Oudot lapseni! Ulkoilu ei kiinnosta, harrastaminen ei kiinnosta, vain pelejen pelailu kiinnostaisi.

Teettekö yhdessä mitään? Osta niille potkulauta, skeittilauta, rullaluistimet, trampoliini ja järkätkää sinne kavereita. Yksinkertaista kuin heinän teko.

se pelimaailma on vaan jotenkin niin koukuttava. Ei kai sun auta kuin kestää tuota vinkumista seuraavat vuodet, kunnse sinä(kin) annat periksi ja lapsi saa pelata melkein kaiken vapaa-aikansa. ;)

mun lapsipuolet ovat aina olleet tuollaisia. Kun sitten joskus isänsä patisti ulos, ne istuivat masentuneen näköisinä mitään tekemistä keksimättä kuin keski-ikäinen pariskunta.



Joskus nykyään patistetaan heitä menemään meidän yhteisten naperoiden kanssa pihalle vähäksi ajaksi - ja koko ajan jompikumpi ramppaa sisällä vinkumassa, että saako tulla jo sisälle. Ovat siis nyt 12 ja 10 ja "ei ole mitään tekemistä ulkona" on ollut virtenä jo 3v ja 5v.



Mutta ilmeisen tavallista on.

se pelimaailma on vaan jotenkin niin koukuttava. Ei kai sun auta kuin kestää tuota vinkumista seuraavat vuodet, kunnse sinä(kin) annat periksi ja lapsi saa pelata melkein kaiken vapaa-aikansa. ;)

terv. äitipuoli tuolta jostain

ja siis samanlaista se on heidän oman äitinsäkin luona. Vain leffan katsominen sipsien tms snacksin kanssa vetää vähän vertoja pelaamiselle.

Meillä 4-v ei saa pelata kuin erittäin harvoin jotain ipadilla ja 6-v (7-v ensi viikolla) saa joskus pelata pleikkaria puolisen tuntia max tunnin. Viime keväänä pyysi pelata joka päivä, niin ilmoitin, että nyt ei pelata yhtään ja koko kesänä ei saanut pelata.



Ulkoile niiden kanssa.

se pelimaailma on vaan jotenkin niin koukuttava. Ei kai sun auta kuin kestää tuota vinkumista seuraavat vuodet, kunnse sinä(kin) annat periksi ja lapsi saa pelata melkein kaiken vapaa-aikansa. ;)

terv. äitipuoli tuolta jostain

ja siis samanlaista se on heidän oman äitinsäkin luona. Vain leffan katsominen sipsien tms snacksin kanssa vetää vähän vertoja pelaamiselle.

Ihan samanlainen meno täälläkin, en vaan tajua. Itse en olis lapsena ikinä halunnu möllöttää sisällä enkä syödä mitään sipsejä. En tiiä mikä vika nykylapsissa on kun jo lapsena aletaan passiivisiksi läskeiksi, näin suoraan sanottuna.

Terv. Toinen äitipuoli

potkulautoja, polkupyöriä, trampoliini, metsäplänttikin. Joskus semmosilla muovimopoilla innostuvat ajalemaan, mutta eipä oikein muuta. Ai niin ja kepeistä tekevät josksu miekkoja ja huitovat niillä toisiaan niin pitkään, että jompi kumpi tulee itkemään kun sattui.



Kyllä minä välillä niiden kanssa touhuankin, käydään puistossa ja kävelyllä, mutta nyt olen kuumeessa ja olisi mukavaa ku osaisivat jo itsekseenkin jotain tehdä!



ap

Haluaisi vaan katsoa ohjelmia jatkuvasti. Olen ottanut sellaisen linjan, että max. 1 dvd/Pikku Kakkonen per päivä eikä ihan joka päivä sitäkään. Koko ajan marisee ja mankuu, ärsyttävää! Viihtyy kyllä ulkonakin, kun sinne asti päästään, mutta marisee ja uhkailee että hänhän ei aio lähteä ulos/puistoon/kauppaan/kirjastoon, hänhän vaan istuu katsomassa telkkaria...viimeksi vastasin tähän kieltämättä ohjelmat kahdeksi päiväksi. >:)

nelivuotias ois pelaamassa koko ajan. Minä kyllä teen lasten kanssa kaikenlaista. Ulkoillaan ja kylästellään paljon, lapsi käy kerhoissa, minä ja mies pelataan lasten kanssa paljon sählyä ja pelejä, mies käyttää lapsia harrastuksissa jne. Silti mikään ei vedä vertoja pelaamiselle. Lapsi saa hädin tuskin eteisessä vaatteensa pois päältä kun jo kysyy, että saako pelata.



Toisaalta kyllä ymmärränkin. Minä olen koneella aina kun pienempi nukkuu näin iltapäivällä, ja tämä netti, kuppi kahvia ja pari keksiä on oikeasti päivän parhaita hetkiä. Lapsi varmaan pääsee samanlaiseen rentoon fiilikseen pelaamalla.

Mun lapset harrastavat pelaamista. Ei se mikään huono harrastus ole. Oppivat hyvin englannin kielen.

