Lue keskustelun säännöt.
Oon maailman paskin äiti, oikeasti, paha olla ja puran sen lapseen!
12.12.2012 |
Mulla on oikesti tosi ihana 10 kk vanha lapsonen. Jotain vaihetta (hammasvaihe, vain syli kelpaa - vaihe, vierastusvaihe, you name it!) on ollut meneillään jo monta kuukautta ja alan olla tosi poikki. Joo-o, mulla on vain yksi lapsi ja oon ihan poikki.
Mä oon aina ollut ihminen joka kestää hyvin vähän meteliä, jos homma ei suju niinku mä haluaisin niin hermostun. Pahasti. Joo ei kuulosta hyvältä lähtökohdalta mutta kaikki sano mulle ennen lapsen syntymää että sitä kärsivällisyyttä oppii. Ja olenhan minä oppinut mutta pinna palaa välillä kunnolla.
Mun on hyvin vaikea keksiä miten mä tätä juttua kirjottaisin että ymmärtäisitte ja (toivottavasti) etten ainakaan pahasti lyttäisi!
Otan esimerkiksi siis eilisen. Oltiin sovittu kaverin kanssa että lähdetään käymään kerhossa hänen ja hänen puolitoistavuotiaan kanssa. Mun muksu heräs ihanteelliseen aikaan 1,5 h ennen lähtöä, kerettäis hoitamaan aamutoimet + lapsi ei ois liian väsynyt kerhossa kun on nukkunut sen verran pitkään. No aamupalaa ei syönyt, rimpuili vain syöttötuolissa. Mulle on päähän pinttynyt joku Supernannyn ohje että mitään muuta ruokaa ei tarjota sen ruuan tilalle mistä lapsi kieltäytyy.
Eli jatkoin puuron tyrkyttämistä, lapsi huutaa jo naama punasena ja lievästi hysteerisenä. En halua antaa periksi tuolle pienelle lapselle, hänhän ei minua pompota! Lapsen isä jo vieressä sanoo että anna vaikka velliä tai keksiä. (MINÄKÖ, LUOVUTTAISIN TÄMÄN TAISTELUN, EN IKINÄ!!!!!)
Tämäkin juontaa juurensa siihen aikaan kun mulla ei ollu omaa lasta ja kaverini syötti omalle lapselleen (silloin siis yli vuoden vanhaa) vanukkaita ja jäätelöä sanoen; kuhan se jotain syö...... ja tottakai ajattelin että mun lapsi ei kyllä tuolla tavalla määrää mitä syö. :s Voi voi kuinka väärässä olinkaan.
No homma meni sit aamulla siihen että miehen oli pakko lähteä töihin, mä poistuin keittiöstä ajatellen "ihan sama vaikka tippuu syöttötuolista" ja jätin siis kirkuvan lapsen sinne istumaan että sain hieman koottua itseäni olohuoneessa. Laskin siis kymmeneen samalla kun tein kyykkyjä että rauhottuisin. Palasinkin sitten keittiöön suht rauhallisena hysteerisesti huutavan lapsen luo, nappasin sen syliin ja lähdettiin sitten kerhoon tyhjällä mahalla. (okei söi se pari lusikallista puuroa) Olin siis pitkittänyt sitä aamupalaakin jo tunnilla että kerkeis nälkä tulemaan, ei ilmeisesti tarpeeksi?)
Kerhossa sai sit maidot ja välipalat (rahkaa) ja söi hyvin.
Kotona oli myöhäistä lounasta tarjolla ja sama show jatkui, tällä kertaa mä niiin halusin lyödä sitä lasta!!!!!!!!!!!!!Purin oikeasti omaan käteeni niin että veri tulvahti suuhun, kun mua vitutti suunnattomasti se että toinen ei syö ja huutaa vaan!!! Kannoin välillä lapsen pois keittiöstä ja kokeilin puolen tunnin päästä uudestaan mutta lapsi alkoi kiljumaan jo pelkästään kun näki syöttiksen.
