Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten mies on tukenut raskausaikana? Gallup.
20.10.2012 |
Minua EI MILLÄÄN TAPAA:
- Ei kertaakaan ole kysynyt vointiani (5 kk:tta olen voinut äärettömän huonosti, käyn säännöllisin väliajoin verikokeessa jossa seurataan tiettyjä veriarvoja)
- on syyttänyt minua siitä jos vauvalla syntyessään olisi jotain vikaa (en nuku, syö, stresaan, olen kaatunut kerran jne. --> pahoinvointi ja kivuliaat supparit valvottavat, en ole pystynyt syömään aina kun on niin huono olo, stressaan koska mies on ilmaissut mm. pariin otteesen ettei enää rakasta minua ja että suhteemme ei jatku jos en pysty maksamaan miehelle, on sanonut muita(kin) kauheita asioita ja loukannut syvästi ja saanut minut miettimään lopullista eroa)
- vaatii että tekisin fyysistä työtä hänen hyväkseen, vaikka LÄÄKÄRIT käskevät rauhoittumaan ja lepäämään, hiljentämään tahtia. Miehen mielestä olen keksinyt kivut, pahoinvoinnin ja kaiken vain tekosyyksi ettei tarvitsisi tehdä mitään (teen koko ajan töitä tulevaisuuteni eteen ja kaikki kotityöt AINA)
- en ole saanut minkäänlaista erityishuomiota, en edes kerjäämällä aikaa parisuhteelle. Kaikki muu on tärkeämpää, mies ei ole valmis luopumaan mistään jotta saisimme aikaa toisillemme. Tai että sallisi minun levätä ja saada kokea turvaa hänen läsnäolossaan.
Olen niin kateellinen kun näen lähipiirissä, että miehet välittävät puolisoistaan ja huolehtivat heistä raskausaikana =( Minulla ei ole mitään siitä onnesta ja ilosta. Olen ihan yksin.
Vauva potkii masussa ja on rakas minulle, tuntuu vaan että ei ole enää voimia. Kukaan ei rakasta minua. Hölmö olin kun kuvittelin että mies oikeasti halusi minut ja lapsen. Yhdessä on ehkäisystä luovuttu, yhdessä on vauvaa toivottu. Ikinä en olisi lasta halunnut jos olisin tiennyt tämän. Nyt vain elän päivän kerrallaan tuntien tuskaa, ahdistusta ja surua. Rakastan vauvaa ja yritän häntä varjella huolehtimalla terveydestäni. Kukaan vain ei ole rinnallani huolehtimassa minusta kun tulee epävarmoja hetkiä, kun kaipaisin turvaa ja lohdutusta. Kun kaipaisin uskoa tulevaan.
Miten tässä näin kävi?
Onko olemassa miehiä jotka huolehtivat ja välittävät? Ovatko miehet tukena, auttavatko?
p.s. Yksi konkreettinen esimerkki kuinka vinksallaan kaikki on: mies odottaa että teen hänelle aina aamupalan (pahoinvoivanakin) EIKÄ KERTAAKAAN OLE KOKO RASKAUDEN AIKANA EDES KYSYNYT VOISIKO HÄN TEHDÄ SAMAN MINULLE!!!
Jos täällä on miehiä, niin mielenkiinnolla kuulisin myös teidän ajatuksianne siitä miten suhtaudutte raskaana oleviin puolisoihinne.
p.s. Mies on yli 35-vuotias. EI enää teinipoika...
Kommentit (38)
Ap kirjoittaa että yhdessä luopuivat ehkäisystä, yhdessä halusivat lapsen.
Urpo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jutellut miehellesi hänen käytöksestään? Eikö hän ole ollut neuvolassa tai lääkärissä mukana koskaan? Seuraavalla kerralla ota hänet mukaan.
Kuulostaa ihan sairaalta. :O Ei tuo ole mitään "huomiotta jättämistä" ole, vaan ihan persoonallishäiriömäistä käytöstä… Monta kamalaa asiaa kirjoitit, mutta jäi hämäämään tuohon loppuu tuo, että mies vaatii sinua tekemään aamupalaa? Siis täh? Onko ihan normaali käytäntö teillä, että voitelet aikuisen miehen aamupala leivät………?
