Lue keskustelun säännöt.
Miehen äiti hylkäsi hänet, kun hän oli 3 vuotias. Mitä vaikutuksia?
07.10.2012 |
Miesystäväni äiti jätti perheensä ja taakse jäivät 3 ja 4 vuotiaat pojat. Isä huolehti pojista, mutta oli paljon töissä.
Mies ei tunne äitiään eikä muista hänestä oikeastaan mitään. Vaikka hän käytännössä pystyisi, niin hän ei edes haluaisi tavata äitiään.
30 vuotias mieheni ei ole ennen minua seurustellut ikinä. Hän on hyvin sosiaalinen ja tapaillut kyllä naisia, mutta mitään vakavaa niistä ei ole kehkeytynyt. Me olemme seurustelleet nyt muutamia kuukausia ja mies alussa kertoi, että häntä saattaa alkaa ahdistamaan, jos suhde menee vakavammaksi. Nyt hän on muuttunut etäisemmäksi ja selkeästi työntää minua pois, vaikka hetki sitten puhui vielä yhteenmuutosta.
Onkohan jollakin samoja kokemuksia tai vinkkejä, miten edetä?
Mitä vaikutuksia sillä voi olla lapselle, että äiti hylkää hänet pienenä?
Kommentit (17)
näkyy miehelläsikin menettämisen pelko mikä siis näyttäytyy hänen kohdallaankin sitoutumisen pelkona. hänen kannattaisi käydä psykoterapiassa, missä esim. hypnoterapian avulla hän voisi asiaa käydä läpi. rankkaa mutta "eheyttävää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli äiti lähti tämän ollessa neljä vuotias. On kuitenkin tavannut äitiään vissiin toisinaan, ehkä parin vuoden välein.
Tämä mies taas hakee naista ja juuri erittäin vakavaa suhdetta. Jopa melkein takertuu naisystäviinsä, mutta lapsia ei halua (juuri tuon hylkäämisen takia, luulee että nainen hylkää heidän perheensä).
Että henkilöstä riippuu. Traumat tuo jättää, ilman muuta.
mieheni ollessa 3-vuotias. Isänsä alkoholistui ja isovanhemmat kasvattivat mieheni. Miehelle parisuhde ja perhe on kaikki kaikessa. Huomioi minut aina kaikessa. Itselläni, kun on taustalla todella ikävä parisuhde niin olin varovainen, kun seurustelu alkoi. Ja kovinkin yllätyin miten innokas mies oli suhteeseen ja välillä tuntui, että hän halusi edetä liiankin nopeasti. Vauvastakin puhui kahden kuukauden jälkeen jo. Nyt olemme olleet yhdessä pian 4 vuotta ja mieskin jo tajuaa, että olen tässä suhteessa jäädäkseni eikä meillä ole kiirettä mihinkään.
juuri tuollaista välttävää käyttäytymistä.
Toisaalta taas erotilanteessa saattaa nostaa esiin paniikkia jos hylätyksi tuleminen uhkaa uudelleen.
Tutun miehellä samanlainen tausta. Epävarma, mutta tekeytyi vahvaksi. Vuosi vuodelta muuttui ympäristönsä suhteen vaativammaksi, yritti pitää lähipiirinsä väkisin lähellään. Kun vaimo lopulta lähti turvakodin kautta, mies ampui itsensä.
Tuli kuule mieleen että ehkä hän siksi vetäytyy, kun sen sijaan että sä olisit hänen naisystävänsä ja kumppaninsa, niin sähän kuvittelet olevasi hänen psykologinsa - ilmeisesti pyytämättä? Voi olla melkoinen turn-off, ehkä jopa enempi kuin se kun joku alkaa saarnata heti ekoilla treffeillä biologisen kellonsa tikittämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heidän isänsä on mielestäni tehnyt upean työn poikien suhteen, joten häneen he todellakin ovat voineet tukeutua.
Olen jutellut miehen kanssa hänen äidistään enemmän oikeastaan vain tutustumishetkellä. Tiedän, että psykologia on vaativa tieteenala, joten jätän ne hommat suosiolla ammattilaisille.
