Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ettei mies ota kantaa lasten lääkäri- ja sairasteluasioihin?
03.12.2012 |
Meillä toisella pari sellaista perussairautta, että vaatii enemmän lääkärikäyntejä ja kotona hoitoa jne. Lisäksi molemmat lapset sairastelevat perussairauksia PALJON.
Joudun hoitamaan ja miettimään kaikki nämä asiat yksin. Viimeksi eilen aloin jutella miehelle lasten nukahdettua lapseen liittyvästä, että epäilen hänellä tulleen astmaa, mies ei edes kääntänyt katsettaa minuun telkkarista. Sitten mörähti "no viedään lääkäriin". Lapsi pelkää lääkäreitä ja siksi en halua viedä yhtään turhasta, haluaisin keskustella kotona miehen kanssa asioista, miettiä joskus yhdessä. En saa häneltä mitään kiinnostusta, EN MITÄÄN. Tosiaan ei edes katso päin kun puhun lasten asioista.
Yhden lasten terveyteen liittyvän kommentin viime ajoilta muistan. D-vitamiinia antaessani tokaisi mulle "mitä noita tarvii lapsille antaa, ei hänkään niitä syö, turhaa rahanmenoa".
Hän kyllä leikittää, kylvettää.. Mutta tällaisissa asioissa, turha toivo.
Kommentit (21)
Mitä tässä pitää tehdä? Ahdistaa. Mies ei tajua ollenkaan tätä asiaa. Sanoin eilen, että koen olevani henkinen yksinhuoltaja näissä tällaisissa vastuuasioissa. Tokaisi että "vittu joo just, siinähän olet". Ei siis edes tajua kantaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos asenne on tuo, niin vaikea sanoa mikä siihen auttaa. Sanoit kuitenkin, että mies touhuaa lasten kanssa, joten kai hän periaatteessa lapsista välittää?
Toisaalta voi olla, ettei mies kestä ajatusta, että lapsi olisi jotenkin "epätäydellinen" - en nyt keksi parempaa ilmaisua. Tai yhtä hyvin mies voi olla niin perusterve, ettei hän osaa ajatella miksi huolehdit lasten sairausasioista. Toisaalta senteet syyt eivät auta niiden muuttamiseen.
Joidenkin tutkimusten mukaan nalkuttaminen todella auttaa, mutta käy helposti raskaaksi sekä nalkuttajalle kuin nalkutettavalle. Toivottavasti keksit jotain. Ja tsemppiä sairastelevien lasten kanssa.
Oscar.
mutta voisin kuvitella, että ihan kaikki isät eivät tuon enempää ota kantaa lasten sairauksiin. EHkä moni olettaa vain, että riittää, kun se vaimo hoitaa nuo asiat. Ovat tavallaan tottuneet siihen ihan alusta asti, nainehan se siellä neuvolassakin ravaa, ja moni usein ilman miestään?
Se yksinäisyys mikä minulla on tämän asian kanssa, on musertavan raskas. Miettiä yksin lasten nukahdettua, mitä milloinkin tehdä, tahtoisin niin hirveästi jakaa asiaa toisen aikuisen kanssa. Minun mieheni katsoo sohvalla telkkaria ja piereskelee. En saa häneltä minkäänlaista tukea. Eikä mies _ollenkaan_ tajua miksi kärsin, mitä hän muka tekee väärin. Hän ei vaan sisäistä koko tätä vastuunkantamisasiaa.
Jos hänellä on jonkin sortin sairauskammo? Ei halua ajatella mitään sairastamiseen liittyvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se omista selkävaivoistaan yms puhuu ja käy tarvittaessa, ei ole mitään kammoa. Paremmin hän huolehtii itsensä kuin lastensa asiat, minusta tuntuu..
jonka kanssa käydä asioita läpi, kun kerran miehestäsi ei siihen ole?
