Lue keskustelun säännöt.
Minua vaivaa.. asioita ystävyydestä
28.10.2012 |
Ajattelin kysyä täältä, onko tällainen tilanne kenellekään muulle tuttu, tai miten minun kannattaisi tehdä asian kanssa.
Tilanne on siis se, että minulla on yksi vanha, todella hyvä ystävä jo lapsuusvuosilta, jonka kanssa olemme aina olleet paljon tekemisissä, ainakin puhelimitse yhteyttä pidetty. Ihminen on minulle tärkeä jollain tapaa, kuitenkin toisaalta koen, että fraasi "kasvoimme erillemme" kuvaa suhdettamme aikalailla.
Elämäntilanteet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana olleet molemmilla mitä erilaisempia, hyviä ja huonoja. Silti koen, että en ole saanut kauheasti tukea tältä ystävältäni, konkreettista apua tilanteissa joissa sitä olisi tarvittu. Vaikka olen pyytänytkin. Ongelmat on saatu kahlattualäpi ja nyt elämäni hymyilee, mutta jollain tavalla nuo ovat jättäneet (tai jostain muusta syystä) minuun suhtautumisessnia häneen tiettyä varausta ja negatiivisuutta. Olen myös itse kasvanut elämän kriiseissä ja tuntuu, että ystäväni ei aina ole samalla aaltopituudella, kun juttelemme elämästä.
Sinänsä tämä on ikävää, koska haluaisin, että hän on minulle tärkeä ja läheinen ihminen. Kuitenkaan en osaa olla vilpittömästi hänelle kiltti ja ystävällinen, ajattelen hänestä monesti jotain ikävää, vaikka en tietenkään sitä hänelle sano. Ajattelen hänen joskus olevan sinisilmäinen, kokematon elämässä, joissain valinnoissaan aika "yksinkertainen". Koska emme ole samalla aaltopituudella, tämä ystävyys ei välttämättä anna minulle paljoa, koska en osaa kertoa itselleni tärkeitä asioita hänelle, en usko että hän ymmärtää niitä. Siksi usein pohdimme hänen ongelmiaan, onneaan, elämäänsä ja minä vain kuvailen pääpiirteittäin asioitani.
Tämä kipupiste on minussa, tiedän, että jollain tavalla minun tulee muuttua tässä suhteessa. Mutta osaako kukaan sanoa miten?
Välien katkaiseminenkin tuntuisi väärältä.
Onko tällainen kenellekään tuttua?
Kommentit (6)
Haluaisit että sinulla olisi lämmin ystävyyssuhde ihmiseen josta usein ajattelet ikävästi, jota et kovin paljon arvosta, ja jonka seurasta et tunne hirveän paljon saavasi. Ilmeisesti ihan vain sen takia että teillä on pitkä yhteinen historia?
Ei minulla kaveripuolella ole tuosta kokemusta, mutta sukulaisten kohdalla on joskus tuontyyppinen tilanne. Että vain se yhteinen historia kannattelee, vaikka en varsinaisesti edes erityisemmin pidä ko. ihmisestä, en tunne omien asioitteni kertomista hänelle mielekkäänä enkä saa yhdessäolosta paljonkaan. Eihän tällaisten ihmisten kanssa ruveta katkaisemaan välejä, ne tilanteet vain hyväksytään sellaisina kuin ne ovat, ja tavataan harvakseltaan ja pintapuolisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eri elämäntilanteissa asiat eivät mene aina sujuvasti, mutta en mä kenestäkään ole ajatellut ikävästi, halveksuen. Meillä aika on parantanut välit jälleen kohdilleen. Olen erittäin iloinen, ettemme tehneet pesäeroa silloin, kun siltä todella tuntui.
Paras ystäväni on ollut elämässäni jo 30vuotta, enkä vaihtais pois.
häntä kohtaan. Hän on hyvä tyyppi, mutta tosiaan liian erilainen ehkä nykyään, ja en ehkä luota häneen enää samoin kuin joskus ennen.
On tosiaan erikoinen tilanne.
Itsessäni vain yritän tunnistaa, miksi toimin näin häntä kohtaan kuin toimin. En osaa vain alkaa suhtautua niin, että hän on sellainen kuin on, hän herättää minussa tunteita. Tiedän ne turhiksi ja kuluttaviksi.
