Lue keskustelun säännöt.
Sukujoulu tulossa, miten välttää lahjakateus...
04.12.2012 |
Ollaan menossa äitini luokse joulunviettoon. Sinne tulevat myös molemmat veljeni perheineen.
Kummallakin veljelläni on vain yksi kouluikäinen lapsi. Heillä on tapana ostaa lapsilleen kalliita ja hienoja joululahjoja. Sinänsä en välitä, ostavat mitä haluavat... Mutta nyt kun me olemma samassa paikassa joulua pelkään että aiheuttaa kateutta. Meillä kun on 4 lasta, eikä todellakaan ole varaa, saati halua ostaa kolmasluokkalaiselle iPhonea...
Annanko asian vaan olla ja selitän lapsille että ei kaikkea voi aina saada mitä haluaa vai kuinka tässä oikeen pitäisi toimia??
Kommentit (93)
saisin valita ottaisin mielummin empatiakykyä kuin rahaa uskallusta asettua toisen asemaan kuin saada tahtoni läpi kykyä jakaa ja olla yhdessä, kohdata yoisia materian arvostamisen sijaan mutta on vaikea päästää joskus kokemastaan irti
kuin hyppelen kälyn määräysten mukaan. Aikuinen saa päättää omasta joulustaan ja jos minä haluan joulun, joka on lapsilleni kiva, niin voi voi, jos se ei kälyn empatiaan sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luoja paratkoon, jos yrittää kuluttaa omalla tasollaan
"Kuluttaa omalla tasollaan"! Taidat olla hiukan yksinkertainen. ;D
Ihan hullua, että joulu pitää jakaa kahtia eli sukujoulu, jossa saa lahjaksi villasukat ja pienen legopaketin ja sitten seuraavana päivänä tai myöhään illalla perheen oma joulu, jossa ne toivotut paketit avataan. Missään nimessä sukujoulussa lapset eivät voi saada eri määrää paketteja tai eriarvoisia lahjoja, kaikkien täytyy saada yhtä paljon ja samaa, vaikka sitten se toivelahja jäisi saamatta.
Minusta olisi kurja selittää lapsille, että ehkä pukki toi sen uuden Wii-pelin kotiin, kun sitä ei nyt aattona näy täällä mummolassa. Ole nyt vain iloinen, kun sait kivan tarra-arkin kuten Sanna-serkku...
Ihan hullua, että joulu pitää jakaa kahtia eli sukujoulu, jossa saa lahjaksi villasukat ja pienen legopaketin ja sitten seuraavana päivänä tai myöhään illalla perheen oma joulu, jossa ne toivotut paketit avataan. Missään nimessä sukujoulussa lapset eivät voi saada eri määrää paketteja tai eriarvoisia lahjoja, kaikkien täytyy saada yhtä paljon ja samaa, vaikka sitten se toivelahja jäisi saamatta.
Minusta olisi kurja selittää lapsille, että ehkä pukki toi sen uuden Wii-pelin kotiin, kun sitä ei nyt aattona näy täällä mummolassa. Ole nyt vain iloinen, kun sait kivan tarra-arkin kuten Sanna-serkku...
homogeenisessä demari-Suomessa kaikille annetaan samalla kauhalla saman verran!
Minusta olisi kurja selittää lapsille, että ehkä pukki toi sen uuden Wii-pelin kotiin, kun sitä ei nyt aattona näy täällä mummolassa. Ole nyt vain iloinen, kun sait kivan tarra-arkin kuten Sanna-serkku...
Eikö lapsille voi sanoa jo etukäteen, että saavat osan lahjoista kotona? Miksi on niin vaikea asettua sen Sanna-serkun asemaan? Vai oletko niitä äitejä, jotka välittävät vain omista lapsistaan ja muista paskat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viettää joulua suvun kanssa? He, jotka haluavat päästä valmiille eli mennään vaikka mummolaan katettuun pöytään ja odotetaan palvelua. Olennaisinta on lahjamäärä ja kilpailu ja vertailu.
Eikö kukaan ajattele sitä raasua, joka siivoaa ja valmistelee joulun ennen ja jälkeen?
Voisiko hiukan luopua minä-ajattelusta?
Jos sitä sukua on pakko jouluna tavata, niin joulupäivän vierailu säästäisi monelta harmilta. Jokainen saisi avata lahjansa kotona ja joulusta jäisi taatusti paremmat muistot kaikille.
oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lapsena se, joka sukujoulussa sai aina ison kasan paketteja. Kaksi vuotta nuorempi serkkuni sai paketteja hänkin - mutta jo lapsena minun kävi häntä sääliksi.
