Onko tää nyt sit HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ? heivata meille vaatteet,
jota ei yksikään 7v pitäisi kuin pakotettuna :(
Nukkaisia, rikkinäisiä, rumia ja likaisia LUMPPUJA.
ENÄÄ IKINÄ EN PYYDÄ apua keneltäkään itseään hyväntekijäksi kutsuvalta pyydå :(
Kommentit (5)
Ja aluksi kai kuvittelin, että joku haluaa ihan oikeasti antaa pois nurkistaan hyväkuntoisia lastenvaatteita.
Lopulta piti vain suoraan kieltäytyä ja siitäkös ihmiset veti herneet nenään, ettei köyhälle kelpaa enää mikään, vaan pitää olla muka niin hienoa.
Sainkin muutamalta ihmiseltä oikein hienoja ja hyviä vaatteita ja olin niistä kiitollinen, vaikka ainoalla lapsellamme vaatetta riittää muutenkin. Mutta sitten on näitä, jotka haluavat rääsyistä eroon. Toisilla tavara on senlaatuista, ettei sitä saa myytyä kirppikselläkään, mutta minun pitäisi tietenkin olla iloinen, että saan ne.. niin, jonnekin vaatehuoneen nurkkaan lojumaan. Meillä kun ei ole rahasta pulaa, vaikka kaikki niin kuvittelevatkin. Ja vaikka olisikin, en silti pukisi lastani sellaisiin rääsyihin. Mieluummin ostaisin sitten kaksi siedettävännäköistä vaatetta ja pesisin niitä vuorotellen. ;) ..toisaalta, ainakin tuttujen luulisi ymmärtävän, että jos meillä oikeasti olisi rahasta tiukkaa, palaisin töihin enkä olisi hoitovapaalla, kunnes lapsi täyttää 3.
Persaukinen ottaa sitä mitä saa, ja loput ottaa mitä haluaa.
Yksi tuttu roudaa ihan innoissaan muksujensa pienet vaatteet meille. Kahden lapsen loppuun kulutetut sukat ja kalsarit ja viruneita lumppuja. Kuvioita ei näy ja kaikki jotain mustia (harmaaksi kuluneita) rättejä.
Me ei tarvita mitään almuja, haluan ostaa itse lapselleni iloisen värisiä ja muodossaan olevia pehmoisia ja lämpöisiä vaatteita, kiitos vain..
Meillä on ns. suurperhe. Olin hoitovapaalla nuorimmalta ja kaipa ihmiset kuvitteli, että olemme sosiaalitoimen tuella elävä kaniperhe. Mies on ihan hyväpalkkaisessa työssä ja tulimme ihan hyvin toimeen.
Herranjumala sitä rääsyn määrää, mitä meille kannettiin. Tilanne oli hankala kun en kehdannut sanoa alussa, että en tarvitse kun ihmiset tarjosi lastensa vanhoja vaatteita. Ja aluksi kai kuvittelin, että joku haluaa ihan oikeasti antaa pois nurkistaan hyväkuntoisia lastenvaatteita.'
Mutta ei, koko ajatus oli se, että ollaan suurperhe je meidän pitää olla kiitollisia toppapuvuista, joista oli perse ja polvet rikki. Nukkaantuneista tumpuista ja virttyneistä puseroista. Kaikkein uskomattomin oli nainen, joka toi minulle omia käytettyjä alusvaatteitaan oikein säälivästi huokaillen, että kun pesen ne, voin varmaan pitää niitä.
Lopulta piti vain suoraan kieltäytyä ja siitäkös ihmiset veti herneet nenään, ettei köyhälle kelpaa enää mikään, vaan pitää olla muka niin hienoa.
Meillä oli kyllä varaa ostaa vaatetta lapsillemme ja tulomme ovat varmaan paremmat kuin monen muun. Mutta se kuvitelma, että suurperhe on joku loisperhe varmaan ja sille kelpaa mitä tahansa, on uskomaton.