. Se on oppia elämään, että näkee mistä on tullut. Sitten voi jatkaa omillaan eteenpäin ja yrittää välttää niitä erehdyksiä, mitä minulle on tehty.

Hetkinen, minä en tarkoita arvostuksella sitä, että esim. meitä autettaisiin jossain lastenhoidossa.En todellakaan tarkoita sitä! Numero 9 tekee nyt aikamoisia oletuksia siitä, mitä toisen kunnioittaminen vaikkapa 80-luvulla syntyneelle tarkoittaa. Kunnioitus on henkistä, se on molemminpuolista. Tai ainakin pitäisi olla. Kunnioitus on toisen valintojen hyväksymistä, toisen erilaisuuden hyväksymistä. Sitä on vaikea saada vanhemmilta sukupolvilta.

Ja se pitäisi hyväksyä? En todellakaan käy hoitamassa ketään sellaista, joka ei ole osoittanut mitään kunnioitusta minua kohtaan. Meidän lapsiamme hoitaa me ja heidän kummit joskus (kaveripiiristä, me hoidamme vastavuoroisesti heidän lapsiaan) ja välillä omat isovanhemmatkin. Meidän remontimme tekee ammattilainen ja ikkunat pesemme itse ja rahat ansaitsemme itse. Ja ruokaa osaan laittaa (tosin en vanhan ajan lihapaistia mutta italialaista ruokaa kyllä - mikä ei sitten eräille juhlissa kelvannut...)

9:

Vanhoista sukulaisista pidetään huolta siksi, että heistä välitetään. Lapsista pidetään huolta siksi että heistä välitetään.

Minä en henkilökohtaisesti haluaisi sinne sairaalaan minua katsomaan yhtäkään sukulaista, joka toimii vain velvollisuuden tunteesta. Minun aikani on arvokkaampaa ja niin on myös sen toisen.

Ei meidän suvussa ole kukaan mielinkielin kenellekään, aika harvoin pidetään yhteyttä, ja kun ollaan yhdessä, ollaan tasavertaisina ihmisinä, jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Yleensä lapset käy katsomassa vanhempiaan, ja jos jollain ei ole lapsia, hänen sisaruksensa käyvät joskus katsomassa, ei meidän lasten oleteta pahemmin ketään tätejä ja setiä käyvän katsomassa. On sen verran iso suku, ja asutaan ympäri Suomen, ja jopa ulkomailla. 

Serkkujani en ole nähnyt vuosikausiin, osa on fb:ssä kavereina. Setiä ja tätejä näkee joskus harvoin. Suurinta osaa ei. Kukaan meistä serkuista ei ole esim. pyytänyt häihin koko sukua, joillain 50v. synttäreillä olen lapsena ollut mukana niin että koko suku oli kutsuttu, mutta kaikki on jo tuon virstanpylvään ohittanut. Alkaa jo serkuistakin osa olla 50, mutta eivät ole koko sukua juhliinsa kutsuneet. Kukaan ei ole mitenkään riidoissa keskenään, mutta yhteydenpito on lähinnä sisarusten välistä ja satunnaista kesälomareissunäkemistä.

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Esim. mun vanhemmat eivät ikinä käy meidän lasten synttäreillä. Aina on joku syy, miksi eivät voi tulla paikalle. Ja voin sanoa, että nillä kahdella eläkeläisellä ei tosiaankaan ole mitään niin tähdellistä viikonloppuisin mitä eivät voisi hoitaa arkena. Mutta kun heitä ei kiinnosta, niin minkäs tekee. Tosin mekään ei mennä sitten heidän synttäreille, tai käymään äitien-tai isänpäivänä. Nippanappa voin soittaa tai laittaa tekstarin. Niin makaa kuin petaa.

Tuo on kyllä jo ihan eri ongelma, jos isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 16:17"]

Tuo on kyllä jo ihan eri ongelma, jos isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan.

[/quote]

Mutta se ei ole ongelma, että vanhemmat sukupolvet eivät välitä suvun nuoremmista?

Entä jos ap ei ole ansainnut kunnioitusta? Jos hän on toiminut siten, että se vanha täti ei voi kunnioittaa, mutta yrittää edes sietää?

Minusta normaalissa kanssakäymisessä sitä kunnioitusta ei tarvitse ansaita, mutta sen voi menettää. Ihan samalla tavalla kuin ystävän puolison kanssa kykenee rupattelemaan niitä näitä, pitäisi sen vanhan tädin kanssa jaksaa puhella muutama sana.

Ei tietenkään tarvitse tehdä mitään, koska "niin kuuluu tehdä". Isovanhempien ei tarvitse välittää lapsenlapsistaan vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Miniälle ei tarvitse olla ystävällinen vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Kaupan kassalle ei sanota kiitos ja ole hyvä vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Sitä voi elää kuten ap, joka odottaa, että muut osoittautuvat kunnioituksen arvoisiksi ensin, jotta hän voi olla ihmisiksi.