Esim. meidän hyperaktiivinen muksu rauhoittuu niiden ääreen kiitettävästi ja sanoo itsekin, että "päässä on parempi olo", kun katsoo/pelaa jotain. Juttelin tästä hoitotaholle ja lääkäri myönsi, että osa hyperaktiivisista lapsista saa apua mm. välkkyvistä valoista ja nopeista tilanteista, joita riittää peleissä ja ohjelmissa. Överiksi ei silti saisi vetää, vaan aikuisen pitäisi olla vierellä koko ajan ja seurata lapsen reagointia.



Pelien avulla huono häviäjä ja kärsimätön oppija on ollut suorastaan pakotettu sietämään pettymyksiä ja ne ovat menneet hänellä "perille" jotenkin konkreettisesti. Jaksaa yrittää uudestaan, hienomotoriikka on kasvanut jne.

ja vähän vastaavanlaisia. Esikoinen olisi netissä koko ajan tai kirjoittelisi käsin juttuja. Keskimmäinen on täys pelihullu. Nuorimmainen viihtyy parhaiten ulkona, mutta mitä enemmän ikää tulee niin sitä vähemmän sielläkin on.

Meillä on myös paljon aktiviteetteja ulkona. Olen touhunnut lasten kanssa tosi paljon, kun olivat pieniä ja antanut mielestäni hyvää esimerkkiä. Itse olen ollut pienenä tosi paljon ulkona ja hyvällä mielikuvituksella varustettuna keksinyt vaikka mitä. Mies taas on pienestä pitäen ollut sohvaperuna, tosin nyt aikuisena tekee fyysisesti vaativaat työtä.

Aina sanotaan, että lapset ovat erilaisia ja mä olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että miten kaikki mun lapset ovat tuollaisia sisälläviihtyviä, hiljaisia (tappelevat kyllä keskenään) ja ei-liikunnallisia.

Pelit ovat ylivilkkaille lapsille mieluisaa ajanvietettä juuri niiden tarjoaman nopean tilanteiden vaihtelun ja jatkuvan palautteen vuoksi. Keskimäärin nykypelit eivät kyllä kauheasti pettymyksen sietoa opeta, koska suurin osa suunnitellaan niin, että niissä eteneminen on jatkuvaa ja häviämistä pidetään suunnitteluvirheenä. Poikkeuksena strategia- ja simulaattoripelit, sekä muutamat vaativiksi suunnitellut toimintapelit.



AP:ltä kysyisin, että onko lapsien kokeiltu antaa pelata enemmän? Muutaman tunnin pelipäivä viikossa on useimpien pelien kestoon nähden todella naurettavan vähän, joten pelissä eteneminen on hidasta ja se voi jäädä kaivelemaan mieleen samalla tavoin kuin keskeneräinen kirja, minkä takia muu tekeminen ei niin innosta.

ja mä olisin varmasti syönyt lapsena sipsejä, jos olisi annettu :D

Mutta joo, muistan kyllä, ettei se aina niin hauskaa ollut olla ulkona. Joskus oli, joskus ei, mutta lapset oli silloin 70-80-luvuilla enemmän pihalla, kun ei kotonakaan sen kummemmin ollut tekemistä. Tyhjästä paha nyhjästä ja ennen oli ennen.

se pelimaailma on vaan jotenkin niin koukuttava. Ei kai sun auta kuin kestää tuota vinkumista seuraavat vuodet, kunnse sinä(kin) annat periksi ja lapsi saa pelata melkein kaiken vapaa-aikansa. ;)

terv. äitipuoli tuolta jostain

ja siis samanlaista se on heidän oman äitinsäkin luona. Vain leffan katsominen sipsien tms snacksin kanssa vetää vähän vertoja pelaamiselle.

Ihan samanlainen meno täälläkin, en vaan tajua. Itse en olis lapsena ikinä halunnu möllöttää sisällä enkä syödä mitään sipsejä. En tiiä mikä vika nykylapsissa on kun jo lapsena aletaan passiivisiksi läskeiksi, näin suoraan sanottuna.

Terv. Toinen äitipuoli

sitten kun saivat, se oli varmaan 10 tuntia päivässä. Sen jälkeen mikään muu ei ole kiinnostanutkaan. Jää se näemmä aina kaivelemaan. Sitten on tullut se, että pitää katsoa koko ajan youtubesta kun joku muu pelaa, mielellään joku tosi hyvä. Nyt ei siis enää pelatakaan, koska joku muu tekee senkin paremmin.

Youtubea siis katsotaan viikonloppuisin aamusta yöhön, hyvä että syömään tullaan välillä.

Koulupäivinä sitten se koulu vähän himmaa. Josko se koulu pitäs jättää väliin, kun näemmä jää aina kaivelemaan.

