Toiko kesä yllätyksiä tai muutoksia elämäänne?
Monilla on arki alkanut ja kesälomasta vain muistot, joista toivottavasti ainakin osa hyviä.
Muuttuiko kesässäsi jotain? Oliko jokin muutos peräti aivan yllätyksellinen? Olivatko yllätykset positiivisia vai negatiivisia, odotettuja vai äkkirysäyksiä?
Minun oma kesäni oli aivan erilainen kuin etukäteen olisin kuvitellut. Sekä hyvässä että pahassa. Suurin yllätys ehkä oli, että sain yhden ystävättären takaisin noin 25 vuoden erossa elämisen jälkeen ja tutustuin uuteen ystävään jonka kanssa heti oli juteltavaa vaikka kuinka paljon. Nämä(kin) auttavat jaksamaan uskoa elämän kantavaan voimaan.
Kommentit (38)
minusta tuntuu, että kriisisi on jollain tavalla semmoinen "saranakriisi": astut johonkin uuteen elämään, ehkä siihen aikuisuuteen, jossa kaikki tuntuukin epävarmalta.
Olisi varmaan suureksi hyödyksi pohtia näitä asioita kahdestaan ammattilaisenkin kanssa, ellei sinulla ole hyviä ystäviä joilta saat dialogia ja vastakaikua. Keskusteluapua tarjoavat myös seurakuntien diakoniatyöntekijät, tietenkin myös terapiaan voi hankkiutua.
Jotenkin tuli fiilis, että kyselet hyvin syviä elämän suuntia ja että nyt onkin kysymysten aika, ei välttämättä vielä vastausten. Anna itsesi olla ihmeissään ja hämillään. Vastaukset tulevat aikanaan, kun olet valmis siihen. Mutta ota jokin luotettava ihminen kysymystesi tielle mukaan kyselemään ehkä myös vastakysymyksiä.
Jos ahdistus on kovin kaikenkaappaavaa, voi lääkärin kanssa neuvotella myös lääkityksestä.
Voimia matkallesi ja hyviä löytöjä kun on niiden aika!
että olisi liioiteltua puhua papin kanssa? Ovatko he kovin kiireisiä? Jotenkin tuntuisi ehkä vähän että haaskaisin papin aikaa. Silti tekisi mieli, olisi mielenkiintoista keskustella sellaisen kanssa, jolla on niin erilainen näkemys asioista. Ja jollain tavalla lohdullista (?!).
mutta keväällä alkanut muutos on jatkunut, ja olen erittäin onnellinen lasteni puolesta nyt.
Viime syksynä kirjoitin, kun kiusaaminen on rankkaa yms ja lapsi oireili aivan kamalasti, mutta ne ovat nyt taakse jäänyttä elämää!
Elämä hymyilee, vaikka talous uhkaavasti pettää.
Kyllähän se muutoksia aiheuttaa tulevaan syksyyn ja talveen,aion mm.vaihtaa opiskelupaikkaa lähemmäs kotia.
mutta keväällä alkanut muutos on jatkunut, ja olen erittäin onnellinen lasteni puolesta nyt.
Viime syksynä kirjoitin, kun kiusaaminen on rankkaa yms ja lapsi oireili aivan kamalasti, mutta ne ovat nyt taakse jäänyttä elämää!
Elämä hymyilee, vaikka talous uhkaavasti pettää.
että lapsi voi nyt hyvin!! Minusta Raisa cacciatoren kirjoitus siitä, että kiusaamiseen voi puuttua ja sitä ehkäistä, oli kannustava. Julkisuudessa on liikaa niitä ääriesimerkkehä että kaikki menee pieleen. Todellisuudessa kuitenkin suurin osa kiusaamistapauksista saadaan kuriin ja hyvinkin pieni oikeanlainen puuttuminen jo auttaa! Tämä pitää muistaa, ettei lannistuta.
Hymyilkää nyt tosiaan kun siihen on aihetta!
Kyllähän se muutoksia aiheuttaa tulevaan syksyyn ja talveen,aion mm.vaihtaa opiskelupaikkaa lähemmäs kotia.
sinulla on uusi, arvoituksellinen elämä sydämesi alla. Kaikkea hyvää!
Vauvauutinen oli ihanin asia pitkään aikaan elämässäni.
Työpaikka vaihtui, paikkakunta muuttui. Positiivisia muutoksia. Mutta nyt vähän ahdistaa joku epämääräinen.
eniten masentaa se, ettei sitä kesää oikein ollut. siis helteitä. Nyt jo pelottaa, miten jaksaa talven, kun tuntuu ettei saanut akkuja ladattua.
Mies joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen eikä tule kuntoutumaan siitä työkykyiseksi enää koskaan.
Vakava sairauteni uusi/levisi ja siihen aloitettiin hoidot. Toisaalta olen päässyt itseni ja sairauden kanssa sinuiksi enkä enää pelkää.
että sitä kiusaamista ei tosiaan saatu kuriin millään tasolla, koulua eikä kiusaajan vanhempia ei kiinnostanut sentin vertaa, joten ihan omat ratkaisut jouduttiin tekemään koko perheen osalta.
Mutta, ei kaduta ollenkaan, kunhan talous vaan kohenisi edes lähes ennalleen. Ei meinaan ole halpaa muuttaa elämä kokonaan.
