Milloin lesken on soveliasta tavata muita?

No joo. Tuli mieleen se islantilaninen pilapiirtäjä, mikä se oli. Saako tälle edes nauraa? vai?

Hautajaisten jälkeen

ai Niin kauan?? :'D

mutta oikeasti, Minusta tuohon on paha lähteä suutaan soittamaan. Kukaan meistä ei loppujen lopuksi tiedä toisten asioista koko totuutta. Sormuksen pitäminen voi tuntua pahalta. Ja mikä yksinäisyys on, kun toista ei ole. Ehkä leski vain kaipaa toista ihmistä vierelleen. Eri asia on sitten miettiä, millainen vaikutus tällä on lapsiin.

Mutta saa esim lapsia kohtaan olla pitkäänkin kohtelias, eikä julkistele panojaan.



ihan hiljaa rauhassa hässii vaan.

kun moista mietit? Mitenkä itse olet lesken kanssa yhteyttä pitänyt, keskustellut jopa?

Että siis "hautajaisten jälkeen" siinä mielessä, kun leskestä itsestään tuntuu oikealta hetkeltä.



Tottakai alkuunsa voi tapailla miehiä ihan muissa merkeissä kuin romanttisissa aikeissa - tai miksei niissäkin, jos se itseään lohduttaa.



Loppujen lopuksi tuossa tilanteessa voi henkisesti olla hyvinkin mielekästä elää tasan tarkaan vain oman pään mukaan, eikä odottaa hyväksyntää keneltään muulta, oli se sitten lohdun hakemista mukavan seuran kautta, tai jopa romanttisestikin.



Ei sitä ehkä kuitenkaan lapsille kannattaisi kovasti kehuskella vielä aikoihin - ei lesken toimesta, eikä kenenkään muunkaan toimesta, mutta tuskin tuon ikäiset lapset ole valmiita ikinä ottamaan vastaan mitään uutta "isäpuolta", kului aikaa sitten vuosi tai vuosikymmen.



Ajan kanssa suovat toki äidilleen uuden onnen, kun toipuvat ensin omasta järkytyksestään ja surustaan.



t. 2

6 kuukauden päästä oli jo raskaana niin onnellinen,´että voi voi.



Esikoinen oireilikin sitten masennuksella ja yritti tappaa itsensä ja ryyppäsi itsensä sairaalaan yms.



Mutta tärkeintä on, että äiti on onnellinen......

kuin tolle toiselle. Että onko kysyjä itse ollut miten tukemassa ja mukana? Mutta tosiaan jos itse kuvittelisin itsen tilanteeseen (mikä on ihan kauheaa) niin kai sitä jossain vaiheessa vain kaipaisi jotain ihmistä lähelleen, ja aikuista juttukaveria. Ei kai siinä ole mitään oikeaa aikaa, muttaa varmaan kandee pitää lapset ja muut läheiset sukulaiset pihalla kuvioista mahd. pitkään.

seurasiko joku sitä ketjua kun joskus kuukausi sitten ehkä joku leski pohti että viekö lastaan katsomaan kuollutta äititä tai isää, en muista? Jatkuikohan se jotenkin ja miten? Jos joku olisi sattunut lukemaan. En löytänyt haulla.

ja ihan lesken oma asia. Miksi ap:n mielestä sormusta pitäisi pitää leskenä,eikö ainakin kirkkohäissä luvata olla "kunnes kuolema meidät erottaa" eli avioliitto päättyy kuolemaan? Kai se on jokaisen oma asia alkaako tapailla muita ennen kuin toisen ruumis on edes kylmennyt vai odottaako jonku säädyllisen suruajan,ei tuollaiseen ole "oikeaa" vastausta.

6 kuukauden päästä oli jo raskaana niin onnellinen,´että voi voi.

Esikoinen oireilikin sitten masennuksella ja yritti tappaa itsensä ja ryyppäsi itsensä sairaalaan yms.

Mutta tärkeintä on, että äiti on onnellinen......

Tulitko ajatelleeksi, että esikoisen masennus saattoi johtua nimenomaan isänsä kuolemasta, ei niinkään äidin uudesta onnesta? Lapselle oman vanhemman kuolema on iso kriisi.

Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä vaikeampi on hänestä surua sanoin saada ulos, eli esim. käynnit psykologilla voivat olla ihan turhaa. Ja jos taas teini-ikäisen vanhempi kuolee, on se muutenkin siinä hormonimyrskyssä hyvin vahingollista. Puhua pitää, surulle pitää antaa tilaa ja aikaa.

Että mistä sait päähäsi juuri äidin onnen olevan esikoisen masennuksen lähde? Olet ajatustenlukija?

Toki olisi ollut järkevämpää odottaa kauemmin, jotta lapsikin olisi saanut surra pidempään rauhassa. Mutta elämä ei aina odota otollisinta hetkeä. Tämä tuttusi näki tilaisuutensa ja rakastui. Ei hän varmasti ajatellut tekevänsä esikoiselle sillä haittaa.

Pitäisi varmaan niihin hautaustoimistosta saataviin esitteisiin laittaa ohjeet leskelle, että milloin sitä sopii taas rakastua ja milloin ei... Kun muut tuntuvat tietävän aina paremmin sen, mikä on leskelle soveliasta kuin leski itse.

Itse olen leski, annoin surulle aikaa niin lapselleni kuin itselleni. Löysin uuden rakkauden n. 1,5 vuoden päästä mieheni kuoleman jälkeen. Olemme olleet nyt naimisissa pari vuotta. Mutta vieläkään lapseni ei isäpuolta kunnolla sulata. Eli... Leski saisi odottaa varmasti hamaan tulevaisuuteen uutta rakkautta, jos menisi täysin lapsen ehdoilla.

Lasta pitää kuunnella, antaa aikaa ja olla hänelle läsnä, mutta jos lähtee sille linjalle, että antaa lapsen päättää äitinsä elämästä kokonaan, niin sitten on jo vanhemmuus hukassa.

-Entinen leski, uusioperheen äiti-

Mahdollinen uusi rakkaus ei hävitä mennyttä rakkautta. Älä rupea ulkoa antamaan leskelle mitään roolia.

Itse tapasin nykyisen mieheni 8 kuukautta leskeytymiseni jälkeen. Pian hänet tapsi lapsenikin. Juuri meille sopivaan aikaan. Pieni lapseni hyväksyi mieheni, uuden isänsä alusta asti. Nyttemmin olemme jo naimisissa ja mieheni on adoptoinut lapsen.



Tämä oli mahdollista juuri siksi, että ensimmäinenkin avioliittoni oli hyvä. Tiesin mieheni tulevan kuolemaan jo kauan ennen hänen menehtymistään. Saatoimme siis puhua myös lapseni ja minun tulevaisuudesta. Mieheni toive oli, että löytäisin jonkun. Uskon, että hän jopa auttoi siinä kuolemansa jälkeen -tai ainakin joku auttoi.