Lue keskustelun säännöt.
Miten totuutta voi olla enemmän siinä naamiossa, jonka me omaksumme, kuin ihmisen sisäisessä minuudessa?
23.06.2024 |
Vastaus on ehkä minussa itsessäni ja että elämän pitäisi olla itsensä toteuttamista. Nopeutuvassa kulttuurissa suositaan joustavia ja muutoshakuisia yksilöitä, jotka ovat alituisesti kehittämässä ja muuttamassa itseään. Jos pysymme paikallamme, emme ole tuottavia yksilöitä kasvu- ja kulutusyhteiskunnalle.
Kommentit (10)
Aihe on kiinnostava, mutta hankala käsitellä. Pelkästään jo "totuus", joka tuossa mainitaan, on vaikea määritellä ja jokaisella erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä meidän pitäisi lähteä etsimään itseämme ja kun löydämme itsemme, nöyrtyä itsemme edessä.
Ihmiset ei oo löytäneet minuuttaan. Tai ovat kadottaneet sen.
Naamio tulee meistä itsestämme. Alitajunnastamme. Se on todellisempi versio meistä kuin ymmärryksestämme kumpuava minuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatus itsensä toteuttamisesta ei enää ole vapauttava, vaan ainoastaan sitoo sinut mielikuvaan sisäisestä minuudesta, jota sinun on kehitettävä ja josta sinun on ehkä hyödyttävä.
Nopeutuva kulttuuri on paradoksikone, joka tuottaa paradokseja aivan yksinkertaisesti sisäisen luonteensa mukaisesti - etenkin niissä yhteyksissä, joissa kyseessä on koko tämä mielikuva itsensä löytämisestä. Paradoksi syntyy, kun pyrkimys tiettyyn päämäärään samalla estää sen saavuttamisen. Jos ihmisten auttaminen johtaa siihen, että he joutuvat riippuvuuteen ja tarvitsevat enemmän apua, kyseessä on paradoksi.
Esim yritys vapauttaa työväenluokka ja sen lapset kriittisellä autoritaarisuuden vastaisella kokemuspedagogiikalla on johtanut vain erilaisuuden jatkumiseen seuraaviin sukupolviin, koska nuo lapset eivät osaa löytää tietään hajanaisten koulutusrakenteiden sekä itsensä hallitsemista ja omatoimista kehitystä koskevien vaatimusten keskellä. Keski- ja yläluokan lapsilla tuo taito sen sijaan on.
Työpaikkojemme muuttaminen ihmisläheisimmiksi - sekä itseohjautuvien ryhmien, vastuun delegoinnin ja työssä toteutuvan itsensä kehittämisen ilmaantuminen käytännöksi - tässä prosessissa ihmisen jalkojen alta viedään pohja, jolla hän voi vakaasti seisoa, stressiepidemioihin ja epähumaaniin ihmisten keskinäisen lojaalisuuden ja solidaarisuuden murtumiseen. Aikamme alituiset vaatimukset, että ihmisten pitää olla innovatiivisia ja luovia ja ylittää alituisesti se, mitä ennestään on olemassa, vain lujittavat nopeutuvassa kulttuurissa vallitsevaa epäjärjestystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa elämääsi sisältöä ap. Koska jauhat käsittämätöntä sontaa.
Vierailija kirjoitti:
Ajatus itsensä toteuttamisesta ei enää ole vapauttava, vaan ainoastaan sitoo sinut mielikuvaan sisäisestä minuudesta, jota sinun on kehitettävä ja josta sinun on ehkä hyödyttävä.
Nopeutuva kulttuuri on paradoksikone, joka tuottaa paradokseja aivan yksinkertaisesti sisäisen luonteensa mukaisesti - etenkin niissä yhteyksissä, joissa kyseessä on koko tämä mielikuva itsensä löytämisestä. Paradoksi syntyy, kun pyrkimys tiettyyn päämäärään samalla estää sen saavuttamisen. Jos ihmisten auttaminen johtaa siihen, että he joutuvat riippuvuuteen ja tarvitsevat enemmän apua, kyseessä on paradoksi.
Esim yritys vapauttaa työväenluokka ja sen lapset kriittisellä autoritaarisuuden vastaisella kokemuspedagogiikalla on johtanut vain erilaisuuden jatkumiseen seuraaviin sukupolviin, koska nuo lapset eivät osaa löytää tietään hajanaisten koulutusrakenteiden sekä itsensä hallitsemista ja omatoimista kehitystä koskevien vaatimusten keskellä.
Voihan tuossa olla asiaakin jos jaksais lukea. En jaksa...
Melko kryptisen aloituksen laitoit ilmoille nyt.