onko hölmöä jakaa lahjat joskus klo 14?
aattona siis...mielesäni on, mutta sukulaiset kenelle mennään jakavat lahjat tosi aikasin ja syövät todella aikaisin.
itse haluaisin rauhassa käydä saunassa, sekä esim haudalla ja olla vaan rauhassa. syödä voisi joskus 17 aikaa ja n 19-20 aikaa jakaa lahjat...jään koht yksin kotiin koko aatoksi,prkl
Kommentit (10)
Kukin taaplaa tyylillään.
Meillä on tapana aloittaa ruokailu 14-15. Lahjat avataan joskus kuuden kieppeillä. Mutta periaatteessa siis voitaisiin avata lahjat jo heti ruuan jälkeen kun ei olla menossa minnekään.
Pari vuotta sitten annoin muksun avata yhden paketin jo kahdentoista aikaa että sain hänet pois jaloista (hyöri ja hääri koko ajan keittiössä).
Meillä on joskus jaettu jo noin aikaisin ja syöty vasta sen jälkeen. Mutta yleensä syödään ensin ja lahjat vasta sitten. Riippuu tietenkin, tuleeko pukki vai ei.
Me ei yleensä käydä aattona haudoilla, kun parkkikset on ihan täynnä. Joulupyhinä ehtii kyllä.
Mutta jos mentäsiin kylään, niin sitten tietty kyläpaikan ehdoilla.
Löysää vähän pipoa..! Ei se maailmaa kaada, jos jonain joulunalahjat avataankin muutamaa tuntia aiemmin. Onpahan sitten enempi sitä aikaa olla rauhassa lahjojen jaon jälkeen.
Minun lapsuudenkodissani lahjat avattiin yleensä joskus 4-5 aikaan. Mieheni lapsuudenkodissa vasta joskus 9 jälkeen. Nykyään, kun vietämme omassa kodissa jouluaa niin lahjat avataan enhkä siinä 5-6 aikaan.
Mutta ei sillä ole niin väliä! Siskoni, joka on sairaanhoitaja, joutuu jonain vuosina aattona iltavuoroon kolmeksi ja heillä käy pukki aina silloin jo 12 jälkeen. Ei ole kamalaa!
että lapset ehtivät jo aattona leikkiä uusilla leluillaan. Jos lahjojen avaaminen menee kovin myöhäiseksi, on kaikki jo silloin väsyneitä ja piinaava jännitys purkautuu kiukkuiluna.
porukassa on. Jos on pieniä lapsia, niin on vaan järkevää jakaa lahjat ajoissa. Jos kaikki ovat aikuisia, ymmärrän hyvin että fiiliksiin pääsee paremmin kun syömiset ja lahjat painottuvat iltaan.
Meillä on aattona juuri tuollainen aikataulu, mitä ap toivoi, ja se vaan ei toimi ollenkaan. Joka vuosi ollaan väännetty siitä, että lahjat pitää jakaa aikaisin ja syödä pitää aikaisin, koska meillä lapset on niin jännityksestä sekaisin koko päivän, että mitä nopeammin se piina loppuu, sitä nopeammin me aikuiset pääsemme rauhoittumaan joulunviettoon. Se, että lahjat jaetaan vasta niin myöhään, että lapset olisivat normaalisti jo nukkumassa, on ihan järjetöntä. Haluan pitää arkenakin normaalin rytmin päivässä, koska meidän lapset eivät vaan voi siitä joustaa, ja jos jännitys ja väsymys pääsevät kasaantumaan, niin ilta on tosi hankala.
ulkopuolinen pois. Sillä sieltä saattaa tulla vaarallisia vaikutteita ja ihmiset saattavat tehdä monissa asioissa toisin kuin sinä haluat.
Meillä lahjat tuodaan kuusen alle edellisenä iltana ja niitä saa aukoa aamusta asti pikkuhiljaa. Hui kauheaa, kuinka vaarallista.
aattona siis...mielesäni on, mutta sukulaiset kenelle mennään jakavat lahjat tosi aikasin ja syövät todella aikaisin.
itse haluaisin rauhassa käydä saunassa, sekä esim haudalla ja olla vaan rauhassa. syödä voisi joskus 17 aikaa ja n 19-20 aikaa jakaa lahjat...jään koht yksin kotiin koko aatoksi,prkl
että lapset ehtivät jo aattona leikkiä uusilla leluillaan. Jos lahjojen avaaminen menee kovin myöhäiseksi, on kaikki jo silloin väsyneitä ja piinaava jännitys purkautuu kiukkuiluna.
