Lue keskustelun säännöt.
Apua: 1-vuotias ja etä-isän tapaaminen
30.03.2013 |
Miten suosittelisitte järjestämään 1v 2kk lapsen tapaamiset isänsä kanssa? Isä asuu samassa kaupungissa joten välimatka ongelmaa ei ole. Haluaisin kuulla mielipiteitä ja ehdotuksia ja sitten voisin kertoa mitä minä haluaisin ja mitä lapsen isä haluaisi (nämä eivät tietenkään kohtaa)...Lisäksi jos jollain on antaa linkkiä asiantuntijoiden mielipiteisiin miten tapaamiset tämän ikäisen kanssa kannattaisi järjestää, olisin kiinnostunut lukemaan. Vähän huonosti olen asiasta löytänyt tietoa.
Kommentit (62)
Ap yrittää saada täältä tukea, että hän voisi vaatia huoltajuuden kokonaan itselleen ja kieltää isää näkemästä lasta lainkaan. Vai vielä raapimisia valokuvaamaan! Mitäpä jos tekisitte niin, että lapsi olisi viikon kerrallaan aina toisen vanhemman luona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tapaamisia ei ole ollenkaan niin et saa AP vapaata koskaan. Olet totaalisesti yksin lapsen kanssa. Todella hankala tilanne. En osaa neuvoa.
Ap, anna olla. Lopeta tapaamiset nykyisillä ehdoilla ja odota, että lapsen isä aloittaa neuvottelun kanssasi tapaamisista. Älä tee tätä ennen yhtään mitään.
Edelliseen viestiin viitaten, minäkin tekisin niin että tapaamiset lopetettaisiin ja istuisin perseelläni niin kauan, että mies alkaa asiasta neuvottelemaan. Turhaan ap hakkaat päätäsi seinään, stressaat ja yrität hakea ratkaisua.
Jumaliste, mua itketää lukea tätäkin ketjua...
t. itkuherkkä toisen ketjun aloittaja..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumaliste, mua itketää lukea tätäkin ketjua...
t. itkuherkkä toisen ketjun aloittaja..
Vastaavanlaisen kokeneena (tosin kaksi lasta ja hieman vanhempia mutta mies ja hänen toimintansa kuulostaa tismalleen samalta) annan neuvo: pidä pääsi kylmänä, tiedät mikä on lapselle oikein, toimi sen mukaan nyt, älä mieti mitä tulevaisuudessa koska siihen mennessä mies on jo sotkenut lapsen pään totaalisesti ja olet tilanteessa jossa saat olla siellä perheneuvolassa hakemassa lapselle apua. Nimimerkillä kokemusta on. Mies ei muutu tai jos muuttuukin niin tilanteen voi sitten yrittää pelastaa jälkikäteen.
perheneuvolassa voivat yrittää puhua miehelle järkeä, mutta todennäköisesti ei auta, meillä ei ainakaan auttanut. Lähinnä vaan itseäni turhautti entistä enemmän, kun ei silti tajunnut. mutta kun ei tajua niin ei tajua...
Jälkikäteen olen tosi vihainen itselleni kun annoin miehen sotkea lasteni päät. Toivon ettet tee samaa virhettä.
ainoa järkevä malli mitä lähdet ajamaan on yksi päivä tai puolikas viikossa mihin mies sitoutuu, sitten jos peruu ja on satunnaista niin lapsi kestää sen muutaman tunnin paremmin kuin vaikka koko vuorokauden. Jos tämä malli pysyvästi sujuu (esim useamman kk, kannattaa täsmentää miehelle että viikko-kaksi ei riitä) voi alkaa miettiä muuta. Varaudu siihen että sitä aikaa ei tule... Mun kokemuksesta lapsille tärkeintä on säännöllisyys. Ja kun/jos menee hyvin niin muista antaa miehelle positiivista palautetta..
arki ilman toista aikuista on rankkaa, mutta hyvinvoivat lapset on ainakin mulla ajaa helposti sen oman vapaa-ajan ohitse.
lapsellasi ei ole ketään muuta kuka häntä puolustaisi, sinun on vaan pakko kestää se paska mitä isä niskaasi kaataa, lapsesi takia. sinä et voi isän ja lapsen suhdetta luoda, se on isän itsensä tehtävä. Ja jos isä ei sitä tee et voi asialle mitään. Se minunkin olisi pitänyt tajuta jo paljon aikaisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka vanha ketju onkin, niin pakko on kommentoinda... Että, hyi helvetti, mitä keskenkasvuisista narsistisia pellejä nämä isukit oikein ovat! Jeesus mitä touhua isältä! No ei ainakaan lapsensa parasta ajattele, eikä ole kykenevä vastuulliseen vanhemmuuteen. Kiukuttelee ja kostaakin vielä hylkäämällä lapsensa noin. Ja vielä pitäis näitä kitisevä ukkoja ymmärtää ja heidän oikeuksiaan ajatella.