Vanhempani ovat ihan leluhulluja. Ostavat edelleen itselleenkin leluja. No, voitte kuvitella, että minä sain lapsena pari matkalaukullista lahjoja. Eka joulu, jonka kunnolla muistan, olin 3v. Olin toivonut suksia ja pulkkaa ja luistimia. Ekasta paketista paljastui sukset. Olin ihan järjettömän tyytyväinen, omat sukset! No, en ollut uskoa silmiäni, kun sain vielä sen pulkan. Ja luistimet. Ja nukkekodin. Ja huonekaluja nukkekotiin. Jajajaja...
Eli itse olisin ollut ihan tyytyväinen jouluun, vaikka olisi ollut vaan ne sukset.
Tulevinakin vuosina sain vaikka mitä ihania lahjoja. Lapsuuden jouluni 70-80-luvuilla olivat satumaisia, olen siitä ikuisesti vanhemmilleni kiitollinen. Sain ns. "tyttöjen" ja "poikien" lahjoja. Ja minut opetettiin arvostamaan niitä kaikkia, ihan sitäkin, että sain vaikka lakupatukkoja lahjaksi. Ja vaikka en saanutkaan kaikkea mitä toivoin, en sitä jouluna enää edes muistanut.
Mutta sitten oli tämä serkku. Hänellä oli jotenkin tylsät vanhemmat. Ostivat lahjoiksi vain sukkia, alushousuja, kerrastoja, nukkeja - pojalle. Joka vuosi se ainoa auto, jonka hän sai, oli minun isältäni. Ja se oli sitten se, millä hän leikki.
Tässä ei siis todellakaan tuloista ollut kiinni. Ihan samanlaiset tulot molemmilla perheillä, kun samassa paikassa oli isät töissä. Oli vaan kiinni vanhempien mielikuvituksesta. Mun isä osti viime vuonnakin mulle joululahjaksi kauko-ohjattavan Mikki Hiiren auton - niiden "aikuis"lahjojen lisäksi. :) Kun se vaan oli niin HIENO.
Jossain vaiheessa aloin tajuta tämän. Minä avasin yhteisessä sukujoulussa paketti paketin perään sellaisia unelmalahjoja, joita en ollut osannut edes toivoa. Joskus isä oli piilottanut isompia lahjoja isovanhempieni kellariin tai ullakolle ja etsimme niitä joulupukin kanssa taskulampun valossa (joulupukki oli aina koko aattoillan paikalla, vähintään 3 tuntia). Ja serkku sai sukkia. Minun on vaikea kuvitella, miltä hänestä on tuntunut.
Viimeistään tajusin sen, kun olin 15v. Olin ostanut isälle joululahjaksi tarjouksesta mörkökäsinuken. Se oli joustavaa kumia ja sillä oli liikkuvat silmät. Isä ihastui ikihyviksi ja niin ihastuivat nuoremmat serkkunikin, pikkulapset, joita isäni koko joulun käsinukella hauskutti. Tämä minun ikäiseni serkku sanoi happamana, että miten isäni aina keksii minulle niin hauskoja lahjoja - tarkoittaen sitä käsinukkea. Nauraen sanoin, että sehän oli MINUN lahjani isälle! Ja sitten tajusin, miltä serkusta oli täytynyt tuntua. Monena jouluna.
Sen jälkeen minun toiveestani isoimmat lahjat jaettiin kotona joulupäivänä. Nykyisin, kun kuvioissa on minun ja siskoni miesystävät, teemme samoin. Aaton jälkeen sovimme jonkun hiljaisen hetken, kokoonnumme vanhempieni luokse ihan vain oman perheen kesken ja jaamme toisillemme ne unelmalahjat - ne, joita toiset eivät ole keksineet edes toivoa vaan jotka on keksitty ja ostettu ilahdutusmielessä.
Eikä se yhtään vähennä joulun riemua ja jännitystä, vaikka aattona olisi vähemmän paketteja. Joulu ei kuitenkaan ole ne lahjat.
viettää joulua suvun kanssa? He, jotka haluavat päästä valmiille eli mennään vaikka mummolaan katettuun pöytään ja odotetaan palvelua. Olennaisinta on lahjamäärä ja kilpailu ja vertailu.
Eikö kukaan ajattele sitä raasua, joka siivoaa ja valmistelee joulun ennen ja jälkeen?
Voisiko hiukan luopua minä-ajattelusta?
Jos sitä sukua on pakko jouluna tavata, niin joulupäivän vierailu säästäisi monelta harmilta. Jokainen saisi avata lahjansa kotona ja joulusta jäisi taatusti paremmat muistot kaikille.
Minä elin lapsena sukujouluja. Kaipaan niitä. Ne olivat parasta ikinä.
Ruoan söimme kotona. Meidät oli toki kutsuttu isovanhempienikin luokse syömään, mutta vanhemmistani siellä oli liikaa hälinää ruokapöydässä. Heille oli tärkeää, että meillä oli myös oma joulu. Se oli aattosauna, joulurauhan julistus ja ruokailu.