Yhden ainoan kerran on mies ollut neuvolassa mukana. Hänen mielestään yhtä tyhjän kanssa. Ei välitä tulla. Luulee että raskaus ei poikkea millään tavalla naisen normaalista tilasta (esim. minä olen aina harrastanut liikuntaa säännöllisesti vähintään 3 kertaa viikossa ja nautin siitä --> nyt en ole koko raskausaikana voinut liikkua ollenkaan).
Mies tuskin järjestää aikaa tullakseen neuvolaan kanssani. Aikaisemmin yritin kertoa tunteistani,varasin ajan kriisineuvontaan. Miehen mielestä kaikki parisuhdeterapia on turhaa, koska toista ihmistä ei voi oppia ymmärtämään. Puhumisen tunteistani olen lopettanut hiljalleen, kun mies ei osoita mitään mielenkiintoa. Miksi kertoisin, kun sitä olen jo pari vuotta yrittänyt eikä hän ole koskaan kuunnellut tai ottanut minua tosissaan? Ei hän vain välitä. Ei yhtään mistään muusta kuin itsestään ja materiasta.
p.s. Minun pitäisi maksaa miehelle jotta voisimme asua yhdessä, kohtuuttomia summia hänen omistamastaan talosta josta minulle ei kuulu mitään. Ja tietysti kaikki asuin ja ruokakulut. Mies elättäisi vain itsensä ja tienaisi minulla.
Minä käyn töissä, mies on kotona esikoisen kanssa.
Käyn siis töissä, huolehdin ruuanlaitosta, useimmiten pyykeistä, ja voin olla iloinen jos mies kerran viikossa tyhjentää ja täyttää tiskikoneen. (kun on niin rankkaa olla kotona 1veen kanssa)
Olen raskaana.
Mies olettaa että sen lisäksi että käyn töissä ja huolehdin kodista, jaksaisin vielä tyydyttää häntä.
Minulla on joka päivä pahoinvointia, nyt 14.viikolla j apaino alle lähtöpainon vielä.
Jos jotain tekee mieli, saan kyllä itse lähteä hakemaan.
Miehellä toki pitää olla oikeus juoda muutama kalja aina kun tekee mieli, vaikkapa 3-4kertaa viikossa.
Niin, ja hänelle vapaapäivät ja myöhään nukkumiset kun minulla on vapaapäivä töistä, niin että minä lähden muualle lapsen kanssa.
Ei ihan yhtä mulkku kuin sinun miehesi, mutta tällä hetkellä mietin että mitä hittoa olen miettinyt, miten pääsen tosta loisesta eroon.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on tottunut siihen, että minä olen nainen joka tykkää kokkailla, leipoa ja häärätä keittiössä. On mennyt siihen pisteeseen että odottaa saavansa kaiken valmiina, huutelee vain milloin sohvalta milloin sängystä mitä toivoisi. Vihjailee, että "onko meillä aamupalaa tiedossa" tai "nyt voisi maistua hedelmät, leipä, olisiko kaapissa jotain tms." Jää vain odottamaan että minä hänen nenän eteensä kaiken kannan. Niin ja minä olen se joka käy aina kaupassa. Tai no 99,9% Eli kannan kaiken myös kotiin ettei tarvitsisi kuin keittiöön vaivautua. Tosin tätäkään ei mies arvosta. Hänen mielestään minä en tee mitään =(
Onko sun mies ollut aina noin välinpitämätön sun voinnin suhteen? vai otatko nyt helpommin "itseesi" raskauden takia? Kuulostaa kyllä tosi kurjalta :/
Moni mies ei oikein ymmärrä koko raskautta todellisena ennenkuin maha kasvaa ja jotkut käsittää koko homman vasta kun lapsi on syntynyt. Ota mies mukaan neuvolaan ja lääkäriin, jutelkaa yhdessä ja muista sinäkin vuorostasi huomioida miestä. Mulla varsinkin esikoista odottaessa koko maailma pyöri sen vauvan ympärillä ja puolisolle se oli vähän hankala asia käsittää kun (fyysisesti) raskauden kuitenkin kokee vain se tuleva äiti.
Vauvan synnyttyä parisuhde muuttuu vielä paljon haasteellisemmaksi, joten suosittelen lämpimästi kaikkien mahdollisten ongelmien käsittelyä hyvissä ajoin raskausaikana. Kun yövalvomisten ansiosta on väsynyt niin välitkin kiristyy ihan pienistäkin. Jos juttelu on vaikeaa niin jokunen käynti esim. parisuhdeterapiassa tai jollain kurssilla voisi tehdä ihan hyvää suhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut itse saman, eikä suhde kestänyt lapsen syntymän jälkeen.