Mä en ois edes halunnut lähteä sinne kerhoon sellasen aamushown jälkeen mutta kun olen jo tosi monesti tämän(kin) kaverin kohdalla perunut menon koska mua ei enää kiinnosta muut täydelliset äidit joiden lapset ei ikinä (niitten sanojen mukaan siis!) saa vastaavanlaisia kohtauksia. Mulla ei ole siis mitään vertaistukea tähän lapseen joka on ihmisten ilmoilla ihana ja aurinkoinen ja kotona mä tunnen olevani ihan vitun yksin kamalan lapsen kanssa. (tai jos näen pientäkin merkkiä alkavasta huutokonsertista pakkaan kamani ja häivyn)
Ja siis tosiaan mulla ei (erittäin sosiaalisen syksyn jälkeen) ole ollut kauheasti intoa nähdä ketään ihmistä lasten kanssa tai ilman kun tuntuu olo kamalan epäonnistuneelta, millanen ihminen oikeasti haluaa lyödä lastansa?!?!
Miehelle sanoin eilen illalla että jos mä olen seuraava äiti joka lapsensa tappaa kukaan ei oikeasti ikinä musta sitä uskoisi koska päällisin puolin meillä kaikki on tosi hyvin ja jos sanon sanallakaan että kotona lapsi kiukkuaa ja näyttää temperamenttinsa, ei kukaan usko. Paitsi naapurin nuori äiti jonka kanssa välillä kahvitellaan, on monesti kuullut kuinka hysteeristä (ja kovaa!) lapseni itku on.
Ja nyt tämä vaihe että ei tykkäää olla lattialla, jos olen laskemassa lapsen käsistäni ihan vaan laittaakseni ruokaa lapsi vetää selkä kaarella itsensä minua kohti ja rimpuilee ja huutaa ja jää siihen makaamaan ja ulisemaan... tämäkin on se vaihe kun tekis mieli hypätä parvekkeelta alas että saisin hetken rauhaa.
Rakastan kyllä lastani suunnattomasti, siitä ei ole kyse!! :'( Miehen apu on sitä että se antaa sille lapselle keksiä ja sellaista mitä lapsi varmasti syö. Onko se sitten väärin, takokaa mun päähän että se lapsi ei kuole jos se syö keksin tai kymmenenkin päivässä kun tuo normaali ruoka ei nyt tunnu vaan uppoavan?
Mitään tukea en saa mistään lastenhoitoon, jos käyn joskus kaupungilla yksin tms. on aina mies kotona ja mulle tulee jo tunnin jälkeen huono omatunto ja lampsin kotiin. Ehkä just siksi koska tiedän kuinka rankkaa ton lapsen kanssa on olla yksin kotona jos se saa taas kiukkukohtauksen.
Niin ja aiemmin on ollut kova syömään ja puuro, liha- ja kasvissoseet on ollut suurta herkkua mutta nyt ruoka ei vaan maistu... Maitoa syö vielä hyvin ja kaikki sormisyötävä on hauskaa.
Pakko vielä tähän loppuun sanoa että lastani en ole ikinä lyönyt vaikka ehkä saattoi saada sellaisen käsityksen, itseäni olen kyllä tosiaan hakannut seinään ja purrut käteeni. Yritän aina laseka kymmeneen kun huuto alkaa...
Kommentit (31)
Puurot oli pitkin keittiön seiniä ku hermo meni syomisen kans niin lapsella ku äidilläkin. Just tuo 10 kk ikä oli ton syömisen ja nukkumisen kans kaikkein hankalin, mutta onneksi se ei oo kokoaikaista vaan tosiaan loppuu jonku ajan päästä ja nyt muutamaa kuukautta myöhemmin lapsi syö ja nukkuu niin hyvin ettei voi uskoakkaan, että 10 kuisena se oli yhtä helvettiä. Meillä lapsi alkoi syömään puuroa paremmin kuin teimme hänelle ihan "oikeaa" puuroa rasvattomaan maitoon ja laitoin siihen ripauksen suolaa sekä margariinia. Ja päiväunille alkaminen onnistui kuin itsestään kun siirryimme "normaaliin" päivärytmiin eli aamupala, ulos, lounas, päikkärit, välipala, leikkiä sisällä, päivällinen, ulos, iltapala, nukkumaan.
