Saako masennuksen takia eläkkeellä oleva harrastaa?

sen kieltää, harrastamaan vain siinä piristyy.

Ainakin jos av-kokkareilta kysytään.

jos jaksaa harrastaa jotain.



Että varmaan sit jaksaisi mennä töihinkin, kun ei se ole herkkua kenellekään. Kunhan lusmuilee yhteiskunnan elättinä ja tekee päivät vaan kaikkea kivaa.



Näin ajatteleva ihminen on kateellinen.

Kateellinen toisen ihmisen sairaudesta.

Ja kateuteen ei ole lääkkeitä eikä parannuskeinoa. Siihen ei auta mikään harrastus.

Mitä kuuluu? Mulle tuli mieleen yks juttu viime yönä, kun olit jostain syystä mielessä (toivottavasti tämä nyt menee oikealle henkilölle, etten vaikuta harhaiselta :D). Voisko sun taloyhtiön kerhohuoneeseen - jos semmoinen on - tai roskiskatokseen viedä jonkun laatikon, johon laittaisit niitä aikakauslehtiä, mikäli sulla on vielä niitä vinot pinot nurkissa? Meillä oli saunatiloissa yhdessä taloyhtiössä semmoinen lehtien kierrätyslaatikko.

Pääseekö masennuksesta eläkkeelle? Pitäiskö minunkin :D ??

Harrasta kuule ihan mitä haluat. Jos voit hyvin, siitä on vaan iloa kanssaihmisille.

vertaisryhmätalolle. Kunhan ensin luen ne. Vielä ei innostga.

Että pitäisin kyllä outona, jos masennuksen vuoksi eläkkeellä oleva jaksaisi erityisesti "harrastaa". Tietysti joku rento vähäinen harrastus on sopivaa, ja hyväksi, mutta päivät päästään ympäriinsä juoksentelu ja puuhastelu ei vaan ole kovin uskottavaa. Jos niin paljon on parantunut, voi eläkkeen laittaa myös lepäämään, ja kokeilla työhönpaluuta.

Ja en ole kateellinen, tai no joo, olen kai kade, jos joku jaksaa harrastaakin.

Itse olen eläkkeellä masennuksen ynnä muiden mt-syiden vuoksi, mutta en kyllä pelkällä masennuksella usko, että eläke olisi irronnut, vaikka täällä sängynpohjalla vaan makaankin. Silti välillä tulee ihmeteltyä mistä syystä jotkut tuntemani ovat sen eläkkeen saaneet, kun ei jaksamisessa näytä olevan vikaa, eikä löydy ymmärrystä mun jaksamattomuudellenikaan.

Se sun eläkkeesi nyt sitten varma juttu?

omien voimiensa mukaan. Masennus on kammottava sairaus joka valitettavan usein johtaa jopa itsetuhoon, ja kun niin paha masennus on, että on eläke myönnetty (niitä ei helposti myönnetä) niin on äärimmäisen tärkeä pitää huoli itsestään. Eli aina kun vaan jaksaa ja pystyy, ulos, ulos, harrastamaan, ihmisten seuraan jne.



Se eläkehän ei tarkoita että on "elämis- tai liikuntakyvytön" vaan että on nimenomaan TYÖkyvytön. Oma veljeni on ollut jo 5 vuotta masennuksen takia eläkkeellä, ja hän itse asiassa voi varsin hyvin jos ei tarvitse käydä töissä. Sen takia hän välillä jo yritti paluuta työelämäänkin, mutta kammottava ahdistus ja masennus iski erittäin pian uudestaan eikä siitä tullut mitään. Ja mikään krooninen työnvieroksujatyyppi hän ei ole, vaan tosiaan akateemisesti koulutettu vähän liiankin perfektionisti ja hyvin kunnianhimoinen ihminen. Oli hänelle äärimmäisen kova isku JOUTUA eläkkeelle, ja vieläkin hän toivoo että löytyisi joku lääkitys tai hoito, jonka avulla hän pystyisi työelämään. Siihen asti hän tekee pitkästyttävän elämänsä eläkeläisenä siedettäväksi harrastamalla, välillä matkustamalla jne.

onko sillä eläkkeellä, minkä on ehtinyt ansaita, kauheasti varaa harrastaa.

Että pitäisin kyllä outona, jos masennuksen vuoksi eläkkeellä oleva jaksaisi erityisesti "harrastaa". Tietysti joku rento vähäinen harrastus on sopivaa, ja hyväksi, mutta päivät päästään ympäriinsä juoksentelu ja puuhastelu ei vaan ole kovin uskottavaa. Jos niin paljon on parantunut, voi eläkkeen laittaa myös lepäämään, ja kokeilla työhönpaluuta.

Ja en ole kateellinen, tai no joo, olen kai kade, jos joku jaksaa harrastaakin.

Itse olen eläkkeellä masennuksen ynnä muiden mt-syiden vuoksi, mutta en kyllä pelkällä masennuksella usko, että eläke olisi irronnut, vaikka täällä sängynpohjalla vaan makaankin. Silti välillä tulee ihmeteltyä mistä syystä jotkut tuntemani ovat sen eläkkeen saaneet, kun ei jaksamisessa näytä olevan vikaa, eikä löydy ymmärrystä mun jaksamattomuudellenikaan.

Esim. mun veljelläni on ahdistustyyppinen masennus, hän on jatkuvasti enemmänkin ylikierroksilla kuin sängyn pohjalla. Ei pysty nukkumaan ilman tujua lääkitystä, ei pysty oikein olemaan ahdistukselta paikallaan jne. Hän on todellakin jaksanut esim. juoksennella ja siitä meinasi vielä hänen työelämässä ollessaan tulla paha ongelmakin kun juoksuharrastus meni ihan täysin överiksi, koska se oli hänen jonkinlainen ahdistuksen purkukeino. Lenkit oli tyyliin 3-4 tuntia joka päivä juoksemista. Psykiatri sitten vähän toppuutteli että vähempikin riittäisi kunnon ja mielialan ylläpitoon, varmaan näki saman kuin me sukulaisetkin että pakkomielteistähän se homma jo oli.

t. 10