Meillä lahjat odottanut kuusen alla aattoaamuna ja avattu ne aamulla viimeset 13 vuotta toimittu näin ja hienosti mennyt. Lapset kerenneet leikkiä leluilla ja saa rauhassa sitten tehdä loppuvalmisteluja ja syödä rauhassa. Ei tarvitse kyttää sitä hemmetin kelloa. Toiminut ERITTÄIN hyvin. Saman ilon lapset siitä saavat. En ymmärrä tätä tapaa että sitten ruuan jälkeen.... no sit ku lahjat on avattu voi sitten laittaa ne yliiritetyt kakrut nukkumaan. Siis WTF?
Tai enää ei pukkia tule kun lapset on niin isoja, mutta eiköhän tuo sama aika jatku lahjojen jakamisessa jatkossakin.
Lapsuudessa meillä aina jaettiin lahjat vasta joskus klo 20. Oli ihan kamalaa odottaa sitä hetkeä kuin kissa pistoksissa, syömisestä ei tahtonut tulla mitään, muurahaisia housuissa oli niin, että aika hepulin puolella taisi aatot aika usein mennä. Ja mikä tylsintä, kun pukki sitten viimein tuli ja sai kaikkea ihanaa ja uutta, vaan hetken sai niillä leikkiä kun jo kymmeneltä alettiin patistella nukkumaan.
Omien lasten kohdalla en halunnut näin, mitä suotta pitkittää sitä odotusta, lapset rauhoittuu hyvin syömäänkin kun lahjat on jo jaettu ja mikä parasta, niistä on aikaa nauttia koko pitkä päivä.
Meidän aikataulu menee suunnilleen näin:
Aamupäivällä laitellaan naisten kanssa vieläloppuja ruokia, valmistellaan aaton juhlaruokaa, laitetaan puuro kiehumaan. Miehet ja lapset laittelee ulkotulia, saunaa päälle, pulkkailee tai mitä nyt tekevätkin ulkona sillä välin.
Joskus ehkä yhdentoista jälkeen alkaa eka erä valua saunaan, yhteen mennessä on kaikki yleensä saunoneet.
Sitten syödään puuro.
Loppuja valmisteluja, itsensä juhlakuntoon laittamista, yhdessä oloa, rupattelua.
Puoli kolmen aikaan meillä on yleensä kahvit/glögit ja kuinkas ollakaan siinä porukalla istuskellessa eteisestä alkaakin kuulua kopinaa ja pukkihan se sieltä tulla kolistelee.
Availlaan rauhassa lahjoja, katsellaan niitä riemunkiljaisuja, ollaan ihan rauhassa, juodaan toiset glögit.
Lapset virittelee uusia koneitaan ja lelujaan, naiset siirtyy keittiöön kattamaan pöydän, ottamaan laatikot uunista, viimeistelemään juhlaruuan.
Siinä joskus kuuden aikaan sitten syömme oikein pitkän kaavan mukaan, aikaa menee tunteja, eikä kenelläkään ole kiire tai niitä muurahaisia housuissaa siitä, että tulisiko se pukki nyt jo vihdoinkin.
Ruuan jälkeen kaikki sitten kylläisinä siirtyy rauhassa olohuoneen puolelle viettämään kiireetöntä ja kivaa aattoiltaa, tai sitten käydään vielä porukalla iltakävelyllä laskemassa paisunutta vatsaa.
Tämä toimii hyvin meillä, mutta niinkuin kerroin, lapsuudessa meillä vietettiin joulut ihan eri rytmillä, ja ihan joulu muodostui niistäkin tavoista.
Ethän sinä voi alkaa kyläpaikassa määräilemään ruoka-aikoja ja lahjojenavausaikoja. Jää hyvä ihminen kotiin jos noin nyppii toisten tavat.