Ei kuulosta hääppöiselle sinunkaan arkesi. Minullakin paino vain laski. Nyt on hiljalleen lähtenyt nousuun (olen hirveän turvoksissa kokoajan kun en pysty liikkumaan) ja raskaus siis puolessa välissä.
Minun kohdallani on oikeasti pelko että lapsi voi syntyä ennenaikaisesti. Miehen mielestä minä vain keksin tekosyitä ettei tarvitse tehdä fyysistä työtä -mitenkä teet kun edes kävelemään et pysty normaalisti? Miten hitossa jotain fyysistä työtä tekisin kun supistelee heti jos ponnistelen yhtään fyysisesti.
Joo ja seksiä pitää olla aina kun mies haluaa. Ei myöskään ymmärrä pahoinvointiani, vaan ihmettelee kun en ole yhtä mukana kuin ennen. Olisin varmasti jos tuntisin rakkautta, arvostusta ja hyväksyntää enkä voisi niin pahoin koko ajan.
Kaikkein "parasta" mielestäni on se, että mies on jo syyttänyt minua jos vauvalla olisi hätä... Ei sitten ikinä vaivaudu auttamaan esim. niiden painavien kauppakassien kanssa, tai muiden painavien tavaroiden kanssa (joudun matkustamaan paljon). Ei jaksa edes laittaa vaatteita päälle että saattaisi minut matkaan ja helpottaisi painavaa taakkaani.
Missä ne miehet ovat jotka kohtelevat raskaana olevaa puolisoaan hellyydellä ja arvostavat tämän panosta siihen että hänen sisällään kasvaa uusi pieni elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulosta hääppöiselle sinunkaan arkesi. Minullakin paino vain laski. Nyt on hiljalleen lähtenyt nousuun (olen hirveän turvoksissa kokoajan kun en pysty liikkumaan) ja raskaus siis puolessa välissä.
Minun kohdallani on oikeasti pelko että lapsi voi syntyä ennenaikaisesti. Miehen mielestä minä vain keksin tekosyitä ettei tarvitse tehdä fyysistä työtä -mitenkä teet kun edes kävelemään et pysty normaalisti? Miten hitossa jotain fyysistä työtä tekisin kun supistelee heti jos ponnistelen yhtään fyysisesti.
Joo ja seksiä pitää olla aina kun mies haluaa. Ei myöskään ymmärrä pahoinvointiani, vaan ihmettelee kun en ole yhtä mukana kuin ennen. Olisin varmasti jos tuntisin rakkautta, arvostusta ja hyväksyntää enkä voisi niin pahoin koko ajan.
Kaikkein "parasta" mielestäni on se, että mies on jo syyttänyt minua jos vauvalla olisi hätä... Ei sitten ikinä vaivaudu auttamaan esim. niiden painavien kauppakassien kanssa, tai muiden painavien tavaroiden kanssa (joudun matkustamaan paljon). Ei jaksa edes laittaa vaatteita päälle että saattaisi minut matkaan ja helpottaisi painavaa taakkaani.
Missä ne miehet ovat jotka kohtelevat raskaana olevaa puolisoaan hellyydellä ja arvostavat tämän panosta siihen että hänen sisällään kasvaa uusi pieni elämä?
Mutta nyt vain tilanne konkretisoituu/kärjistyy raskauden takia? Tyyppi vaikuttaa psykopaatilta. Jos olisin ap, keräisin kamani ja häipyisin. Nyt helpompaa kuin vauvan kanssa. Ja jos ette ole naimisissa, ei ole pakko ottaa hullua lapsen elämään lainkan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta nyt vain tilanne konkretisoituu/kärjistyy raskauden takia? Tyyppi vaikuttaa psykopaatilta. Jos olisin ap, keräisin kamani ja häipyisin. Nyt helpompaa kuin vauvan kanssa. Ja jos ette ole naimisissa, ei ole pakko ottaa hullua lapsen elämään lainkan.
On ollut kylmä ennenkin, mutta kaikki muuttui pahemmaksi raskauden myötä.