Mutta joo, hermot oli todella kireällä mutta onneksi se on tältä erää ohi. Varmastihan vääntöä tulee lapsen kanssa vielä vaikka mistä, mutta ei ne jaksot onneksi ikuisuuksia kestä. :) Tsemppiä sulle!! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta voisko se huutaminen ruoasta johtua just siitä, että tietää sillä saavansa sen keksin tai jonkun mistä tykkää?
ovat kyllä tuttuja. Mistä syystä milloinkin lapset rääkyy ja mulla on kans just tota, että pakko purra omaa kättä tms, jotta jotenkin pääsen sen hetken yli...
Rakastan lapsiani "liikaa", enkä just millään meinaa kestää sitä, että ne onkin välillä tyytymättömiä, sairaita, pahalla tuulella, riidanhaluisia, väkivaltaisia (eli ihmisiä). Kun sitä niin haluaisi, että omilla lapsilla olisi kaikki hyvin. NE tilanteet kun kaikki onkin ikään kuin päin persettä, ne tuntuu sietämättömiltä.
Puuro ei uppoa, tarjoa jotain muuta pari päivää. Ei tuon ikäinen vielä yritä pomottaa. Väkisin syöttämisella tulee vain suuremmat syömisongelmat.
Mieti, mistä oikeasti kantsii taistella jos pitää taistella. esim. lämmintä päälle ulos jne.
Tarttet omaa aikaa ja vertaistukea.
Meilläkin oli aikoinaan TODELLA kovaääninen raivokirkuaja ja aika oli rankkaa. 1v:sta eteenpäin elämä on ollut helppoa (lapsi 10v.) Toki hankalampia vaiheita tulee aina silloin tällöin, mutta ei tunnu missään tuon alun jälkeen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi sohvalle katselemaan lastenohjelmia ja syötät siinä sivussa puuroa, pakkoko sitä on siinä istuimessa huudattaa jos päätavoite on saada lapsi syömään?
se puuro vähäksi aikaa. Lapsi elää muullakin. Lapsella on voinut tulla kammo pelkkää syöttötuolia kohtaan, koska on kokenut pakkoa syömisen suhteen.
Tässä muutamia asioita, joita voi kokeilla lasta syöttäessä:
Ota lapsi syliin ja kokeile siinä syöttää.
Anna syöttämisen aikana lapsen katsella leluja, keittiövälineitä tms mielenkiintoista.
Kokeilepa antaa lapsen syödä itse, vaikka tuleekin sotkua.
Anna lapsen juoda nokkamukista tms.
Laula, loruttele, hassuttele.
Yritä rentoutua. Tiedän, vaikeaa on. :) Lapsi vaistoaa aikuisen kireyden.
Tsemppiä sinne! Olet hyvä äiti, pystyt hillitsemään itsesi. Jokainen äiti kokee noita tunteita lapsen kanssa, se on raskasta, mutta kuuluu äitiyteen. Kaikki menee varmasti hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tullut ikävä tilanne, ja lapsi reagoi siihen. Tuttua. Olin itse aivan samanlainen kun oma lapseni oli pieni. Helpotti heti kun tajusin lopettaa stressaamisen. Ja vinkki: syö itse lapsen kanssa, eli näytä mallia.
Kuten moni jo tässä ketjussa on todennutkin, sinä olet kaikkea muuta kuin huono äiti. Ja tuo syömättömyys voi todellakin ajaa hulluuden partaalle. Oma esikoiseni oli ihan samanlainen. Otti kyllä ruokaa suuhunsa, mutta sylki sen pois. Itkien siivosin lattioita ja mietin, että olen ihan surkea äiti kun en edes osaa tehdä ruokaa, joka kelpaisi lapselle. Nykyään samainen lapsi on reipas alakoululainen, joka syö kaikkea.