Isovanhempieni luona meitä oli n. 10-20 henkilöä aattoiltana. Oli joulukahvit, luettiin evankeliumi, laulettiin joululauluja.
Sitten tuli joulupukki. Ja kuusen ja pukin ympärille kannettiin kaikki lahjat. Niitä oli läjittäin! Oli jännää, kun ei tiennyt, mitkä olivat ne omat lahjat - kotonahan olisi sitten ollut kuusen alla vaan ne omat paketit ja muutama vanhempien lahja toisilleen.
Pukki jakoi joka ikisen paketin, me lapset jaettiin ne vastaanottajille. Sitten lauloimme joulupukille ja isommat lapset esittivät joulurunon tai laululeikin.
Kun pukki lähti, paketit avattiin vuorotellen. Ei siis mitään kaaosta ja paperin repimistä, vaan aloitettiin jostakusta, hän valitsi lahjoistaan yhden ja porukalla jännitettiin, kun hän avasi pakettia. Sitten oli seuraavan vuoro. Jne.
Se oli ihanaa yhdessäoloa! Isovanhempieni kuoltua tiedän, että sellaista joulua en saa enää koskaan. Mutta onneksi on muistot!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on yhtä painajaista. Ei vaan kestä sitä älytöntä monen tunnin spektaakkelia, mitä lahjojen avaaminen on aikuisille ihmisille, jotka lahjovat toisiaan kymmenillä lahjoilla - ja se kaikki remakkuus, mitä tulee, kun niitä lahjoja esitellään ja siinä on se joulun idea sitten. Lasten lahjojen jako on sitten kaikki tuo potenssiin kymmenen, siinä sitä lasketaan kuka on antanut lapsille mitäkin (ja onko mennyt vaihdot päittäin)...
Hyvää ja rauhallista! joulua kaikille!
Mitä sitten jos tuleekin kateus? Se on ihan normaali tunne ja sitä pitää oppia sietämään. Just tuotahan se curling-vanhemmuus on että yritetään suojella lasta pettymyksiltä. Alkaako ne lapset sitten riehua ja parkua kateuksissaan? Jos alkaa, niin sehän kertoo karua kieltään että olette lellineet ne pilalle eikä ne osaa kestää pettymystä. Jonkun kolmevuotiaan purkautumisen kaikki ymmärtää muttei kai enää kolmasluokkalainen nosta meteliä kylässä? Jotain käytöstapoja kai sille on opetettu?
Ei, lapseni eivät ala kiukutella tai käyttäydy muuten huonosti, osaavat kyllä normaalit käytöstavat. Eivät nostaisi meteliä edes kotona, mutta kotosalla saattaisivat ilmoittaa ääneen kateutensa tyyliin "miksi tuo sai tollasen ja mä en saanut". Eivät todellakaan saa kaikki samanlaisia lahjoja joka joulu ja kateutta esiintyy joskus sisarustenkin kesken...
MUTTA serkkujen ja meidän lasten saamien lahjojen ero on huima. Meillä ei todellakaan paketeista kuoriudu miniläppäreitä tai uusia kosketusnäyttöpuhelimia.... Sen sijaan meillä annetaan käyttövaatetta, kirjoja ja suklaata lahjaksi ja pienille leluja. Tiedän että meidänkin vanhimmat ottaisivat mielellään vastaan samanlaisia lahjoja mitä serkkunsa saavat, ovat niitä toivoneetkin... Todellisuus, minkä kyllä vanhimmat lapsenikin tietävät, on se ettei meillä ole varaa noin kalliita lahjoja ostaa kaikille lapsillemme.
Lasten on kyllä tärkeää oppia sietämään pettymyksiä ja ettei kaikkea voi saada! Kaikkia elämän hetkiä ei minusta kuitenkaan tarvitse ottaa kkasvatukselliselta kannalta! Jouluna soisin lapsillekkin vain iloisia hetkiä, enkä kateutta toisten lahjoista... Vaikka kiukutella ei kukaan varmasti alallaan niin kyllä se kateuden tunne mielialaa laskee ja itse ainakin huomaan lasten ilmeistä ja käytöksestä (vähäsanaisempia, hymyt hyytyy helpommin, vetäytyvät omiin oloihinsa...) että ovat kateellisa...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkääs kuule kasvattako niitä lapsianne häpeämään ja kadehtimaan lahjoja. Annetaan kaikkien ostaa sellaisia lahjoja kuin lompakko sallii ja ollaan tyytyväisiä. Ja kyllä jokainen viimeistään vanhempana tajuaa ettei serkun lahjojen kadehtiminen ollut fiksuinta käytöstä, joten mitään pysyviä traumoja ei kenellekään aiheudu.
ja panoittaisi mieltä siitä että muut saavat todella tavoiteltavia ja haluttuja lahjoja itse vaan jotain vaatteita ja "pientä".