No sama show se on itsellänikin. Melkeinpä täsmälleen samanlaista touhua isän taholta. Luojan kiitos, että on yksinhuoltajuus. Mutta oma elämä silti pilalla vaikka ihanan lapsen olenkin saanut.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 20:55"]
Olemme käyneet lastenvalvojalla, useamman kerran. Siellä oli sama vääntö käynnissä, lastenvalvoja ei ottanut asiaan mitään kantaa. Lapsen isä ei minua kuuntele eli juuri se tarvittaisiin että joku muu yrittäisi hänelle puhua järkeä. Tapaamissopimusta emme saaneet tehtyä vaikka useamman kerran lastenvalvojalla kävimme koska emme päässeet yhteisymmärrykseen. Vaikka tapaamissopimus olisi, se ei velvottaisi lapsen isää tapaamisiin koska niiden väliinjättämisestä ei ole mitään seurauksia. Lastenvalvoja vain sanoi että ei voi mitään, näkemiin, kun lapsen isä ryntäsi riitaisan keskustelun jälkeen ovesta ulos ja minä jäin sinne kyselemään että mitäs nyt...
Helsingissä on olemassa myös joku sovittelu (jos ei pääse yhteisymmärrykseen) mutta sinne ei voi mennä yksin, ja lapsen isä ei suostu tulemaan.
Se että menisin yksin (taas) lastenvalvojalle ei taida auttaa mitään.
Isä tekee haittaa lapselle, siitä olen ihan samaa mieltä, mutta ikävä kyllä hän ei itse sitä ymmärrä. Hänelle on tärkeämpää omat menot eikä hän halua ilmeisesti sitoutua tapaamisiin eikä hänellä missään nimessä ole aikaa (omien sanojensa mukaan) tavata useammin. Esim ensi viikolla hänellä on koko viikko talvilomaa ja silloinkin hän ehtii tavata lasta yhtenä päivänä, kaikkina muina päivinä on omia menoja. Sanottakoon vielä että hän voi milloin vaan tekstarilla perua kanssani sovitut tapaamiset, eli ei voi oikein luottaa että tapaaminen tulee toteutumaan.
Eli en usko että lapsen isä tulee ymmärtämään lapsen parasta, Toki se olisi paras, mutta en usko että niin käy. Oletteko siis sitä mieltä että minun tulee rajoittaa tapaamisia? Tai niiden kestoa? Vai mennä yksin vielä lastenvalvojalle (joka sanoo ettei hänellä ole määräysvaltaa)? Tai mistä tähän saisi apua?
ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa minä kyllä asettaisin lapsen isälle ehdot miten saa lasta tavata enkä antaisi isän sitä päättää kun ei siihen selvästikään kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsääntö on, että pienillä lapsilla lyhyemmin mutta useammin.
Ei ole viranomaisista mitään apua. Tapaamissopimus lähinnä velvoittaa lähivanhemman luovuttamaan lapsen etävanhemmalle. Jos lähivanhempi rikkoo tapaamissopimusta, niin siitä rangaistaan. Etävanhempi taas voi rikkoa sopimusta ilman mitään seuraamuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho,vanha ketju nostettu, mitenköhän ap:lla menee? Jos ap sautut lukeemaan: Saitteko asiat sovittua jotenkuten? Vai päätitkö kasvattaa lapsen yksin?