Jutun pointti on tosiaan se, että asiasta ei kannata tehdä valtataistelua. Lapsi tietää, että ruokapöydässä tulee tappelu, joten rimpuilee vastaan jo valmiiksi. Kannattaa ottaa ns. väliinpitämätön asenne eli annat sellaisen kuvan pikkukiukkuilijalle, että sinua ei kiinnosta, syökö hän vai ei. Anna lapselle ruokaa, jota hän voi syödä itse, istu itsekin syömään, istukaa pöydässä rauhassa, älä välttämättä edes katso lapseen päin tai ainakaan kommento hänen syömistään mitenkään. Kun olet itse syönyt, kysy lapselta, syökö hän vielä. Jos hän kieltäytyy, ota ruoka pois pöydästä ja nouskaa pois, puuhatkaa muuta. Seuraava ateria normaalin aikataulun ja saman kaavan mukaan. Terve lapsi ei kuole ruuan ääreen; ainoa, mitä voit tehdä, on tarjota sitä säännöllisesti. Kyllä hän lopulta alkaa syödä. Tiedän, miten hirveää on, kun hoikka lapsi kieltäytyy ruuasta, mutta kyllä lapsi itse tietää, milloin ei enää pärjää. Ja syö.
Voimia sinulle ja tosiaan muista, että olet hyvä äiti. Kukaan ei ole täydellinen ja kaikki kokevat epäonnistumisen hetkiä äitinä - ja kaikki lapset ovat välillä ihan sietämättömän raivostuttavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä annan sulle ihan tosi simppelin neuvon jota minä noudatin kun oma lapsi (nyk.9v) oli vauva. Mä tein ihan kaiken lapsen ehdoilla, en sopinut mitään menoja kenenkään kanssa ja jos sovin, peruin ne jos vauva oli kärttyinen. Ei noin pientä voi kasvattaa vielä, sitä pitää hoitaa. Kasvatuksen, kurinpidon yms. aika on myöhemmin, ja se että syötät lapsellesi mieluista ruokaa nyt, ei tarkoita sitä että siitä tulee nirso. Mä muistan iteki itkeneeni joskus heikkoina hetkinä kylmässä saunassa sitä, että en kestä enää, ja rankkoja aikoja oli, mutta jos olisin vielä suunnitellut kaikkea mitä syödään ja miten paljon, ja väen väkisin buukannut ohjelmaa päivisin niin olisin tullut hulluksi!
Kokeile sitä, että syötät vauvalle mistä hän pitää, et sovi mitään menoja jos et uskalla perua niitä, etkä yritä kasvattaa noin pientä vauvaa. Minun lapsesta kasvoi kaikkiruokainen, rutiineihin tottunut lapsi ja kasvatuksen aika tuli vasta ekalla luokalla, kun huomasi että jos ei koulussa syö kaikkea niin nälkä tulee.:) Ainoa mitä lapsi ei syö, on sienet, mutta sekin on matkittu tapa vaarilta, on syönyt tietämättään sieniä ja lisääkin pyysi. Ole rohkeasti vauvasi kanssa nyt, ystävät saa odottaa nyt ja itsellä vaikka oli ekan vuoden/kaksi ystävät taka-alalla sen vuoksi että keskitin kaiken aikani lapseeni (hoidin kotona) ystävyys säilyi. Ne ystävyyssuhteet mitkä katkesivat, eivät suurta ystävyyttä olleetkaan. :) Ajattele myös niin, että tee vauvasi kanssa KIVOJA juttuja, käykää uimahallissa, hassutelkaa, kuunnelkaa musiikkia ja tehkää loruleikkejä, huomaa miten ihana se oman lapsen nauru on! Pusuttele pikku varpaita ja rakasta eniten kun hän huutaa kovimmin, silloin hän rakkautta tarvitsee eniten.