Olen pahoillani, mutta miestäsi sinä et saa muuttumaan, teetpä mitä tahansa, jos ja kun hän tajuaa tuon, voi itse muuttua. Mutta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis jos minä sanon, että nyt sinun vuorosi viedä lapsi lääkäriin ja ohjeistan kunnolla mitä siellä puhua, niin kyllä mies vie. Mikäli ei ole jotain kurjia kokeiden ottoja tms missä mies taas lykkää vastuun minulle.. Mutta siis se, että voisin kotona keskustella lasten asioista kuten kahden vanhemman kuuluu, se ei onnistu mieheni kanssa. Sama vaikka lapsen päiväkodin vasu-keskustelu, eihän mies edes kysy minulta miten se meni ja mitä puhuttiin, saatika että haluaisi itse osallistua. Miehen asenne "kuhan nyt tässä päivä kerrallaan jotenkin mennään".
tuo asenne, että ei ota kantaa sairasteluihin, ei ole kovin harvinainen, mutta tuli jotenkin ristiriitainen olo viesteistäsi. Siis mies leikittää jne. mutta saattaa kiroilla sinulle, "makaa vaan sohvalla ja piereskelee". Tuli tunne, että ongelma on nyt jossain ihan muualla.
Oma mieheni on lääkäri ja on kutakuinkin yhtä "kiinnostumaton" lasten asioista. On töissään kiireinen ja kyllä, koen olevani henkisesti aika yksinhuoltaja. Toisaalta olen vuosien myötä itsekin vähentänyt sellaista asioiden vatkaamista. Kuopus on ollut vuosia korvatulehduskierteessä ja suhtaudun lehmän tyyneydellä ajatukseen taas tulossa olevasta putkituksesta ja kitarisaleikkauksesta. Vien lääkäriin kun on tarvetta, hoivaan sairasta jne., mutta en öisin murehdi. Moni mies varmaan ajattelee, että lasten sairastamiset ja kasvattamiset menevät yli ja ohi heidän osaamisalueensa, joten eivät siksi ota kantaa. Onhan kasvatuksessakin päiväkodissa monen mielestä aikamoinen "kasvatusammattilaisten armeija", eikä ehkä osaa ja uskalla itse sanoa omaa mielipidettään siinä seurassa. Ja sitten taas meillä pätee se, että lääkärit eivät usein halua hoitaa omien lastensa sairauksia... Ojasta allikkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies siis leikittää ja pesee lasten hampaita, mutta kasvatus- ja lääkäriasioihin ei ota oikein kantaa. Saattaa äksytä lapselle sotkuisesta kaapista, mutta ei mene auttamaan kun lapsi tarvitsisi apua pukemisessa (jolloin lapsi kiskoo vaatteet kaapista lattialle). Mies ei osaa ajatella syy-seuraussuhteita etenkään lasten kanssa ollenkaan.
Aina myös vahtinut lapsia tosi holtittomasti. Sanoin ettei pientä saa nyt jättää vahtimatta kun laittaa jatkuvasti jotain suuhunsa, kerran oli tukehtua tarraan, mutta mies antaa lapsen temmeltää missä vaan kotona yksinään. Ei vaan vaivaudu vahtimaan.
Tällaiset ISOT asiat eivät merkitse hänelle, se tuntuu aivan uskomattomalta.
Mies siis leikittää ja pesee lasten hampaita, mutta kasvatus- ja lääkäriasioihin ei ota oikein kantaa. Saattaa äksytä lapselle sotkuisesta kaapista, mutta ei mene auttamaan kun lapsi tarvitsisi apua pukemisessa (jolloin lapsi kiskoo vaatteet kaapista lattialle). Mies ei osaa ajatella syy-seuraussuhteita etenkään lasten kanssa ollenkaan.
Aina myös vahtinut lapsia tosi holtittomasti. Sanoin ettei pientä saa nyt jättää vahtimatta kun laittaa jatkuvasti jotain suuhunsa, kerran oli tukehtua tarraan, mutta mies antaa lapsen temmeltää missä vaan kotona yksinään. Ei vaan vaivaudu vahtimaan.
Tällaiset ISOT asiat eivät merkitse hänelle, se tuntuu aivan uskomattomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsenteolla ja sitten tulee yllätyksenä toisen arkielämän luonne? Olen vain huomannut, että tällaisilla perheillä niitä ongelmia riittää muille jakaa!