Pelit ovat ylivilkkaille lapsille mieluisaa ajanvietettä juuri niiden tarjoaman nopean tilanteiden vaihtelun ja jatkuvan palautteen vuoksi. Keskimäärin nykypelit eivät kyllä kauheasti pettymyksen sietoa opeta, koska suurin osa suunnitellaan niin, että niissä eteneminen on jatkuvaa ja häviämistä pidetään suunnitteluvirheenä. Poikkeuksena strategia- ja simulaattoripelit, sekä muutamat vaativiksi suunnitellut toimintapelit.

AP:ltä kysyisin, että onko lapsien kokeiltu antaa pelata enemmän? Muutaman tunnin pelipäivä viikossa on useimpien pelien kestoon nähden todella naurettavan vähän, joten pelissä eteneminen on hidasta ja se voi jäädä kaivelemaan mieleen samalla tavoin kuin keskeneräinen kirja, minkä takia muu tekeminen ei niin innosta.

Pelit ovat ylivilkkaille lapsille mieluisaa ajanvietettä juuri niiden tarjoaman nopean tilanteiden vaihtelun ja jatkuvan palautteen vuoksi. Keskimäärin nykypelit eivät kyllä kauheasti pettymyksen sietoa opeta, koska suurin osa suunnitellaan niin, että niissä eteneminen on jatkuvaa ja häviämistä pidetään suunnitteluvirheenä. Poikkeuksena strategia- ja simulaattoripelit, sekä muutamat vaativiksi suunnitellut toimintapelit.

AP:ltä kysyisin, että onko lapsien kokeiltu antaa pelata enemmän? Muutaman tunnin pelipäivä viikossa on useimpien pelien kestoon nähden todella naurettavan vähän, joten pelissä eteneminen on hidasta ja se voi jäädä kaivelemaan mieleen samalla tavoin kuin keskeneräinen kirja, minkä takia muu tekeminen ei niin innosta.

Ei olla uskallettu lisätä peliaikaa. Aikoinaan saivat pelata pidemmän päivän, mutta koko päivä oli sitten ihan pilalla sen pelaamisen takia. Pojat olivat tosi itkuisia ja levottomia pelin loputtua, joten todettiin, että on pakko vähentää. On mies välillä heittänyt, että kokeillaanko josko toi peli-innostus menisi ohitse jos saisivat pelata aina kun huvittaa. Ehkä siitä menisi se hohto pois? Mutta en ole uskaltanut lähteä tuohon, entä jos hohto ei menenkään ja sitten vasta koukussa ovatkin. On aika vaikea sitten palata vanhaan järjestelyyn.

pidät vain sitkeästi kiinni periaatteistasi. Lapsesi ovat vielä kovin pieniä. Koittakaa jotain toista harrastusta jos tämä ei iske.

Mahtaa pilttejä ottaa päähän, jos vain tunnin pari viikossa saavat pelata. Onneksi itselläni ei ollut tuollaisia ongelmavanhempia nuoruudessa, vaan sai pelata juuri niin paljon kuin halusi. Vähän kuin saisi katsoa elokuvaa 10 minuutin pätkissä. Kyllä niihin peleihinkin nopeasti kyllästyy, jos ei uutta saa viikottain, jonka jälkeen muu tekeminen alkaa taas kiinnostamaan.

se pelimaailma on vaan jotenkin niin koukuttava. Ei kai sun auta kuin kestää tuota vinkumista seuraavat vuodet, kunnse sinä(kin) annat periksi ja lapsi saa pelata melkein kaiken vapaa-aikansa. ;)

terv. äitipuoli tuolta jostain ja siis samanlaista se on heidän oman äitinsäkin luona. Vain leffan katsominen sipsien tms snacksin kanssa vetää vähän vertoja pelaamiselle.

meillä 10 ja 11 peli tunti kerran viikossa, yäasteikäisillä oli sama kun pienempiä ihan hyvin mennyt kun tietävät että yksi vinkuminen lisäajasta niin seuraavalla viikolla ei pelata sitten ollenkaan ja tästä ei jousteta joten eipä enään kinuakkaan ja tekemistä löytyy niin ulkona kuin sisällä.

Sama koskee tietokoneen käyttöä yleensä ei sallittua joka päivä kun säännöt selkeä eikä joustavat niin kyllä lapset sopeutuu.

Kun nuo vanhemmat oli nuorempia niin jotkut tuttavamme sitä mieltä että teemme hallaa lapsille kun ne ei pysy muka kehityksessä mukana jos ei vapaata tietokone ja pelikone käyttöä, ja puppua sanon minä, kaikki uudemmat laitteet heillä tiedossa ja hallinassa ne ei vaan hallitse heidän elämää koska siihen ei olla pienestä pitäen totuttu, opetamme siis että tekniikka kiva ja hyödyllinen lisä mutta ihmisen pitää hallita ja hillitä sen käyttöä eikä toistepäin.

puppua sanon minä, kaikki uudemmat laitteet heillä tiedossa ja hallinassa

Tunti viikossa ei todellakaan anna minkäänlaisia valmiuksia esim. tietokoneiden käyttöön. Tuskin sullakaan minkäänlaista käsitystä siitä, mitä vempleleillä voi nykyään edes tehdä ja miten hyvin niitä voi oppia käyttämään, joten vertailukohtakin puuttunee.