Tapasin isäni kun olin yli 30 v. Eihän siitä mitään tullut ja isäni oli täysi kusipää, siis ihan oikeastikin. Toki olen katkera enkä koskaan mennyt naimisiin, mutta parisuhteessa olen ollut koko ikäni ja lähes saman ihmisen kanssa koko ikäni. Osittain oman epävarmuuteni takia jäin ehkäpä vähän tylsään parisuhteeseen, joskin toimivaan ja ihan hyväänkin, mutta sellainen suuri rakkaus jäi puuttumaan. Koskaan en aio isääni enää nähdä, en halua tietää jos hän kuolee enkä mene hautajaisiin jos kutstutaan. Hän on minulle ilmaa ja täysin vieras ja tuntematon ihminen. Minulla oli hyvä isäpuoli, mutta jokin tunneside jäi uupumaan ja äitini oli jotenkin aina minua vastaan, en ikinä tajunnut, että miksi. Kaikki oli minun syytäni, minä olin aina väärässä ja minulla oli koko elämäni sellainen kolmas pyörä olo.
Mieheni on sanonut samaa äidistään. Hänen mielestään äiti on täysin vieras ihminen, eikä hän näe syytä, miksi näkisi äitinsä. Onneksi hänellä oli isä ja veli, jotka ovat todella läheisiä.
Toivottavasti sinullakin on sisaruksia...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta voisit sanoa miehelle, että haluat olla hänen kanssaan (tärkeää hylätylle!) ja että et halua että hän liukenee suhteesta noin vain. Jos hän ei halua olla kanssasi, pyydä häntä miettimään onko vika sinussa, vai siinä ettei mies (taustojensa vuoksi kenties) pysty sitoutumaan. Voi olla, että prosessi hänellä lähtee liikkeelle, jos hän on siihen kykeneväinen.
Kiitoksia vastauksestasi. Keskustelimme asiasta ja mies jäi pohtimaan taustojaan ja käytöstään. Aika näyttää, miten tässä käy, mutta toiveikas olen:)
ap
Olisiko täällä joku, jonka äiti/isä olisi hylännyt pienenä? Miten se on vaikuttanut elämääsi?
En ole onnistunut luomaan tasa-arvoista parisuhdetta. mieheni olleet enemmän tai vähemmän holhottavia (niskan päällä oleminen estää hylkäämisen) tai sitten on ollut etäsuhteita, joiden tarkoitus, ainakaan minulle, ei ollut mennä pidemmälle.
Olen hyväksynyt, että syvä ja antoisa parisuhde ei ole mun juttuni. Nautin kuitenkin niistä kevyimmistäkin suhteista.
Ja tietyllä tavalla empatiakykyni on poikkeava. Koen ajoittain lamauttavaa vihaa lapsen hakkaajia ym. kohtaan, mutta aikuisia kohtaan empatiani on lähes olematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun saa tietää että olet pettänyt sitä?
Olisiko täällä joku, jonka äiti/isä olisi hylännyt pienenä? Miten se on vaikuttanut elämääsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde tulee olemaan vaikea jollei mies suostu terapiaan ja käy asioita läpi.
Oma äitini hylkäsi minut lapsena ja miulle jäi siitä tunne että en ole kenellekään tarpeeksi arvokas jotta hän jaksaisi olla minun kanssa.Kasvoin eri sukulaisten kodeissa jotka pääasiallisesti käyttivät minua työjuhtana. Kun täytin 16 lähdin pk-seudulle enkä ole taakseni katsellut.
Mihesi on hyvin varauksellinen. Pyri voittamaan hänen luottamuksensa.
mieheni ollessa 3-vuotias. Isänsä alkoholistui ja isovanhemmat kasvattivat mieheni. Miehelle parisuhde ja perhe on kaikki kaikessa. Huomioi minut aina kaikessa. Itselläni, kun on taustalla todella ikävä parisuhde niin olin varovainen, kun seurustelu alkoi. Ja kovinkin yllätyin miten innokas mies oli suhteeseen ja välillä tuntui, että hän halusi edetä liiankin nopeasti. Vauvastakin puhui kahden kuukauden jälkeen jo. Nyt olemme olleet yhdessä pian 4 vuotta ja mieskin jo tajuaa, että olen tässä suhteessa jäädäkseni eikä meillä ole kiirettä mihinkään.