Kun nyt joku nosti, niin sanon että minulle tämä oli hyvää eroterapiaa. Tuli tätä ketjua lukiessa että jos exän kanssa oltaisiin lapsi hankittu, kaikki tapaamiset jne olisi ollut juuri näin hankalia kuin ap:n exän kanssa. Eli vain miehen ehdoilla tai ei ollenkaan. Osittain siksi tämä ero tulikin, kun sanoin miehelleni hänen tietystä itsekkäistä käytöstavoistaan ja toivoin muutosta kerta toisen perään, mutta ei niitä koskaan tullut. Sanoin myös että lapsia en voi hänen kanssaan hankkia, jos hän ei korjaa yhtä tiettyä taaansa. No sittenhän sanoi, että ei lapsia sitten kannata hankkia jos "rajoittaa elämää". Just. Onneksi voi onneksi mulla on nyt mahdollisuus etsiä mies, joka on fiksumi ja perhekeskeisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastenvalvojallakaan tehdyllä sopimuksella ei ole mitään merkitystä jos etävanhemmalla ei kiinnosta sopimuksen mukaan toimia. Lasta ei voi väkisin isän luo viedä jos hän ei aio ottaa, lukee sopimuksessa mitä tahansa. T kokemusta on.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 20:29"]
Kyllä suututtaa lukea tällaisia aloituksia. Siis lapsen isän mielipide on tärkeämpi kuin lapsen hyvinvointi. Miksi et tee tapaamissopimusta lastenvalvojan kanssa? Puhelin käteen ja soitto lastenvalvojalle. Ei lasta voi pomputella tuolla tavalla, ihan järkyttävää. Jos mies ei suostu ottamaan vastuuta ja tapaamaan lasta säännöllisesti, ei hän voi vaatia lasta viikonlopuksikaan.
[/quote]
On helppo moralisoida, kun ei ole ollut itse siinä tilanteessa, että joutuu oikeasti arpomaan, kumpi on lapselle pahempi: jonkin verran huono isä vai että isä hylkää kokonaan. Naisen on mahdoton alkaa aikuista miestä käskyttää, vaikka kuinka itse tietäisi, mikä olisi lapselle parasta.
Itse uskon, että äideille pitäisi antaa enemmän valtaa päättää lasten asioista, sillä tämä tasa-arvojuttu ei näissä lasten asioissa toimi. Miehet vain ovat erilaisia eivätkä ymmärrä lapsen tarpeita samalla tavalla. Niin se on, eikä sitä tajua, ennen kuin on omia lapsia. Siihen asti voi rauhassa kannattaa idealistista kuvaa tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, jossa äiti ja isä ovat samanlaisia tasa-arvoisia vanhempia ja samanlaisia kaikilta ominaisuuksiltaan.
[/quote]
Olen käynyt perheneuvolassa lastenpsykologin juttusilla, koska näyttää siltä, että meillä on ero edessä ennen lapsen syntymää. Hän sanoi ihan samaa kuin tässä, että pyrkimys molempien vanhempien tasa-arvoiseen kohteluun suhteessa lapseen on ideaali. Mutta valitettavasti se ideaali ei toteudu oikeastaan juuri koskaan. Ja siksi hän ei ymmärrä, miksi lainlaatija niin sinnikkäästi haluaa, että yritetään pyrkiä tähän ideaaliin, kun se ei isien osalta kuitenkaan lähes koskaan toteudu. Siinä tehdään vain lapselle haittaa. Ne isät, jotka hoitaa vastuunsa, tapaa lasta säännöllisesti, tekee mitä on luvanneet, jne, ne ei mitään lakeja turvakseen edes kaipaa, koska hoitaisivat asiat fiksusti muutenkin.
Itse olin aikoinaan eroperheen lapsi, olin 2 vuotias vanhempieni erotessa, toisin sanoen en muista aikaa kun vanhempani olivat naimisissa. Isä oli kaikkien nykyajan ja silloistenkin mittapuiden mukaan huono isä. Ei maksanut elatusmaksuja, ei tavannut säännöllisesti ja oli alkoholiongelmainen. Me kolme lasta saimme kuitenkin tavata isää. Säännöllistä se ei ollut eikä ainakaan äitiä kohtaan reilua, mutta isälle ja ennen kaikkea meille lapsille todella tärkeää. Jos minulta olisi huonon isän vuoksi viety isä, olisi identiteettini aivan toisenlainen. Isä oli vastuuntunnoton ja alkoholisoitunut, mutta ainoa isä minulle ja kaikesta huolimatta rakas. Äiti ei koskaan mustamaalannut isää vaikka syitä todella olisi ollutkin. Olen kiitollinen äidilleni että kaikesta huolimatta sain luoda suhteen isään joka rakasti lapsiaan mutta oli täydellisen vastuuton.