Toisaalta sanoisin, että harva mies osaa, taitaa, uskaltaa, viitsii tai haluaakaan tietää sairauksista mitään, koska itse ovat aika terveitä. Siis eräänlaista vajautta!
Toivttavasti vastaat miehesi sairausvalitteluun vain -vai niin- etkä ota mitään kantaa. Itse en tuossa tilanteessa edes kertoisi mitään jos kerta ei viitsi edes kysyä mitä lääkäri sanoi.
Oikein hämmästyin huomatessani millaista tukiverkkoa yhteiskunta on puuhannut perheiden auttamiseksi. Hae ihmeessä apua heiltä ettet ole taakkasi kanssa yksin! Minä ainakin oitis menisin sinne juttelemaan.
Mun ex mies oli tuollainen. Ei osallistunut koskaan mihinkään. Minä sain aina jäädä kotiin hoitamaan sairaista lapsia ja käyttämään lääkärissä. Meidän vanhemmalla on migreeni. Hänen kohtaukset ovat tosi rajuja. Pahimmillaan niitä on useampi kuukaudessa. Isältä peritty, mutta isä ei tullut mukaan edes neurologille.
Ei ole normaalia toimintaa. Nykyään en edes häntä mihinkään pyydä tai infoa sairauksista. Ei ole oikein, mutta kun ei ole ennen kiinnostanut, niin ei tarvitse nytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai teillä on lapsilla sairauskuluvakuutukset?
Etsi kunnon lääkäri ja laita se huolehtimaan.
Kai teillä on lapsilla sairauskuluvakuutukset?
Etsi kunnon lääkäri ja laita se huolehtimaan.
Minun lapsellani on myös parikin perussairautta ja tunnistan itse, miten niihin liittyvä terveyden ja voinnin tarkkailu tekee helposti vähän yliherkäksi ja luulosairaaksikin tämän saman lapsen kohdalla. Siitä huolimatta, että koko ajan ajattelee, että "en halua viedä lääkäriin turhasta, kun niitä käyntejä tässä muutenkin on". Oikeastaan juuri siksi sitä vatvoo ja vatvoo että onkohan siellä nyt takana jotain isompaa tai pysyvämpää vai ei - oireista, jotka muuten unohtaisi yksittäisinä.
Oikeastaan koko sun tarinasi viittaa mun mielestä tähän. Myös se, että haluaisit vatvoa näitä miehesikin kanssa, sada tukea jne ja koet että olet yksinäinen etkä saa ansaitsemaasi ja tarvitsemaasi huomiota kun mies ei lähde mukaan vatvontaan.
Kokeile viedä lapsi läääkäriin ja pyytää lääkäriä arvioimaan oireet. Opeta lapselle, että lääkäriä ei tarvitse pelätä. Ja sitten yritä puhua sille miehelle jostain ihan muusta kuin lapsen sairauksista ja vaivoista. Vaikka lapsi olisi miten kipeä, teidän on miehen kanssa pakko olla jotain muutakin kuin sairaan lapsen vanhempia.
että omistani toinen on äärimmäisen tapaturma-altis. Eli sattuu ja tapahtuu.
Toisella taas on näköongelmia ja astma.
Meillä on ns. kotilääkäri, jolle soitamme jos haluamme "vatvoa". Ei tarvitse itse miettiä ja pähkiä vaan soittaa ja siinä se.
Kuulostat todella ihan äidiltäni. Jouduin laittamaan hänelle porttikiellon kotiini, koska hän yrittää samaa jatkuvaa käsienvääntelyä minun lasteni kanssa, jota oma lapsuuteni oli täynnä.
vaan vastuutonta ja epäempaattista käytöstä. Minulla on päävastuu atoopisen lapsemme hoidosta, mutta mieskin rasvaa ja vie allergiasairaalaan, jos itse en ehdi tai jaksa.
Kun toista vanhempaa ei kiinnosta edes lapsiin liittyvät asiat.
ole normaalia. Kyllä lasten hyvinvointi kuuluu molemmille vanhemmille. Astamaepäilyt toki hoitaa lääkäri, mutta luonnollista on, että asian pitäisi kiinnostaa.
Oscar.