Valitettavasti hylätyksi olemisen kokeneilla lapsilla saattaa aikuisena vaihdella olo takertumisen ja pois työntämisen (välttelyn) välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en ollut noin pieni vaan 12v.
Olin vajaa 30-vuotiaaksi asti todella helposti ihastuva ja parisuhteessa sitoutunut ja takertuva sen 2-3 vuotta, mitä suhteet kestivät. Yksin en kestänyt olla ollenkaan. Jätin aina itse seurustelukumppanin - joskus vikaa suhteessa oli oikeasti, useimmiten keksin jonkun syyn lähteä.
Jälkikäteen ajatellen säikähdin sitä, kun alkuhuuma viilenee ja arki astuu kuvaan. Jätin ennen kuin ajattelin tulevani jätetyksi, vaikka en tuolloin ollenkaan tiedostanut asiaa.
Terapia auttoi. Nyt olen 7v naimissa ja meillä on 2 lasta, en pelkää sitoutua ja "kiukutella" (mitä en koskaan aiemmin ole uskaltanut tehdä).
Minusta voisit sanoa miehelle, että haluat olla hänen kanssaan (tärkeää hylätylle!) ja että et halua että hän liukenee suhteesta noin vain. Jos hän ei halua olla kanssasi, pyydä häntä miettimään onko vika sinussa, vai siinä ettei mies (taustojensa vuoksi kenties) pysty sitoutumaan. Voi olla, että prosessi hänellä lähtee liikkeelle, jos hän on siihen kykeneväinen.
Tapasin isäni kun olin yli 30 v. Eihän siitä mitään tullut ja isäni oli täysi kusipää, siis ihan oikeastikin. Toki olen katkera enkä koskaan mennyt naimisiin, mutta parisuhteessa olen ollut koko ikäni ja lähes saman ihmisen kanssa koko ikäni. Osittain oman epävarmuuteni takia jäin ehkäpä vähän tylsään parisuhteeseen, joskin toimivaan ja ihan hyväänkin, mutta sellainen suuri rakkaus jäi puuttumaan. Koskaan en aio isääni enää nähdä, en halua tietää jos hän kuolee enkä mene hautajaisiin jos kutstutaan. Hän on minulle ilmaa ja täysin vieras ja tuntematon ihminen. Minulla oli hyvä isäpuoli, mutta jokin tunneside jäi uupumaan ja äitini oli jotenkin aina minua vastaan, en ikinä tajunnut, että miksi. Kaikki oli minun syytäni, minä olin aina väärässä ja minulla oli koko elämäni sellainen kolmas pyörä olo.
En ole onnistunut luomaan tasa-arvoista parisuhdetta. mieheni olleet enemmän tai vähemmän holhottavia (niskan päällä oleminen estää hylkäämisen) tai sitten on ollut etäsuhteita, joiden tarkoitus, ainakaan minulle, ei ollut mennä pidemmälle.
Elämme pääosin etäsuhteessa (ja tämä on siis miehen ensimmäinen suhde), joten oli erittäin mielenkiintoista kuulla tarinasi. Mies kyllä antaa ymmärtää, että yhteinen koti olisi päämäärä, mutta kuitenkin välttelee aihetta, jos vakavasti asiasta keskustellaan.
Tässä saa koko ajan olla ns. varpaillaan, kun ei pääse toisen pään sisään. Mies itsekin sanoo, ettei oikein ymmärrä itseään. Huoh...
ap
Hylkäminen on lapselle niin traumaattinen kokemus että voi käydä juuri noin ettei lapsi sitten aikuisena pysty solmimaan läheistä suhdetta, sitoutumaan, koska hän samalla antautuu vaaraan tulla jällen hylätyksi.