Välillä ne eivät vain syö,tai vain muutama lusikka.Hyvä jos ottaa maitoa!Ajattele,että tuo vaihe kestää vain jonkun aikaa.Tuonikäinen ei tee tahalleen ilkeyksiä.Olet hänelle kaikki.Ota syliin ,anna maitoa,tutti,rätti.Olet paras äiti hänelle!Minun yksi lapsi rupesi syöm vasta 3v.,sairalasta annet neuvo,et vaikka keksejä,sipsejä vaik mitä,kunhan syö.Minulla nyt myös 10kk,välillä menee vko melkein maidol ja muutamil lusikoilla.Seuraavalla vkolla syö taas.Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli aikoinaan lapsella ihan samanlainen vaihe. Uskoisin, että johtuu hampaista (tai sitten on monen asian summa, ja eroahdistustakin voi tuossa olla mukana). Kokeile antaa jääkaappikylmää hedelmäsosetta. Meillä se oli ainoa ruoka joka upposi, kun hampaita tehtiin ihan urakalla. Ja koklaa antaa kipulääkettä. Se saattaa viedä pahimman terän kiukkuamiselta, jos hampaista on kyse.
Ja ei, sinä et ole paska äiti. Itse olen käynyt läpi samanlaiset vaiheet ja niihin liittyvät huonommuuden tunteet. Jos ihan oikeasti tuntuu siltä ettet jaksa, niin aina voi soittaa neuvolaan, tai sitten puhut vakavasti miehesi kanssa. Voisit vaikka joku viikonloppu mennä itseksi yöksi hotelliin?
Tsemppiä!
Mä tein ihan kaiken lapsen ehdoilla, en sopinut mitään menoja kenenkään kanssa ja jos sovin, peruin ne jos vauva oli kärttyinen.
...
Mä muistan iteki itkeneeni joskus heikkoina hetkinä kylmässä saunassa sitä, että en kestä enää, ja rankkoja aikoja oli
No niin, tässä sitten se toinen neuvo: älä ainakaan lankea tuohon ansaan, että annat lapsesi olla Pikku Tyranni ja elät vain lapsesi ehdoilla. Kuten tuon kirjoittaja itsekin kertoo, sitä saa sitten itkeä heikkoina hetkinä. Ei tainnut itse ollankaan havaita, että omaa elämää ei ollutkaan.
Hyvä kun siitä huolimatta sattui onnistumaan.
Luovu täydellisen huippuäidin ihanteestasi. JO yrityskin on tuomittu epäonnistumaan. Anna lapsen olla vapaasti syömättä, mutta pidä huoli siitä, että se vähä, jota syö, on sitten sitä ravitsevampaa.
Miksi monille äideille nimenomaan lapsen syöminen on niin hirvittävän tärkeää? Ei tämä koske vain vauvoja, vaan ihan täysi-ikäisen miehen äiti (ex-anoppini) piti elämäntehtävänään lastensa ruokkimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytättekö metallista lusikkaa?
Se kun kerrankin vähänkin kolahtaa kipeään ikeneeseen, johon on hammas puhkeamassa, niin se sattuu. Tämä aiheuttaa juuri tuollaista käytöstä ruokaillessa. Vaihtakaa pehmeämpään muoviseen/silikonisean vauvalusikkaan. Keksejähän ei lusikalla syödä.
Meillä tämä toimi esikoisella ja seuraavilla ei ole ongelmaa ollut ruokailun kanssa hampaiden vaihtuessa, koska en ole metallista lusikkaa käyttänyt.
kumpi on pahempi lapselle: traumatisoida lapsi syömiseen pakottamisella vai antaa lapselle ravintoarvoltaan surkeampaa ruokaa, josta varmasti kärsii vähemmän kuin psyykkisistä traumoista.
kotona ja ekana mullakin tuli mieleen, että tekeekö hampaita? Silloin saattaa olla aikoja ettei ruoka maistu, nyhvätään sylissä ja nukutaan huonosti.
Eli itse kokeilisin kipulääkettä ja syöttäisin jotain muuta jos ruoka ei mene alas, hedelmä/marjasoseita(vaikka jääkaappi kylmänä),vellejä yms.
Ihme vinkkejä täällä ihmiset välillä antaa, laita aikuisten tuolille tai näytä piirrettyjä, haloo.
10kk on vauva, ei se osaa istua aikuisten tuolissa ja tuskin jaksaa keskittyä piirrettyihinkään.
Omaan asenteeseen voisit vähän keskittyä ja unohtaa vielä sen super nannyn, pääset itse helpommalla kun lakkaat ajattelemasta, että 10kk sua pompottaa tai sun pitää nyt jo opettaa sitä tavoille.