Lähes kaikki aikuisetkin ovat kateellisia niille, joilla on asiat reilusti paremmin kuin itsellä - enpä ole tähän ikään mennessä tavannut montaakaan, jolla ei joskus kademieli tulisi pintaan. Ja tätä av:tä lukiessa näyttää, että se koskettaa kaikkia.
Ihan hurskastelua ajatella että lapsen tulisi olla erityisen jalo jouluna. Jouluun kuuluu lahjat ja se on se mitä jokaikinen lapsi odottaa, jos on päässyt lahjojen makuun aiempina vuosina tai näkee, että sellaisia on jaossa. Aika sadisti ja ymmärtämätön saa olla, jos pitää ihan ok:na sitä että lahjojen määrä ja haluttavuusaste eroaa räikeästi toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viettää oma perhejoulu?
Täksi jouluksi vanhempani halusivat kuitenkin kutsua meidät kaikki jouluksi luokseen. Edellisestä kerrasta on todella pitkä aika! En tosiaan halua kieltäytyä kutsusta siksi ainoastaan että lapseni eivät joutuisi lahjoja avatessa pettymään... Siksi tässä kyselen muiden mielipidettä asiaan.
Kiitos kaikille kommenteista!
Paras ratkaisu asiaan taitaisi olla että hienoimmat ja kalleimmat lahjat annettaisiin vasta jälkeenpäin kotona. Ei tarvitsisi kenekään kokea kateutta jouluaattona ja saisivat kuitenkin nauttia lahjojen avaamisen jännityksestä yhdessä... Muistan että pienenä veljien kesken se oli aaton paras osuus! Ja juurikin siksi että vanhempamme olivat tarkkoja siitä ettei ainakaan kovin suurta kateutta päässyt syntymään meidän kesken!
Ap
joulupukista satuolentona ja kertoa, että lahjat ovat ihmisiltä. Tämä helpottaa huomattavasti ongelmia, joita väistämättä joskus syntyy lahjaeroavaisuuksissa.
Itse en ole koskaan uskonut joulupukkiin, enkä ole lapsillenikaan uskotellut.
pimeässä kellarissa omissa oloissa niin kyllähän ne lapset kertovat ylpeinä kaikille mitä ovat saaneet (jos ovat saanet toivomaansa/hienoa lahjaa). Vai sanotaanko sitten vielä että muistakaa sitten piilotella uutta puhelinta ettei vaan kukaan tule kateelliseksi?
Ajattele asiaa niin, että miten ne veljiesi ainokaiset kadehtii sitä, että teidän lapsilla on sisaruksia.
Olen ihan samaa mieltä.
Mutta pienille on kyllä aika karua huomata, että joulupukki pitää serkkua kiltimpänä ja siksi itse ei saa haluamaansa lahjaa.
No siksipä ei kannata jauhaa mitään joulupukkisoopaa alun perinkään!
pimeässä kellarissa omissa oloissa niin kyllähän ne lapset kertovat ylpeinä kaikille mitä ovat saaneet (jos ovat saanet toivomaansa/hienoa lahjaa). Vai sanotaanko sitten vielä että muistakaa sitten piilotella uutta puhelinta ettei vaan kukaan tule kateelliseksi?
Eihän lapsia tietenkään voi kieltää, eikä ollakkaan kieltämässä, puhumasta lahjoistaan jälkikäteen! Kateutta ne lajat voivat silloinkin tietysti herättää.
Niin kuin jo aikaisemmin sanoin, lasten pitää oppia kestämään pettymyksiäkin tottakai! Sitä ehtii kyllä oppia kaikkina muinakin päivinä vuodesta, ettei juuri silloin jouluaattona tarvitsisi! Haluan luoda lapsille mukavia ja lämminhenkisiä joulumuistoja enkä sitä että katselivat vierestä kun serkkut availivat paketti toisensa perään niitä kaikkien poikien ja tyttöjen toivelahjoja... ja he itse saivat lautapelin, uuden kirjan ja yöpuvun. Kyllä siinä väkisinkin kateus iskee...
Ap
jo päiväkodissa ja koulussa tuli vastaan se, että ainoa lapsi saa kalliin lumian ekaluokalla ja meillä ei ole varaa ostaa 400 euron puhelinta jokaiselle lapselle. Ainoilla lapsilla on omat kannettavat, meillä ei.
Ainoa lapsi hukkasi kalliin hupparin ja tokaisi vain, että ei haittaa kun sukulaiset tuo merkkihuppareita niin paljon ulkomaanmatkoilta. Meillä ei ole varaa jättää huppareita naulakoihin varastettavaksi.
Eivät ole olleet kateellisia.