Minä olen aina yrittänyt tukea miestä, ymmärtää, auttaa ja olla läsnä. Olen siis huomioinut miestä koko suhteemme ajan. Nyt viimeisen kuukauden ajan se on vain vaikeampaa kun on kuitenkin antanut ymmärtää ettei edes rakasta minua. Minä olen tuonut hänen elämäänsä vain "paskaa" ja on tässä vain vauvan takia (jos kuulema on edes hänen. ON 100% VARMUUDELLA). Sitten peruu sanojaan. Joopa joo.
Ei mies välitä. Ei mieti yhtään sanojensa merkitystä minulle. On oikeuttanut itselleen sen että voi sanoa mitä vaan. Minä taas en sitä enää hyväksy. Hiljaa kärsin yksin. Yritän käsittää ettei se toinen rakastakaan ja yritän selvitä omien tunteideni kanssa. Minä vielä rakastan. Toivoisin vain että tämä rakkaus kuolisi pois. On sen verran satuttavaa minulle. Itseään mies pitää lähes jumalana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai kimmokkeen..? Rakastan miestä edelleen. Hän vain ei ilmeisesti rakasta minua.
p.s. On joskus sanonut, että jos saamme lapsen ja sitten eroaisimme niin ILMAN MUUTAHAN LAPSI JÄISI HÄNELLE. Hänellä kun on taloudellisesti paremmat resurssit elättää lapsi... Minä olen sanonut vain, että ei tulisi ikinä tapahtumaan. Minä en lastani hylkäisi. Koskaan.
sori nyt vaan, mutta sanon suoraan. Ei tollanen ole normaalia käytöstä.
Meillä ei ole lapsia vielä, mutta en usko, että mieheni koskaan käyttäyisi noin. Hän on aina huomaavainen jos olen sairaana tai väsynyt. Ja kyllä meillä tavallisena arkenakin tehdään kotityöt suurin piirtein puoliksi. Tästä asiasta ei ole miehen kanssa edes tarvinnut neuvotella. Ihan omalla järjellään hän ymmärtää, että kumpikin tekee osansa ja sitten mielellään myös hemmottelee minua silloin tällöin ja minä myös häntä.
Tai kimmokkeen..? Rakastan miestä edelleen. Hän vain ei ilmeisesti rakasta minua. p.s. On joskus sanonut, että jos saamme lapsen ja sitten eroaisimme niin ILMAN MUUTAHAN LAPSI JÄISI HÄNELLE. Hänellä kun on taloudellisesti paremmat resurssit elättää lapsi... Minä olen sanonut vain, että ei tulisi ikinä tapahtumaan. Minä en lastani hylkäisi. Koskaan.
Ei sinulta kukaan vastasyntynyttä lasta veisi. Tsemppiä.
Toisilla on hyvät miehet, minulla jotain aivan muuta.
Jos minä olen ollut sairaana, niin mies ei ole ikinä huolehtinut millään tapaa. Vaikka kuume nousisi pilviin, mies on sitä mieltä etten ole sairas vaan keksin itseni kipeäksi. Sairasta mielestäni tuollainen ajattelu. Hän on taas itse mielestään yli-ihminen, vaikkakin jos itse sairastuu niin valittaa kovaan ääneen ja minähän passaan - jopa puristan tuoreista appelsiineista mehua hänelle! Hoivaan ja vien kuumaa juotavaa, huolehdin kuten toivoisin itsestäni huolehdittavan... Toivoisin.
Eli itse olen pyrkinyt kohtelemaan miestäni aina kuten toivoisin toisen kohtelevan minua. Se vain ei toimi toiseen suuntaan.
Tai kimmokkeen..? Rakastan miestä edelleen. Hän vain ei ilmeisesti rakasta minua.
p.s. On joskus sanonut, että jos saamme lapsen ja sitten eroaisimme niin ILMAN MUUTAHAN LAPSI JÄISI HÄNELLE. Hänellä kun on taloudellisesti paremmat resurssit elättää lapsi... Minä olen sanonut vain, että ei tulisi ikinä tapahtumaan. Minä en lastani hylkäisi. Koskaan.
Mies ei saa lasta vaikka olisi miljonääri. Suomessa pienet lapset menee erossa äidille.
kun oksensin lattialle. En kerta kaikkiaan kerinnyt vessaan ja muuten raskauksien aikana en oksennellut. Oli vain olo kuin vatsataudissa. Niin ja valitti esikoisen jälkeen joka raskaudessa, että taas ei saa seksiä pitkään aikaan (pahoinvointi oli paha joka raskaudessa).
Alue: Aihe vapaa
Mies itse halusi lasta kanssani!!
-ap