Tilanne ei kannaltasi ole missään suhteessa reilu. Lapselle tapaamiset voivat kuitenkin olla todella tärkeitä vaikkeivät säännöllisiä olisikaan. Jos lapsi lähtee mielellään isänsä mukaan eikä silminnähden kärsi äidistä erossa olosta koettaisin tukea isätapaamisia. Huonoin ratkaisu lapsen kannalta olisi olla tapaamatta isää ollenkaan. Pitää aina yrittää muistaa ajatella asioita lapsen kannalta, viisaampi vanhempi antaa periksi ja joustaa... ehkäpä isäkin joskus viisastuu. Jos lapsi taas selvästi kärsii tapaamisista kannattaa tilannetta todella miettiä. Toisen vanhemman menetys on kuitenkin koko elämään vaikuttava ja vaurioittava asia.
Sinä et ole vastuussa siitä, jos isä ei sitten tapaakaan lasta siten kuin on lapselle parasta. Jos isä jättää nyt tapaamiset tapaamatta jos ei mennä hänen tavallaan, ei hän tule tulevaisuudessakaan ajattelemaan lasta, ainoastaan itseään. Sellaisen isän seura ei ole lapselle hyväksi nyt eikä tulevaisuudessa. Sinä et voi rakentaa suhdetta isän ja lapsen välille, se on isän vastuulla. Ajattele ainoastaan lapsesi parasta.
Minulla etä-isä tapaa 1 v. lastamme minun kotonani 2 kertaa viikossa. Ei yökyläilyitä tai muitakaan kyläilyitä isä kotiin. Sitten kun joskus aloitamme yökyläilyt, täytyy edetä hitaasti. Ensin käydään tutustumassa isän kotiin, nukutaan päikkäreitä jne. Ja sen jälkeen pikkuhiljaa pidennetään tapaamisia.
Ai hups. Olikin vanha ketju. T. 52
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 23:15"]
Itse olin aikoinaan eroperheen lapsi, olin 2 vuotias vanhempieni erotessa, toisin sanoen en muista aikaa kun vanhempani olivat naimisissa. Isä oli kaikkien nykyajan ja silloistenkin mittapuiden mukaan huono isä. Ei maksanut elatusmaksuja, ei tavannut säännöllisesti ja oli alkoholiongelmainen. Me kolme lasta saimme kuitenkin tavata isää. Säännöllistä se ei ollut eikä ainakaan äitiä kohtaan reilua, mutta isälle ja ennen kaikkea meille lapsille todella tärkeää. Jos minulta olisi huonon isän vuoksi viety isä, olisi identiteettini aivan toisenlainen. Isä oli vastuuntunnoton ja alkoholisoitunut, mutta ainoa isä minulle ja kaikesta huolimatta rakas. Äiti ei koskaan mustamaalannut isää vaikka syitä todella olisi ollutkin. Olen kiitollinen äidilleni että kaikesta huolimatta sain luoda suhteen isään joka rakasti lapsiaan mutta oli täydellisen vastuuton.
Tilanne ei kannaltasi ole missään suhteessa reilu. Lapselle tapaamiset voivat kuitenkin olla todella tärkeitä vaikkeivät säännöllisiä olisikaan. Jos lapsi lähtee mielellään isänsä mukaan eikä silminnähden kärsi äidistä erossa olosta koettaisin tukea isätapaamisia. Huonoin ratkaisu lapsen kannalta olisi olla tapaamatta isää ollenkaan. Pitää aina yrittää muistaa ajatella asioita lapsen kannalta, viisaampi vanhempi antaa periksi ja joustaa... ehkäpä isäkin joskus viisastuu. Jos lapsi taas selvästi kärsii tapaamisista kannattaa tilannetta todella miettiä. Toisen vanhemman menetys on kuitenkin koko elämään vaikuttava ja vaurioittava asia.
[/quote]
Aloittajan lapsi ei selvästikään pidä vklopuista isänsä luona. 1-vuotias on aivan liian pieni tuollaiseen touhuun. Lapsen parasta pitäisi pystyä aikuisten ajattelemaan. Ja ei ole viisaampi vanhempi jos antaa periksi eikä ajattele lapsensa parasta.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 20:24"]
Itse en antaisi lasta kenellekään yökylään jos edellisestä tapaamisesta on 5vko:a.
[/quote]
Ja kuitenkin niitä isovanhempia vaaditaan ottamaan lapsi yökylään vain siksi, että vanhemmat pääsevät "hoitamaan suhdettaan", vaikka lapsi ei olisi nähnyt isovanhempiaan kuin kerran kuussa ohimennen.