Ei noin pientä vielä varsinaisesti kasvateta, sitä hoidetaan ja vähän ohjaillaan oikeaan suuntaan, kielletään jos menee vaikka luvattomille puuhille, mutta hyvässä hengessä, ei mitenkään hampaat irvessä taistelun kanssa.
Ekan lapsen kohdalla voi tulla sokeus, että tietämättömyyttään pitääkin lasta isompana kun se onkaan, esim. omani kävelee jo ja sanoo muutamia sanojakin, silti se on vielä ihan pieni, varsinkin tunteiden käsittelyssä varsin kehittymätön ihmisen taimi joka tarvitsee aikuista ymmärtämään ja auttamaan yli eri tunnetiloista. Se on vanhemmuutta/aikuisuutta opetella ottamaan ne lapsen tunteet vastaan, kestämään ne hermostumatta, antaa lapselle se kuva, että lapsi tulee ymmärretyksi ja vanhempaan voi luottaa, samalla lapsi oppii itse hallitsemaan ja käsittelemään omia tunteitaan.
Pari vuotiaana alkaa eka ns. itsenäistymisen kausi, jota myös uhmaksi kutsutaan, silloin voit jo ottaa jotain niitä nannyn oppeja käyttöön :)
Uskon, että monet meistä äideistä tunnistavat tuon epätoivosi. Minulla on kaksi lasta, nyt jo 3- ja 7-vuotiaat, ja molempien kanssa on jossain vaiheessa ollut tuollaista. Tuohon 10kk ikään nuoremmalla oli samanlainen syömättömyys/kiukkuvaihe, ja mä olin myös ihan lopussa, koska vauva oli muutenkin pieni ja hoikka. Mutta ei vaan helvetti syönyt!
Joskus sain puuroa/ruokaa menemään niin, että annoin lapselle jotain sormiruokaa (tai vaikka sen keksin!) käteen ja aina kun hän oli siitä haukkaamassa, lappasin lusikalla suuhun ruokaa. :) Minusta nuo Supernannyn ohjeet ovat ihan hyviä, mutta eivät ehkä vielä tuonikäiselle lapselle. Etenkin jos teillä on menoja, joissa olisi kiva, että vauva on hyväntuulinen. Bussimatkat sun muut otolliset "huutoretket" lahjoin kummankin lapsen hiljaiseksi rusinoilla/muumikekseillä, mutta eivät ne nyt enää niitä kaipaa. :) Eli ei siitä "herkkujen" syöttämisestä jäänyt mitään pahaa tapaa, että lapsen on aina saatava vain herkkuja.
Tuon syömättömyyskauden (jota kesti mielestäni PITKÄÄN) syynä oli luultavasti se, että vauvalle puhkesi poskihampaita 4 kappaletta lyhyen ajan sisällä, ovat varmasti tehneet kipeää. Tuon jälkeen syöminenkin sujui taas eri lailla.
Tsemppiä ap, olet hyvä äiti lapsellesi vaikka pinna välillä kiristyykin!!
Kannattaa vaan muistaa että kaikki vaiheet on ohimeneviä! Mutta ymmärrän fiilikset: meidän kuopus on samanikäinen ja käyttäytyy ihan samoin! Tänäkin aamuna nieleskelin ärsyyntymistä kun yritin laittaa muksuille aamupalaa ja tää herra vain hysteerisesti kiljuen roikkui jalassa eikä sitten lopulta edes syönyt kuin pari lusikallista.
Oletko muuten kokeillut antaa ihan tavallista ruokaa? Meilläkään ei nimittäin uppoa soseet tai puuro yhtään, mutta kaikki mitä on muiden lautasilla kiinnostaa kauheasti. Oonkin nyt muutaman kerran ottanut ruokaa erilleen ennen suolan lisäämistä, ja sehän onkin sitten maistunut ihan hyvin. Soseetkin ovat menneet vaivihkaa suuhun, jos vauva on saanut samaan aikaan naprata esim keitettyjä makaroneja ihan ite suuhun.
