Sukujoulu tulossa, miten välttää lahjakateus...

etkä nyt ainakaan etukäteen rupee mitään selitteleen lapsillenne.

rahan kannalta.



Ja aina tulee olemaan niin, että joku saa jotain enemmän ja jollain on jotain hienompaa. ei siitä kannata numeroa tehdä.

kalliita lahjoja, eivätkä niitä saa, tulee heille paha mieli kuitenkin. Mä yrittäisin sopia veljien kanssa, että jättäisivät ne kalleimmat lahjat annettavaksi vaikka myöhemmin.



Enkä sano tätä curling-vanhemmuuden nimissä, vaan ihan perustuen ystävieni ja tuttavieni lapsuuden joulujen kertomuksiin. Itselläni ei tällaisia tilanteita ollut, mutta muutamat ihan normaalijärkiset ystäväni ovat joutuneet lapsuudessaan pettymään rajusti juuri tuollaisissa sukujouluissa. Kiva siinä pienen lapsen on nieleskellä pettymystään, kun serkkupoika käärii paketistaan auki juuri tuon toisenkin lapsen ykköstoiveen ja itse saa vain palapelin. Siinä eivät järkiperusteet paljoakaan lohduta lasta.

Ajattele asiaa niin, että miten ne veljiesi ainokaiset kadehtii sitä, että teidän lapsilla on sisaruksia.

Mitä sitten jos tuleekin kateus? Se on ihan normaali tunne ja sitä pitää oppia sietämään. Just tuotahan se curling-vanhemmuus on että yritetään suojella lasta pettymyksiltä. Alkaako ne lapset sitten riehua ja parkua kateuksissaan? Jos alkaa, niin sehän kertoo karua kieltään että olette lellineet ne pilalle eikä ne osaa kestää pettymystä. Jonkun kolmevuotiaan purkautumisen kaikki ymmärtää muttei kai enää kolmasluokkalainen nosta meteliä kylässä? Jotain käytöstapoja kai sille on opetettu?

että serkukset saavat yhteisessä joulujuhlassa vain tietyn määrän lahjoja (sovittu vanhempien kesken etukäteen). Loput sitten kotona seuraavana päivänä tai aattoiltana. Suosittelen. Jouluna on ihan turha tehdä tahallaan pahaa mieltä lapsille.

että serkukset saavat yhteisessä joulujuhlassa vain tietyn määrän lahjoja (sovittu vanhempien kesken etukäteen). Loput sitten kotona seuraavana päivänä tai aattoiltana. Suosittelen. Jouluna on ihan turha tehdä tahallaan pahaa mieltä lapsille.

Meillä on monta lasta ja aina huolehdimme, etteivät edes keskenään joudu kadehtimaan toisiaan.

että serkukset saavat yhteisessä joulujuhlassa vain tietyn määrän lahjoja (sovittu vanhempien kesken etukäteen). Loput sitten kotona seuraavana päivänä tai aattoiltana. Suosittelen. Jouluna on ihan turha tehdä tahallaan pahaa mieltä lapsille.

Isoille voi toki jo selittää että ei ole rahaa ostaa kaikkea ja he varmasti sen hyvin ymmärtävätkin. Mutta pienille on kyllä aika karua huomata, että joulupukki pitää serkkua kiltimpänä ja siksi itse ei saa haluamaansa lahjaa.

kalliita lahjoja, eivätkä niitä saa, tulee heille paha mieli kuitenkin. Mä yrittäisin sopia veljien kanssa, että jättäisivät ne kalleimmat lahjat annettavaksi vaikka myöhemmin.

Enkä sano tätä curling-vanhemmuuden nimissä, vaan ihan perustuen ystävieni ja tuttavieni lapsuuden joulujen kertomuksiin. Itselläni ei tällaisia tilanteita ollut, mutta muutamat ihan normaalijärkiset ystäväni ovat joutuneet lapsuudessaan pettymään rajusti juuri tuollaisissa sukujouluissa. Kiva siinä pienen lapsen on nieleskellä pettymystään, kun serkkupoika käärii paketistaan auki juuri tuon toisenkin lapsen ykköstoiveen ja itse saa vain palapelin. Siinä eivät järkiperusteet paljoakaan lohduta lasta.