Yhteinen historia ja toisen tärkeys (aikanaan) ovat varmaan niitä asioita,joista hhaluaisi edelleen pitää kiinni, mutta jotka ehkä ovat menneet.
Hän usein pyytää minulta apua, ja olen aina ollut auttamassa. Tuntuisi todella oudolta yllättääen sanoa, etten ehtisikään tulla auttamaan tms... Vaikka toisaalta apu ei aina ole kuitenkaan vastavuoroista.
Kiitos kommenteistanne. AP
Jos tähän asti olette tavanneet ihan yhtenään ja aina rientäneet välittömästi apuun, oli itsellä mitä vain meneillään, niin ei siitä seuraavan askeleen kannata olla että lopetat yhteydenpidon tyystin. Otat vain hiljalleen enemmän etäisyyttä.
Voithan sitten kokeilla päinvastaistakin lähestymistapaa: sanoit ettet hirveästi ole viitsinyt omasta elämästäsi hänelle puhuakaan, kun tuntuu ettei hän ole samalla aaltopituudella. Näin voi hyvin ollakin, mutta onhan myös periaatteessa mahdollista että ystäväsi pääsisi helpommin sinun aaltopituudellesi jos antaisit hänelle tilaisuuden ja kertoisit asioistasi avoimemmin. Jos näin ei käy, niin on sitten aina jäljellä sama etäisyyden ottamisen vaihtoehto.
Totea, että tilanne on nyt tämä: et saa mielestäsi häneltä tarpeeksi apua ja toisaalta et ehkä haluakaan sitä, koska hän ei ymmärrä tilannettasi.
Kun hyväksyt, että ystävyyssuhteenne ei ole enää samanlainen kuin joskus ennen ja kun lakkaat kasaamasta erilaisia odotuksia hänen päälleen, lakkaat myös samalla arvostelemasta häntä mielessäsi. Eihän hän voi mitään sille, että on päässyt elämässä helpommalla.
Toisaalta ei sinun velvollisuutesi ole jatkuvasti ja yksipuolisesti auttaa häntä. Saat ystävyyssuhteenne tälle uudelle tasolle siten, että autat, kun haluat, ja kun et halua, keksit nipun syitä, miksi et nyt voi sitä tehdä. Otat hiukan etäisyyttä ja katselet, miten pitkälle ystävyyssuhteenne kantaa. Ehkä teistä on tullut vain kavereita? Näette joskus, teillä on ihan hauskaa ja joitain herkkiäkin asioita voitte yhdessä puida, mutta silti siitä ei synny mitään sen vakavampaa. Eikä tarvitsekaan. Lakkaa odottamasta, että aikuisina olisitte yhtä läheisiä kuin nuorempina. Elämässä on erilaisia vaiheita, ja tämä saattaa olla se vaihe, jolloin sinä olet etäisempi. Viiden vuoden päästä tilanne voi olla toisinpäin.
Jos ystävä on kuitenkin ollut sinulle hyvin tärkeä eikä hän tahallaan loukkaa sinua, niin älä ihmeessä luovu tällaisesta ystävyyssuhteesta. Elämässä voi vielä sattua vaikka mitä, ja joskus voit todella tarvita hänen apuaan tai hän sinun. Pysyttele lähellä mutta älä kuormita tilannetta omille harteillesi vaan anna sen edetä omalla painollaan. Tärkeintä olisi saada nuo negatiiviset asiat pois päästäsi.
ihmiset muuttuvat ajan kuluessa, ja on ihan normaalia pettyä ystäviinsä. Eiköhän jokainen meistä ole pettynyt - ja toisaalta tuottanut pettymyksen.
Eihän sun tarvitse tehdä mitään radikaalia. Hyväksyt vain ensin että ystäväsi on juuri sellainen kuin on, ja lakkaat ajattelemasta, että hänen kuuluisi olla toisenlainen. Ei sinun tarvitse muuttua, vaan hyväksyä realiteetit. Jos teillä ei tunnu olevan kovin paljon yhteistä, niin harvenna tapaamisianne.