En tiedä miksi tuli nyt.
Olen ruvennut pelkäämään kuolemaan, saan pahoja ahdistuskohtauksia, kun tajuan, että se on todella ihan oikeasti väistämätöntä. Että ahdistukseni aihe on todellinen eikä sitä pääse karkuun.
Ahdistaa niin paljon, että iskee järjetön halu lopettaa tämä kaikki heti. Pelkään kuolemaa niin paljon että haluan tehdä itsemurhan.
Kuitenkaan EN HALUA KUOLLA!! En halua, en! Olen oikeasti utelias, kiinnostunut kaikesta isosta ja pienestä ja ahdistaa, että joudun joskus jättämään tämän kaiken.
Tämä ahdistus peittää kaiken alleen, en näe enää millään mitään merkitystä, kun kuitenkin kuolen joskus. Mitä väliä siinä vaiheessa on enää sillä miten olen elänyt elämäni tai mitä olen saanut aikaan? Muistot ja kokemukset ovat hetkessä vain tyhjää. Mitä järkeä on yrittää nauttia hetkestä? Ei mitään! Hetkellistä iloa, jota ei saa mukaan kuoleman jälkeen.
Ainut mikä pitää mut kasassa on pieni lapsi, joka ei vielä ymmärrä sitä, että oikeasti hänelläkään ei ole mitään väliä.
Miksi minä olen minä? Miksi juuri tunnen olevani tässä ruumiissa? Jos en olisi syntynyt, olisinko syntynyt jonkin toisen ruumiiseen? Tuntisinko jossain toisella puolen maapalloa itseni minäksi? En osaa edes selittää...
Mies ilmoitti kesän alussa haluavansa avioeron. Koko kesä mennyt miettiessä miten tästä eteenpäin, muutenkin isoja muutoksia tulossa syksyn aikana ja nyt vielä tämä.
Työpaikka vaihtui, paikkakunta muuttui. Positiivisia muutoksia. Mutta nyt vähän ahdistaa joku epämääräinen.
jos vähän on epämääräistä ahdistusta, kun koko elämä on uusissa uomissa. Kun sopeudut ja "istutat" itsesi uuteen, tuttuus alkaa ja epämääräiset hämmennykset varmaan väistyvät.
Oletteko saaneet selvietttyä asiaa kahdestaan? Myös perheasian neuvottelukeskukseen voi varata ajan eron työstämistä varten. Seurakuntien diakoniatyöntekijät ja perhetyöntekijätkin voivat tukea ja tarjota keskusteluapua yksin käyvälle keskutelijalle, mutta pariterapiaan tarvitaan perheneuvojan koulutus.
Monin paikkakunnilla järjestetään myös eroryhmiä, joilla on ollut hyvä vertaistuen arvo. Hyvin käsitelty ero antaa valmiuksia eteenpäin elämässä, myös mahdolliseen seuraavaan parisuhteeseen
Muutos on oikein positiivinen ja odotettukin :)
minusta tuntuu, että kriisisi on jollain tavalla semmoinen "saranakriisi": astut johonkin uuteen elämään, ehkä siihen aikuisuuteen, jossa kaikki tuntuukin epävarmalta.
Olisi varmaan suureksi hyödyksi pohtia näitä asioita kahdestaan ammattilaisenkin kanssa, ellei sinulla ole hyviä ystäviä joilta saat dialogia ja vastakaikua. Keskusteluapua tarjoavat myös seurakuntien diakoniatyöntekijät, tietenkin myös terapiaan voi hankkiutua.
Jotenkin tuli fiilis, että kyselet hyvin syviä elämän suuntia ja että nyt onkin kysymysten aika, ei välttämättä vielä vastausten. Anna itsesi olla ihmeissään ja hämillään. Vastaukset tulevat aikanaan, kun olet valmis siihen. Mutta ota jokin luotettava ihminen kysymystesi tielle mukaan kyselemään ehkä myös vastakysymyksiä.
Jos ahdistus on kovin kaikenkaappaavaa, voi lääkärin kanssa neuvotella myös lääkityksestä.
Voimia matkallesi ja hyviä löytöjä kun on niiden aika!
eniten masentaa se, ettei sitä kesää oikein ollut. siis helteitä. Nyt jo pelottaa, miten jaksaa talven, kun tuntuu ettei saanut akkuja ladattua.
ja talven vaatimukset ahdistaa. On hyvä kysyä, miten jaksat talven ja millä saisit ladattua akkuja koko talven ajan. Kukaan ei selviä vain kesän tai loman avulla, ihminen tarvii latausta pitkin matkaa. Mikä sinua virkistää ja voimaannuttaa? Miten voit saada mahdollisuuden siihen?
Mies joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen eikä tule kuntoutumaan siitä työkykyiseksi enää koskaan.
Kaikki muuttui pysyvästi. Todellinen kriisi, suru, ehkä vihakin tapahtunutta kohtaan. Isoja luopumisia. Teille toivotan viisaita ja voimakkaita läheisiä jotka jaksavat tukea, kuunnella ja auttaa sekä voimia uskoa siihen, mitä hyvää vielä on jäljellä. Otan osaa.
että miksi ihmeessä pitää vastata näin? Ootko yhtä vihainen kaikille sairautesi takia?