Ja kun varsinkin pienet lapset uskovat, että joulupukki tuo. Miksi se tuo toiselle just sen tosi siistin jutun ja mulle tän ihan okein? Itsekkin olen pienmpänä nieleskellyt kun serkut availivat lähes 20 pakettia, joiden joukossa mm. stiga, ja itse sain jotain 5 lahjaa, jotka olivat tyyliin sukkia, pyjama, suklaarasia ja tussit.

Viettäessämme nyt sukujouluja sovimme aina etukäteen lahjojen määrän ja jonkinlaisen vastaavuuden kuten, että jokainen lapsi saa ainakin yhden kovasti toivomansa lahjan. Emme ole rikkaita ketään ja niinpä pistämme usein roposemme yhteen, jotta määrän sijaan saisimme lapsille laatua. Kaikki serkukset ovat yhtä rakkaita ja kohtelemme toistemme lapsia tasapuolisesti.

Ne jotka vetoavat lasten luonteen kasvatukseen, ovat jotenkin kieroja. Pettymyksiä on normaali elämässäkin ihan tarpeeksi, ilman, että sitä tarvitsee hieroa pienen kehittymättömän lapsen naamaan tällaisen 'lastenjuhlan' (mitä jouluaato usein on) aikana. Annetaan kaikille mahdollisuus juhlia. Ja ne, jotka haluavat antaa lapsilleen enemmän; ettekö voisi todeta kotiin tullessa, että oho tontut onkin tuonut vahingossa osan lahjoista tänne...?

lapsellesi että veljelläsi on vain yksi lapsi jolle voi silloin ostaa kalliimpia lahjoja. Teillä taas on neljä laste joten sama rahasumma on teidän perheessä käytettävissä neljän lapsen lahjoihin. Silloin ei voi yksi saada samanlaista määrää kalliita lahjoja kuin veljesi lapsi saa.



Ei ole oikein ettei lapsi ymmärrä miksi hän saa vähämmän. Sinun on kerrottava se heille.

jos ero lahjojen sekä määrän että laadun välillä tulee olemaan todella suuri. Ei sellainen jää lapsilta huomaamatta. Siinä tapauksessa kyllä harkitsisin mahdollisuutta viettää sittenkin aatto ja lahjojenjakotilanne erikseen ja viettää aikaa suvun kanssa esim joulupäivänä.



Itselläni on lapsuudenmuisto yhdestä joulusta, jonka vietin serkkuperheessä. Talon lapsi sai lahjoja sekä määrältään että laadultaan potenssiin kymmenen verrattuna minuun. Ei ollut mukavaa, eikä kukaan olisi voinut niin suurta eroa selittää lapselle parhain päin. Kukaan ei myöskään yrittänyt. Olin aika pieni, ja jäi paha maku suuhun.



Voihan olla, että kun sinun lapsiasi on neljä, ero serkkujen lahjoihin ei tunnu niin räikeältä kun sisarusten lahjat on järkevässä suhteessa omiin.

viettää oma perhejoulu?

Mitä sitten jos tuleekin kateus? Se on ihan normaali tunne ja sitä pitää oppia sietämään. Just tuotahan se curling-vanhemmuus on että yritetään suojella lasta pettymyksiltä. Alkaako ne lapset sitten riehua ja parkua kateuksissaan? Jos alkaa, niin sehän kertoo karua kieltään että olette lellineet ne pilalle eikä ne osaa kestää pettymystä. Jonkun kolmevuotiaan purkautumisen kaikki ymmärtää muttei kai enää kolmasluokkalainen nosta meteliä kylässä? Jotain käytöstapoja kai sille on opetettu?

Minä en koskaan ruvennut riehumaan, kun jouduin jouluna kohtaaman hirveää eriarvoisuutta, mutta nieleskelin hiljaa kyyneleitä ja istuin nätisti hymyillen kivi vatsassa katsellen kuinka serkut avasivat lahjoja toisensa perään, enkä koskaan kenellekään valittanut yhtään mitään. Mutta suvun keskeiset jouluaatot eivät olleet minulle koskaan mitään juhlaa, vaan jatkuvaa stressiä, että pystynhän olemaan näyttämättä pettymystäni -joulu alkoi minulla vasta 1. joulupäivänä kun lahjat eivät enää näytelleet niin suurta roolia.

Ajattele asiaa niin, että miten ne veljiesi ainokaiset kadehtii sitä, että teidän lapsilla on sisaruksia.

Omaa kurjaa oloaan pitäisi paikkailla mässäilemällä vejien lapsien (kuvitteellisilla?) kateuden tunteilla? Et voi olla tasapainoinen, aikuinen ihminen!