Minäkin olen käynyt esikoisen kohdalla läpi samat asiat. Sun ongelma on siinä, että keskityt liiaksi siihen, miten asioiden pitäisi olla. Ei ole mikään hyvän kasvattajan merkki (päin vastoin) että tekee tiukat raamit sille miten asioiden pitäisi olla, ja siten pistää lapsen sopeutumaan niihin. Se on nopein tapa pilata päivä ja pahoittaa teidän molempien mieli. Lähtökohta lapsen kanssa ei ole mikään menestyksekäs kasvatustyö, jossa lasta hoivataan ja virikkeellistetään kuin jotain objektia, vaan usein se on vaan selviämistä monista päivän isoimmista ja pienimmistä asioista, sitä että äiti miettii millainen lapsi on, ja muokkaa oman toimintansa sen mukaan. Se juuri kehittää lasta eniten, että lapsi kokee pystyvänsä äidin kanssa vuorovaikutukseen.
Minä olen usein miettinyt, kuinka vääristynyt tämä meidän nykyinen kasvatuskäytäntö on siinä mielessä, että siinä lapsi on äidin projekti, jonka kimpussa äiti päivät puuhaa, ja kaikki mitä lapsi tekee tai ei tee, nähdään äidin ansiona/vikana. Se luo hillittömät paineet äidille, vääristää lapsen ja äidin välistä vuorovaikutusta, ja ennen kaikkea se estää sellaisen luonnollisen symbioosista irtautumisen, jossa lapsi ei ole enää mikään äidin jatke vaan oma persoonansa, joka elää omassa kodissaan ja jolla on oikeus päättää esimerkiksi sen paljonko syö, ja aika pitkälle senkin mitä syö. Minusta tuntuu, että moni äiti on todella, todella turhautunut vaan koska tuntee että rennosti ottaminen on epäonnistumista.
Koeta ap ottaa rennosti. Ja käy ihmeessä kylässä sellaisissa paikoissa, joissa on useampia lapsia. Huomaat ettei siellä enää niin kiinnitetä huomiota pikkuasioihin. Esikoisen kohdalla sitä voi vielä ajaa itsensä hulluuden partaalle koska lapsi ei toimikaan kasvatusoppaan mukaan, mutta sen jälkeen siihen ei vaan paukut riitä ja pienistä asioista ei vaan ehdi nipottaa.
Kaikkea hyvää sulle, olet itsellesi vaan ihan liian ankara, ja vielä aika epävarma äitinä. Luota siihen, että sinä ja lapsi yhdessä tiedätte parhaiten miten päivänne sujuvat. Sinun lapsesi on varmasti erittäin hyvin hoidettu (tuli mieleen että jopa ylihoidettu, kun otat noin kovasti paineita) ja voit aivan rauhassa vähän hellittää. Tämä aika, kun lapsi täyttää vuoden, on myös lapsen kasvun kannalta raskas aika, mutta se varmasti helpottaa kun lapsi kasvaa. Ehkä jo muutama viikko ja arki sujuu taas. Siksi ne lapset on vuosikkaina niin suloisia, kun ei niitten kanssa muuten kestäisi. ;)
ehkä sille tulee hampaita ja se ei osaa sanoa että siihen sattuu syöminen. vesimäinen ruoka voi mennä helpommin alas. jos se juo velliä niin anna sille pari päivää vaikka pelkkää velliä. tai velliä ja keksiä. ei se siihen kuole eikä sairastu. anna vaan niin on hiljaista. sitten voit tarjota vaikka keitettyjä kasviksia mitä saa nyppiä pöydältä itse.
jos ei kelpaa niin anna vaan velliä ja keksiä.
kyllä tuo vaihe menee ohi.
yritä kestää. se menee ohi ja tulee erilaisia (kamalia) vaiheita. lapset nyt on sellaisia. mutta kun niitä hyviäkin hetkiä on ja illalla on ihana katsella nukkuvaa lasta, niin kyllä siitä selviää hengissä.
kolmevuotiaat lapset on jo ihan erilaisia. odota vain ;) tsemppiä!!!!