Ja vastoin (rahattomien?) yleisiä luuloja vastaan, läheskään kaikki ainokaiset eivät ole rikkaiden perheiden lellittyjä lapsukaisia, jotka kaihoten haluaisivat sisaruksia. Osa on rikkaita, osa köyhiä, osa lellittyjä osa ei, osa kaipaa sisaruksia, osa ei. Sisaruksia kaipaavistakin vain osa on niistä kateellinen.

Meillä myös serkut saivat vähemmän lahjoja (toki han tarpeki hekin). Meillä oli lisäksi sukua ulkomailla ja eronneet isovanhemmat oikein kilpailivat, kuka lähettää isompia paketteja... Halusivat tietty ilahduttaa, kun ei nähty jouluna. Näitä paketteja ei ikinä raahattu aatoksi sukujouluun vaan siellä avattiin ainoastaan muutama lahja vanhemmilta + yhteisten isovanhempien lahjat. Muistan kuinka ihanaa oli, kun tiesi, että yllätyksiä olisi luvassa vielä seuraavanakin päivänä. Silloin oli myös paremmin aikaa leikkiä niillä heti. En olisi itsekään tykännyt avata enemmän/hienompia lahjoja serkkujen edessä.

Meidän omilla lapsilla ei ole vielä serkkuja, joten saavat jakamattoman huomion eikä tätä ongelmaa ole. Mutta ei myöskään niitä serkkuja:(

"kaikkea ei saa rahalla

Ajattele asiaa niin, että miten ne veljiesi ainokaiset kadehtii sitä, että teidän lapsilla on sisaruksia. "



Aihitsi, mua ihan vallan nauratti tää...että kun toinen saa sen iPhonen ja toinen palapelin, niin äiti voi kuiskata palapelin saaneelle että välitä, tolla ei ookkaan siasaruksia. Niin tällä välin palapeli onkin jo palasina kun se nuorempi sisarus on hajottanut sen. Tää niiiiin toimii :)

up

Vietimme aina aattoa yhdessä serkun perheen kanssa, ja serkkuni sai paljon enemmän ja paljon arvokkaampia lahjoja kuin me.



Minulle se ei ollut koskaan ongelma. Ymmärsin hyvin, että kun serkun perheessä oli vain yksi lapsi ja meillä neljä, niin serkun perheessä oli rahaa yhden lapsen lahjoihin enemmän.



Tosin ymmärtämisessä auttoi olennaisesti se, että en koskaan kuvitellutkaan joulupukin olevan oikeasti olemassa, vaan tiesin pienestä saakka lahjojen tulevan muilta ihmisiltä. Tilanne on paljon ongelmallisempi, jos lapset kuvittelevat lahjojen oikeasti tulevan joulupukilta. Silloin lapsi varmasti ihmettelee, onko serkku ollut niin paljon kiltimpi kuin hän itse ja mikä hänessä on vikana. Ehkä tätä helpottaisi se, jos vanhemmat (jos eivät halua luopua joulupukki-sadusta) esittäisivät asian niin, että suuren lapsimäärän takia joulupukki pystyy tuomaan vain yhden tai kaksi lahjaa kullekin. Muut tulevat lähipiiristä.

lahjojen määrässä ja laadussa, niin



- voisiko joulupukki tulla kaikille vasta kotona?

- tai sitten sovitte lahjamäärän ja suurin piirten samantasoisia lahjoja

- vietätte joulun kotona, ja tapaatte vasta joulupäivänä yhteisissä merkeissä



Kyllä se vaan niin on, että paha mieli tulee jos serkku saa sen toivelistaykkösen pleikkarin ja itsellä on sit se pyjama ja tussit, niin kyllä pettymys on kohtuuton lapselle. Ei sellaista tarvita jouluna.



Pettymyksiä ehtii kohtata elämän varrella ihan tarpeeksi muutenkin.

kaikkia viestejä läpi, kun tuli niin inhottavasti mieleen oma lapsuusjoulu.



Minä olin silloin saanut enemmän vaatteita barbille kuin serkkutytöni ja minut pakotettiin valitsemaan, mitä omista lahjoistani annan itkupotkuraivari-serkulleni.



Ei ollut minusta reilua ei! Ja kunkysyin, miksei veljeni tarvitse mitään omistaan antaa, niin vastaukseksi sain että kun ei se serkku niistä mitään halua.



Ihmetteleekö kukaan teistä sitä, että minusta on tullut pieni/iso don Quijote?